Kysymys huippuälykkäälle apulaissheriffille

On kyllä poikkeuksellista, että yksi ihminen näkee vuodesta toiseen kaikkien muiden tekemät päätökset täysin väärinä ja samaan aikaan tietää itse täsmälleen, miten kaikki pitäisi hoitaa.

Avaisitko nyt ihan konkreettisesti:
Miten sinä olisit tehnyt Ähtäristä menestyvän ja vetovoimaisen kunnan?

Olisi myös mielenkiintoista kuulla, miksi et ole lähtenyt ehdolle toteuttamaan näitä ratkaisuja vai onko tämä asiantuntemus tarkoitettu vain kommenttikenttiin?
20672
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Kaikki katkeruus juontaa niihin potkuihin suolta

Äänestä

Näin ulkopuolisena veikkaan, että tekemällä asiat päin vastoin kuin nyt on tehty+noudattamalla lakia. Yleensä sen jo tyhmempikin ymmärtää. 🤭

5Äänestä

Onko hän valittanut joka päätöksestä?
Minusta hän on valittanut harkiten juuri tuhoisimmista päätöksistä ja kertoi ja kauan sitten miten pandaseikkailu tulee päättymään. Mahtaa nyt harmittaa!

6Äänestä
  • Varmasti Apulaissheriffin älykkäillä neuvoilla Ähtäri olisi maailman vetovoimaisin kaupunki (arviolta 500 000 asukasta). Täällä ei olisi yhtään kepulaista. Kuntaveroa ei tarvitsisi maksaa ollenkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Varmasti Apulaissheriffin älykkäillä neuvoilla Ähtäri olisi maailman vetovoimaisin kaupunki (arviolta 500 000 asukasta). Täällä ei olisi yhtään kepulaista. Kuntaveroa ei tarvitsisi maksaa ollenkaan.

    Ehkä velkaa olisi vähemmän.
    Olli varoitti: olemme tuhon tiellä ja mitä hänelle vastattiin: olet kehityksen jarru, haittaat loistavia bisneksiämme.
    Ja kuinkas sitten kävikään.

    2Äänestä

Apulaissheriffi on vastannt kyselijöille (kaikista puolueista on kysytty ehdokkaaksi), että EI HELMIÄ SIOILLE. Aika nasevasti lohkaistu.

Äänestä
  • Ei ole kyselty muuta kuin päiväunissa

    1Äänestä

Talouneuvontaa hän on tarjonnut ihan ilmaiseksi, mutta mitäpäs sille voi: kuurot eivät kuule, sokeat eivät näe ja pandahuumeissa olevat eivät ymmärrä.

3Äänestä
  • Onko hänellä yritystoimintaa? Talousneuvonnan tehtäviä tai toimeksiantoja? Istuuko päättämässä kunnan asioita? Njääh, ehkei kuitenkaan. Kirjoittelee vaan täällä, eipä muuta ole.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Onko hänellä yritystoimintaa? Talousneuvonnan tehtäviä tai toimeksiantoja? Istuuko päättämässä kunnan asioita? Njääh, ehkei kuitenkaan. Kirjoittelee vaan täällä, eipä muuta ole.

    Mitä sinä teet? Minä luen katkeraa kirjoitustasi, ilmestyikö se tänne itsestään?

    Äänestä

Nasevia kirjoituksia häneltä tuli ja kaikki mitä hän ennusti toteutui, eläinpuiston konkurssi, kunnan ja eläinpuiston rahojen sekoittuminen, kriisikunta status jne.

2Äänestä

Näitä sheriffejä ois kannattanu kuunnella. Myöhästä nyt ja adios ähtäri suomen kartalta

3Äänestä
  • Jos Ähtäri loppuu ja maiden liitos Seinäjokeen tapahtuu, niin kiitos Kautokurulle. Päästään nykymaailmaan kiinni vihdoinkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Jos Ähtäri loppuu ja maiden liitos Seinäjokeen tapahtuu, niin kiitos Kautokurulle. Päästään nykymaailmaan kiinni vihdoinkin.

    Kyllähän kuntaliitos on Ähtärille hyväksi.Ei maailma ole pelottava Hakojärven tai Pihlajaveden takana.Puhumattakaan Killinkoskesta tai Väätäiskylästä.Kun se nyt ei tämä Ähtäri ole mikään maailman-napa.Seitsämällä eri paikkakunnalla asuneena,nyt Ähtäriläisenä ,ei kannata pelätä muutosta.Ähtäri on kiva paikka asua,muitakin löytyy ja aika paljon asuvat muuallakin.

    Äänestä

Riittääköhän hänellä äly ymmärtämään minkälaisen pilkan kohteena on.vai kuuleeko edelleen olevansa oikealla asialla.

Äänestä

Kepulaiset ja heidän loiset pilkkaavat, heillä on tuska, sietämätön tuska kun kaikki heiltä romahti, luulivat olevansa ylivoimaisia ja röyhkeydessään tuimia, kaikki kaatui nyt on jäljellä savuavat rauniot ja kuntalaisten yltyvä VIHA näitä kepu + loisia kohtaan.

Äänestä
  • On se varmaan mukava elää tuollaisessa mielikuvitus maailmassa.ei mitään tietoa todellisuudesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    On se varmaan mukava elää tuollaisessa mielikuvitus maailmassa.ei mitään tietoa todellisuudesta.

    Todellisuus on että Ähtärin kunnan tarina on loppu, todellisuus on se että Panda velat vielä maksellaan, todellisuus on se että kukaan täysjärkinen ei tuo yritystään Ähtäriin, korkeat maan huippua olevat verot ja yhä epäluotettava hallinto.
    Ähtäriläisiä vit...... panda-lahkon toiminta ja tulokset raskaasti, vieläkään kepulaisille päättäjille ei ole auennut miten vakava tilanne kunnalla ja sen asukkailla on, kunnan vetovoima on miinuksella rankasti ja kuntalaisten rahat menevät Panda- Lahkon maksuihin.

    1Äänestä

Ruhan markkinoilla eräs nuori kaveri kuulu sanovan "onneksi emme ole Meksikossa jos olisimme panda päättäjät olisivat jo mullan alla, heidän onnekseen emme ole".

2Äänestä

Totta tuolla on suoraviivaista toimintaa, jos joku tuhoaa kylän hän tuntee sen pian nahoissaan. Onneksi meillä on jonkinmoinen oikeuslaitos systeemi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

On kyllä poikkeuksellista, että yksi ihminen näkee vuodesta toiseen kaikkien muiden tekemät päätökset täysin väärinä ja samaan aikaan tietää itse täsmälleen, miten kaikki pitäisi hoitaa.

Avaisitko nyt ihan konkreettisesti:
Miten sinä olisit tehnyt Ähtäristä menestyvän ja vetovoimaisen kunnan?

Olisi myös mielenkiintoista kuulla, miksi et ole lähtenyt ehdolle toteuttamaan näitä ratkaisuja vai onko tämä asiantuntemus tarkoitettu vain kommenttikenttiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu