Totuus on että matut ei kärsi leikkauksista

Sosiaaliturvan leikkauksista ja niiden aiheuttamasta ahdingosta puhutaan nyt paljon. Samaan aikaan on myös heitä, jotka ovat niiltä säästyneet. Leikkaukset iskevät kantasuomalaisiin, koska he eivät saa harkinnanvaraisia tukia ja heillä ei ole isoa lapsilaumaa, eikä montaa yh-äitiä yhdellä miehellä, joka kerää tuotot liiviinsä. Lisäksi vuokraa kämppäänsä pimeästi.
Viimeisimpien tilastojen mukaan Suomessa on ollut yhä mahdollista saada jopa 9 000 euron Kela-tuet kuukaudessa. Kannustinloukkuja tutkinut Finnveran pääekonomisti kokee, että tilanne on osin epäreilu.
Ainut keino on lopettaa rahan lappaminen sellaisiin matuperheisiin, jotka eivät viitsi mennä töihin. Tarvitseeko heidän hakea 4 työtä kuukaudessa, niin kuin meikäläisten? Ja jos kieltäytyy, niin 3kk karenssi. Eiköhän rupea työ maistumaan!
23203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

matut päinvastoin hyötyvät muiden leikkauksista.
matut ja puolivenäläiset pääsee heti takuueläkeelle ja uudet asunnot odottavat
heitä palvelujen äärellä.

Äänestä
  • Stana!

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Stana!

    Just

    Äänestä

  • Päättäjät on täysin ulkoa johdettuja, miten muuten on mahdollista, että joka maassa on ajettu tätä vahingollista maahanmuuttoa, jossa tulijat on alkeellisista oloista, ei kirjoitustaitoa, ei laskutaitoa ja suoraan Kelatuille, ei työvelvoitetta, suomalaisen pitää hakea 4 työpaikkaa joka kuukausi, muuten tulee karenssi. Pitää selvitä muutamalla kympillä per viikko, tiedän, kun lapsi jäi työttömäksi sai parina päivänä töitä kaupassa, Kela vähentää peruspäivärahasta puolet siitä 2 päivän palkasta, ei saa toimeentulotukea, sitä on ihmetelty, ei ole sitä ennen hakenut, ei ole varaa hammaslääkäriin saati lääkäriin, jos jotain sattuisi.
    Jos tämä ei nosta vihaa, niin mikä sitten?
    Kun näkee tuoreista Kelan tilastoista, että monta sataa tuhatta henkilöä saa 2500 kelatukea /kk ja 55000 saa 4000e/ kk!
    Onko nämä suomalaisia?
    Ja Helsingissä on asuntoja, jossa on 5h + keittiön asuntoja, 2 jk/pakastinta keittiössä, niin kukahan sen vuokran maksaa, ellei Kela?
    Ruokaa pitää olla, jos on laitettu 2 jääkaappipakastinta keittiöön! En ole ikinä nähnyt tuollaisia vuokra-asuntoja!

    1Äänestä

ddd

Äänestä

Ruotsin koulutulokset ovat tylyjä: puolet ulkomaalaistaustaisista 15-vuotiaista ei osaa lukea, kirjoittaa ja laskea perustasolla. Mikä on mennyt vikaan? Tässä artikkelissa vastaus.
Uusimman PISA-tutkimuksen mukaan (vuodelta 2022) neljänneksellä 15-vuotiaista matematiikan ja lukutaidon perusteet olivat 404. Opettajien mukaan ulkomaalaisten tulokset ovat vielä karumpia: puolet 15-vuotiaista ulkomaalaistaustaisista ei osaa lukea, kirjoittaa tai laskea perustasolla.
Ruotsissa asiaa on vatuloitu nyt muutama vuosi ja on esitetty ne perusteesit missä ollaan menty vikaan. Selitykset ovat kuin Spede Pasasen sketsistä Suomen Selitystoimisto – Finlands Förklaringsbyrå. Suurin selitys on se, että kehitysmaalaiset nuoret laumaantuvat kouluihin, joissa on jo ennestään kehitysmaalaisia. Siitä seuraa huono kielitaito ja sen jälkeen ollaan vapaassa pudotuksessa.
Miten korjata tilanne?
Ei mitenkään, ei sitä tarvitse korjata sen kummemmin. Ulkomaalaistaustaisiin henkilöihin ei tarvitse panostaa enää yhtään lisäeuroa tai -kruunua. Jo tällä hetkellä kehitysmaalaisiin panostetaan niin paljon rahaa, että jos sillä rahalla heitä ei saada oppimaan lukemaan ja laskemaan, ei miljardi lisää paranna asiaa yhtään sen enempää.
Toisin sanoen me emme pysty ratkaisemaan tätä ongelmaa millään tasolla. Ei ole olemassa parempaa kotoutumista eli integraatiota, joka olisi vieläkin parempaa kuin mitä se nyt on. Eikä ole olemassa sellaista rahamäärää, jolla he oppisivat lukemaan.
Massapalautukset ovat ainoa ratkaisu, sitäpaitsi se on humaani keino. Kehitysmaalaiset pääsevät takaisin sen arvoiseen yhteiskuntaan mitä he arvostavat; kadulle paskomista ja puun alla jouten mölisemistä.
Mikähän on Suomen tilanne, eikö meilläkin ole puhuttu, että pääsevät säälivitosilla luokalta ja ammattikouluun tulevat eivät osaa lukea ja laskea!

2Äänestä
  • Onkohan opetusministeri tietoinen?

    1Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Onkohan opetusministeri tietoinen?

    Täytyy olla, mutta ei välitä. Nuohan on täysin ulkoa johdettuja, miten muuten on mahdollista, että joka maassa on ajettu tätä vahingollista maahanmuuttoa, jossa tulijat on alkeellisista oloista, ei kirjoitustaitoa, ei laskutaitoa ja suoraan Kelatuille, ei työvelvoitetta, suomalaisen pitää hakea 4 työpaikkaa joka kuukausi, muuten tulee karenssi. Pitää selvitä muutamalla kympillä per viikko, tiedän, kun lapsi jäi työttömäksi sai parina päivänä töitä kaupassa, Kela vähentää peruspäivärahasta puolet siitä 2 päivän palkasta, ei saa toimeentulotukea, sitä on ihmetelty, ei ole sitä ennen hakenut, ei ole varaa hammaslääkäriin saati lääkäriin, jos jotain sattuisi.
    Jos tämä ei nosta vihaa, niin mikä sitten?
    Kun näkee tuoreista Kelan tilastoista, että monta sataa tuhatta henkilöä saa 2500 kelatukea /kk ja 55000 saa 4000e/ kk!
    Onko nämä suomalaisia?
    Ja Helsingissä on asuntoja, jossa on 5h + keittiön asuntoja, 2 jk/pakastinta keittiössä, niin kukahan sen vuokran maksaa, ellei Kela?
    Ruokaa pitää olla, jos on laitettu 2 jääkaappipakastinta keittiöön! En ole ikinä nähnyt tuollaisia vuokra-asuntoja!

    Äänestä

Rikosseuraamusviraston mukaan ulkomaalaiset huumausaine- ja seksuaalirikolliset täyttävät Suomen vankiloita.
Suomen vankiloissa oli vuonna 2025 keskimäärin 3 545 vankia, joka on nousua edellisvuodesta viitisen prosenttia. Kuluvana vuonna nousun odotetaan olevan edelleen samaa viiden prosentin luokkaa.
Huomattavaa on se, että suomalaisten vankien määrä ei kasva, vaan kasvu johtuu lähes yksinomaan ulkomaalaisista vangeista. Viime vuonna ulkomaalaisia vankeja oli 839 vankia, joka on nousua edellisvuodesta 22 %.
Yleisesti yleisin vankeuteen johtanut rikos on väkivaltarikos, vaikkakin väkivallasta istuvia vankien määrä on vähenemään päin. Seuraavaksi tulevat huumausainerikokset sekä erilaiset omaisuusrikokset. Neljännellä sijalla ovat seksuaalirikokset.
Ulkomaalaisilla vangeilla seksuaalirikokset korostuvat merkittävästi. Noin puolet ulkomaalaisista vangeista istuu huumausainerikoksista ja neljännes seksuaalirikoksista. Ero on merkittävä, sillä yleisesti seksuaalirikosten osuus neljäntenä on reilu 10 prosenttia vangeista, niin ulkomaalaisilla tosiaan 20 %.
Lähde: Rikossseuraamusviraston tiedote.
Tulevaisuuden trendi on siis eittämättä vankiloissa istuvat ulkomaalaiset raiskarit ja itsensäpaljastelijat.

Äänestä

Ei tietenkää kärsi he ovat kunnia kansalaisia saavat tehdä mitä tahansa ja tuomiot pieniä jos edes tulee.

Äänestä

Itse ajatellut jos vain lopettais maksujen verojen maksun mutta sitä ennen rahat jemmaan ulkomaille.

Äänestä

Suomessa ei ole juuri osattu pitää omien puolta. Harvinainen kansa siinä mielessä.

Äänestä
  • Suomessa on sellainen hallitus ja viranomaiset, jotka ei omaa kansaa arvosta. Tätä ryysyrannan tietä ovat lähteneet tekemään Kekkosen ajan jälkeiset hallitukset ym.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Suomessa on sellainen hallitus ja viranomaiset, jotka ei omaa kansaa arvosta. Tätä ryysyrannan tietä ovat lähteneet tekemään Kekkosen ajan jälkeiset hallitukset ym.

    Miksi nokipuolen eläjät on etusijalla?

Älkää hyvät ihmiset matuja arvostelko, älkää heihin vihaanne kohdistako.
Eivät matut ole olleet päättämässä asioita.
Nuo asiat on päättäneet suomalaiset virkamiehet/ naiset, poliitikot, eu,n komission käskystä.
Jos ja kun, haluatten kohdistaa arvostelut tai jopa väkivaltaisen vihatoiminnan alkavaksi.
Kohdistakaa se toiminta yllämainittuihin.

Äänestä
  • Eli vihervassarit syypäitä!

    Äänestä

  • Eli vihervassarit syypäitä!

    Äänestä

  • Nimenomaan, mutta mitä tekee suomalaiset? Katsovat Salattuja elämiä, huorausohjelmia, Petollisia ym paskaohjelmia..
    Ja koko järjestelmä pitäisi vaihtaa erilaiseksi, noilla hillotolpat siintää silmissä, kun pääsevät politiikkaan, niin saavat sitä kautta rahakkaita pestejä, kun ovat ensi tuhonneet Suomea. Maanpetturit! Suomen kansan pinna on pitkä, mutta mitä sitte tehdään, kun WEF, WHO ja EU rupeaa tosissaan lahtaamaan lapsiamme?
    Nyt lapset pelkää jo hantavirusta, joka on yhtäkkiä joka mediassa niin kuin korona oli!
    Tunnettu virus, joka nyt muka olikin muuttunut ihmisestä toiseen tarttuvaksi!
    Millä aikaa ne laivalla sen jo tiesi ja tutki? Kuka teki ruumiinavauksen? Tietoa kehiin heti!
    WHOlla on hätä saada pandemialaki voimaan, se siirtyi kun pari maata kieltäytyi hyväksymästä, ei tietenkään Suomi, kun rupesi kiireesti tekemään pakkopiikityksen ja karanteenin sallivaa muutosta tartuntatautilain. Käsikirjoituksen mukaan.
    Vieläkö ihmiset uskoo tuon kusetuksen?
    Ja kaiken huipuksi, sama näyttelijä, joka 2022 somessa letkuissa itki, että kaikki kauniit naiset, ottakaa se boosteri, on nyt hantaviruksen sairastuttama, onneksi kaikki, minkä laitatte so een, säilyy siellä ikuisesti!
    Tulee mieleen, ehkä tämä onkin jonkin tahon valmisteleva paljastus, saa nähdä..

Näköjään persuhenkiset yhä edelleen levittävät noita huuhaatarinoitaan maahanmuuttajiin liittyen. Tuskinpa he itsekään niihin uskovat jos vähänkin ovat tietoisia asioista. Sitten on nämä muutamat höyrypäät öyhöttämässä, joille tosiasioiden kertominen ei saa mitään vastakaikua, päinvastoin hermostuvat, kun faktat pilaavat hyvä öyhötyksen,

Aina on ollut ja tulee olemaan näitä öyhöttäjiä, sille ei mitään voi. Niille voi vain hymähtää ja olkapäitä kohauttaa. Osaanottava ja ymmärtävä katsekin usein toimii, kun kerran on öyhöttäjä ja haluaa sellainen olla, niin tuskin kannattaa pistää panoksia heidän sivistämiseen.

Äänestä
  • Oletko KELA-neuvojana pakolaisjärjestössä ?

    Äänestä

Lisää tulee päivittäin elättejä Suomeen, kyllä kelan sivuilta voi lukea mitä verottomia etuja saa daria, 2 lasta saa 1300 tukia, elatustuet, yksinhuoltajalisät, ilmaiset päiväkodit, koulutukset, terveyden ja hammashoidon,. Matkustamiseen kotimaassa ja pakomaihinsa 2x vuodessa.
Huonekalut, huushollitarvikkeet, vaatteet, kengät, vaunut, rattaat, pyörät,
Ei kukaan suomalainen saa vuosia samanlaisia etuja kun tänne tuppaavat elätit.
Kyllä risoo katsella kun kaupassa ostetaan kaikkea mitä mielii ja kiire ei ole töihin eikä minnekään kun saa vaan oleilla, ei tule hiki kun vain syödessä.
Lihavia mammoja lykkii katraitaan kauppakeskuksissa ja seisovat ihmisten tiellä joukoittain.
Tai nuoria miehiä tillittää nuoria pimuja ketä tänään vois raiskata vaikka ostoskeskuksen vessoissa tai puistoissa.
Joka viikon päivä saa lukea kun matu miehet on raakasti huimannut, raiskannut, hakannut ja sit on niin monta tuomiota et saa alennusta.. siksi kun vankilat tupaten täynnä ja sielläkin käyttävät huumeita ja kaikkea muuta paskaa kun siellä on helpot olla ihan mitenkä vaan, kuri ihan surkeaa ja sit kun pääsee pois niin sossu järkkää kämpät sun muut tarvittavan ettei metu pahoita mieltään, kun tänne onnelaan on päässyt.
Helvetin kalliiksi tulee nämä hemmot. Suomen valtion politiikot kussa suomen kansalaisten elämän näiden elättien vuoksi.
Suurin osa on haittamuuttoa ja tämän maksaa tulevat sukupolvet jos heistäkään on siihen kun katselee tätä pullamössö kansaa, ryhdittömiä, osaamattomia, mielenterveys ja huume ongelmia, ylipainoisia itsekuri puuttuu kun elämässä päästetty niin helpolla, vanhemmat eivät ole olleet jämäköitä, ei sanaa ei käytetty ettei tule harmillisia yhteenottoja.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Sosiaaliturvan leikkauksista ja niiden aiheuttamasta ahdingosta puhutaan nyt paljon. Samaan aikaan on myös heitä, jotka ovat niiltä säästyneet. Leikkaukset iskevät kantasuomalaisiin, koska he eivät saa harkinnanvaraisia tukia ja heillä ei ole isoa lapsilaumaa, eikä montaa yh-äitiä yhdellä miehellä, joka kerää tuotot liiviinsä. Lisäksi vuokraa kämppäänsä pimeästi.
Viimeisimpien tilastojen mukaan Suomessa on ollut yhä mahdollista saada jopa 9 000 euron Kela-tuet kuukaudessa. Kannustinloukkuja tutkinut Finnveran pääekonomisti kokee, että tilanne on osin epäreilu.
Ainut keino on lopettaa rahan lappaminen sellaisiin matuperheisiin, jotka eivät viitsi mennä töihin. Tarvitseeko heidän hakea 4 työtä kuukaudessa, niin kuin meikäläisten? Ja jos kieltäytyy, niin 3kk karenssi. Eiköhän rupea työ maistumaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu