Oppositio on sitä mieltä, ettei venettä kannata paikata koska lahoon runkoon tulee kuitenkin lisää reikiä.
Se on isossa kuvassa oikeassa. Suomi pitäisi polttaa kokossa ja vaihtaa uuteen.'
Se ei ole ongelmatonta koska ei ole olemassa mitään uutta Suomea, johon voi muuttaa ja toisaalta sekin alkaa vuotamaan, jos siitä ei pidä huolta.
Jos uutta valtiota ei voi hankkia, pitää pärjätä sillä, mikä on.
Pumput ovat täydellä teholla eikä uusien hankkiminen autö koska niiden käyttämiseen ei ole ihmisiä. Uudet pumput vain painavaty venettä syvemmälle.
Uppoamiseen on totuttu niin hyvin, että jos jossain vaiheessa veneen vajoaminen hidastuu, niin joku haluaa heti porata lisää reikiä koska eivän se vene vielä ole kokonaan uponnut.
Suomiveneen laita on vaarallisen lähellä pintaa. Viime vuosina muutamat aallot ovat lyöneet laidan yli ja tuoneet vettä enemmän, kuin reikien paikkaaminen on hidastanut vuotoa.
Seuraavissakin vaaleissa päätetään siitä, yritetäänkö pitä vene pinnalla, vai annetaako periksi koska ei ole yhtä helöposti paikattavaa reikää, jonka jälkeen kaikki on hyvin.
Vuotavaa venettä on järkevä paikata, jos on itse veneessä
10
159
Vastaukset 10
- Anonyymi00001
Tuo on taivaan tosi.
- Anonyymi00004
Monet vihaavat ajatusta siitä, että joutuvat tekemään yhtään mitään sellaista, josta kaikki hyötyvät.
- Anonyymi00005
Tai yhtään mitään ylipäänsä.
- Anonyymi00006
Tuossa on vahvaa symboliikkaa.
Asia on kaikkien tiedossa, mutta aina, kun pitää tehdä jotain, niin sitä vihataan. - Anonyymi00007
On paljon ihmisiä, jotka ovat veneessä, mutta eivät katso tehtäväkseen pumpata tai paikata. Kuitenkin katsovat oikeudekseen saada enemmän kuin muut.
- Anonyymi00008
Hallitus pyrkii pitämään Suomen pinnalla.
Tavoite on selkeä ja moraalisesti ainoa oikea:
Resurssien pitää riittää kaikille eikä laiteta omialaskuja lasten maksettavaksi.
Se tarkoittaa sitä, että nyt pitää tinkiä siitä, mihin on totuttu. Vain sillä tavalla hyvää riittää kaikille tasapuolisesti. Eniten tinkivät ne, jotka kustantavat sekä oman ja muiden elämisen koska niiltä poistuu ne vähätkin tuet, joita ovat yhteiskunnasta saaneet.
Vähiten kärsivät ne, jotka ovat huonoimmassa asemassa koska minimit kasvavat.
Meiltä tulee katoamaan tuet niille, joilla olisi itsellä varaa hankkia palvelu, mutta jotka ovat siitä huolimatta saaneet sen kunnalta tai valtiolta koska se on koettu jonkinlaiseksi oikeudeksi.- Anonyymi00009
Miksi sitten hallitus lappaa rahojamme, niille joilla on jo liikaakin. Orpopurra hajoitti hyvinvointi-Suomen. Kehuvat itseään töllöntöistä. Ai niin, valehtelu kuuluu työkalupakkiin. Eihän sitä hillotolpalle muuten olisi päässytkään!!
- Anonyymi00010
Anonyymi00009 kirjoitti:
Miksi sitten hallitus lappaa rahojamme, niille joilla on jo liikaakin. Orpopurra hajoitti hyvinvointi-Suomen. Kehuvat itseään töllöntöistä. Ai niin, valehtelu kuuluu työkalupakkiin. Eihän sitä hillotolpalle muuten olisi päässytkään!!
No eihän se tee niin.
Tuo on vain selitys, jota osa ihmisitä käyttää jotta eivät tuntisi itseään huonommiksi.
On helppo ottaa toisten työllä ansaitsemaa rahaa vastaan, jos kuvittelee kaikkien tekevän niin ja vielä suremassa mittakaavassa.
Jos haluaa huijata itseään, niin mikäs siinä. Kyseessä on vain keino selviytyä moraalisen ongelman kanssa. Sen voisi kuitenkin tehdä niin, ettei syytä aiheetta muita ihmisiä
- Anonyymi00011
Riikka käy kuumana, koska Orpon hallituksen kannatus alkanut heiketä ja vaalit alkaa lähestyä
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 751230
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔821157Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241125Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129965Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6918- 60854
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.74739Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132682Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50662Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80632- 48547
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua90540- 137530
- 25512
- 36505
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t11490- 43477
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää42468- 19456
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.85444