Hei!
Tulin vaan kertoon, että jokainen kuollut suomalainen on yksi veronmaksaja vähenmän ja vanhenevana ja taantuvana kansana väestön poistuma on nyt suurempaa kuin uusien syntyvien suomalaisten määrä.
No sehän tarkoittaa sitä, että jäljelle jäävien maksuosuus valionvelkojen ja palveluiden kustannuksista kasvaa alati.
Ainoat vaihtoehdot asian hoitamiseksi siis ovat:
1. Väestömäärän kasvattaminen työtä tekevällä ja veroja maksavalla maahanmuutolla.
2. Syntyvyyden lisääminen.
3. Tuottavuuden merkittävä kasvattaminen.
4. Menoleikkaukaukset.
5. Veronkorotukset.
Tuohan loppu onnsitten vähän kuin shakkia, miten kaikki palaset saadaan loksahtamaan kohdalleen siten, että siitä kukaan ei kärsisi kohtuuttomasti.
Nythän on niin, että lähinnä leikataan menoja, kiristellään veroja ja toisaalta annetaan veronkevennyksiä niille, joiden uskotaan lisäävän kasvua ja tuottavuutta. Maahnmuuttoa ei enää nähdä vaihtoehtona, koska ongelmaksi ovat muodostuneet maahanmuuttajien työllistymis- ja integraatiohaasteet.
Omituista on myös poliittinen arvovalinta käydä niin koulutuksen kuin terveydenhuollonkin kimpuun. Ne kun sinänsä tukevat nykyistä ja tulevaa talouskehitystä. Opiskelun infestointi näkyy pitkässä juoksussa ja hyvät terveyspalvelut pitävät ihmiset työkykyisinä veronmaksajina pidempään.
Raadolliselta kuin se kuulostaakin, niin vanhuspalveluista leikkaaminen toki tukee machiavellistista teoriaa ja sopii nykyhallituksen talouslinjaan, jossa yhteiskunnan kannalta hyödyttömiä ei kannata verovaroin hoitaa ja hoivata. Yhteiskunnallisesti se on kuitenkin kestämätön tie, ja tulee lopulta johtamaan omaan lopuunsa ja poliittisen ilmanpaineen muutokseen oikealta vasemmalle.
Toki tällainen poliittinen heiluriliike ei ole kenenkään etu. Parasta olisi sellainen suhteellisen vakaa ja ennustettava linja, jossa poukkoilua laidalta toiselle olisi mahdollisimman vähän. Ongelmaksi tämä koituu etenkin sellaisten pitkän linjan suunnitelmien, taloudellisten toimijoiden, yritysten osalta, jotka tekevät investointinsa vuosikymmenien periodeilla. Pitää kuitenkin muistaa, että Suomi on melko pieni markkina, etäinen ja samalla herkästi haavoittuva reunavaltio sotatilassa olevan maan naapurissa. Meidät on sijaintimme ja edelle mainittujen syiden vuoksi helppoa korvata turvallisemmalla kohteella, jonne investointipäätökset valuvat.
Mutta onneksi Punkalaidun on kyennyt säilyttämään oman suurteollosuuslaitoksensa, SHT-Tukun! Siellä valmistuvat kotikutoiset, varmasti huolella tehdyt ja laadukkaat kotimaiset arkut ja uurnat vanhenevan väestömme tarpeisiin. Löytyy jalopuista vaihtoehtoa, räkämäntyistä kirstua ja lehtipuista penaalia - jokaiseen makuun omansa. Onpa sinne jotkut tunnetut suunnitelijatkin kädenjälkensä jättäneet, joten jokaista arkkua ei ole suunnitelmissa piirretty vain norttiaskin kanteen.
Lisäksi suurteollisuutemme yhdeksi kulmakiveksi on vuosien saatossa kohonnut myls Metsärannan liha niminen makkaratehdas. Sieltä makoisat nakinkitkaleet ovat suunnanneet nälkäisten suihin jo kymmenen vuoden ajan ja uusia maittavia brändäyksiä suunnitellaan kaiken aikaa.
Mikäs tässä olessa, kun oman kylän ekonomia loistaa kirkaudessaan ja saa kokonaiskuvassa Suomen suurimmat murheet painumaan unhollaan. Mukavaa on kuunnella metsän huminoita, ja elää elämäänsä!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.