morsiusneidot Herran tullessa
Patmos - Pasi Turunen
Sinä
Näytä selaimessa
”… te käännyitte epäjumalista Jumalan puoleen palvelemaan elävää ja todellista Jumalaa ja odottamaan taivaista hänen Poikaansa, Jeesusta, joka pelastaa meidät tulevasta vihasta.”
1. Tess. 1:9-10
Neljä tai viisi vuotta sitten kirjoitin tämän kirjoituksen Jeesuksen paluuseen liittyen. Sain siitä poikkeuksellisen paljon palautetta. Siksi ajattelin lähettää sen nyt uusintana. Vuosien saatossa on tullut paljon uusia uutiskirjeiden lukijoita.
Jarmo Sormunen haastatteli minua kerran Suolapaloja radio-ohjelmaansa. Aiheena oli Jeesuksen paluu, toinen tulemus. Juttelimme valmistumisesta siihen ja aikain merkeistä.
Aivan ohjelman lopussa Jarmo yllättäen kysyi suoraan minulta tähän tapaan: ”Pasi, jos Jeesus tulisi tänään, olisitko itse valmis siihen?”
Muistan miten kohtikäyvän pysähdyttävä omalla nimellä varustettu kysymys oli.
Se veti minut, saarnamiehen, hetkeksi hiljaiseksi. Huomasin tekeväni salamannopeaa inventaariota elämästäni omassa mielessäni. Et uskokaan miten paljon ehtii parissa kolmessa sekunnissa käydä läpi asioita.
Olisin voinut vastata, että ”Kyllä olen” ja sitten esitellä omaa pyhitystä. Ainakin siltä osin, kuin siitä oli jotain kerrottavaa. Toisaalta kypsään aikuisikään ehtineenä osaa tarkastella omaa hengellisyyttä myös realistisen arkisesti. Ei oma pyhitys Jumalan täydellisen pyhyyden edessä kaikessa ole hänen läpivalaisunsa kestävää.
Niissä samoissa sekunneissa tein havainnon: Minähän etsin vastausta Jarmon kysymykseen ihan väärästä paikasta: Itsestäni.
Lopulta vastasin tähän tapaan: ”Jarmo, jos katson omaa elämääni, on pakko myöntää, ettei minusta löydy niitä kahvoja, joista minut voisi nostaa yläilmoihin Herraa vastaan. Mutta, kun katson Kristusta, joka on puolestani kuollut ja ylösnoussut, uskallan sanoa olevani hänessä ja hänen sovintoverensä tähden valmis milloin tahansa hän tulee.”
Evankeliumi koskee myös tempausvalmiutta
Evankeliumin totuus on, että meidän ”tempausvalmiutemme” – niin kuin pelastusvarmuutemme yleensä – on Hänessä. Ei itsessämme. Tässäkin on totta, että armosta me olemme pelastetut uskon kautta, emme itsemme kautta (Ef. 2:8).
Kun Jeesus tulee takaisin hän tulee pelastaakseen meidät vihasta, kuten alussa lainaamassani 1. Tess. 1:10 jakeessa Paavali sanoo. Samaan liittyen Paavali jatkaa myöhemmin ja kirjoittaa, että "Jumala ei ole määrännyt, että osaksemme tulisi viha vaan että saisimme pelastuksen Herramme Jeesuksen kautta." (1. Tess. 5:9)
Ylösotto Herraa vastaan, josta Paavali kirjoittaa 1. Tess. 4:13-18, sisältyy erottamattomasti siihen pelastuskokonaisuuteen, jonka Jeesus omalla verellään sai aikaan Golgatan ristillä kaikille häneen uskossa turvautuville.
Siihen sisältyy niin syntien anteeksisaaminen, lahjaksi saatava vanhurskaus, uudestisyntyminen Jumalan lapseksi, Pyhän Hengen sinetti, kaste ja täyteys sekä tempaaminen pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin, kun hän viimein tulee takaisin.
Se mitä usein kutsumme ”tempausvalmiudeksi” ei siis ole jokin erillinen pelastuksen päälle ansaittava asia, johon pääsemisen edellytykset poikkeavat tyystin siitä, mitä vaaditaan pelastumiseen yleensä: Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut!
Kuka otetaan ja kuka jätetään?
Teinivuosinani kuulin joskus opetettavan, että Jeesuksen tullessa takaisin osa uskovista, ne, jotka ovat ”valmiita”, pääsee tempaukseen ja osa heistä jää tänne.
Sen armon mukaan, mikä minulle on annettu, uskallan monen vuosikymmenen kokemuksella Jumalan sanan äärellä sanoa, että tällainen ns osatempausoppi on Raamatun valossa höpöhöpöä. Se turhentaa Jeesuksen ristin merkityksen ja aiheuttaa tarpeetonta levottomuutta. Tempaus ei erottele uskovia toisistaan, vaan uskovat jumalattomasta maailmasta.
Kun luet huolella mitä Paavali kirjoittaa 1. Tess. 4 ja 5 luvuissa Herran paluusta, huomaat hänen tekevän eron Herraan uskovien ja jumalattomien, niiden, jotka eivät häneen usko, välillä. Kun Jeesus tulee, KAIKKI, jotka ovat Herran omia nousevat ylös Herraa vastaan – dead or alive, elävänä tai kuolleena. Erotuksetta. Ne, jotka eivät hänen omiaan ole, siis eivät ole uudestisyntyneitä uskovia, jäävät tänne vihaan.
Paavali sanoi 1. Tess. 1:9-10, että me olemme kääntyneet palvelemaan Jumalaa ja ”odottamaan taivaista hänen Poikaansa.” Heprealaiskirjeessä Pyhä Henki sanoo: ”…samoin on Kristus kerran uhrattu, jotta hän ottaisi pois monien synnit, ja hän ilmestyy toisen kerran, ei enää synnin tähden vaan pelastukseksi niille, jotka häntä odottavat.” (Hepr. 9:28).
Mitään eroa ei tehdä odottajien välillä, jotka ovat uskon kautta Kristuksen kertakaikkisesta uhrista osalliset. Ei ole yksi osa odottajia, jotka ovat ”valmiita” ja toinen osa odottajia, jotka jäävät tänne, koska eivät olleet. Kristus ilmestyy pelastukseksi kaikille niille, jotka häntä taivaista odottavat takaisin. Erotuksetta.
Tämän takia Paavali sanoo: ”Lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.” (1. Tess. 4:18). Mitä lohtua Paavalin sanoista saisi, jos Jeesukse
Patmos Pasi Turunen Ylös Tempaus
2
184
Vastaukset
- Anonyymi00001
Tämän takia Paavali sanoo: ”Lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.” (1. Tess. 4:18). Mitä lohtua Paavalin sanoista saisi, jos Jeesuksen omanakin joutuisi vielä olemaan epävarmuudessa siitä miten meidän käy Herran tullessa, jäämmekö tänne?
Entä ne tyhmät neitsyet?
Herran Jeesuksen tulemus ei erota uudestisyntyneitä uskovia toisistaan, vaan uskovat ei-uskovista. Tästä on kyse myös kymmenen neitsyen vertauksessa.
Jeesuksen vertaus kymmenestä neitsyestä Matt 25:1-12 on osa luvussa 24 alkavaa asiayhteyttä. Sen mukaan Herran omat hänen tullessaan erotetaan vääristä profeetoista (24:11, 24 vrt. Matt. 7:15-23) ja jumalattomista (24:37-42) sekä uudestisyntymättömistä hurskaista teeskentelijöistä (paha palvelija 23:45-51; tyhmät neitsyet 25:1-12 vrt. 7:21-23), jotka eivät Herraa tunne, niin kuin ei hänkään tunne heitä.
Vertaus EI opeta, että uudestisyntyneet uskovat Herran tullessa erotellaan tempaukseen valmiisiin ja ei-valmiisiin heidän pyhityksensä perusteella.
Tempaus, pääsy ylösottoon – mitä tahansa termejä käytämmekään – on erottamaton osa Jumalan pojan verellä Golgatalla hankittua pelastusta. Ei erillinen osa, johon kristityt pääsevät osalliseksi eri perustein oman ansiollisuutensa mukaan.
Osatempausoppi on evankeliumin vastainen ja väärä. Se aiheuttaa tarpeetonta levottomuutta ja riistää herkän omantunnon omaavilta vilpittömiltä uskovilta heille Kristuksessa ja Kristuksen tähden kuuluvan rauhan sekä pelastusvarmuuden.
Odota Jeesusta ja elä hänelle
Ei tämä tarkoita, että suhtautuisin välinpitämättömästi siihen, miten meidän tulee elää odottaessamme Herraa Jeesusta. Päinvastoin. Hänen yllätyksenä tapahtuvan tulemuksensa pitäisi kaikin tavoin motivoida meitä sekä palvelemaan häntä että elämään hänelle erotettua kuuliaista elämää. Aito pelastuselämä näkyy ja tulee ilmi Jumalan tahdon mukaisissa teoissa. Usko ja pelastus, joka ei näy teoissa on kuollut. Mutta teot ja pyhitys eivät milloinkaan ansaitse ihmiselle pelastusta.
Meidän kelvollisuutemme pelastukseen ja siihen sisältyvään tempaukseen ei ole omaa aikaansaannostamme, vaan Jumalan. Kuten Paavali kirjoittaa: ”Iloiten te silloin kiitätte Isää, joka on tehnyt teidät kelvollisiksi saamaan osuuden siitä perinnöstä, joka pyhillä on valkeudessa. Jumala on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan.” (Kol. 1:12)
Kun Herra Jeesus tulee takaisin, sinä ja minä olemme valmiit. Emme itsemme vuoksi, vaan koska Isä, Jumala itse on meidät Pojalleen valmiiksi ja kelvolliseksi tehnyt Golgatalla. Meidät on jo pelastettu ja siirretty Jumalan Pojan valtakuntaan. Emme me sen ulkopuolelle yllättäen putoa Hänen tulemuksessaankaan.
Rukoilen, että kirjoittamastani on sinulle apua ja löydät sanoistani rohkaisua sekä lohtua alkaneeseen viikkoon. Kiitos esirukouksistasi Patmos-työlle.
Jeesuksen paluu ei ole pelon, vaan ilon aihe!
Maranata! Tule, Herra Jeesus.- Anonyymi00002
Älkää sekoilko, ei Jeesus nouda seurakuntaa neitsyinä vaan:
2 Kor 12:2 ”Olenhan kihlannut teidät yhdelle ainoalle miehelle, Kristukselle, ja tahdon teidät hänen eteensä kuin puhtaan neitsyen.
Paljon tulee tulkinta virheitä kun juutalaiset vihan ajalla Matt 24-25, sekoitetaan seurakunta ajalle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2752875Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka472280Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3471987- 1131717
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1051644Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121365- 661307
- 681243
- 551179
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771151