Kepulainen Olli Rehn on LAPANEN

nykyisessä suojatyövirassaan Suomen pankin pääjohtajana. Aikoinaan oli EU:n laajentumiskomissaarina Suomen valtion mandaatilla ja hommasi rutiköyhät Itä-Euroopan valtiot Romanian ja Bulgarian EU:n ja nosita valtioista pukkasi kerjäläisiä Suomen suurimpiin kaupunkeihin.
1188
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kepuporvari Rehn on mieltynyt rahaan jota on rohmunnut aikoinaan Suomen EU komissaarina ja sittemmin Suomen pankin pääjohtajan suojatyövirassa.

1Äänestä
  • Rehn on täysi roisto ja lisäksi vetelä.

    Ei nimittäin huolehdi tehtävistään.

    Äänestä

Euroon liittymisen jälkeen Suomessa ei edes pitäisi olla laitosta Suomen Pankki.

1Äänestä
  • Niiltä kuuluu periä väärin perustein nostetut palkkiot vuodesta 1995 lähtien takautuvasti korkojen kanssa

    1Äänestä

Kannattaa tietysti pitää matalaa profiilia ettei media ala kyselemään mistä näille maksetaan tuhteja palkkioita valtion verovaroista?

1Äänestä

Voiko olla Orpoa pahempaa "lapasta".

Äänestä
  • Ei voi olla, ellei lasketa isänmaapetturi Rehniä!

    Äänestä

Ehkä tuo Starmeijeri ?

Äänestä
  • Rehn on ollut kautta aikojen suurin kulueränä Suomelle, kun eussa tehnyt Suomen edun vastaisia toimia.
    Nyt jättipalkalla taas loisimassa tällä kertaa Suomen Pankissa.

    Toivottavasti joku saa tarpeekseen tuosta lorvijasta..

    Äänestä

Rehn kuuluu pienen Suomen hyväveli verkostoon.

Äänestä
  • Joo, ja Mikkeliosastoon (Erkki Liikanen).

    Nykyisin aivokuollut nolla. Oli uutisita nähnyt, että Turusta lähti tilattu loistoristeilijä.
    Jokelteli kuin lapsi, ja katsoi vissiin jotenkin vaikuttaneen kyseiseen asiaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

nykyisessä suojatyövirassaan Suomen pankin pääjohtajana. Aikoinaan oli EU:n laajentumiskomissaarina Suomen valtion mandaatilla ja hommasi rutiköyhät Itä-Euroopan valtiot Romanian ja Bulgarian EU:n ja nosita valtioista pukkasi kerjäläisiä Suomen suurimpiin kaupunkeihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu