Tynkkynen perustelee hyvin miksi ei kannattanut raiskauslakia

Hän siis vastusti uutta suostumuksen puuttumiseen perustuvaa raiskauslakia.

Tynkkynen sanoo viestipalvelu X:ssä videolla, ettei halua epäselvää lainsäädäntöä, joka vie kansalaisilta oikeusvarmuuden.

Tynkkynen näkee ongelman siinä, että seksin yhteydessä vaaditaan selkeää kyllä-sanaa.

Hän sanoo, ettei ihmisten rakkauselämä todellisuudessa pyöri oikeudellisessa lupakehikossa. Hän näkee suostumuksen syntyvän siitä, kun yhteis­ymmärryksessä tilanteiden annetaan edetä pidemmälle.

– Ja sitten erikseen sanotaan ei, jos ei enää haluakaan. Ei ole kyllä-lomakkeita tai juridisia kyllä-lauseita, että saat luvan harrastaa seksiä kanssani, hän sanoo."

Tynkkynen taas aivan oikeassa, ja punaviherfeministit väärässä.
6156
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tynkkynen on asiantuntija koska hänet on pari kertaa tuomittu epämääräisen ja tulkinnanvaraisen lainsäädännön takia.

Äänestä

Ja haluaa ettei ruskea ole uusi valkea mutta oma puoliso ruskea. Täydellinen huijari ja sekopää.

Äänestä

Ihan pelleilyä jos pitää nykyään sanoo "kyllä", jos haluaa seksiä.

Äänestä
  • Eiköän siinä ole kyse vain jostain että ei olisi huono seksi kyseessä, en ymmärrä muuten koko laki pelleilyä

    raiskaus on mitä jokainen tajuaa, väkivaltaa.. nyt sitä suojatyössä keksivät "lakeja"

    pitääkö siinä sopimus allekirjoittaa kummankin ennen yhdyntää 2 todistajan lisänä?

    Äänestä

Tunnetusti Pervopersut eivät ymmärrä edes ei sanaa kun joku sen sanaa, myös tiedottomassa tilassa oleva antaa suostumuksensa hiljaisuudellaan sekä
alaikäiset ovat heille vapaata riistaa!!!

Äänestä

Jumalan pelko puuttuu täysin poliitikoilta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hän siis vastusti uutta suostumuksen puuttumiseen perustuvaa raiskauslakia.

Tynkkynen sanoo viestipalvelu X:ssä videolla, ettei halua epäselvää lainsäädäntöä, joka vie kansalaisilta oikeusvarmuuden.

Tynkkynen näkee ongelman siinä, että seksin yhteydessä vaaditaan selkeää kyllä-sanaa.

Hän sanoo, ettei ihmisten rakkauselämä todellisuudessa pyöri oikeudellisessa lupakehikossa. Hän näkee suostumuksen syntyvän siitä, kun yhteis­ymmärryksessä tilanteiden annetaan edetä pidemmälle.

– Ja sitten erikseen sanotaan ei, jos ei enää haluakaan. Ei ole kyllä-lomakkeita tai juridisia kyllä-lauseita, että saat luvan harrastaa seksiä kanssani, hän sanoo."

Tynkkynen taas aivan oikeassa, ja punaviherfeministit väärässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu