kun SUOMEN kieli ei hyvä kansainvälisel areenalla
kannattaa muistaa mitä kieltä LORDI käytti.
kannattaa muistaa mitä kieltä LORDI käytti.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Luulotauti on kavala sairaus. Saattaa esimerkiksi äänestää persuja, kun luulee niiden olevan suomalaisten puolella.
Mielestäni Lordin euroviisu voitto oli työvoitto. Rehellisellä säveltämisen työllä hankittu voitto ilman imelää ylen valtion apurahojen nuoleskelua. Kääriän toiseksi tulemista on vaikeampi ymmärtää kappale ei antanut musiikillisesti kuulialle mitään mut se kertosäe oli niin erityisen tarttuva kuuntelu hetkellä ja myöhemmin Euroviisu edustajaksi valituksi tullut Eikka Vikman yritti samaa oli pommi. Nyt voi tulla Lindalta Peteltä pommi jälleen koska Lordin jälkeen Suomen Euroviisu kilpailuun osalistujan löytäminen on ollut pimeään metsää haku ammutaa. Tarkastelee syvällisemmin henkilökohtaisin ajatuksin vaihtoehtojen edessä en haluaisi itse osalistua koskaan Euroviisuihin edes sävel san apuna. Haluan olla ruotsalaisen sukkahousu heavy bändi Europe jalan jäljissä yksin number one vaikka Euroviisu julkisuus on esiintyjille valtaisaa sen edun arvo on puupennin arvoinen perusteella Euroviisut on satiiria eliittiväen yliapuvan loisteliasta kekkeistä ja kaikki Euroviisuissa esiityjät luonnolisen elämän kiertokulun kautta kulkeutuvat esim Suomessa Kela Sosiaalitoimiston Yle valtion apuahoituksien urkkioiksi... siis pummeiksi.
Lordi sanoi eilen voittonsa syyksi metalliväen keskittymisen heidän taakseen. Poppipuolilla hajontaa on enemmän.
Jos Levyraadistakin tuttu Jukka Virtanen ei olisi vastustellut, niin Nightwish olisi luultavasti tuonut viisuvoiton Suomeen jo muutamaa vuotta aikaisemmin.
Pikkulapset äänestäneet kivoja naamariörkkejä😂
Loordi on nykyään enempi Laardi.
Loordin kappale oli ihan kelpo heavy-zipale. Euroviisuissa myös hieman poikkeuksellinen.
Monster-lookista en pitänyt. No, ehkä se herätti "huomiota".
Blind Channel oli kanssa hyvä. Sen sijaan Käärijä täysi paska.
Suomi ei voi olla ykkössuosikki voittamaan Euroviisut. Uutisissa väittävät. Lopakandaa! Sieniäkö on vedonlyöjät syöneet. Veikkaus nauraa hekottelee viisujen jälkeen viis viikkoo!
Vedonlyöntitoimistot myös taktikoi eli antaa vääriä odotuksia, ja kerää fyffeä väärälle hevoselle.