Uskovaiset nuoret paremmin käyttäytyviä

Uskovaiset nuoret esimerkiksi radikaalinetin keskustelupalstalla käyttäytyvät esimerkillisen hyvin verrattuna eräisiin "uskovaisiksi" itseään kutsuviin aikuisiin, joita täälläkin edustavat mm. "viaton" "sanamies" ja muutama muu onneton tapaus.

He ovat onnistuneet täyttämään Suomi24:n herjoilla, kirouksilla, valheilla ja tappouhkauksilla.
14593
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Voisi melkolailla väittää, että kiistattomasti olet Suomessa eri keskustelufoorumien kunkku valehtelussa ja jaskan jauhannassa.

Äänestä

nekin kohdat, joita mainitsemasi nimimerkit eivät ole onnistuneet täyttämään, samalla tyylillä: herjoilla, kirouksilla, valheilla ym. ym.

Äänestä
  • kaikkea hyvää KTS:lle ja löydä se alkuperäinen Jumala, äläkä syyllisty KAHDEKSANNEN KÄSKYN RIKKOMISEEN.
    KTS on maininnut joskus tulleensa uskoon, mutta mihin uskoon. Jeesuskin varoitti vääristä profeetoista. Muistakaa KTS:ää iltarukouksissa, jotta hän pelatuisi mytomaniastaan.

    Äänestä

vääristät Raamatun täysin ja herjaat kokoajan muita. Et ainakaan usko kolmiyhteiseen Jumalaan Isään Poikaan ja Pyhään Henkeen. Sinun uskosi on toisaalla olet kts (kaikkien terroristien surkuttaja) Ja opettele jo kirjoittamaan nimeni oikein nimeni on Sanamies ja kirjoitetaan isolla alkukirjaimella. Syytöksessi ovat vääriä et voi näyttää yhtään toteen.

Äänestä
  • Tiedätkö ketkä eivät usko kolmiyhteiseen Jumalaan?

    Juutalaiset.

    Äänestä

  • KTS kirjoitti:

    Tiedätkö ketkä eivät usko kolmiyhteiseen Jumalaan?

    Juutalaiset.

    Sinä ja muut muslimit ja vartiotorni seuralaiset ei usko.

    Äänestä

  • KTS kirjoitti:

    Tiedätkö ketkä eivät usko kolmiyhteiseen Jumalaan?

    Juutalaiset.

    entä sitten?

    Äänestä

  • KTS kirjoitti:

    Tiedätkö ketkä eivät usko kolmiyhteiseen Jumalaan?

    Juutalaiset.

    Kyllä Juutalaiset uskovat kolmiyhteiseen Jumalaan asia mainitaan jo Vanhassa testamentissä monta kertaa. Laske kts kuinka monta kertaa on Pyhä Henki Vanhassa Testamentissä ja Messias on Jumalan Poika. Ja eikö sekin mainita Raamatussa monta kertaa? Ja mistä Jeesusta syytettiin? Oli että mainitsi olevansa Jumalan poika ja syytttiin Jumalan pilkasta. Sanomalla minä olen on viitaus Jumalaan. Onko kts edes lukenut Raamattua. On lukenut vain koraania kuten muutkin muslimi terroristit.

    Äänestä

  • old_profile_10979 kirjoitti:

    Ensiksi me oikeat Kristityt uskomme yhteen Jumalaan ja on kolme persoonaa Isä Poika Pyhä Henki on yksi ei kolme kuten kts väittää esim. King James version 1Joh.5:7. For there are three that bear record in heaven, the Father, the Word, and the Holy Ghost: and these three are one. Tätä jaetta ei ole ollut enään sitten KR38 jälkeen suomenkielisissä.

    Myös Juutalaiset aina kertovat on Yksi Jumala, mutta myös todistavat että Messias ja Pyhä Henki on Jumlala. Tämän voi ktskin lukea Vanhasta Testamentistä mutta ei sitä käsitä.

    Juutalaiset eivät ole koskaan väittäneet Messiasta Jumalaksi eikä Jumalan pojaksi. He eivät myöskään pidä Pyhää Henkeä Jumalan persoonana. Tämä kaikki on kristinoppia ja kristinopin tulkintaa Vanhasta ja Uudesta Testamentista.

    Vanhaa Testamenttia voidaan tulkita eri tavoilla mutta juutalaiset tulkitsevat sitä niin, että kolminaisuusoppi on harhaoppi.

    Poikkeuksen muodostavat tietenkin kristinoppiin kääntyneet messiaaniset juutalaiset, jotka muista juutalaisista poiketen pitävät Jeesusta Jumalan Poikana.

    Et kykene vastamaan siihen Jumalan pilkka asiaan.

    Taitaa olla vaikea asia sinulle muslimina kun et löydä pohjaa mollataksesi Juutalaisia

    Äänestä

  • old_profile_10979 kirjoitti:

    Et kykene vastamaan siihen Jumalan pilkka asiaan.

    Taitaa olla vaikea asia sinulle muslimina kun et löydä pohjaa mollataksesi Juutalaisia

    Luuletko juutalaisten pitävän siitä, että yrität tehdä heistä kolminaisuusopin kannattajia?

    Sinä olet jankkaava valehtelija jolle on aivan turha yrittää osoittaa mitään todisteita yhtään mistään. Sinä suljet silmäsi selviltä tosiasioilta ja vaihdat puheenaihetta. Sinä lyöt väkisin tyhmää päätäsi seinään ja loppu on siinä että se halkeaa.

    Sillä he ovat Jumalan valittu kansa. Eikä heistä tarvitse tehdä opin kannattajaa vaan he ovat ja viimeisenä he ottavat Jeesuksen vastaan.

    ROOM.11:25. Sillä minä en tahdo, veljet - ettette olisi oman viisautenne varassa - pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus - hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut,
    26. ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista.
    27. Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä."
    28. Evankeliumin kannalta he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden.
    29. Sillä ei Jumala armolahjojansa ja kutsumistansa kadu.

    Kirjoitan heidät pienellä kuten Suomen kieliopin mukaan pitääkin ja sinut AINA pienellä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

KTS kirjoitti:

Uskovaiset nuoret esimerkiksi radikaalinetin keskustelupalstalla käyttäytyvät esimerkillisen hyvin verrattuna eräisiin "uskovaisiksi" itseään kutsuviin aikuisiin, joita täälläkin edustavat mm. "viaton" "sanamies" ja muutama muu onneton tapaus.

He ovat onnistuneet täyttämään Suomi24:n herjoilla, kirouksilla, valheilla ja tappouhkauksilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu