Eu:ssa ei ole munaa pitää puoliaan edes Eu: n yritysten ja ihmisten puolesta.Uudet 25% autotullit
hyvä esimerkki.Trump ihan avoimesti nälvii ja pyyhkii
Eu: n heikoilla päättäjillä pöytää?
hyvä esimerkki.Trump ihan avoimesti nälvii ja pyyhkii
Eu: n heikoilla päättäjillä pöytää?
Vastaukset 65
Vanhimmat
Seniili porkkana ei vain muista että teki jo diilin.
Trumpin metodi on johtamisessa aina: uhkaus ja kosto. Ei kovin kypsää vaikutusvaltaisen ja koko maailmaan vaikuttavan valtion johtamista, mutta Trump taitaa olla jo seniili. Kunpa Yhdydsvaltojen kansa myös sen tajuaisi , varsinkin muu hallitus siellä.
Onhan USA:n kansa jo tajunnut, millaisen presidentin saivay tyhmyyksissään!! Trumpin kannatus on laskenut melko alhaalle ja lisää laskee!
Sama on Venäjällä Putinin kannatua laskee koko jan!
Siis molemmissa maissa eletään epävarmoja aikoja!! Suomessa vain porskutellaan turvallisessa maassa!! Olemme onnellisia rauhallisessa Suomessa! Kun nyt vain vasemmisto ja Keskusta lopettavat hallituksen mollaamisen ja antavat sen hoitaa hallituskautensa loppuun asti valtion asioita! Olemme menossa taloudessa ylöspäin ja on vielä vuosi aikaa hallituksella petrata Suomen talous niin hyvään kuntoon kuin se on mahdollista näissä olosuhteissa!
Trump täällä se heikoin on. Vanhus mikä vanhus ja tyhmä sellainen.
Kai tässä nyt olisi muukin maailma kaupankäyntiä varten. Tehkööt jenkit itse autonsa.
Sinähän se olet Jenkkifani ja Natohullu, Suomesta viis veisaat. Muuta sinne asumaan, kun sitä Usaa ja Ukrainaa niin kovasti rakastat, enemmän kuin omaa maatasi!
Ne autot on sutta sekundaa ja silkkaa Paskaa!
Viat Vakiona!
Onnistuit sitten vetämään Ukrainan tähän keskusteluun vaikkei se liity aiheeseen mitenkään. Onnittelut siitä.
En minä ole missään vaiheessa sanonut tukevani Trumpia ja hänen hallintoaan ja tässä on kyse Trumpin päätöksestä korottaa tulleja kun Mertzin kommentit menivät Trumpilla tunteisiin. Muuten olen kyllä mieluummin Yhdysvaltojen kuin Venäjän "fani".
Mitä Natoon tulee (mikä ei myöskään liity tähän aiheeseen mitenkään) niin on Suomen puolustuksen kannalta tärkeää että kuulumme siihen. En halua putinisteja Suomeen riehumaan.
Heikot sortuu elontiellä. Tämä pitää paikkansa
Tämä sopii niin yksilöihin kuin valtakuntiin. Eu on todella selkärankaa vailla. Ei saa mitään aikaiseksi. Neuvottelut näkyvät olevan eurostoliitolle itseisarvo.
Kommunismin tyyliin sopii ikuinen jahkaaminen, neuvottelut, työryhmät, paperinpyörittely, pöhöttynyt hallintokoneisto.
On yksi asia jossa se ei jahkaa. Kun pitää tuoda sairaan järjettömiä lakeja ja direktiivejä jäsenmaille, siinä ei jahkailla.
Ennallistaminen on yksi sellainen.
Tämä on asia joka pahimmillaan tuhoaa metsäteollisuuden, selkärankamme. Maatalous siinä sivussa nurin
Oletko tohtori? Oletko tarkistanut että onko niillä selkäranka paikoillaan? Kyllähän täällä nyt sentään jotain tolkkua on tosin kuin trumpin piu pau laalaa maailmassa...
En mut pidän silmät auki
Minkä takia ihmiset eivät vaadi eroa eu:sta kun se näin äärimmäisen vakavia asioita maallemme tekee?
Järkevä ihminen tekisi johtopäätökset ja pyrkisi eroon ongelman aiheuttajasta.
Trumpan se sekavuuksissaan taas sopimusta rikkoi. Muistaakseni eu:lla oli joku vastatoimi tätä varten. Ranska jo siirtymässä omiin tietokoneohjelmistoihin. Omaa oksaansa hän tässä sahaa.
Tuhoutuisiko EU ja Euroopan talous, jos se viis välittäisi Trumpin toimista? Sitäkö tässä pelätään. Vain Espanja uskaltaa sanoa EI Trumpille.
Ihailen Espanjan ulkopoliitiikkaa. Ei turhaa nöyristelyä ja talous puksuttaa.
Kato se on niin että heikot sortuu elontiellä. Suomi on heikkoakin heikompi mallioppilas.
Tämä maailma on niin kivikova ettei täällä ole sijaa heikoille
Vain rohkeimmat ja voimakkaimmat menestyy
Uhkarohkeille on yleensä pskainen loppu. Ja voimakin lainahevosia Trumpillekin.
Trump on Putinin tavoin heikko ja kyvytön johtaja. Elävät molemmat jossain menneisyydessä ja tunnevaltaisessa toisessa ulottuvuudessa. Hölmöjä tapauksia.
Trump on saanut aikaan enemmän kuin kaikki Euroopan johtajat yhteensä. En tiedä että ovatko hänen touhut aina kannatettavia, mutta jälkeä on tullut.
Pahaa jälkeä. Mitään hyvää ei usan kansalaisille ole tullut. Vain eliitti porskuttaa!
Eipä ole kehumista. Tunnevaltaista mössöä.
Ensimmäinen jenkkien lentoyhtiö meni nurin kallistuneen polttoaineen takia . Ilmasto ja Elokapina kiittää Trumppia.
Valtaosa näistä kommenteista osoittaa että maassa vallitsee varsin suuri vassujen edustus. Olenkin arvioinut että kansasta noin 80 prosenttia on eriasteisia vassuja. Kokoomus ja keskusta luetaan nykyään uusvasemmistolaistuneiksi puolueiksi. Tätä taustaa vasten, ei mikään ihme että Trumpia vihataan. Minä en vihaa mutta seuraan häntä, että kuinka hänen edesottamuksensa etenevät.
Dorka Don Teki Sen TaaS!
TaCo Don Yanks Always Chickens Out!
YaCo USA!
Media koijaa teitä herkkäuskosia vääntelemällä Trumbin sanoja 24/7. Nielette tyhmääkin tyhmemmän tarinat kupuineen vapoineen🤣🤣🤣🤣🤣🎣🎣🎣🎣🎣
Eikös just Merz pitäny Trumppia pilkkanaan kun väitti että Iran pitää USAa pilkkanaan? EU:lla on ilkeä kieli...mut siihen se sit jää.
Niinhän Iran pitääkin. Trumpin touhut ovat niin lyhytjännitteisiä ja ilman tarkkaa suunnitelma ja päämäärää.
Me ollaan Eurooppa.
Meidän koti ja maanosa.
Ja vahva taloudellisesti. Mihin ihmiset muuttaa Israelista ja USAsta kun siellä meno kovenee? Eurooppaan
Mihin lähi-idän pakolaiset suuntaavat ? Eurooppaan
Kuka menee Venäjälle 'turvaan'? Ei kukaan. Kaikki jotka pääsee, pyrkii pois!
Trump puhuu sitä ja tätä. Mutta onhan se hazardi tyyppi.
Yli 60 päivää kestäville sotilaallisille toimille pitäisi hakea kongressin hyväksyntä. Trumpin hallinnolla ei ole aikomustakaan tehdä niin. Se ilmoitti että sota on loppunut.
Samalla se ilmoitti, että ei ole huolissaan sotarikoksista, jos se pommittaa siviilien infraa eli vaikkapa energialaitoksia.
Suomessa pappa olis suljetulla osastolla sopivasti lääkittynä!
Ja nyt kun sota on virallisesta loppunut, niin Trumpilla on taas 60 sotapäivää latautunut peliin...Trump voi jatkaa tätä rataa vielä 3 vuotta
EU on perkeleen käden ojennus Suomelle ja suomalaisille yrityksille ja yksityisille
suomen kansa naitmeer
Sergei 🥰🥰🥰💋
Hyvä esimerkki oli kun Eu ei kykene asettamaan
edes pienelle Israelille pakotteita palestiinalaisten
kansanmurhan takia?
Koska jotkut kuvittelevat Israelin tukemisen olevan kuin aneen ostaminen ohitustie taivaaseen.
Kyse on suuresta häpeästä.Eu on saamaton nynny
organisaatio.Jokainen tietää sen.Heikot syödään
pois ajan ollen?
Onneksi Venäjä on heikompi. Ja putinistit ovat tietoisia siitä.
Igor 🥰🥰🥰💋
Ihan viisasta, että Eurooppa tosiaan ottaa enemmän omaa vastuuta turvallisuudestaan eikä vain luota Amerikan sitä ikuisesti pelastavan.
Takapotkuna voi kuitenkin Trumpille (ja valitettavasti hänen seuraajilleen) tulla, että aseostomme USA:sta vähenevät kun kohta osaamme valmistaa kaiken itse.
Trump ei voi määrätä kuin korkeintaan määräaikaisia tulleja, 3 kk päästä tuo vaatii jo kongressin hyväksynnän.
Trumpia pilkataan ja vöhätellään mutta samaan aikaan EU:n johtajat ovat huolissaan jos USA ei enää puolusta Eurooppaa. USA:n väkiluku on huomattavasti pinenpi kuin EU:n ja Venäjän väkiluku pienempi kuin EU:n. Väkiluvulta suurin on turvautunut pienenmän apuun kaikkein pienintä vastaan. EU:n johtajat ovat kunnostautuneet vain taakan jaosta että jokaisen jäsenvaltion pitää hyväksyä laittomat maahanmuuttajat, näiden tekemiä rikosia kritisointi pyritään vaientamaan syyttämällä rasisteiksi, natseiksi ja asisteiksi.
Trumpin sanontaa USA ensin paheksutaan, aivan kuin olisi väärin puolustaa äänestäjiä.
Sopimukset revitään kun tulee erimielisyyttä jostain asiasta. Epäluotettava kumppani. Ei koskaan tiedä mitä seuraavsksi tekee.
Paljonkohan muija saa kuussa massia että toimii patjana, muuten epäilen älykkyyttä vahvasti.
Helvetin eu:lle nauraa koko maailma, viimeistään kun israelin ja eu:n assosiaatiosopimusta taas jatketaan.
Mutta eiköhän ne sekopäät onnistu teidän lampaiden tuella vielä yhden kunnon sodan saamaan aikaseksi. Valitettavasti.
Eurokolhoosin pitääkin tuhoutua ja hirttää kaikki federalistit.
trump nyt on homo pelle runkkari luuseri huono häviäjä hankkis elämä äläkä koko ajan viattomiin ihmisiin hyökkää heikko pappa todistettu homoseksuaali mä sua pelkää sä pelkäät mua hyvä kun tuut suomeen vedän sua turpaan
trump vaan haluaa turpaansa mikä ihmeen viha sulla on mua kohtaan . hankki elämä pöljä tyhjäpää vammainen sekopää runkkari.
trumppi täytyy hommaa vankilaan. vaarallinen täys roska koko vammainen sekopää toukka.
trumppi nyt se vahinko syntyessään oli aina ollutkin nytki koko ajan minä en. sun olemassa olos oli kyseenalain en virhe jo enne kuin minä tulin tähän maailmaan hehhee!
sua vainoa kukaan sä vainoat mua lopeta se heti
trumppi on pelle sekopää mä oon myös olemassa mene sun pikkukersojes kaa muualle ja jätä mut rauhaan sekopää ääliö kun ei yhtään tunnu tietävän mitä tekee.
trump nyt on homo itse koko ukko se joka haukkuu on ite koira haukkuu hauhau vedä käteen papparainen jo siellä itke syntymääs joka oli hireä onnettomuus tosin kuin minun...
Persujonne ottanut vähän liikaa nyt.
Ottanut yhtään mitään. Trumppihan ottaa jotakin viinaa vahvempaa joka päivä selvästi, kun saa koko maailman pois tolaltaan.
luuseri trumppi huono häviäjä mauton tyhmä paskasontaluukku ihme vammainen sua vihataan ja sille on syynsä kun alkaa vihaamaan toisia ilman mitään syytä ihme aivoton muuli paskapää!
Näyte persukoulun loppututkinnosta.
Koulut onkin syvältä sieltä kaukaa persiistä. Aivopesula vammala koko huonosti koulutetut laitokset nykyään. Vois lakkauttaa kaikki koulutkin kun mitään ei opeteta nykyajan sekopää kersoille.