Oppositiopuolue keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen moittii pääministeri Petteri Orpon (kok) työllisyyspuheita armotta.
"Pääministerin mukaan työllisten määrä olisi pysynyt hallituskauden alusta ”lähes ennallaan”. Todellisuudessa työllisten määrä on selkeästi vähentynyt ja työllisyyskehitys on ollut yksi heikoimmista koko Euroopassa. Tämä ei puhumalla parane", Kaikkonen sanoo tiedotteessaan.
Kaikkosen mukaan heikossa työllisyyskehityksessä ei ole kyse ”yksittäisestä notkahduksesta” vaan pidemmästä kehityksestä, jossa hallituksen toimet eivät ole tuottaneet luvattuja tuloksia.
"Työttömyys on monelle suomalaisille todellisuutta. Kun luvut heikkenevät ja hallitus tyytyy selittelemään, syntyy perusteltu kysymys siitä, ymmärretäänkö tilanteen vakavuutta lainkaan. Elääkö Orpon lisäksi myös Riikka Purran (ps) porukka sellaisessa harhassa, että työllisyys olisi ennallaan?"
Hallitus pyrkii Kaikkosen tulkinnan mukaan selittämään heikkoa taloustilannetta suhdanteella. Kaikkonen kuitenkin huomauttaa, että vaikea kansainvälinen tilanne koskettaa muutakin Eurooppaa.
"Maailmantalouden haasteet eivät ole yksin Suomen ongelma. Silti juuri Suomi on noussut työttömyydessä koko Euroopan unionin korkeimmalle tasolle. Se kertoo siitä, että ongelma ei ole vain suhdanteessa, vaan myös kotimaan epäonnistumisissa. Jos hallitus ei parempaan pysty, se joutaa mennä", Kaikkonen sanoo tiedotteessaan.
Jos hallitus ei parempaan pysty, se joutaa mennä.
Tämä ei puhumalla parane.
Antti Kaikkonen puhuu asiaa, Orpon oikeistohallitus on näyttönsä antanut ja nyt Stubbin puheille pyytämään eroa.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Työllisten määrä on todellisuudessa laskenut laskentatavasta riippuen hallituskauden aikana noin 64 000–77 000 henkilöllä.
Suomlaisten osaamiselle ja tuottavalle työlle ei ole kysyntää, mikään hallitus ei sitä pysty luomaan, se olisi kansan oma tehtävä. Sanoin jo Jutta Urpilaisen nostaman hehkutuksen aikana, että metsään mennään, kun tuottava teollinen työ ei ollut enää mitään vaan alettiin ihailemaan palveluyhteiskuntaa. Nyt se nähdään, työttömyys kasvaa ja rahat ei riitä ja loppua kehitykselle ei näy.
Hallituksen edustajat ovat keskittyneet lähinnä irvistelemään ihmisille suorissa televisiolähetyksissä
Kaikkosella on lyhyt muisti viime hallituskerrasta. Demareiden kelkkaan lähteminen vie loputkin oikean laidan kannattajat eli juuri ydinjoukon ja duunarithan tai kaupunkilaiset ei maajussipuoluetta äänestä.
Kokoomuksen ja persujen kelkkaan lähteminen vei myös kannatuksen.
Selkäänpuukottajakepu totesi silloisen puheenjohtajansa suulla, ettei kepu lähde enää demareiden kanssa hallitukseen. Hyvä niin. ... vaikka toisaalta Kaikkonen hoiti kyllä hommansa ihan mallikkaasti. Jos Kaikkosen kepulle kelpaisi yhteistyö demareiden kanssa, niin siitä voisi syntyä ihan hyvä hallitus.
Antti Kaikkonen on tuomittu rikollinen. Ei ole hänellä varaa arvostella muita.
Kaikkonen ei tosiaan muista miten kävi vihervasemmiston apupuolueena. Onko huono muisti, vai toiveajattelua uusinnasta. Uusinta on aivan selvä, jos nyt katkoo sillat muihin kuin vihervasemmistoon.
Kokoomuksen ja persujen kanssa kävi myös huonoisesti.
Antti puhuu asiaa!