Pahin syy Suomen kurjuuteen

19 §
Oikeus sosiaaliturvaan

Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.

Lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella.

Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Julkisen vallan on myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu.

Julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä.
8124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Oikeus sosiaaliturvaan , tarkoitti varmaan suomalaisia.
Suomi on kyllä nyt kaikkien tänne saapuvien sosiaaliturva, tullaanpa sitten miten kaukaa tai läheltä.Ei liene ollut tarkoitus tuollainen silloin kun laki sosiaaliturvasta tehtiin.

Äänestä
  • Eikä varmasti ole ollut tarkoituksena kun "hyvinvointivaltion" hyväksi ovat isovanhempamme ja vanhempamme töitä tehneet. Kyllä tuo työ on tehty pelkästään suomalaisten toimeentulon hyväksi.

    Äänestä

Sanni Grann Laasosen valehteli tutkineensa leikkausten "vaikutusarvioinnin".
Mitääm ei ole tehty tämän asian suhteen.

3Äänestä
  • Tekisit jotain hyödyllistä loisimisen ja valittamisen sijaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Tekisit jotain hyödyllistä loisimisen ja valittamisen sijaan.

    Oletko jotenkin tyhmä ja lukutaidoton?

    2Äänestä

  • Osaa ne vasaroida ja pieksää naisia, älä siis vähättele incelpersun kykyjä!

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Oletko jotenkin tyhmä ja lukutaidoton?

    No ei sitte. En ole vielä tavannut vassaria, joka olisi tehnyt jotain hyödyllistä, mutta eletään toivossa 👍

    Äänestä

välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.
Mitä on välttämätön toimeentulo ja huolenpito?
Käsittääkseni se on ruoka vaatteet ja lämmin suoja jossa nukkua ja tarvittava terveyspalvelut.
Välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon ei kuulu uusi iphone ja ipad ja merkkivaatteet ja oikeus syödä ravintolaruokaa ja ryypätä yms.
Välttämätön toimeentulo voidaan taata ruokailulla köydhien ruokapaikalla ja parakkimajoituksella yms.
Lakiin ei ole määritelty summaa mitä pitää jakaa jotta toimeentulo ja huolenpito täyttyy.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

19 §
Oikeus sosiaaliturvaan

Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.

Lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella.

Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Julkisen vallan on myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu.

Julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu