Keskustan Lohi sanoo :
"" SDP:n Marinin hallitus teki koko -SOTE-Sotkun -siis Ei istuva Hallitus ""
-siinä oli - SDP:n ja Vasemmistoliitto ja Vihreät ja Keskusta puolueet -
"" SDP:n Marinin hallitus teki koko -SOTE-Sotkun -siis Ei istuva Hallitus ""
-siinä oli - SDP:n ja Vasemmistoliitto ja Vihreät ja Keskusta puolueet -
Vastaukset 7
Vanhimmat
Höpö höpö ja höpö!
Tosiasiassa jo moni hallitus yritti saada Sote:a aikaiseksi! Myös Kokoomuksella ja Persuilla oli siihen tilaisuus, mutta eivät saaneet tai osanneet sitä tehdä!
Ja jokainen puolue tiesi, että Sotea ei voi tehdä valmiina. Se on mahdottomuus!
Oli tiedossa, että Sote muotoutuu valmiiksi vasta muutaman vuoden aikana käytännössä!
Sote alueet laitettiin itse keksimään paras ratkaisu, joka sitten voidaan levittää muihin alueisiin. Tämä oli lähtökohta.
Sotea ei siis kannata syyttää, eikä hallitusta joka sen lopulta sai tehtyä.
Yhtä hyvin yli 15 vuoden aikana, sen olisi saanut tehdä esim Sipilä, Stubb ja Soini. Mutta eipä onnistunut.
Joten aloittajan syytös on naivi ja turha!
Sote-rahoituksessa on tosiaan ihmeellinen kohta, että mitä enemmän ihmisiä on yhdessä läjässä, sitä enemmän alue saa rahaa. Eikös sen keskittämisen ja kasa-asumisen pitänyt tuoda säästöjä tässäkin. Henkilöä kohti tulisi olla panos siis pienempi. Mutta ei se laskuoppi taida päteä silloin, kun kyse on kaupunkilaisen rahasta - Itsekkyyden aika...
Mihin demari
koskee,
MUUTTUU PASKAKSI.
Nämä kumipäät eivät osaa M I T Ä Ä N .
sDP
Onko demari sitten käynyt silittelemässä sun päätäs kun suusta tulee tuollaista sontaa?
Vaalit lähestyy ja mielet muuttuu 🤣
Saarikko oli valtionvarain ministeri, Että se siitä. Lohi on kirjoittanut kolumninsa tekoälyllä. Ei pidä uskoa kaikkea mitä ennen vaaleja kirjoitetaan. Kepuhan sitä hallitusta hallitsi jos ei kaikkea saatu kuten Kepu halusi ,niin sitten uhattiin Hallituksen kaadolla. Näin jäklkikäteen ajatellen olisi ollut parempi, mutta kun oli se korona riesana , kuitenkin silloin hallituksella oli vastuuntuntua silloin .
Tyhjäpaperi keskusta on täysin vihervasemmiston kainalossa