Varman toimitusjohtaja Risto Murto

kehottaa lapsia hoitamaan kotoan vanhempansa. Hän velvoittaa koko perheen mukaan lapsenlapsia myöten. Olen ollut neljä vuotta omaishoitajana miehelleni jolla on Parkinsonin tauti ja siihen liittyvä muistisairaus. Hän on sänkypotilas eli kehon eritystoiminnot eli kakka ja virtsa tapahtuvat sängyssä alusastian ja sorsan avulla. Vaipat ovat käytössä öisin. Hänellä on päivisin ja öisin harhakohtauksia muistisairauteensa liittyen eli joudun öisin rauhoittelemaan häntä eli yritän päisin nukkua sen ajan kun mieheni yleensä ruokailun jälkeen nukahtaa. Syötän hänet koska Parkinsonin tauudin joka on liikesairaus käsienkäyttö ei enää pelaa miehelläni. Kaikista ei ole omaishoitajiksi osaamiseltaan ja jaksamiseltaan mutta tämän Varman Risto Murto ilmeisesti sattumalta "unohti".
11173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ökyrikas äijä.

1Äänestä

Murrolta rahat pois. Osaajat, käykää sen tilillä ja sijoituksissa.

Äänestä

Vanhemmat on hoidettu kautta historian kotona. Tämä laitoshoito alkoi yleistyä vasta 1960-luvun lopussa.

Äänestä
  • Ennen oli ennen ja nyt on nyt.

    Äänestä

Risto Murto on kermaperse byrokraatti.

Äänestä

Tähän ollaan menossa valitettavasti, ei sitä kukaan halua...
Mutta yhteiskunnan köytyminen ja kasvun puute johtaa tähän...

Äänestä
  • Suomessa on rahaa mutta sitä jaetaan ennestäänkin rikkaille.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

kehottaa lapsia hoitamaan kotoan vanhempansa. Hän velvoittaa koko perheen mukaan lapsenlapsia myöten. Olen ollut neljä vuotta omaishoitajana miehelleni jolla on Parkinsonin tauti ja siihen liittyvä muistisairaus. Hän on sänkypotilas eli kehon eritystoiminnot eli kakka ja virtsa tapahtuvat sängyssä alusastian ja sorsan avulla. Vaipat ovat käytössä öisin. Hänellä on päivisin ja öisin harhakohtauksia muistisairauteensa liittyen eli joudun öisin rauhoittelemaan häntä eli yritän päisin nukkua sen ajan kun mieheni yleensä ruokailun jälkeen nukahtaa. Syötän hänet koska Parkinsonin tauudin joka on liikesairaus käsienkäyttö ei enää pelaa miehelläni. Kaikista ei ole omaishoitajiksi osaamiseltaan ja jaksamiseltaan mutta tämän Varman Risto Murto ilmeisesti sattumalta "unohti".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu