Viimeistään nyt pitäisi

Viimeistään nyt pitäisi hölmöimmänkin putinistin tajuta, että Venäjän diktaattori on harhainen ja johtaa maataan valheilla.

"– Siellä he jo rakentavat rajaa Siestarjoen varrelle."

Tosiasiassahan Suomi rakentaa aitaa Suomen ja Venäjän nykyisille rajoille, eikä Suomessa haaveilla rajasta Siestarjoen varrella, ainakaan kenenkään päättäjämme toimesta. Venäjän diktaattori on harhainen valehtelija.
134654
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 134

Vanhimmat

Juu harvemmin sitä hyökkäystä suunnitteleva maa rakentaa este aitaa itselleen mutta sitä tuskin naapuri sotakiimassa välttämättä kerkiää ajattelemaan

3Äänestä
  • Mannerheim-linjakin oli pyccän mielestä selvästi hyökkäämässä aikoinaan. Pelottavan hidas on tuo pyccän mieli.

    2Äänestä

  • Helvetissä on onnellisempi olo, jos syyttää kaikkia muita omista virheistään. Siksi venäläinen uskoo mieluummin Kremlin kansansatuihin kuin historiallisiin tosiasioihin tai tosiasioihin ylipäätään, jotka ovat venäläisen kannalta todella karuja.

    1Äänestä

Neuvostoliiton kommunismidiktatuuri paasasi ennen talvisotaa Mannerheimin linjankin olevan hyökkäysase, vaatien sen purkamista/luovuttamista sille itselleen, todellisen tavoitteen oltua saada Suomi luovuttamaan puolustusasemansa, jotta puna-armeijan hyökkäys Suomeen helpottuisi.
No nyttemminhän Neuvostoliiton kommunismidiktatuuri pötköttelee itsemurhan seurauksena diktatuurien hautausmaalla.

2Äänestä
  • Olisi pitänyt lukea koko ketju ennen kommentointia. Samaa pukkasin tuolla ylhäällä.

    1Äänestä

Molokin aloitus ja kommentointi sen mukaista...järkeä vailla.

1Äänestä
  • Aloittaja

    Yritäpä kerrankin keskittyä asiaan: naapurimaamme harhainen diktaattori valehtelee Suomesta ja suomlaisten aikeista. Mitä siihen sanot?

    3Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Yritäpä kerrankin keskittyä asiaan: naapurimaamme harhainen diktaattori valehtelee Suomesta ja suomlaisten aikeista. Mitä siihen sanot?

    Sanon, että hevonpaskaa.
    Putin taisi mainita jotain, mitä meiltä on salattu.

    Äänestä

  • Suomen 55 000 tohtoria ovat todistetusta älystään ja lähdekriittisyydestään huolimatta siis myös järkeä vailla, sillä vain puoli tusinaa heistä on asettunut kannattamaan Venäjän ja putinatsien tarinoita.

    Mitäs jos se järkeä vailla oleva oletkin sinä – 6000-vuotiaassa ja ehkä litteässä Maassasi? 😃

    2Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00012 kirjoitti:

    Sanon, että hevonpaskaa.
    Putin taisi mainita jotain, mitä meiltä on salattu.

    Hervotonta. Kukaan Suomessa ei siis julkisesti sinunkaan mukaasi puhu rajansiirrosta Siestarjoen varrelle, mutta silti sinä uskot Putin Kalsarimyrkyttäjän paskapuhetta ja epäilet, että hänellä muka olisi tietoa, joka salataan meiltä suomalaisilta. Jos olisit tervejärkinen, niin ymmärtäisit, miten naurettavalta tuo kuulostaa. Kuten aloituksessani kerroin, hölmöimmänkin putinistin pitäisi tajuta Putin Kalsarimyrkyttäjän valehtelevan silmät päästään. Sinä et kuitenkaan tajua.

    2Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Suomen 55 000 tohtoria ovat todistetusta älystään ja lähdekriittisyydestään huolimatta siis myös järkeä vailla, sillä vain puoli tusinaa heistä on asettunut kannattamaan Venäjän ja putinatsien tarinoita.

    Mitäs jos se järkeä vailla oleva oletkin sinä – 6000-vuotiaassa ja ehkä litteässä Maassasi? 😃

    Katos, taas palattiin litteään maahan...sen sinä osaat....huomaatko?

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Hervotonta. Kukaan Suomessa ei siis julkisesti sinunkaan mukaasi puhu rajansiirrosta Siestarjoen varrelle, mutta silti sinä uskot Putin Kalsarimyrkyttäjän paskapuhetta ja epäilet, että hänellä muka olisi tietoa, joka salataan meiltä suomalaisilta. Jos olisit tervejärkinen, niin ymmärtäisit, miten naurettavalta tuo kuulostaa. Kuten aloituksessani kerroin, hölmöimmänkin putinistin pitäisi tajuta Putin Kalsarimyrkyttäjän valehtelevan silmät päästään. Sinä et kuitenkaan tajua.

    Naurettavaahan se on, mutta katso eliitin ja median sanankäyttöä.
    Naapurin valtion päämiehestä käytetään kuvausta eläin.

    Näin ei voi jatkua...pikkuinen tahra kartalla ja vastassa ydinasesuurvalta.
    Ellei tätä menon hulluutta näe, pitää luokitella toivottomaksi tapaukseksi ja eliitti vaikuttaa siltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Katos, taas palattiin litteään maahan...sen sinä osaat....huomaatko?

    Totta kai minä tiedän, huomaan ja tarkoitan mitä kirjoitan. Höpiset ihan omituisia, mutta kukin kykyjensä mukaan.

    Paljastit rivien välissä uskosi 6000-vuotiaaseen Maahan – huomaatkos sitä? 😄

    3Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Naurettavaahan se on, mutta katso eliitin ja median sanankäyttöä.
    Naapurin valtion päämiehestä käytetään kuvausta eläin.

    Näin ei voi jatkua...pikkuinen tahra kartalla ja vastassa ydinasesuurvalta.
    Ellei tätä menon hulluutta näe, pitää luokitella toivottomaksi tapaukseksi ja eliitti vaikuttaa siltä.

    >Naapurin valtion päämiehestä käytetään kuvausta eläin.

    Missä käytetään?

    Venäjä tosiaan on suurvalta _ainoastaan_ ydinaseissa. Se tuottaa vientiin energiaa ja raaka-aineita eli muistuttaa kehitysmaata. Kehittynyt maa veisi tavaroita ja yhä useammin myös palveluja. Ainoat Venäjän viemät "palvelut" ovat vakoilu, häirintä ja sota. Ja tavaroista vain aseet, sikäli kuin niitä omasta kulutuksesta edes liikenee.

    2Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Sanon, että hevonpaskaa.
    Putin taisi mainita jotain, mitä meiltä on salattu.

    Пожиратель дерьма ... !.

    2Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00016 kirjoitti:

    Naurettavaahan se on, mutta katso eliitin ja median sanankäyttöä.
    Naapurin valtion päämiehestä käytetään kuvausta eläin.

    Näin ei voi jatkua...pikkuinen tahra kartalla ja vastassa ydinasesuurvalta.
    Ellei tätä menon hulluutta näe, pitää luokitella toivottomaksi tapaukseksi ja eliitti vaikuttaa siltä.

    "Naurettavaahan se on, mutta katso eliitin ja median sanankäyttöä."

    Siis sinustakin on naurettavaa, että uskot Putin Kalsarimyrkyttäjän paskapuheita?

    "Naapurin valtion päämiehestä käytetään kuvausta eläin."

    Mutta ei tietenkään kukaan päättäjistämme.

    "Näin ei voi jatkua...pikkuinen tahra kartalla ja vastassa ydinasesuurvalta.
    Ellei tätä menon hulluutta näe, pitää luokitella toivottomaksi tapaukseksi ja eliitti vaikuttaa siltä."

    Hulluutta on, että tuon ydinasesuurvallaan päämies on harhainen valehtelija, paskanpuhuja ja roisto, joka valehtelee myös Suomesta ja suomalaisten aikomuksista, vai mitä.

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Yritäpä kerrankin keskittyä asiaan: naapurimaamme harhainen diktaattori valehtelee Suomesta ja suomlaisten aikeista. Mitä siihen sanot?

    Mitä siihen sanot? sanon, että hevonpaskaa Bidenin tiltu.

    1Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Katos, taas palattiin litteään maahan...sen sinä osaat....huomaatko?

    Katos , taas palattiin,,, Kyllä Repe tietää, onhan se kierrellyt niitä seminaareja.

    Äänestä

" eikä Suomessa haaveilla rajasta Siestarjoen varrella,"
Täälläkin on oma palstansa asialle.

Äänestä
  • Aloittaja

    Tietenkin Suomessa on suomalaisia, jotka haluaisivat palauttaa Suomelle Neuvostoliiton varastamat maat, mutta yksikään puolue tai johtava poliitikko ei sellaista halua ja aja.

    2Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Tietenkin Suomessa on suomalaisia, jotka haluaisivat palauttaa Suomelle Neuvostoliiton varastamat maat, mutta yksikään puolue tai johtava poliitikko ei sellaista halua ja aja.

    Ei varastettu, vaan se oli hyökkäyssodan lopputulema.

    Eihän Putin kokoomusjohtajista puhunut, vaan maana Suomi. Onhan täälläkin oma palsta aiheelle Karjalan palautus, jossa kokoomuslaisetkin voivat anonyymeinä asiasta haaveilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Ei varastettu, vaan se oli hyökkäyssodan lopputulema.

    1939 hyökkäyssodan lopputulema tiltu uskoo mainilan laukauksiin ja littanaan maahan

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00017 kirjoitti:

    Ei varastettu, vaan se oli hyökkäyssodan lopputulema.

    Se oli tuon roistovaltion aloittaman hyökkäyssodan lopputulema.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00020 kirjoitti:

    Eihän Putin kokoomusjohtajista puhunut, vaan maana Suomi. Onhan täälläkin oma palsta aiheelle Karjalan palautus, jossa kokoomuslaisetkin voivat anonyymeinä asiasta haaveilla.

    Karjalan palautuksesta haaveilee enää hyvin pieni osa suomalaisista, eikä yksikään poliittinen puolue tai päättäjämme sellaista tue, me emme ole rakentamassa rajaa Siestarjoen varrelle, vaikka tuo paskanpuhuja sellaista valehtelikin.

    1Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Eihän Putin kokoomusjohtajista puhunut, vaan maana Suomi. Onhan täälläkin oma palsta aiheelle Karjalan palautus, jossa kokoomuslaisetkin voivat anonyymeinä asiasta haaveilla.

    Ei tietenkään. Hänelle ja monille muille venäläisille lähes me kaikki olemme natseja, jotka heidän tulee viedä Siperiaan heti kun mahdollista, eli onneksi siis ei koskaan.

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Karjalan palautuksesta haaveilee enää hyvin pieni osa suomalaisista, eikä yksikään poliittinen puolue tai päättäjämme sellaista tue, me emme ole rakentamassa rajaa Siestarjoen varrelle, vaikka tuo paskanpuhuja sellaista valehtelikin.

    Kyllä karjalaisten jälkeläisissä on paljonkin niitä, jotka haluaisivat sukunsa maatilat, rantapalstat, asunnot...takaisin. Voisivat jotkut muuttaakin, mutta se vaatisi Venäjällä suuria muutoksia. Itse, vaikka olen iäkäs, niin lomapaikka vesistön vieressä vieläkin kiinnostaisi, ja lapset, lapsen lapsineen kävisivät mielellään siellä lomillaan, kun matka on lyhyt.
    Ehkä se, että politiikot eivät siitä puhu, pitää karjalaistenkin suut supussa. Hehän ovat aina olleet sopeutujia, ja taustalla, eivätkä mitään riidan haastajia. Tämän kirjoitin siksi, että sieltä lähteneiden jälkeläisten kanssa näistä on usein juteltu.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00050 kirjoitti:

    Jeps.

    Äänestä

Putinazzien aivot on tiskattu...

2Äänestä

Mitä se auttais jos hölmöin putinisti tajuais sun hölmön propagandan sanoman?

Tuskin sä siitä muuta saisit kun märät housut.

1Äänestä
  • Aloittaja

    LOL. Jos putinisti tajuaisi kannattavansa fasistista ja imperialistista roistoa, paskanpuhujaa, varasta ja murhaajaa, hän saattaisi muuttaa kantaansa ellei itsekin olisi sellainen. Ja sitten julkisesti tunnustaa emämunauksensa. Sitä olisi hauska seurata.

    1Äänestä

Putin jää historiaan.

Äänestä
  • Kyllä putin jää historiaan hirviönä joka ei muistuta edes ihmistä .hän on saastaa iljettävä olio

    Äänestä

Miten Venäjällä voi olla noin kaistapäinen valtionjohtaja. Pohjois-Koreakin lähin ystävä. Siellä sentään 13 vuotias nahkatakkinen tyttö komentaa armeijan vanhuksia, ja antaa komentajille ohjeita isänsä Kimin kanssa. Uutisten mukaan näin Kim koulii tytöstään seuraavaa johtajaa.
Koskahan Putin aloittaa kouluttaa lapsestaan diktaattoria, johtamaan Venäjän armeijaa.

2Äänestä
  • Mitä sekoilua.
    Yhtä hurlumheitä kaikki jutut.

    2Äänestä

  • Volodka ei ole tainnut puhua lapsistaan juuri mitään julkisuudessa. Tuskin on edes varmoja tietoja, ketkä kaikki hänen lapsiaan ovat ja keiden kanssa ne on duunattu.

    2Äänestä

  • Suomessa heitä kutsutaan poliittinen broileri nimikkeellä. Eduskunnassakin on useita nuorisojärjestöjen kouluttamia broilereita.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00028 kirjoitti:

    Suomessa heitä kutsutaan poliittinen broileri nimikkeellä. Eduskunnassakin on useita nuorisojärjestöjen kouluttamia broilereita.

    Olet väärässä. AI:

    "Poliittinen broileri = poliitikko, jonka koko ura on rakentunut puolueen sisällä, ilman merkittävää kokemusta muusta työelämästä. Termi on yleensä kriittinen ja kyseenalaistaa henkilön elämänkokemuksen ja käytännön ymmärryksen."

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Olet väärässä. AI:

    "Poliittinen broileri = poliitikko, jonka koko ura on rakentunut puolueen sisällä, ilman merkittävää kokemusta muusta työelämästä. Termi on yleensä kriittinen ja kyseenalaistaa henkilön elämänkokemuksen ja käytännön ymmärryksen."

    Sun ois parempi käyttää tekoälyä siellä ateismipalstalla.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Volodka ei ole tainnut puhua lapsistaan juuri mitään julkisuudessa. Tuskin on edes varmoja tietoja, ketkä kaikki hänen lapsiaan ovat ja keiden kanssa ne on duunattu.

    Väität kaiken saarnasi jälkeen hänen olevan kykenevä saamaan lapsia?!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00066 kirjoitti:

    Sun ois parempi käyttää tekoälyä siellä ateismipalstalla.

    En ole koskaan kirjoittanut ateismipalstalle, kuten olen sinulle jo monta kertaa kertonut ja silti sinä niin väität. Oletko jotenkin sairas?

    Äänestä

Suomen erottava Natosta ja EU:sta vapaus- itsenäisyys- ja turvallisuussyistä.🇫🇮👍

Äänestä
  • Ei muuta kuin yksinäinen ahdistunut tiltu venäläisten kavereidensa kanssa kansalaisaloitetta asiasta tekemään ...saa taas suomalaiset nauraa näille muutamalle littanan maan sankarille 😁👌

    2Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Ei muuta kuin yksinäinen ahdistunut tiltu venäläisten kavereidensa kanssa kansalaisaloitetta asiasta tekemään ...saa taas suomalaiset nauraa näille muutamalle littanan maan sankarille 😁👌

    Kohta sinulle nauretaan...🎃😹👍🇫🇮

    Äänestä

  • Пожиратель дерьма !.

    2Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Пожиратель дерьма !.

    CCCP PECTOPAH?🥬🥒🇷🇺🎖🎈🧨 HET!🎃🇺🇸🇫🇮

    Äänestä

  • Aloittaja

    Siksikö, että naapurimaamme diktaattori on harhainen paskanpuhuja, valehtelija?

    1Äänestä

  • Demokrates kirjoitti:

    Kohta sinulle nauretaan...🎃😹👍🇫🇮

    Mutta miksei kukaan kuule sitä naurua, vaikka miten höristäisi kukkakaalejaan?

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Mutta miksei kukaan kuule sitä naurua, vaikka miten höristäisi kukkakaalejaan?

    Luo vaan ihan oma maailmas. Sehän sulla jo on, joten kehitä sitä lisää.

    1Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Ei muuta kuin yksinäinen ahdistunut tiltu venäläisten kavereidensa kanssa kansalaisaloitetta asiasta tekemään ...saa taas suomalaiset nauraa näille muutamalle littanan maan sankarille 😁👌

    Sinähän hänet loit.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00065 kirjoitti:

    Sinähän hänet loit.

    Anonko?

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Mutta miksei kukaan kuule sitä naurua, vaikka miten höristäisi kukkakaalejaan?

    Oletko kuuro?🦻

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Siksikö, että naapurimaamme diktaattori on harhainen paskanpuhuja, valehtelija?

    Sulla on kyllä melko suppee kapasiteetti käytössä, ku toistat samaa asiaa, ja odotat erilaista lopputulosta. Se on itseasiassa hulluuden määritelmä.

    2Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Siksikö, että naapurimaamme diktaattori on harhainen paskanpuhuja, valehtelija?

    Miten sulla voi olla noin suppea sanavarasto? Jäikö koulu kesken?

    2Äänestä

noh, Suomen omaa syythän nuo jutut ovat, mutta pitää kestää se minkä on aloittanut, siis Venäjälle vittuilun. Pitkässä juoksussa siitä kärsii eniten Suomi itse. Mutta oma valinta, oma valinta.

1Äänestä
  • Aloittaja

    Suomen syytä siis on, että Venäjän diktaattori puhuu paskaa, on täysin harhainen?

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Suomen syytä siis on, että Venäjän diktaattori puhuu paskaa, on täysin harhainen?

    Eikun Suomen syytä siis on, että Nato-suomen diktaattori puhuu paskaa, on täysin harhainen? Ukrainankin se hönö julisti jo voittaneen sotansa.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00040 kirjoitti:

    Eikun Suomen syytä siis on, että Nato-suomen diktaattori puhuu paskaa, on täysin harhainen? Ukrainankin se hönö julisti jo voittaneen sotansa.

    Menehän muualle itkemään, venäläinen koliikkivauva.

    1Äänestä

  • Mikä ihmeen vittuilu ???

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Menehän muualle itkemään, venäläinen koliikkivauva.

    Se koira älähtää mihin kalikka kalahtaa

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00071 kirjoitti:

    Se koira älähtää mihin kalikka kalahtaa

    LOL.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    LOL.

    Edelleen!

    1Äänestä

Putinin harhaisuudesta on todisteena yli 300 000 sodassa turhaan kuollutta Venäjän, suurimmaksi osaksi, nuorta kansalaista.
Rampautuneet päälle.

Täysin vajakin valloitussodan seurauksena.
Oliko nämä kuolemat ja kärsimys tarpeellista?

Onko Putin kysynyt kansalta ja äideiltä äitienpäivänä,että tapatan lapsianne satojatuhansia Ukrainan pelloilla pientä korvausta vastaan? Täysin valheellisin perustein.
Myös osalle jätän korvaukset maksamatta, koska Venäjän valtiolle ei näy sotakassaan tulevan riittävästi rahaa.
Putin on aiheuttanut järisyttävimmän sotkun Venäjällä toisen maailmansodan jälkeen.
Talouden pilannut ja valtavan määrän ihmishenkien menetyksiä.
Ihmiset vielä tyytyväisiä toimintaan?

2Äänestä
  • 71 % kansasta tukee Putinia. Se on kansainvälisestukin kova luku.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00036 kirjoitti:

    71 % kansasta tukee Putinia. Se on kansainvälisestukin kova luku.

    Diktatuureissa kansalaiset eivät uskalla ilmaista oikeaa mielipidettään vapaasti. Kun venäläisiltä kysytään kuka olisi paras johtaja Venäjälle ja annetaan eri nimiä, niin Putin Kalsarimyrkyttäjän kannatus tippuukin 29%:n.

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Diktatuureissa kansalaiset eivät uskalla ilmaista oikeaa mielipidettään vapaasti. Kun venäläisiltä kysytään kuka olisi paras johtaja Venäjälle ja annetaan eri nimiä, niin Putin Kalsarimyrkyttäjän kannatus tippuukin 29%:n.

    Tempaisit hatusta tuon luvun. Et tunne Venäjän kansaa. Se todellakin rakastaa Putinia.

    Luuletko että venäläiset ovat hyviä ja demokratiaa kannattavia ihmisiä?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00039 kirjoitti:

    Tempaisit hatusta tuon luvun. Et tunne Venäjän kansaa. Se todellakin rakastaa Putinia.

    Luuletko että venäläiset ovat hyviä ja demokratiaa kannattavia ihmisiä?

    "Tempaisit hatusta tuon luvun. Et tunne Venäjän kansaa. Se todellakin rakastaa Putinia."

    En tempaissut:

    "VTsIOM-Tutkimuslaitos julkaisi myös toisen tutkimuksen, jossa se mittasi, kuinka suurta luottamusta eri poliitikot nauttivat Venäjällä. Yhdessä osiossa vastaajia pyydettiin nimeämään sellaisia poliitikkoja, joihin he luottavat ja sellaisia, joihin eivät luota.

    Kysymyksen vastaukset eivät imartele Putinia, sillä vain 29,5 prosenttia vastaajista nimesi presidentin luotettujen listassaan."

    "Luuletko että venäläiset ovat hyviä ja demokratiaa kannattavia ihmisiä?"

    En luule, heistä enemmistö on Z-natseja, mutta hekin tietävät, että Putin Kalsarimyrkyttäjä on viemässä Venäjää tuhoon.

    1Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    71 % kansasta tukee Putinia. Se on kansainvälisestukin kova luku.

    Se olisi vapaan median oloissa kova luku, mutta diktatuurissa ei edes kovin hyvä.

    2Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    71 % kansasta tukee Putinia. Se on kansainvälisestukin kova luku.

    Mistä ko. kannatusprosentti on peräisin ?

    Äänestä

  • Tuossa tuomitset koko valkoisen rodun. Miksi?

    Äänestä

Putin tuhosi Venäjän.

1Äänestä
  • Kyllä, eli pelasti sen.

    Äänestä

Viimeistään nyt pitäisi hölmöimmänkin putinistin tajuta, että Venäjän diktaattori on harhainen ja johtaa maataan valheilla.

Millähän hölmöt Stubbistitkin huomaisivat, että Nato-suomen diktaattori on harhainen ja johtaa maata valheilla.

Äänestä
  • Aloittaja

    Mutqu mutqu, tiltu.

    Äänestä

  • Tarkoitatko Suomen diktaattorilla Stupidoa, Petteriä, Riikkaa vai ketä?

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Mutqu mutqu, tiltu.

    Zelenskyin tilanne on vakava; hänen negatiiviset arvosanansa jatkavat nousuaan, ja hän on jo listan kolmantena. Kyrylo Budanov on siirtymässä ensimmäiselle sijalle, mikä tekee hänestä presidentinvaalikampanjan kärkiehdokkaan, kun taas Zaluzhnyj pysyy täysin passiivisena kotimaan politiikassa. Putinin ansiosta Zelenskyi pitää kiinni vallasta ja käy sotaa rikastuakseen ansaiten miljardeja, minkä kaikki ukrainalaiset nyt ymmärtävät.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00070 kirjoitti:

    Mutqu mutqu.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Mutqu mutqu.

    Etkö muuhun pysty?

    1Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Zelenskyin tilanne on vakava; hänen negatiiviset arvosanansa jatkavat nousuaan, ja hän on jo listan kolmantena. Kyrylo Budanov on siirtymässä ensimmäiselle sijalle, mikä tekee hänestä presidentinvaalikampanjan kärkiehdokkaan, kun taas Zaluzhnyj pysyy täysin passiivisena kotimaan politiikassa. Putinin ansiosta Zelenskyi pitää kiinni vallasta ja käy sotaa rikastuakseen ansaiten miljardeja, minkä kaikki ukrainalaiset nyt ymmärtävät.

    Näytäthän vielä todisteet Zeleznyin miljardeista. 🍿

    Sen jälkeen selitä hitaasti, miksi hän ei ole lähtenyt niistä nauttimaan vaan vaarantaa henkensä ja terveytensä Ukrainassa. Naaman perusteella kun hän on vanhentunut triplavauhtia taviksiin verrattuna, mikä ei tähänastisessa historiassamme koskaan ennen ole ollut miljardöörin valinta.

    Äänestä

Niin. Onko Stubbin ihan pakko lähettää Suomalaisia kuolemaa naton typeriin sotiin+

Äänestä
  • маленький мальчик из Сопё

    Äänestä

  • Joutavat mennä ne 3200 Suomalaista. Loppuupa sitten erikoisetujen vaatiminen juuri sennimisille. 😎

    1Äänestä

  • Koska on mennyt, minne ja kuinka paljon ?

    Äänestä

Viimeistään nyt sun moloch_horridus pitäisi lähteä lähetyssaarnaamaan venäjälle ja levittämään "hienoa"aatesuuntaas.

2Äänestä
  • Aloittaja

    Idiootin ainoa keino on yrittää muuttaa puheenaihetta, kertoi toinen tiltu.

    1Äänestä

  • Venäjällä siitä saisi monta vuotta linnaa. Vastaavasti Suomessa saa Venäjän propagandaa huutaa anonyymisti 24/7 täysin vapaasti.

    2Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Venäjällä siitä saisi monta vuotta linnaa. Vastaavasti Suomessa saa Venäjän propagandaa huutaa anonyymisti 24/7 täysin vapaasti.

    Ja kyllä poju mollottaakin 😂

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Venäjällä siitä saisi monta vuotta linnaa. Vastaavasti Suomessa saa Venäjän propagandaa huutaa anonyymisti 24/7 täysin vapaasti.

    Miksi pitää mainostaa, jos asia on selvä?

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Idiootin ainoa keino on yrittää muuttaa puheenaihetta, kertoi toinen tiltu.

    Vieläkö toimit teho-hoitajana ja missä välissä?

    2Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00060 kirjoitti:

    Vieläkö toimit teho-hoitajana ja missä välissä?

    Idiootin ainoa keino on selvästikin yrittää muuttaa puheenaihetta. Siinä olit oikeassa. Ainoita asioita, joissa olit.

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Idiootin ainoa keino on selvästikin yrittää muuttaa puheenaihetta. Siinä olit oikeassa. Ainoita asioita, joissa olit.

    Väitit koronaplandemian aikana olevasi teho- osaston teho- hoitaja....se jotenkin kruunasi kaiken.
    Valehtelullakin on omat huippunsa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00073 kirjoitti:

    Väitit koronaplandemian aikana olevasi teho- osaston teho- hoitaja....se jotenkin kruunasi kaiken.
    Valehtelullakin on omat huippunsa.

    LOL. Valehtelun huippu on se, että sinä yrität valehdella meille ettei Venäjä muka lainkaan ole edes hyökännyt Ukrainaan. Toinen huippu on tietysti se, että Venäjä diktaattori valehtelee sellaista hevonpaskaa, että Suomi muka olisi jo rakentamassa rajaa Siestarjoen varrelle.

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    LOL. Valehtelun huippu on se, että sinä yrität valehdella meille ettei Venäjä muka lainkaan ole edes hyökännyt Ukrainaan. Toinen huippu on tietysti se, että Venäjä diktaattori valehtelee sellaista hevonpaskaa, että Suomi muka olisi jo rakentamassa rajaa Siestarjoen varrelle.

    Teho-hoitajana sinulla on uusi tarve tarttua Hanta-virukseen, joka on Covid-19-yksi haittaseuraus.
    Eli toisin sanoen, rikollinen agenda jatkuu ja siihen on jo suunniteltuna 'lääke'......?

    Ps.
    Putkosella on nyt video Stalingradista, katsokaa ihmeessä realismia, sitä ette näe valtamedioista.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00074 kirjoitti:

    Edelleen idiootti yrittää muuttaa puheenaiheutta, kun muuta ei voi.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Edelleen idiootti yrittää muuttaa puheenaiheutta, kun muuta ei voi.

    Itsepä olet valheessa kieritellyt, viläpä ammattisi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00075 kirjoitti:

    Itsepä olet valheessa kieritellyt, viläpä ammattisi.

    LOL.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Edelleen idiootti yrittää muuttaa puheenaiheutta, kun muuta ei voi.

    Eihän sulla ole ku yksi aihe, ku et muuhun pysty

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    LOL. Valehtelun huippu on se, että sinä yrität valehdella meille ettei Venäjä muka lainkaan ole edes hyökännyt Ukrainaan. Toinen huippu on tietysti se, että Venäjä diktaattori valehtelee sellaista hevonpaskaa, että Suomi muka olisi jo rakentamassa rajaa Siestarjoen varrelle.

    Hoidokin jutuilta noi sun juttus kuulostavat.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00078 kirjoitti:

    Eihän sulla ole ku yksi aihe, ku et muuhun pysty

    LOL.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00079 kirjoitti:

    Hoidokin jutuilta noi sun juttus kuulostavat.

    Idiootin ainoa keino on yrittää muuttaa puheenaihetta, kun muuhun ei pysty. Tällä kertaa tiltu haluaisi puhua minusta Putin Kalsarimyrkyttäjän valheiden sijaan.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Idiootin ainoa keino on yrittää muuttaa puheenaihetta, kun muuhun ei pysty. Tällä kertaa tiltu haluaisi puhua minusta Putin Kalsarimyrkyttäjän valheiden sijaan.

    Mistä valheista?

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Mistä valheista?

    "Venäjä ei aio hyökätä Ukrainaan."

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Hoidokin jutuilta noi sun juttus kuulostavat.

    Tosin melkein kaikki Suomen 55 000 tohtoria ajattelevat aiheesta enemmän tai vähemmän kuin me, ja vain puolisen tusinaa kuten sinä. Arveletko koulutuksesi turvin tämän johtuvan siitä, että nämä tutkijat ovat psykiatrisen hoidon tarpeessa?

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Teho-hoitajana sinulla on uusi tarve tarttua Hanta-virukseen, joka on Covid-19-yksi haittaseuraus.
    Eli toisin sanoen, rikollinen agenda jatkuu ja siihen on jo suunniteltuna 'lääke'......?

    Ps.
    Putkosella on nyt video Stalingradista, katsokaa ihmeessä realismia, sitä ette näe valtamedioista.

    Satunnaiskävijä jos ihmettelee että mitä tuo horisee, niin autan sen verran, että rokotekauhuiset ja Venäjän palvojat ovat yleensä samoja ääriuskisrehveleitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Väitit koronaplandemian aikana olevasi teho- osaston teho- hoitaja....se jotenkin kruunasi kaiken.
    Valehtelullakin on omat huippunsa.

    Jos satunnaiskävijä ihmettelee mitä tuo hourii, kerrottakoon että "plandemia" on Venäjältä päin lanseerattu hämmennyskäsite, jota lännen putinatsireppanat levittävät innokkaasti kuin maanviljelijä paskaa pellolle. Plan- alussa tarkoittaa, että pandemia oli salaliitto ja sellaisena Saatanan maanpäällisten kätyrien suunnittelema.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Satunnaiskävijä jos ihmettelee että mitä tuo horisee, niin autan sen verran, että rokotekauhuiset ja Venäjän palvojat ovat yleensä samoja ääriuskisrehveleitä.

    Uutta plandemiaa kehitellään ja tartuntalaki taputellaan kiireellisenä.
    Ellei tajua, kertoo oman ajattelun puutteesta.

    Vakava asia, jossa riistetään oikeudet ja alistetaan mielivallalle.

    1Äänestä

  • Anonyymi00089 kirjoitti:

    Uutta plandemiaa kehitellään ja tartuntalaki taputellaan kiireellisenä.
    Ellei tajua, kertoo oman ajattelun puutteesta.

    Vakava asia, jossa riistetään oikeudet ja alistetaan mielivallalle.

    Kun puhutaan jatkuvasti olemattomista uhista, tässä on aito uhka, ei kuviteltu.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Edelleen idiootti yrittää muuttaa puheenaiheutta, kun muuta ei voi.

    Ei sun kanssa pysty edes keskustelemaan.
    Toistat vain tota omaa mandraasi dogmisesti, ja odotat erilaista lopputulosta, niin se on hulluutta.

    1Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Tosin melkein kaikki Suomen 55 000 tohtoria ajattelevat aiheesta enemmän tai vähemmän kuin me, ja vain puolisen tusinaa kuten sinä. Arveletko koulutuksesi turvin tämän johtuvan siitä, että nämä tutkijat ovat psykiatrisen hoidon tarpeessa?

    Oletko itse lukenut nämä 55000 tohtorin kannan otot?

    Äänestä

Tällä palstalla on niin paljon hoettu, että "viimeistään nyt" ja "heti", että ne sanat ovat menettäneet merkityksensä. Lisäksi niin paljon on haukuttu Venäjää, että se on pakottanut katsomaan muualle, ja on havaittu todellinen uhka, ja se ei ole Venäjä, vaan Länsi, jonka toivottavasti Aasia valloittaa ja puhdistaa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Venäjä on uhka.

    1Äänestä

  • tiltu älä ole typerys 😧😉😁

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Venäjä on uhka.

    Ehkä sulle

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00077 kirjoitti:

    Ehkä sulle

    Ja jokaiselle naapurimaalleen.

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Ja jokaiselle naapurimaalleen.

    Nyt ku Nato on hajoamassa, niin mitkä mietteet mololla on asiasta?

    1Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Nyt ku Nato on hajoamassa, niin mitkä mietteet mololla on asiasta?

    Samalla voit kommentoida, mitä ajattelet Putlerin hallinnon murenemisesta.
    Juuri ekaa kertaa kutsui 'Kiovan natsien' johtajaa 'Herra Zelenskyiksi'.

    Äänestä

  • Koskaan maailmanhistoriassa demokratiat eivät ole olleet uhka toisilleen eivätkä ole nytkään. Donniekin on uhka Grönlannille vain siksi että hän haluaisi epätoivoisesti olla Yhdysvaltain diktaattori.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Koskaan maailmanhistoriassa demokratiat eivät ole olleet uhka toisilleen eivätkä ole nytkään. Donniekin on uhka Grönlannille vain siksi että hän haluaisi epätoivoisesti olla Yhdysvaltain diktaattori.

    Donnie? oletko täyspäinen?

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Ja jokaiselle naapurimaalleen.

    Zelenskyin entinen lehdistötiedottaja Iuliia Mendel (45) paljastaa Ukrainan presidentistä ikäviä asioita – narsistista arvaamatonta käytöstä, huumeidenkäyttöä, rahanpesua ja arvostelijoiden rankaisua.

    Entinen tiedottaja työskenteli samassa toimistossa Zelenskyin välittömässä läheisyydessä ja kuuli kahden vuoden aikana monia keskusteluja viereisestä huoneesta ja näki läheltä presidentin käytöstä, jota avaa nyt paljastavassa haastattelussa. Mendelin mies joutui eturintamalle.

    Epäempaattinen manipuloija, näyttelevä pr-mies
    Mendelin kertomasta paljastuu kuva epäempaattisesta manipuloijasta, joka näyttelee ”loistavasti” sankaria ja empaattista ”nallekarhua” kameralle. Mendel paljastaa Carlsonin kuulijoille, että Zelenskyi ei ole tv-ruudun kansallissankari, vaan täysin erilainen henkilö, joka vaihtaa naamioita, ja jolla ei ole hallintaa tunteisiinsa. Mendel arvioi, että Zelenskyillä on mielenterveydellisiä haasteita. Hän näkee, että Zelenskyille kuka tahansa ihminen on vain kertakäyttöinen uhrattava asia.

    Entisen tiedottajan mukaan Zelenskyin näyttelijänkyvyt ovat edesauttaneet tuen saamisessa lännestä. Mendel näkee, että Zelenskyin sankarillinen retoriikka, narratiivi tai ”script” ja rakennettu suurmiesimago kätkee alleen halun kerätä henkilökohtaista valtaa.

    Mendel suree sitä, että Zelenskyi jatkaa ukrainalaistan pettämistä-niiden jotka hän väittää pelastavansa. Zelenskyin sodan tukeminen ei ole sama asia kuin Ukrainan kansan tukeminen.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Ja jokaiselle naapurimaalleen.

    Venäjällä on Sharmat. Molokki on voimaton sitä vastaan, niin kuin kaikki muutkin.

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Ja jokaiselle naapurimaalleen.

    Venäläisen Urals-öljyn hinta nousi korkeimmalle tasolle sitten vuoden 2023 Yhdysvaltojen ja Iranin välisen sodan vuoksi, Bloomberg kertoo

    Toukokuussa Urals-öljyn hinta nousi 94,87 dollariin tynnyriltä – 18 % nousu huhtikuusta ja korkein hinta sitten lokakuun 2023.
    Iranin sodan ja Hormuzinsalmen toimitushäiriöiden keskellä venäläisen öljyn kysyntä on kasvanut voimakkaasti. Tämän seurauksena ruplamääräiset verotulot ovat kasvaneet 60 % viime vuoteen verrattuna.

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Samalla voit kommentoida, mitä ajattelet Putlerin hallinnon murenemisesta.
    Juuri ekaa kertaa kutsui 'Kiovan natsien' johtajaa 'Herra Zelenskyiksi'.

    Zelensky se on historiaa. Eikä siihen mene enään kauaa.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Ja jokaiselle naapurimaalleen.

    Höpö Höpö!

    Äänestä

  • Kuulostaa liian pehmeälle, kyllä ydinpommi olisi oikea ratkaisu.

    Äänestä

  • Ja sinä menet uskomaan ton kaiken.

    Äänestä

Miksi Venäjästä puhutaan negatiiviseen sävyyn?
Olisiko Venäjällä peiliin katsomisen paikka?

Vai onko peilit poistettu ja Ukrainasta voi varastaa lapsia, raiskata ihmisiä, pommittaa koteja ja käydä brutaalia hyökkäyssotaa.
.
Tätä kaikkea rikollista toimintaa Tiltun mielestä pitäisi hyssytellä ja kertoa jotain kauniita satuja Venäjästä?!!

1Äänestä

Joko molokki olet tilannut Häkkäseltä niitä ydinsateenvarjoja?

1Äänestä

Venäjän uhka on keksittyä tarinaa ja sillä puolustellaan kaikki viimeaikojen laittomat teot, lakien rikkomiset.

Äänestä
  • Venäjä on uhka itselleen ja muille.

    Äänestä

Venäjä on kaatopaikka joka uhkaa levitä ihmisten silmille.
Sääliksi suorastaan käy missä läävissä suurinosa ihmisistä asuu. Köyhyys on suurta ja vanhukset heitteillä.
Aseita hullu maan johto pakottaa kansan tekemään kolmessa vuorossa. Sotakassaan käytetään kaikki rahat, vaikka kansa näkee jo nälkää.

Äänestä

Kaikille niille, jotka hokevat pahaa Venäjästä: Ei kaivosammakko voi merestä puhua.

Äänestä

Venäjän uhka on todellinen. Ukrainan kuolleet ihmiset ja rauniot ei ole tulleet tyhjästä.
Idän hitleri on todellinen uhka.

Äänestä

Jos Venäjä vallottaisi Suomen niin tiltun sossutulot tippuisivat nollaan.

Ihan ajatusleikkinä vaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

moloch_horridus kirjoitti:

Viimeistään nyt pitäisi hölmöimmänkin putinistin tajuta, että Venäjän diktaattori on harhainen ja johtaa maataan valheilla.

"– Siellä he jo rakentavat rajaa Siestarjoen varrelle."

Tosiasiassahan Suomi rakentaa aitaa Suomen ja Venäjän nykyisille rajoille, eikä Suomessa haaveilla rajasta Siestarjoen varrella, ainakaan kenenkään päättäjämme toimesta. Venäjän diktaattori on harhainen valehtelija.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu