Onko olemassa joku varasuunnitelma, muu kuin että kaupunki ottaa sen hoitoonsa? Ei taida olla. Siis kaupunki avaa hotellin?
Mitä tehdään jos Mesikämmenelle ei löydy jatkajaa?
Anonyymi-ap
601321
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 60
Vanhimmat
No ei todellakaan ole avaamassa. Sitä ei saa käyttää majoitusliiketoimintaan ennen kuin kaikki terveyshaitat on korjattu/poistettu. Puhutaan useamman miljoonan saneerauksesta.
Purkuun menee, kunhan siihen saadaan lupa.
Onko nyt kyseessä tämä kuuluisa 20 miljoonan saneeraus josta Kautokuru puhui? 🤣 Vittu, tolla rahallahan saa rakennettua kaksi uutta presidentinlinnaa.
Ähtärin kunnan olemassaolo lakkaa. Samalla loppuu "matkailu kunta" leikit.
Toivottavasti hotelli Mesikämmenen rakennus puretaan, mahdollisimman nopeasti ja jo ennen kuin Ähtärin kaupungin olemassaolo päättyy. Sitten ei ole sitä vaaraa, että Ähtärin kaupunki vielä viime hetkillään päättää jatkaa hotellitoimintaa ja käyttää viimeiset rahansa mittavaan hotellin saneeraukseen, ajatuksena, että sillä saadaan edistetyksi Ähtäriä matkailukaupunkina ja kaupunkiin paljon uutta elinvoimaa.
Ähtäri on matkailukaupunki, nyt ja tulevaisuudessa. Sitähän hokivat meidän bisnesneromme. Olisi vieläkin, jos ei olisi suuruuden hulluus iskenyt. Sitä se teettää kun on pyrkyä enemmän kuin järkeä.
Kun jouduin asioimaan eläintarhan tai hotellin kanssa näki että paikalliset hoitivat sitä, amatöörit !!! Puuhastelua. Mutta kieltämättä jos paikalle olisi tuotu ammattilainen, se olisi savustettu ulos koska paikalliset puuhastelijat "tietävät" paremmin.
https://cdn.hankintailmoitukset.fi/public-attachments/12a964d9-38b9-4916-8231-08de7f31f52b
Tuliko tuohon vastauksia?
0 kpl
Nyt kun elukkapuisto avataan, kysyntä suorastaan räjähtää.
Kuulin huhun, että sheriffit alkavat pyörittämään Mesikämmen hotellia. Toimivat ensin niin älykkäästi, että saavat hotellin käytännössä imaiseksi. Suurin osa suomalaisista tuntee heidät ja tulevat innoissaan hotelliin nähdäkseen edes vilauksen näistä supertähdistä. Hotellin uudeksi nimeksi tulee Sheriffien Suurvalittamo Spa & Lodge. Varmasti kiinnostaisi matkailijoita paljon enemmän kuin kepuleitten matkailuviritykset milloinkaan.
Mikko tippuu eduskunnasta seuraavissa vaaleissa ja hänet palkitaan Ähtäri-mitalilla ja hotellinjohtajan statuksella.
Mikko ei tipu, mutta hän on siirtynyt jo seuraavalle tasolle eivätkä sellaiset pikkuasiat kuten Ähtärin velat tai sotekeskuksen sijainti kiinnosta pätkän vertaa
Ei ole tainnut kiinnostaa nytkään 😏😏
Näkyy olevan renikoita ilman ansioita.
Onku appiukollamme kaljatölkin rinksuja.
Niistä saa hienon Reinikka rivin rintaansa.
Mikko voi ja Nortunen kuten halusivat, avata nyt baarinsa
Niinpä kenen takia sitä nyt pelätään miljoonien korvauksia lajitovereilta
Alavus lopettaa matkailuhöpötykset.
Kesäkuussa aukee takaan sen
No sun takaukset on kuule jo nähty. 🤭🤗🤣
Kepulaisten takaukset on nähty, ne on kuin pieru tuuleen !
Nyt on näytön paikka ähtäriläisillä ,kökällä purkamaan ja polttamaan hotelli ei maksa paljoa ,hienompiakin hotelleja viimeaikoina purettu suomessa .
On asbestia, ei kyllä kökkä porukalla parane mennä purkamaan. Mutta purkaa kyllä joutaisi.
Purku odottaa !
voijaan myyä muistokiviä
Joko on kalusto ja välineet vaihtuneet ilmaan..
Maan tapa kun on haetaan koulut ja kulut.
Vaikka myyntiin tori.fi
Aukeaa lähiaikoina 👍
Näin minäkin kuulin.Kesäkuussa tanssitaan ja ruokaakin on saatavilla.🍺🕺
Loppupelissä puretaan pois.
Juuri äsken MTV 3 uutinen : Hotellien kannattavuus erittäin heikko.
Ähtärissä varsinkin, muistamme hotelli mesikämmenen tappio kierteen noin 600 - 1 miljoona vuodessa, hotellille oli tuli velkaa muutamassa vuodessa 3,5 miljoonaa euroa.
Purkaminen on ainoa ratkaisu.
Mutta eikö hotellia ole johtanut Ähtärin parhaat kepuvoimat?
Mihin se osaaminen on nyt häipynyt?
Eiköhän nämä asiat ratkaise hotellin omistaja, arvioituaan kuntotarkastuksen, rakennuttamis/remonttisuunnitelman ja ratkaistuaan rahoituksen. Nämä tehdään teknisesti osaavia firmoja käyttäen ja päätökset asiassa tehdään esityksestä. Silloin vältytään kuulemasta netissä kirjoittavia Avuliaita Aatuja, jotka julistavat purkamisen olevan "ainoa ratkaisu" (vrt. Endlösung). Näin ainakin oäätökset tehdään muualla EU alueella.
Hotellin omistaja on Ähtärin kaupunki. Se siis ratkaisee mitä tehdään?
Eikö ollut tarkoitus "ottaa hotelli talteen" kunnes jatkaja löytyy?
"Hotellin" sivut taas toiminnassa.
https://www.hotellimesikammen.fi/kategoria/luontomatkailu
jess !! tästä nousu alkaa!!!
Viittikkö nyt ees avata tuon linkin, pöljä. 🤭 Kerro kun huone on varattu. 🤣
Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin purku ,painakaa se kalloon ,velkaa on kaikkiaan lähes 120 miljoonaa euroa ,tappiollisesta matkailusta tullut ainakin 40 miljoonaa velkaa .
Kukahan tänne nuin negatiivista viestiä laittaa?
Realisti se on.
Ja minkähän sortin asiantuntija tässä mölisee ja antaa "ohjeita"? Omistaja tekee niin kuin parhaaksi näkee, ei siinä netin tyhjäntoimittajilla ole mitään roolia.
No eipä ole vaikea arvalla kuka noita äly vapaita kirjoituksia suoltaa
Millä arvalla?
Onko Mesikämmenellä jatkaja vai ei? Ei taida olla?
Kaupunki ei voi kunnostukseen ryhtyä, riski on liian suuri.
Älyvapaata kuvitella, että sädesienet poistuvat kun ongelmasta vaietaan. 🤡
Näinhän tehtiin jo aiemmin koulujen kanssa, paikallinen kansanedustaja, oliko joku Mikko (?) kertoi silloin Uutisnuotassa, että asiat on hyvin ja "koulutukin on kunnossa". Menikö tuosta vajaa puolivuotta, niin totuus saatiin esiin, tiedettiin hyvin todennäköisesti jo silloin.... ja kuinka moni ehti sairastua....
Syksyllä hotellin lämmitys lopetetaan, luonto hoitaa hotellin.
On hoitanut jo. Homeitiöt vallanneet kaiken orgaanisen aineksen.
Miksi Ähtärissä pitäisi olla hotelli ? Eläinpuisto on auki vain kolme kuukautta kesällä, eli 15.5. - 16.8.2026, ehkä pitävät auki syyslomaviikolla joitakin päiviä. Tuurissa Keskisen hotellissa voi yöpyä, jos on tarvetta esim. matkan takia ja samalla tehdä ostoksia siellä monipuolisista valikoimista edullisin hinnoin. Tai mennä vaikka Seinäjoella ja käydä Kärkkäisellä, Seinäjoellakin on hotelleja. Näin ei tarvitse asioida Ähtärissä lainkaan majoituspalveluissa eikä liikkeissä. Ähtäri on niin kaukana kaikesta ja huonojen yhteyksien takana, että mikään yritys tai yhdistys ei tule Ähtäriin pitämään tilaisuuksiaan ja yöpymistarvetta paikkakunnalla ei ole.
Aloittajan kysymys voisi kuulua nyt näin:
Mitä tehdään kun hotellille ei löydy jatkajaa.
Ei taida olla suunnitelmaa?
Mitö ihmettä se sinulle kuuluu? Oletko hotelliyrittäjä?
Purkuun.
Syksyllä 2026 hotellin lämmitys loppuu näin on jo päätetty. Ei mitään järkeä kunnan ainuvia rahoja laittaa homeisen kiinteistön lämmitykseen. Muutaman vuoden annetaan olla kylmillään ja sitten purku.
Kyllä, näin on päätetty. Eläinpuisto seuraa perässä, kun rahat aikanaan loppuu.
Siis missä on päätetty? Pistäpä päätöksen faktat pöytään, äläkä vain hölise täällä soopaa.
Kantaravintolat on kiinnostunut ostaa m4esikämmenen ja palauttaa sen entiseen loistoonsa. Asiantuntijat (Ei yhtään Ähtäriläistä joukossa) - ovat käyneet kaikki paikat läpi ja nyt tehdään laskelmia ostohintaa varten.
Kantaravintolat 🤣🤣🤣.
Kas kun ei Arctia...🍀🐼🤣
Haista nyt jo hevosen syömä kukkanen! 😂🤣
Ei kuule yksikään taho etenkään yritysmaailmassa ole niin tyhmä, että ostaa keskeltä metsää umpihomeisen rakennuksen, johon pitää ennen tuottoa syytää muutama miljoona sisäilmaremonttiin.
Sen jälkeen vielä odottaa 150v että remonttiin syydetyt summat saadaan myynnin kautta takaisin.
Savola on luvannut pelastaa koko Ähtärin ja Mesikämmenen jos ja kun hänet äänestetään jatkoon eduskuntaan.
No hyvä, sittenhän meillä ei ole mitään hätää. On se Mikko kyllä aina luottamuksen arvoinen, kova työmies.
On se!
Kyllä Kepulle. Kepu ei petä!
Kepu on ihanan vetelä!