ÄÄLIÖT! Mikä helvetti teitä kaikkia vaivaa, jotka valitsette naisenne HIUSTENVÄRIN perusteella??? Siis ei ole mitään yhtä typerää. Ei ole mitään perustetta sille, miksi yhtään mikään väri olisi parempi tai kauniimpi kuin mikään muukaaan väri! Väri ei myöskään muuta naisen kasvoja kauniiksi eikä rumaksi, eikä se tee naisen vartalosta kaunista tai rumaa. Hiustenvärille annetaan liikaa painoarvoa. Jopa kuvitellaan kaikkea naurettavaa ihan luonteestakin sen perusteella, ja jopa muista fyysisistä ominaisuuksista, kuten "blondit ovat iloisia ja heillä on tiukka pillu"... Siis anteeksi mitä??? Kuinka joku voi edes olla näin yksinkertainen että oikeasti kuvittelee jollain hiusten värillä ja PILLUN TIUKKUUDELLA olevan jokin yhteys? Mielestäni kaikki te, jotka vannotte jonkin yhden hiusten värin nimeen, olette aivopestyjä. Teillä vain sattuu olla jokin positiivinen kokemus tietystä väristä, kuten joku ensirakkaus joka vain sattui olemaan tumma tai vaalea, ja olette jääneet tuohon ihanteeseen kiinni. Ja se on pelkkää sattumaa, jos olisitte vain sattuneet tapaamaan hiustenväriltään toisenvärisen naisen joka olisi ollut ihan yhtä kaunis vähintään, se olisi voinut viedä ihannettanne ihan toiseen suuntaan. Ihmetyttää myös sekin, että väri ei kerro mitään hiusten yleisestä kunnosta, paksuudesta, kiiltävyydestä, pituudesta, luulisi että nämä olisivat paljon tärkeämpi asia hiuksissa kuin joku väri???
Vastaukset 33
- Anonyymi00001
Minä tykkään oli hiusten väri mikä vaan . Mutta pitkät pitää olla, nainen on seksikäs. Mulla alkaa hormonit hyrää.
- Anonyymi00002
Haluan blondin
- Anonyymi00023
Etkä halua. Sinä haluat vain enkelin. Sitä sinä kaipaat
- Anonyymi00003
Koitahan rauhoittua!
Kuka täällä on PELKÄSTÄÄN hiusten värien perusteella valinnut puolisonsa tai vastaavan?!
Vaikka kuinka älämölöät totean, että tykkään ja silmäni lepää vain tummatukkaisissa miehissä. En ole tavannut yhtään hyvännäköistä, miehekästä tai viehättävää ULKOISESTI vaaleaa miestä.
Makuasioita, totta kai.- Anonyymi00011
AI KUKA?? Senkus luet KOMMENTTEJA, niin eiköhän se selviä!
- Anonyymi00004
Jos nyt jotakuta miellyttää jokin tietty hiusten väri, niin mitä se meitä muita liikuttaa? Sen kun, ei ole muilta pois.
- Anonyymi00005
Toiset ajaa valkoisella autolla. Minä en halua valkoista auto missään nimessä mutta
vaaleahiuksinen nainen ainoastaan käy. Joten värillä on merkityksensä.- Anonyymi00007
Näin on ja minua taas ei sykähdytä vaaleehalee vaan tykkään bruneteista!
- Anonyymi00010
Sillä on vain se merkitys minkä ITSE olet sille PÄÄTTYNYT antaa. Normaalisti heteromies viehättyy monenlaisista naisista eikä ole tuollaista ihme seulaa, jonka mukaan joku melaniinikerros hiuksissa estää kokonaan viehättymisen naiseen. AIVAN NARETTAVAA. No, ehkä SINÄKIN aikuistut vielä joskus, EHKÄ.
- Anonyymi00018
Anonyymi00010 kirjoitti:
Sillä on vain se merkitys minkä ITSE olet sille PÄÄTTYNYT antaa. Normaalisti heteromies viehättyy monenlaisista naisista eikä ole tuollaista ihme seulaa, jonka mukaan joku melaniinikerros hiuksissa estää kokonaan viehättymisen naiseen. AIVAN NARETTAVAA. No, ehkä SINÄKIN aikuistut vielä joskus, EHKÄ.
Ohhoh, jopas kolahti jollekin ja pahasti!
- Anonyymi00006
No siis blondien hiusten lisäksi PITÄÄ olla isot tissit.
- Anonyymi00008
Kuka valitsee naisen hiusten värin perusteella? Minä en.
