KD ja persut saivat mitä tahtoivat, hinnat nousee.

KD ja persut ovat asettaneet Israelin aina jalustalle ja ovat halunneet sille alistua sekä nuolla Israelia aina niin syvältä kuin mahdollista. Koska Israelia ei ole oikein koskaan laitettu vastuuseen teoistaan on se aina vain laajentanut valtioterroriaan muita kohtaan. Yksi viimeisistä on hyökkäykset Iraniin ja Libanoniin. Iran on ihan oikeutetusti sulkenut Hormuzin salmen ja saanut öljyn hinnat nopeaan nousuun.

Kiitokset noille Israelia ihannoiville tahoille, Suomessa siis persuille ja KD:lle jotka katselevat vain vierestä kun Israel murhaa satoja tuhansia ihmisiä. Saamme kaikki maksaa ainakin selvällä rahalla noiden kahden puolueen evätessä esim. palestiinalaisten oikeudet omaan maahansa. Koska poliitikot estävät Israelin sanktioinnin niin toivottavasti Iran saa ydinaseensa valmiiksi jotta Israelin harjoittama valtioterrori saadaan loppumaan.
8127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

On se kauheaa, kun aloittajan tahto ei aina toteudu ja hinnat laskisi muttei palkat.

Äänestä

Hellareilla ei ole moraalia. Puhuvat aina kauniisti, miten pitää rakastaa ja Jeesus on antanut synnit anteeksi kuolemallaan, mutta sitten kannattavat muiden ihmisten tappamista Israelin ja usan kautta.

Äänestä
  • En ole varma keitä tarkoitat hellarilla, mutta jos tarkoitat helluntailaisia, niin et ole löytänyt heistä vielä mitään tappamisen kannattamista.

    Kannatatko sinä tappamista?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    En ole varma keitä tarkoitat hellarilla, mutta jos tarkoitat helluntailaisia, niin et ole löytänyt heistä vielä mitään tappamisen kannattamista.

    Kannatatko sinä tappamista?

    Ai hellari on sinulle tuntematon termi? Kaikkihan täällä kutsuu helluntalaisia tuolla nimellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ai hellari on sinulle tuntematon termi? Kaikkihan täällä kutsuu helluntalaisia tuolla nimellä.

    Missä "täällä"?

    Et siis löytänytkään helluntailaisista mitään tappamisen kannattamiseen viittaavaa.

    Äänestä

Näitä väitteitä levität jatkuvasti KD:sta ja yhtä usien tunnustat, että väitteesi eivät ole totta.

Iranin aloitettua sodan Israelia vastaan käyttäen lisäksi välineinään Hamasia, hutheja ja Hizbollahia, et hyväksy sitä, että Israel puolustautuu näiden tekemiä iskuja vastaan.

YK:n tehtävänä oli vuoisikymmeniä estää Hizbollahin aseistautuminen ja terrori-infrastruktuurin rakentaminen etelä-Libanoniin. YK ei hoitanut hommaansa, vaikka siellä YK;n vahvuus on ollut vuodesta 2006 n. 10.000 miestä. Sitä ennen vähän vähemmän. Suomalaisia siellä on ollut tuhansia vuosikymmenten aikana.

Lyhyt video avaa YK:n toimintaa Libanonissa.

https://youtu.be/CUaV6l4Iko8?si=58oSCuKGz_nw4vfj

Äänestä
  • Israelilaiset ovat tappaneet näiden terroristien sijaan lukuisia siviilejä. Moraalitonta touhua.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Israelilaiset ovat tappaneet näiden terroristien sijaan lukuisia siviilejä. Moraalitonta touhua.

    Israelilaiset ovat nimenomaan tappaneet näitä terroristeja.

    Nämä terroristit yrittävät puolustautua siten, että ovat siviiliasuisina siviilin joukossa ja ampuvat rakettejaan siviilien keskeltä.

    Tiesitikö, että Hamas ja Hizbollan pitää typeryytenä sellasta tapaa taistella, että saatetaan taistelukysyisimmät pahimpaan vaaraan? Heidän mielestään on paljon järkevämpää uhrata ensin heikompia, kuten naisia ja lapsia.

    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010491615.html

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

KD ja persut ovat asettaneet Israelin aina jalustalle ja ovat halunneet sille alistua sekä nuolla Israelia aina niin syvältä kuin mahdollista. Koska Israelia ei ole oikein koskaan laitettu vastuuseen teoistaan on se aina vain laajentanut valtioterroriaan muita kohtaan. Yksi viimeisistä on hyökkäykset Iraniin ja Libanoniin. Iran on ihan oikeutetusti sulkenut Hormuzin salmen ja saanut öljyn hinnat nopeaan nousuun.

Kiitokset noille Israelia ihannoiville tahoille, Suomessa siis persuille ja KD:lle jotka katselevat vain vierestä kun Israel murhaa satoja tuhansia ihmisiä. Saamme kaikki maksaa ainakin selvällä rahalla noiden kahden puolueen evätessä esim. palestiinalaisten oikeudet omaan maahansa. Koska poliitikot estävät Israelin sanktioinnin niin toivottavasti Iran saa ydinaseensa valmiiksi jotta Israelin harjoittama valtioterrori saadaan loppumaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu