Tahtoisin kertoa teille yhden asian omasta elämästäni. Tiedän että moni on varmaan kokenut saman. aloitan ihan alusta:
Rakastuin n. 5 vuotta sitten äijään, nikoon, kuvittelin että hänkin oli hulluna minuun. Hän kehui koko ajan ihanaksi, seksikkääksi yms. nikon esitteli minut kavereilleen kuin olisi omistanut kuun taivaalta. Myönnän että olen aika sexy, vaalea, söpö ja isot tissit yms.(paskat sillä kyllä väliä näin jälkeenpäin)) joten itsetuntoni vain kasvoi ja olin tosi onnellinen ja tunsin olevani jotain tosi hienoa ja ainutlaatuista. Oltiin oltu yhdessä puoli vuotta,asuttiinkin jo yhdessä ja niko tahtoi mennä kihloihin ja niin sitä sitten mentiin, kaikki oli upeasti. Paitsi että niko oli äärettömän mustis, tutki mun puhelinta ja poisti kaikkien kavereittenikin numerot! no mä olin niin rakastunut että pienen kiukuttelun jälkeen ajattelin että onhan mulla niko ja kai se rakastaakin mua kovasti kun tahtoo omia ja vahtia noin kovasti. Ei kulunut kauaa aikaa kun huomasin etten saanut kunnolla ulos mennä, ilman selittelyjä ja vakuutteluja että olisin kiltisti. en saanut käydä shoppailemassa kaupungilla koska siellähän saattaisin törmätä ex:iin tai löytää uuden.
Elämä alkoi olla tylsää kun kävin vain töissä, baariinkin menin nikon ja sen kavereiden kanssa ja aina hirveällä tappelulla kotiin. mutta minä tyhmänä vaan olin onnellinen ja ootin äijää kotiin, tein ruokaa, pantiin 3 kertaa päivässä ja se sai persettä yms, tein ihan mitä vain että niko oli tyytyväinen. Unohdin oman elämäni kokonaan. Olihan se upeeta istua nikon hienon auton kyydissä iltaisin ja tehdä muut muijat kateellisiksi, noin minä kuvittelin ainakin.
Elämä kuitenkin jatkui ja huomasin että niko kuitenkin kävi missä huvitti, saattoi olla yötä pois ja minä itkin ja odotin. ja siitä tuli tappeluja, olin surullinen ja itkin. niko haukkui mua huoraksi jos viivyin töissä vähänkin pitempään. Seksiä se vaati aina ja aina annoinkin hymyssä suin. Muuten aloin olla onneton. olin vain aina kotona ja odotin ja silti sain kuulla olevani huora. tappelimme usein ja niko veti turpaankin pari kertaa, potki multa kyljen niin kipeeksi ettei kunnolla liikkumaan pystynyt. Mutta aina seur. päivänä sovittiin ja taas uskoin sen kaikki valheet yms ja taas oli kaikki hyvin. vaikka olinkin todella onneton, olin nikolle vain turva kotona, joku joka odotti aina ja jolta sai aina mitä halusi ja joka näytti kauniilta käsipuolessa tai repsikassa. En ikinä saanut joulu tai synttärilahjoja. yhtenäkin jouluna annoin nikolle itse tekemäni karvinen sarjakuvakirjan, jota olin kerännyt ja väsännyt koko vuoden. nikolla ei ollut lahjaa minulle, vaan sanoi että oli unohtanut ja mitäs minä lahjoilla. no eihän se lahjominen pääasia ole ikinä miulle ollutkaan. mutta silloin hajosin todella. itkin koko loppu aattoillan. niko haukkui minua materialistiksi ja seur. aamuna silmä mustana. olisi edes sanonut hyvää joulua kulta. mutta ei, pääasiahan oli että se sai persettä.
ja vieläkin rakastin sitä äijää. sain kuulla että niko käytti jotain aineita ja oli sekaantunut ties mihin. pyysin lopettamaan ja keskittymään meihin, mutta niko haukkuikin minut että puutuin hänen elämäänsä ja estin tekemästä omia asioita jotka eivät kuuluneet minulle. haloo.. itse se ei antanut minun edes nähdä ystäviäni.. no itkin lähes joka ilta, olin ihan rauniona. niko teki omia juttujaan ja minä odotin ja pyysin olemaan mun kanssa.
Aloin huomata että niko pelasi jotain muitten muijien kanssa mutta en ollut varma ja nikon mielestä olin vaan sekopää kun kuvittelin tuollaista. elämä oli mulle yhtä helvettiä! Sitten nikon kaveri sanoi että niko oli pannut jotain ala-ikäistä, kysyin nikolta ja se oikeesti juoksi karkuun ja katosi 2 päiväksi. laittoi viestiä ettei se ollut totta ja mun pitäs mennä hoitoon. mutta otin selvää ja lopulta se tunnusti. pakkasin kamat ja menin porukoille. olin ihan hajalla. olin koko elämäni nikolle antanut ja se oli pelaillut ties kenen kanssa. laihduin 8 kiloa viikon aikana.
Juttelimme nikon kanssa ja se pyysi itkien anteeksi ja sanoi syyksi että oli luullut että minäkin petän. no pikkuhiljaa minä hellyin ja onni kukoisti ja oltiin yhdessä taas. otettiin koira ja puoli vuotta meni ihanasti, mitä minä joskus pettämisjutusta itkinkin ja otin pahaa mieltä. niko tahtoi uudestaan kihloihin ja me mentiin ja minä tyhmä taas olin onnellinen. ostettiin rivitalokämppä ja kaiken piti olla hyvin. ero tuli taas puolen vuoden päästä, niko jäi kiinni taas, vaikka minä perse verillä yriti pitää nikon tyytyväisenä. Kaikka romahti, otin koiran ja muutin pois.
jälkeenpäin sain tietää että niko oli pettänyt mua ainakin 25 muijan kanssa, sillä oli 4 eri puhelinliittymää salassa minulta joilla se hoiti muijabisneksiä. säälittävä tapaus. 5 vuotta minä itkin omia vikojani ja mietin miten voisin olla parempi. nyt jälkeenpäin tajuan että nikossa se vika oli, sillä se itsetunto- ongelma oli ei mulla vaikka mä aina itseäni syytin. mutta se pilasi 5 vuotta elämästäni, kaikki aika meni hukkaan, mitäs olin niin tyhmä ja luotin toiseen ihmiseen. ja koko loppuelämäni muistan miten paha olla minulla oli, eikä pettämisestä ihan helpolla selviä.
Nykyään en pysty luottamaan kehenkään, en pysty rakastumaan kun pelkään että muhun taas sattuu. Tuntuu etten uskalla olla itsekään luotettava vaan petän itse, vain siksi että jos toinenkin taas pettää mua niin sitten se ei tunnu niin pahalta. sairasta, en tahdo satuttaa ketään ja siksi olen sinkkuna. mutta silti tahtoisin oikean luotettavan elämän ja rehellisen miehen, jonka kanssa voisi oikeasti elää onnellisesti. mutta en tiedä onko sellaista elämää..
tulipas tarinaa, kiitos jos jaksoit lukea ja hauskaa kesää kaikille!
Rakastuin n. 5 vuotta sitten äijään, nikoon, kuvittelin että hänkin oli hulluna minuun. Hän kehui koko ajan ihanaksi, seksikkääksi yms. nikon esitteli minut kavereilleen kuin olisi omistanut kuun taivaalta. Myönnän että olen aika sexy, vaalea, söpö ja isot tissit yms.(paskat sillä kyllä väliä näin jälkeenpäin)) joten itsetuntoni vain kasvoi ja olin tosi onnellinen ja tunsin olevani jotain tosi hienoa ja ainutlaatuista. Oltiin oltu yhdessä puoli vuotta,asuttiinkin jo yhdessä ja niko tahtoi mennä kihloihin ja niin sitä sitten mentiin, kaikki oli upeasti. Paitsi että niko oli äärettömän mustis, tutki mun puhelinta ja poisti kaikkien kavereittenikin numerot! no mä olin niin rakastunut että pienen kiukuttelun jälkeen ajattelin että onhan mulla niko ja kai se rakastaakin mua kovasti kun tahtoo omia ja vahtia noin kovasti. Ei kulunut kauaa aikaa kun huomasin etten saanut kunnolla ulos mennä, ilman selittelyjä ja vakuutteluja että olisin kiltisti. en saanut käydä shoppailemassa kaupungilla koska siellähän saattaisin törmätä ex:iin tai löytää uuden.
Elämä alkoi olla tylsää kun kävin vain töissä, baariinkin menin nikon ja sen kavereiden kanssa ja aina hirveällä tappelulla kotiin. mutta minä tyhmänä vaan olin onnellinen ja ootin äijää kotiin, tein ruokaa, pantiin 3 kertaa päivässä ja se sai persettä yms, tein ihan mitä vain että niko oli tyytyväinen. Unohdin oman elämäni kokonaan. Olihan se upeeta istua nikon hienon auton kyydissä iltaisin ja tehdä muut muijat kateellisiksi, noin minä kuvittelin ainakin.
Elämä kuitenkin jatkui ja huomasin että niko kuitenkin kävi missä huvitti, saattoi olla yötä pois ja minä itkin ja odotin. ja siitä tuli tappeluja, olin surullinen ja itkin. niko haukkui mua huoraksi jos viivyin töissä vähänkin pitempään. Seksiä se vaati aina ja aina annoinkin hymyssä suin. Muuten aloin olla onneton. olin vain aina kotona ja odotin ja silti sain kuulla olevani huora. tappelimme usein ja niko veti turpaankin pari kertaa, potki multa kyljen niin kipeeksi ettei kunnolla liikkumaan pystynyt. Mutta aina seur. päivänä sovittiin ja taas uskoin sen kaikki valheet yms ja taas oli kaikki hyvin. vaikka olinkin todella onneton, olin nikolle vain turva kotona, joku joka odotti aina ja jolta sai aina mitä halusi ja joka näytti kauniilta käsipuolessa tai repsikassa. En ikinä saanut joulu tai synttärilahjoja. yhtenäkin jouluna annoin nikolle itse tekemäni karvinen sarjakuvakirjan, jota olin kerännyt ja väsännyt koko vuoden. nikolla ei ollut lahjaa minulle, vaan sanoi että oli unohtanut ja mitäs minä lahjoilla. no eihän se lahjominen pääasia ole ikinä miulle ollutkaan. mutta silloin hajosin todella. itkin koko loppu aattoillan. niko haukkui minua materialistiksi ja seur. aamuna silmä mustana. olisi edes sanonut hyvää joulua kulta. mutta ei, pääasiahan oli että se sai persettä.
ja vieläkin rakastin sitä äijää. sain kuulla että niko käytti jotain aineita ja oli sekaantunut ties mihin. pyysin lopettamaan ja keskittymään meihin, mutta niko haukkuikin minut että puutuin hänen elämäänsä ja estin tekemästä omia asioita jotka eivät kuuluneet minulle. haloo.. itse se ei antanut minun edes nähdä ystäviäni.. no itkin lähes joka ilta, olin ihan rauniona. niko teki omia juttujaan ja minä odotin ja pyysin olemaan mun kanssa.
Aloin huomata että niko pelasi jotain muitten muijien kanssa mutta en ollut varma ja nikon mielestä olin vaan sekopää kun kuvittelin tuollaista. elämä oli mulle yhtä helvettiä! Sitten nikon kaveri sanoi että niko oli pannut jotain ala-ikäistä, kysyin nikolta ja se oikeesti juoksi karkuun ja katosi 2 päiväksi. laittoi viestiä ettei se ollut totta ja mun pitäs mennä hoitoon. mutta otin selvää ja lopulta se tunnusti. pakkasin kamat ja menin porukoille. olin ihan hajalla. olin koko elämäni nikolle antanut ja se oli pelaillut ties kenen kanssa. laihduin 8 kiloa viikon aikana.
Juttelimme nikon kanssa ja se pyysi itkien anteeksi ja sanoi syyksi että oli luullut että minäkin petän. no pikkuhiljaa minä hellyin ja onni kukoisti ja oltiin yhdessä taas. otettiin koira ja puoli vuotta meni ihanasti, mitä minä joskus pettämisjutusta itkinkin ja otin pahaa mieltä. niko tahtoi uudestaan kihloihin ja me mentiin ja minä tyhmä taas olin onnellinen. ostettiin rivitalokämppä ja kaiken piti olla hyvin. ero tuli taas puolen vuoden päästä, niko jäi kiinni taas, vaikka minä perse verillä yriti pitää nikon tyytyväisenä. Kaikka romahti, otin koiran ja muutin pois.
jälkeenpäin sain tietää että niko oli pettänyt mua ainakin 25 muijan kanssa, sillä oli 4 eri puhelinliittymää salassa minulta joilla se hoiti muijabisneksiä. säälittävä tapaus. 5 vuotta minä itkin omia vikojani ja mietin miten voisin olla parempi. nyt jälkeenpäin tajuan että nikossa se vika oli, sillä se itsetunto- ongelma oli ei mulla vaikka mä aina itseäni syytin. mutta se pilasi 5 vuotta elämästäni, kaikki aika meni hukkaan, mitäs olin niin tyhmä ja luotin toiseen ihmiseen. ja koko loppuelämäni muistan miten paha olla minulla oli, eikä pettämisestä ihan helpolla selviä.
Nykyään en pysty luottamaan kehenkään, en pysty rakastumaan kun pelkään että muhun taas sattuu. Tuntuu etten uskalla olla itsekään luotettava vaan petän itse, vain siksi että jos toinenkin taas pettää mua niin sitten se ei tunnu niin pahalta. sairasta, en tahdo satuttaa ketään ja siksi olen sinkkuna. mutta silti tahtoisin oikean luotettavan elämän ja rehellisen miehen, jonka kanssa voisi oikeasti elää onnellisesti. mutta en tiedä onko sellaista elämää..
tulipas tarinaa, kiitos jos jaksoit lukea ja hauskaa kesää kaikille!
Vastaukset 18
Vanhimmat
ihan aktiivisesti ja keskity omaan hyvinvointiisi, työhön, opiskeluun, ystäviin... Paistaa se aurinko vielä sinun "risukasaasi". Kun opit nauttimaan elämästä niin joku kaunis päivä huomaat, että uskallatkin luottaa taas. Voi mennä aikaa, mutta se kaikki aika on Sinulle.
tarinan vähän raadollisempana tosin. Käy jyttelemassa ammattiauttajalle, tai nettiturvaan,www.tukinet.fi
Ammattiavulla kasasin itseni ja nyt kun aikaa on jo kulunut 5v uskallan taas luottaa,uutta suhdetta en ole aloittanut, varmuuden vuoksi,haavat ovat aika syvät moisen jälkeen. Seksuaalinen hyväksikäyttö on myös henkistä väkivaltaa ja siitäkin on vaikeaa toipua. Olet nuori, ota ammattiauttaja itsellesi, se ei ole turhaa, eikä hullua. Ei sun tarvitse kellekään kertoa, jos et halua, että käyt saamassa elämääsi tukea.
Hae ainakin netin kautta, jos et livenä.
Googleta: henkinen väkivalta, pahoinpitely, seksuaalinen väkivalta, naisen phoinpitely jne, löytyy apua.
Koeta jaksaa, kyllä se siitä....
Kiitos viestistäsi, joka monelta osin oli kuin omani. Minunkin juttu kesti 5 vuotta, ja siihen kuului ihan samta kuviot kun teillä. Ihan muuten koiranottoa myöten..
Lopulta viskasin miehen pihalle. Huomasin, että se oli päihderiippuvainen, ja että sillä oli siitä johtuen vääristyneet realiteetit. Vähitellen elämäni alkoi muuttaa suuntaa, ja vasta nyt kaksi vuotta suhteen lopettamisen jälkeen alan olla taas itseni. HUH! Kaiken rakentaminen uudelleen on viennyt aikaa ja voimia, mutta on kyllä kannattanut.
Älä nyt vaan sotkeennu kehenkään lohduttajaan, vaan mene ammattiauttajalle puhumaan asioistasi. keskity ihan vaan omaan itseesi, ja tee sitä mikä tuntuu mukavalta. valitse, kenelle puhut asioita. Kaikki eivät niitä ymmärrä, joten on viisasta puhua luotettavalle ihmiselle, joka ei pettymyksiä aiheuta.
kiitos lohdutuksen sanoista ja ymmärtämisestä. en ole näistä asioista oikein kenellekään puhunut, kun en ole kehdannut. aina vaan olen kierrellyt ja kaarrellut, jotenkin hävennyt kaikkea... toivon ettei kukaan joutuisi kokemaan samaa kuin minä, olisi hyvä jos tiiätte että joku esim. pettää puolisoaan, niin kertoisitte siitä sille jota petetään. ja jos tiedätte että joku hakkaa esim. tyttökaveriaan niin puuttuisitte siihen. vaikeaahan se toisaalta on, mutta joskus ei pysty paskasta suhteesta eroamaan ilman ystävien tukea. sitä on niin hölmö kun on rakastunut tai kiintynyt tai jotain.
JA SINÄ JOKA PETÄT, JÄTÄ PUOLISOS, KENELLÄKÄÄN EI OLE OIKEUTTA TOISTA VAHINGOITTAA NIIN PAHOIN KUN PETTÄMINEN TEKEE. SIITÄ JÄÄ IKUISET ARVET JOTKA EI PARANE KOSKAAN. JÄTTÄMINENKIN SATTUU MUTTA PETTÄMINEN ON PALJON PALJON PAHEMPAA JA SATTUU PALJON PALJON PITEMPÄÄN. pidetään huolta toisistamme, ei tahallaan pilata toisen elämää, koska jokaisella on vain tämä yksi elämä ja jos sen haluaa pilata niin pilatkoon itse, kukaan muu ei sitä tehdä saa... kiitos kaikille jotka luki jutun, aion kouluttautua ammattiin, jossa voin auttaa ihmisiä, joita elämä tai toiset ihmiset ovat kaltoin kohdelleet. toivottavasti jään työttömäksi tulevaisuudessa;)
olen aina ihmetellyt mitä naiset tollaisissa miehissä näkee kai se on se ulkonäkö tai raha mitä sillä ilmeisesti oli. Itse olen 31 vuotias 16 vuotta masentuneena ollut eikä ole koskaan naista ollut ehkä just masennuksen takia, elämässäni ei suoraan sanottuna ole ollut mitään elämän arvosta jos olis joku joka rakastais mua niinkuin sinä sitä nikoa niin elämä varmasti alkais sujumaan paremmin, mutta kukapa nyt masentunutta työtöntä potkut saanutta miestä edes haluaa. Sulla on vielä jollekin kunnon miehelle jotain annettavaa älä luule että kaikki miehet olisi samanlaisia, antaisin ihan mitä vaan jos sun kaltaisen naisen saisin. Hyvää jatko sulle pärjäile
en tiedä, ei se ehkä ollut se raha, koska ei sillä sitä niin hirveesti ollu, (ja vieläkin isä ja äiti sille ostaa autot yms.) Kai mie jotenkin rakastuin siihe, ensin ulkonäköö ja sit siihe ku se halus olla mun kaa koko ajan ja kehui mua yms. harmi vaan että kaikki tuo oli valhetta. ja sit jotenkin oli kai sellanen olo että kyllä se muuttuisi ja meistä tulis jotain. jakso antaa anteeksi ja uskoa toiseen. vaikka se pitikin mua ihan pellenä.
ja se piti myös niin paljon asioita salassa, että nuo salaiset liittymät, paneskelut ja huumehommat ei ollu mun tiedossa ja se ei tunnustanut vaikka joskus epäilinkin. ja silloin olin tosi sinisilmäinen, koska en uskonut että ihminen joka uskottelee rakastavansa sua ja tahtovansa sun kanssa kaiken, pystyy valehdella ja olla loppupeleissä noin tunteeton! ja pettää noin pahasti.
mistäs sun kaltaisia miehiä sitten löytyy?? kun ei vielä ole vastaan tullut:(
No rakkaus on sokea ei muuta voi sanoa löydät paljon paremman miehen kun se oli.
Ja mistä sun tasosias naisia löytyy, vaikka olenkin ihan mukavan näköinen niin ei naiset ikinä ole muuta halunnut kuin seksiä.
sori noista aikaisemmista mutta kun en keksinyt mitään parempaa.
ihan hyviähän siun vastaukset oli... mä tahtosin taas miehen joka haluis muutaki ku sitä. tietysti myös sitä pitää haluta, mutta on sitä tärkeempääki, koska seksiä nyt voi harrastaa ihan kenen kaa vaa, mut rakkautta saa aika harvalta!
Taidat roikkua täällä jatkuvasti kun vasta äsken laitoin vastauksen.
En tunne sinua enkä väitä tietäväni mitä pitäisi tehdä, mutta sillä onko mies työtön, päähänpotkittu, köyhä tai muuta tois arvoista ei minun mielestä ole merkitystä. Suomessa kyllä pärjää vaikka sossun luukuilla kävis jos ei juo ja polta rahojaan tai muuten törsää kuin välttämättömiin menoihin. Olen joskus itse joutunut tilanteeseen että oli pakko mennä sossuun vaikka oli töissä! Sillä palkalla ei vain pärjännyt, mutta sosiaalitstosta annettin rahaa vuokraan ihan tt-tuen normien mukaan. Enemmänkin minusta luonne ja positiivinen asenne vaikuttaa jos on masentunut niin positiivisuus varmaankin on hukassa, luulisin en ole ikinä ollut NIIN masentunut. Hymy ja ystävällisyys on kova sana. Aivan normaali asiat. Minusta ei ole normaali asioita sellaset että vaatteet/auto/talo jne tartee olla parasta ja uutta ja tehdä ympäripyöreitä työpäiviä sen takia. Pienistä asioista tulee onnelliseksi jos ei ole niin paatunut ja halua näyttää muille että kattokaa miten meillä menee hyvin ja ostaa jotain parempaa kuin kaverilla ja yritää tehdä se kateelliseksi. Ei niitä kamoja mukaan saa kun kuolee, haluan enemmin viettää aikaa rakkaitteni kanssa köyhempänä ja olla onnellinen yksinkertaisista ja maanläheisistä asioista. Onnea sulle! Kaikki kaipaa rakkautta jotkut ei sitä ehkä tiedosta vaan se on jotenkin "sisään kätketty asia" ja ollaan vaan niin kova naamoja. En tulisi kyllä onnelliseksi tavarapaljoudessa jos rakkaimpani kuolisi. Surisin pian itsenikin kuoliaaksi.
Kirjoitin tuossa juuri toisaalle, että parisuhteessa on kaksi. Sain vastaukseksi, että eipäs ole vaan yksi... Hyvä siis kun kirjoitit:
"minä tyhmänä vaan olin onnellinen ja ootin äijää kotiin, tein ruokaa, pantiin 3 kertaa päivässä ja se sai persettä yms, tein ihan mitä vain että niko oli tyytyväinen. Unohdin oman elämäni kokonaan.."
Huonosti siinä käy jos unohtaa itsensä kokonaan. Vielä huonommin käy jos toinenkaan ei ota sinua koskaan huomioon (paitsi kun tarvitsee panoja), on väkivaltainen, mustasukkainen ja nimittelee. Älä hyvä ihminen menetä uskoasi ihmisiin moisen nikon takia. Maailma on täynnä mukavampia ihmisiä, joiden kanssa voi oikeasti viihtyä.
Mutta kun tuossa ei ole ollut edes rakkautta vaan pettämistä. Silloin suhteessa on kaksi.
Suhteen tarkoitus on tulla yhdeksi. Kaksi järkevää ihmistä yhdessä on yksi.
Täysin käsittämätön tuo ajatuksesi on, että suhteen tarkoitus on tulla yhdeksi. Ei ei. Kaksi järkevää ihmistä on parisuhteessakin kaksi järkevää ihmistä. Kaksi ei voi missään nimessä olla yksi; Miksi edes pitäisi? Harmia siitä enemmän on kuin hyötyä jos tavoittelee sellaista mikä on järjenvastaista.
Tänään kysyin muuten varmuuden vuoksi sukulaisieni näkemystä asiaan - yksikin pariskunta on ollut yhdessä jo yli 50 vuotta. Kaikki nuo perinjuurin vanhan kansan immeiset ihmettelivät kummaa kysymystäni, katsoivat kuin olisin järkeni menettänyt... Ja sanoivat, että kyllä heitä on ihan koko parisuhteen ajan ollut kaksi ja tuskin tilanne tulee jatkossa muuttumaan.
Vaikka olen ateisti niin silti tunnen avioliiton kristilliset perusteet ja se on naisen ja miehen luopua vanhemmistaan ja tulla yhdeksi lihaksi. Ja tällä tarkoitetaan sukupuoliyhteyttä.
Kerrohan ikäsi.
Tulla yhdeksi lihaksi = sukupuoliyhdyntä, lapset. Ok. Homma hoidettu, mutta kaksin mieheni kanssa...
melkein vois olla kun mun elämastä. Olen ajatellut sen vaan niin että itteppähän en ole lähtenyt vaikka asioista tiesin ja tiesin, ettei meistä tule koskaan mitään. Se vaan painoi, niin paljon että sain silti eka kertaa hellyyttä elämässäni ja olin siitä pikkutytöstä asti unelmoinu, kun joku tykkäisi joskus minustakin ja edes halaisi joskus.Ajattelin, että jos joku mulle tekee pahaa (olin usein jo ekaluokkalaisena yksin kotona kun porukat oli omien kavereiden luona pitkin yötä)ja tulee meille kotiin, kun ovet ei ollut lukossa, jostain kumman syystä en halunnut niitä lukita vaikka olin yksin omakotitalossa, niin pyydän sitä mun kanssa sänkyyn ja halaan sitä ja vanhemmaksi tultaessa ajattelin jo paljon muutakin. Lieneekö joku syy/seuraus tolla vanhempien välinpitämättömyydellä minua kohtaan pienenä, että jo kolmannelta luokalta asti olin kova harrastamaan itsetyydytystä monta kertaa päivässä ja myöhemmässä elämässä miesten kanssa tullu palailtua paljon. Ainoastaan halusin vain rakkautta enkä sitä nuorenä ymmärtänyt. No elämää on eletty eteenpäin silti ja välillä se kaikki paska painaa koska pienenä itkin usein iltaisin yksin, isompana siinä huonossa suhteessa en uskaltanut edes itkeä koska siitä ei olisi tullut loppua ja sitkeästi vaan eteenpäin menin. Onneksi pääsin siitä paska äijästä eroon ja niin paljon oppineena asioista ettei mittään määrää! se vasta elämänkoulu oli. Osaan takulla arvostaa nykyistä siippaani ja olen onnellinen eikä pikkuasiat häiritse niin että pitäisi aina olla valittamassa jostain vessanpöntönkannen alaslaskemisesta tai jostain muusta yhtä lapsellisesta asiasta. Nautin läheisyydestä ja puhun toisinaan vanhoita asioista mitä on tapahtunut ja itken silmäni päästä mieheni kainalossa. En kaipaa sääliä, mutta on ihanaa kun rakas kuuntelee eikä silti tuomitse minua tai vedä herneitä nenään että taasko se jaksaa näitä vanhoja.
Kyllä sitä niistä ongelmista oppii ja ylipääsee. Itsekkin tuli ajateltua, ettei minulle koskaan löydy "vastakappaletta" ja meidän alkuaikoina ahdisti enkä ollut mielestäni valmis suhteeseen vaikka väkivaltaisen suhteen loppumisesta oli kolme vuotta. Jotenkin vain ahdisti, mutta saatiin asiamme puhuttua ja 7 vuotta on oltu kimpassa ja pari pientä tenavaa hyörii jaloissa. Paljon tuli raskausaikana itkettyä, että jos en osaakkaan antaa lapselleni hellyytä ja kannustusta. Kauhistutti ajatuskin, että olisi yhtä kylmä lapsuus kuin minulla ja myös miehelläni joka on tullut hakatuksi isäpuolen taholta ja ihmettelen vain miksei hänen äiti siihen puuttunut. Alkon kanssa pelasi sekin äiti onneksi mummo pelasti mieheni pois jo sieltä pienenä.
JA SITTEN IHMETELLÄÄN MIKSEI ME "RAKASTETA" JA "KUNNIOITETA" OMIA VANHEMPIA!
Siihen miten käsittelen joskus sen asian, kun se väkivaltainen poikaystävä ja "äitini" harrastivat seksiä ja niillä on ollut jotain peliä kauemminkin silloin kun me seurusteltiin siihen en ole keksinyt keinoa ja sen puiminen tulee varmaan eteen vielä. Onko ideoita siihen? En ajattele asiaa useinkaa jotenkin tuntuu, että se asia on yhdentekevä! En ymmärrä miksi? Sekin ihmetyttää miksi olen vanhempien kanssa tekemisissä silti. Se ehkä painaa paljon kun meillä on vähän rahaa(pärjätään silti ja laskut maksetaan ajallaan ruokaakin ja muuta on...) niiltä saa aika paljon joskus vaikka en koskaan ole pyytänytkään. Tämä rahan antaminenkin alkoi sen jälkeen, kun äiti jäi kiinni "poikaystäväni" kanssa sekstailusta. Ei se akka kyllä mun rakkautta autolla tai rahalla saa. En tahdo edes koskea koko ihmiseen sormenpäällänikään. Kerran jouduin pari vuotta sitten tilanteeseen jossa minun piti halata "äitimuoria" meinasin oksentaa. Tottakai, kun sukulaiset näki, niin senkin muka piti halata. Ei se tehnyt sitä, kun olin pieni. Huoritteli ja haukkui läskiksi(en ollut läski, mutta aloin pitää itseäni sellaisena ja inhota omaa kroppaa ja olen nyt aika sinut kroppani kanssa vaikka onhan se kulahtaneempi kuin silloin nuorena). Se iän ikuinen jankutus millainen paska luuseri olen eikä minusta koskaan tule mitään on jo loppunut soimasta päässäni joten onneksi itse näihin asioihin voi vaikuttaa ja niistä kannattaa kantaa oma vastuunsa, että pystyy elämään hyvää elämää katkeroitumatta. Jos joku piinaa monta vuotta ei sen kannata antaa pilata silti koko elämää, sillon se takulla on saanut voiton. Vanhempiaan, kun ei voi valita! Omaa käyttäytymistä lapsia kohtaan on hyvä välillä miettiä, ettei käy niinkuin "anopilleni" ettei poika päivää sano vaikka kaupassa vastaan kävelee. Enkä ihmettele sitä enää yhtään kun olen paljon asioita kuullut. Ensin ajattelin vain että se on semmosta "lapsellista oikuttelua" kun pentuna ei ole saanut leviksiä tai jotain sinnepäin.