- Anonyymi00009
Kyllä heitä kuule riittää.
- Anonyymi00013
No siis blondit vaan on muita seksikkäämpiä, iloisempia ja parempia sängyssä.
- Anonyymi00015
Yhdyn tähän. 42
- Anonyymi00019
Päivän paras :D
- Anonyymi00021
Yksinkertaisella on ne halvimmat huvit, ja yksinkertaiset löytävät aina toisensa ja sitten nämä hurraavat ja ylistävät vielä kuorossa toistensa yksinkertaisuutta. 🤦🤦🤦
- Anonyymi00022
Vai että nyt joku uskoo vieläpä hiustenvärin jopa määrittävän naisen t u n n e t i l a n k i n. Siis vähemmän melaniinia on myös yhteydessä ILON KOKEMISEENKIN, ja jopa sänkytaidot jotenkin maagisesti paeanevat kun puuttuu hiuksista tuo melaniinikerros! Tätäpä en tiennyt eikä tiennyt tiedekään... Mistäköhän lienet oppisi saanut. Uskot varmaan kaikenlaiseen muuhunkin soopaan 🤦🤦🤦 Et varmaan sitäkään tiennyt että suurin osa noista "blondeista" on kuitenkin oikeasti brunetteja. 🤦🤦🤦 Ykdi asia on varma, tyhmää miestä en halua, siksk kierrän kaikki sununlaisesi hyvin kaukaa ....
- Anonyymi00024
Anonyymi00022 kirjoitti:
Vai että nyt joku uskoo vieläpä hiustenvärin jopa määrittävän naisen t u n n e t i l a n k i n. Siis vähemmän melaniinia on myös yhteydessä ILON KOKEMISEENKIN, ja jopa sänkytaidot jotenkin maagisesti paeanevat kun puuttuu hiuksista tuo melaniinikerros! Tätäpä en tiennyt eikä tiennyt tiedekään... Mistäköhän lienet oppisi saanut. Uskot varmaan kaikenlaiseen muuhunkin soopaan 🤦🤦🤦 Et varmaan sitäkään tiennyt että suurin osa noista "blondeista" on kuitenkin oikeasti brunetteja. 🤦🤦🤦 Ykdi asia on varma, tyhmää miestä en halua, siksk kierrän kaikki sununlaisesi hyvin kaukaa ....
Kateus paistaa läpi... Rupea sinäkin blondiksi niin näet, että se on kivempaa.
- Anonyymi00025
Anonyymi00024 kirjoitti:
Kateus paistaa läpi... Rupea sinäkin blondiksi niin näet, että se on kivempaa.
Never ever! Klassisen kaunis nainen on brunetti. Kaikki kuninkaalliset valitsevat aina klassisen brunetin, totta kai.
Blondi on blondi, eipä siitä enemäpää. Jos jotain kiinnostaa niin siitä vaan. Minä jätän väliin. haluan rotunaisen.
- Anonyymi00016
No. Itsehän olen aina inhonnut miehiä, jotka ovat punaisten hiuksieni perään. He tuntuvat olevan rajastaan jotain creepyjä kummajaisia.
- Anonyymi00020
Uskon että näin on. Ylipäätään miehet joilla on jokin vahva päähänpinttymä jostakin yksittäisestä ominaisuudesta, kuten nyt vaikkapa hiustenväristä, eivät herätä luottamusta. Heidtä tulee tunne että elävät jotain pelkkää fantasiaa tai mielikuvaa, eivätkä välitä siitä ihmisestä itsestään vaan ainoastaan siitä yhdestä ominaisuudesta joka kyseisellä naisella sattuu olemaan. He ovat myös helposti manipuloitavissa. Jos pelkkä punainen tukka saa jonkun tekemään ihan mitä tahansa, niin tosiaan suosittelenkin kiertämään kaukaa. Sellainen mies elää kuin jossain sokeassa unessa ja on helposti pelkkien vaikutelmien ohjailtavissa. He ovatkin juuri niitä jotka uskovat kaikkea paskaa kuten että punahiukriset ovat OIKEASTI tulisempia kuin muut tai että vaaleat ovat iloisia enkeleitä. Heihin uppoaa ihan mikä tahansa, he eivät ole niitä ihmisiä jotka näkevät asioiden läpi niiden todellisen olemuksen. Syvyys puuttuu. Kierrän kaukaa sellaiset ja hyvin menee!
- Anonyymi00017
No kerroppa meille muillekin mikä on paras peruste valita itselleen puoliso etkö ny suo jokaiselle sitä iloa että saa pilata elämänsä haluamallaan tavalla musta sitä on ollu ainakin kiva katsella kuinka lähelle oikein arvasin lopputuloksen (saiko pilauttua elämänsä täydellisesti vai saiko vain sen täydellisen helvetin elettäväkseen lopputuloksena sama asia täydellinen helvetti vaan on hieman parempi ja pidempi kidutus
- Anonyymi00027
En ole kuullut, että kukaan valitsisi puolisonsa hiustenväri perusteella vaikka jokaisella lienee ulkonäköseikkoja, jotka vetoavat. Toisaalta tietyt piirteet saattavat olla turn-off.
Minä esimerkiksi pidän ennemmin vaaleista miehistä enkä ole koskaan nähnyt tummaa ihoa tai tummia piirteitä viehättävänä tai puoleensavetävinä. Ei se ole tietoinen päätös, niin vain on.
Lisäksi usein tuttuus kasvonpiirteissä on tutkitusti vetoava. Suuri osa puolisonvalinnassa on alitajuista eikä tietoisesti valittua. Ei minulla ainakaan ole tarvetta yrittää väkipakolla viehättyä ellei vetovoimaa synny luontaisesti.- Anonyymi00028
Minä rakastan keltahiuksisia lyylejä, jos niillä vielä ISOT tissit, on kova pano tosiasia!
- Anonyymi00029
Totta kai hiusten värillä on merkitystä, Miehenkin hiusten värillä! En pidä vaaleatukkaisista miehistä, paitsi jos ne ovat luonnollisesti harmaantuneet!
- Anonyymi00033
Höpöhöpö, tykkäät kuitenkin, olet vain aivopesty ja sinut on saatu uskomaan että vain tumma mies on viehättävä. Kasva aikuiseksi. On niin paljon komeita vaaleita miehiä, ettei mene läpi jos joku väittää että on jostain hiusten väristä kiinni.
- Anonyymi00030
Ihan sama kuin naiset haluavat tietyn väriset hiukset miehille. Tietenkin mieltymyksiä saa olla. Niin hiuksissa kuin kropassa laiha, lihava, roteva, treenattu. Tai sitten pituus..
Naiset usein haaveilevat miehista joita on alle promillen kaikista miehistä. Tämäkin on ok. Joskus ehkä kasvavat aikuisiksi ja huomaavat millaisia puilisoita muilla on ja pistävät oman arvomaailman uusiksi. Tai sitten jäävät vanhoiksi piioiksi.- Anonyymi00032
Totta kai haaveilee, mutta jojainen nainen haaveilee silti ERI miehestä, ei siitä yhdestä ja samasta. Sekin on vähän miekipidekysymys, että onko joku tuollainen mies. Jonkun naisen mielestä aivan ihmeellinen mies ei todellakaan ole sitä monen muun nsusen mielestä.
- Anonyymi00034
Höpöhöpö. Tosielämässä kun ihastutaan ihmiseen, siinä eivät mitkään tuillaiset kriteerit päde. Voit olla ihastumatta sataan laihaan mieheen, mutta sitten tulee se yksi joka vie täysin jalat alta, koska siinä vaan oli sitä jotain, mitä kekessäkään muussa ei ollut. Ihmiset kuvittelevat kaikenlaista ja tekevät listoja, kunnes tulee se yksi joka onkin ihan erilainen, ja paras kaikista.
- Anonyymi00035
Ei nykyään mitään vanhapiikoja enää ole. On täysin ok olla ykdin, jos ei löydy sellaista ihmistä joka oikeasti saa jalat alta ja parantaa elämänlaatua huomattavasti. Mitä ihmeen järkeä olisi edes seurustella, jos ei näin tapahdu? Aivan kuin nyt kumppanin löytäminen itsessään olisi tärkeämpää kuin se, että jalat lähtee alta. Jos ei lähde niin oikein mieluusti yksin!
- Anonyymi00036
Tässä guben tekstissä korostuu nyt sana tiukka piip, osaatteko poimia lukijat keskeiset asiasanat vai pitääkö äidin opettaa mitä gubbe hakee tällä ykikarismaattisella liturgialla teemalla pllu en saanut tänä vuonnakaan? TT🥱
- Anonyymi00037
Jotkut luulee myös vielä tänäkin päivänä että hiusten väri vaikuttaa jotenkin älykkyyteen :D.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1152403Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???371453Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha641995- 106983
- 71962
- 97878
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76700- 70696
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686