Säveltäjällä musiikki soi kuulokuvana mielessä eikä se tule sorminpääryydestä

Pohdin varsin haastavaa aihetta neron luomisaktiin liittyen säveltäjän sävellysprosessin tiimoilta ja siihen alitajunnan toimintaan liittyen, jossa sävelaiheet tiedostamattomasti nousevat tajuntaan, ja joista erilaisista motiiveista säveltäjä valitsee hänen objektiivisessa käsityksessään parhaat, jos hänen mielensä vilisee aiheita kuten Mozartin kerrotaan todenneen sävellystyöhönsä ryhdyttyään.

"Minun tarvitsee ammentaa vain aivoni ehtymättömästä varastosta. Valitsen ne aiheet joista pidän eniten. Jäännöspaloista saisi kokoon vielä monta hyvää sävellystä", Mozart sanoi.

Mutta miten säveltäjä sitten osaa yhdistellä esim. kuulokuvan muodossa mielessään soivina kuulemansa melodiat toisiinsa jotenkin saumattoman loogisesti, jos hän ei kuule niiden soivan aikajärjestyksessä tai suhteessa teoksen muotorakenteeseen sen detaljeina, niin että niistä syntyy musiikillisesti ja tyyliltään yhtenäinen ja johdonmukaisesti rakennettu laajamuotoinen orkesteriteos?

Jollei sitten sävellys ole jo valmiina hänen päässään, kun hän alkaa kirjoittaa sitä paperille?

Mikäli ei näin ole, niin ilmaiseeko objektiiviseksi tullut äly näiden valittujen "sävelmän palasten" position sävellyksessä, jos säveltäjällä on selvä tunne teoksen kokonaismuodosta, ja siitä miten se tulee hahmottumaan, vaikka se edellyttäisi paljonkin sävellyksen hiomista, luonnosten tekemistä, kokeilua, ja uusien versioiden laatimista, jotta lopputulos vastaisi alkuperäistä ja intuitiivisesti tajuttua visiota sävellyksestä?

Mutta miten säveltäjä sitten osaa luovia teostaan säveltäessään sisäisen vaistonsa turvin, vaikka luomistyö olisi tiedostamatonta luovan älyn toimintaa, niin että hän osaa päättää mikä esim. on sävellyksen johtomotiivi tai pääteema ja mikä on sivuteema ja mikä silta-aihe etc., jos sävelaiheet syntyvät mielessä täysin impulsiivisesti ja sattumanvaraisesti vailla tarkoitusperäistä ajattelua?

Säveltäjä, kuten Mozart sanoi kerran ryhtyvänsä säveltämään ollessaan oikeassa mielentilassa, ja Beethoven totesi sävelaiheidensa syntyvän erilaisissa luomista edesauttavissa ja stimuloivissa tunnelmissa, joissa sävelet kimpoavat ilmoille ja pauhaavat ja myrskyävät, kunnes ovat nuotteina hänen edessään, ja alkaa aineiston muokkaus koko sen syvyydessään ja laajuudessaan.

Mutta jos säveltäjän mielessään kuulokuvana kuulemansa melodia ei olekaan valmiin sävellyksen alkutahdit tai johdanto, niin miten hän kykenee löytämään juuri ne kuulokuvien seasta?

Miten vaisto sanoo säveltäjälle jonkun tietyn melodian tai kuvion muodostavan sävellyksen pääaiheen, jos hän ei kuule sävellystä kuulokuvana välittömästi täydessä laajuudessaan, jolloin sävellyksen alkutahditkin olisivat hänen edessään kuin kypsä omena puusta poimittavaksi, vaan hän joutuu tietoisesti ratkaisevaan ja tekemään valintoja niiden määrittelemiseksi?

Vai tulevatko ne kuin itsestään mieleen sävellysprosessin edetessä jossain vaiheessa täysin intuitiivisesti?

Vai joutuuko säveltäjä hakemaan niitä kokeilemalla yrityksen ja erehdyksen kautta, kunnes ne vihdoin tippuvat hänen eteensä joko ahaa elämyksen tavoin luovan ja puhtaan älyn osoittamana vaistonvaraisesti luovassa innoituksen ja inspiraation tuokiossa, hengen heräämiseksi kutusutussa ja älyn irti tempautumista edellyttävässä luomistapahtumassa luomisaktissa kun säveltäjä ikään kuin, kuten Sibelius totesi Finlandian motiiveista, ylhäältä annettuna löytää sävellyksen keskeiset motiivit ja melodiat mielestään niiden syntymiseen itse tahdon kannustamana osallistumatta ja siihen tarkoitushakuisesti itse vaikuttamatta, vaan täysin spontaanisti ja intuitiivisesti?

Mutta miten säveltäjän inspiraatio kestää ja kantaa niin pitkään, ja on niin suuri, että säveltäjä kykenee sen puitteissa ja sen suomalla hehkulla saamaan laajamittaisen sävellyksen valmiiksi yhtenäiseen visioon perustuen, ettei siitä tule raakile ja epäyhtenäinen tekele, jonka edetessä sävellys muodostuu enemmän tai vähemmän inspiroituneemmista jaksoista?

Vai laittaako hän välillä, kuten Sonninenkin teki sävellettyään, sävellyksen syrjään kypsymään, ja palaa siihen myöhemmin uudestaan uuden inspiraation vallassa?

Kuten LvB aikanaan sävellystyöstään totesi löytämänsä alkuperäinen aihe ei jätä häntä ollessaan jopa pitkiäkin aikoja jotain aloittamaansa sävellystä luomatta, vaan hänellä on selvä näkemys siitä palatessaan sävellyksen luomiseen uudestaan, kun inspiraatio ottaa hänet jälleen valtoihinsa.

Sävellys ei välttämättä siis valmistu siltä istumalta heti, vaan säveltäjä ottaa sen uudelleen esiin kun luomisinto jälleen alkaa roihuta hänessä.

Skitsofreenikot kuulevat puhetta, ei musiikkia päässään, sillä muuten he olisivat säveltäjiä. Mutta mielisairaus nakertaa luomisvoimaa, kuten itsemurhaa hukuttautumalla yrittäneestä Schumannista tiedämme.