Maan ääriin kuuluu kutsumus. Huomispäivänä kansat olis veljet keskenään. Tää on viimeinen taisto.
Työn orjat sorron yöstä nouskaa !
Anonyymi-ap
9183
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kansainvälinen, työväen marssilaulu.
Ennen oli isompia vappumarsseja.
Vätkylät, nyt töihin nouskaa, jo kuuluu kutsumus.
Kela kohta jättää vätkylät.
Vain puolet työntekijöistä kuuluu ammattiliittoon. Lopuista suurin osa varmistaa ansiosidonnaisen YTK:sta, ja 300-400 euroa halvemmalla joka vuosi.
Elorannan idealla palauttaa liittoon kuulumisen verovähennys ei ole mitään perusteita. Entäs tennisseuran jäsenmaksu, joka on yhtä paljon tulonhankkimisvähennys kuin liiton jäseenmaksu? Liiton jäsenmaksu ei ole tulonhankkimisvähennys. Sen takia se poistettiin. Lisäksi vähennys oli epäoikeudenmukainen tuki, perustuslain vastainen, koska välillisesti aiheutti kaikille veronmaksuvelvollisuuden, jolla korvattiin 200 miljoonan loukko verotuksessa, siis kaikkien piti tukea liittymistä, vaikka Suomessa on liittymisen vapaus. Virhe on nyt korjattu. Hyvä asia.
Elorannan puheille täystyrmäys.
Ammattiliiton osingot pitää saattaa verolle, koska liitot eivät täytä verovapauskriteeriä. Pääomatulovero isoille osingoille on 34%.
Satamien seisauttajat ja laittomien lakkojen järjestäjät, jotka vahingoittavat yrityksiä ja niissä olevia työntekijöitä eivät ole yleishyödyllisiä, Lakkojen järjestäminen on ollut lähinnä yhteiskuntaterroia, josta ei ole ollut mitään hyötyä työntekijöille, Häpeällistä toimintaa.
Töihin mentäis mutta suomessa 50v on työnantajien mielestä liian vanha ei siis pääse edes haastatteluun ja oma kokemus ja ikää kysytään heti puhelimessa että näin suomessa.
Työntekijät aamuyöstä nouskaa, sorvit käynnistäkää, ei ole varaa makoiluun.
Nyt jo koskaan, perseet ylös sohvilta ja töihin.
Suomalaisia työläisiä muutti Neuvostoliittoon Amerikasta sata vuotta sitten. Piti sakentaa kommunistinen paratiisi sinne. Mutta moni joutui likvidoiduksi.
Suomalaisia pakeni -18 punakapinan tilintekoa pakoon Neuvostoliittoon, loikkasi 30-luvun pulavuosina työn perään Neuvostoliittoon, samoin Amerikasta ja Kanadasta pulavuosina työn perään Neuvostoliittoon, Neuvosto-Karjalaa rakentamaan...
Suomalaisten kohtalosta siellä kerrotaan monissa kirjoissa, esimerkiksi teoksessa "Isänmaattoman tarina", kirjoittajana Kaarlo R. Tuomi, joka muutti Amerikasta Neuvosto-Karjalaan isäpuolensa ja äitinsä kanssa.
Isäpuolen oli houkutellut matkalle suomalainen kommunistivärväri.
Isäpuoli oli huomannut melkein heti perille päästy, että oli jouduttu ojasta allikkoon. Hän oli tuonut ajatuksiaan julki työpaikalla, ja sittemmin eräänä aamuyönä hänet haettiin...
Kohtalo oli kova myös värvärillä.
Hänenkin nimensä löytyi Neuvosto-kuplan puhkeamisen jälkeen uhrilehdosta, jonka puihin oli kiinnitetty teloitettujen nimiä syntymäpaikkatietoineen...
Ei neuvostoliitto koskaan ollut kommunistinen valtio.
Diktaattorit siellä oman jenginsä kanssa mellasti.
Siitä oli kommunismi tosi kaukana.
Tänä päivänä, tuota perintöä jatkaa diktaattori Putin.