Antti Lindtman putoaa pois eduskunnasta

Antti on käytännössä ollut työtön tyhjänjauhaja monta vuotta, mutta ensi vuonna loppuu kansanedustajana loisiminen.

Suomalaiset ovat heränneet. Ei tuollainen pelle saa ääniä tarpeeksi jatkaakseen oleskelua verovaroillamme.. Putoaa pois eduskunnasta.

Eduskuntaan tarvitaan osaajia, eikä tyhjän lässyttäjiä, sen suomalaiset ovat ymmärtäneet.
22152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Samoin käy Tuppuraiselle ja Kiurulle. On tullut selväksi, että sämpylöitä varastelemalla ei kansalaisten asiat korjaannu.

Äänestä
  • Noin jatkaa persut sanomaansa. Hätä on heillä. Mutta haukkumalla muita kannatus vain laskee. Sanokaa jotain, missä persut muka on ollut hyviä!!!

    Äänestä

  • Eduskunta "kaunistuisi"paljon kun Tuppurainen ja Kiuru tippuisivat pois.
    Olisi myös paljon mielenkiintoisampaa katsoa eduskunnan kyselytuntia kun nuo kaksi olisivat pois.

    Äänestä

Eikö teillä ole muuta tekemistä. Menkää ulos kauniiseen vappu säähän.

Äänestä

Onhan se selvää, että näin käy. Valheella on lyhyet jäljet.

Äänestä

Muitakin putoaa kuin demareita, mm. Sofia Virta ei jatka henkisten ongelmien vuoksi.

1Äänestä

Kiuru kurkistaa aina nurkan takaa,ei sitä pääse pakoon vaikka juoksisi.

Äänestä
  • Tuskin se jaksaa lyllertää edes eduskuntatalolle asti. Mukavampi maata, syödä ja ryypätä. Samat harrastukset kuin Fatimalla, ne näkyvät päälle.

    Äänestä

Eihän sillä ole merkitystä. Lintistä tulee kuitenkin pääministeri vaikka ei kansanedustaja olisikaan.

Äänestä
  • Taidat olla hieman onnellinen. Vaalivoittaja Perussuomalaiset eivät valitse demaria pääministeriksi.

    Äänestä

Antti voisi ryhtyä omaishoitajaksi iäkkäälle vaimolleen

1Äänestä
  • Hoitaisi edes omat harhansa ja sekopäiset lässytyksensä.

    Äänestä

Hyvä idea, Antti ulos, Vornanen sisään!

Äänestä

Ainoa varma juttu on, että lähemmäs puolet persuedustajista putoaa suoraan eduskunnasta risumettään ja jäljelle jäävällekin puoliskolle tekee tiukkaa uusia paikkansa ja päästä oppositioon aukomaan päätään.

Äänestä
  • Suomalaiset ovat kyllästyneet valehtelevaan roskaväkeen, jonka vuoksi vihervasurit häviävät eduskunnasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Suomalaiset ovat kyllästyneet valehtelevaan roskaväkeen, jonka vuoksi vihervasurit häviävät eduskunnasta.

    Nämä ovat historiaa: Tytti Tuppurainen, Krista Kiuru, Nasima Razmyar, Sofia Virta, Veronika Honkasalo, Minja Koskela.

    Kukaan ei halua enää katsella huijarilaumaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Nämä ovat historiaa: Tytti Tuppurainen, Krista Kiuru, Nasima Razmyar, Sofia Virta, Veronika Honkasalo, Minja Koskela.

    Kukaan ei halua enää katsella huijarilaumaa.

    Aika hyvä lista. Mutta lisänä, Kimmo Kiljusesta ei aito vassari luovu.

    Äänestä

Onneksi PS:n edustajista putoaa puolet.

Äänestä

Persujen keskinäinen terapiapalaveri meneillään.

Äänestä

Joo, Antti vaihtaa nykyisen kananedustajan työn valtioneuvoston virkaan, pääministeriksi.

Äänestä

Ay-Antti aloitti satasten jakamisen, kaikkea lisää kaikille - vasemmistolaisille. On se hyvä, että ammattiliittoihin kuuluvien määrä laskee kuin se kuuluisa demarin häntä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Antti on käytännössä ollut työtön tyhjänjauhaja monta vuotta, mutta ensi vuonna loppuu kansanedustajana loisiminen.

Suomalaiset ovat heränneet. Ei tuollainen pelle saa ääniä tarpeeksi jatkaakseen oleskelua verovaroillamme.. Putoaa pois eduskunnasta.

Eduskuntaan tarvitaan osaajia, eikä tyhjän lässyttäjiä, sen suomalaiset ovat ymmärtäneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu