Minä en oikein pärjännyt koulussa

Ja kun heti nuorena tulin raskaaksi, koulut jäivät. Lapsia tuli paljon. Mutta siinä sinnittelin töissä ja työnantajani sentään maksoi minulle yhden vuoden mba tutkinnon. Sen ja oman seksikkään pukeutumisen perusteella olen "pärjännyt" työelämässä. Vaikka olen jo vanha, vientiä on kaikin puolin, myös eri tehtäviin. Ahkeruus kannattaa.
395
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Aivan! Nyt sitten Suomen valtio makselee Työnantajille alle 30 vuotiaista jälkipolvista,
puolet palkoista,heidän työlistäessä näitä.Aikuiskoulutus ei saanut mitään,ainoastaan ikäraja kasvoi 30 vuoteen.Korkasti koulutetut nuoret saavat Valtion palkanmaksajakseen 2-4 vuotta,jonka jälkeen Lopputili.! UUdet koulutetut tilalle.
Ketkä työnantajat palkaa näitä 15 vuotiaita huumehörhöjä tekemään pahojaan työpisteisiin vakuutusyhtiöiden vaivoiksi sekä käräjäoikeuksiin.
Tunarit ovat olleet jälleen asialla,päätöksiä tehdessään.Vientiä on mullakin ollut elämässä,kolmen elämän.kaverin kanssa,hyvä kun on kerinnyt lasten kanssa heidän palkansa syömään.Pienipalkaisia kun ovat olleet.

Äänestä

Paljonko velotat tunnista? Koko yöstä?

Äänestä
  • Pääkaupunkiseudulle

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ja kun heti nuorena tulin raskaaksi, koulut jäivät. Lapsia tuli paljon. Mutta siinä sinnittelin töissä ja työnantajani sentään maksoi minulle yhden vuoden mba tutkinnon. Sen ja oman seksikkään pukeutumisen perusteella olen "pärjännyt" työelämässä. Vaikka olen jo vanha, vientiä on kaikin puolin, myös eri tehtäviin. Ahkeruus kannattaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu