Eilen n. klo 17:30 Vuosaaren metroaseman ovella hyvin ruskettunut ja pukeutunut nainen huusi jotain semmoista kuin "Älä hauku minua huoraksi" yhdelle järjestysmielhelle. Järjestysmiehen vastaus oli rauhallisen kuuloin kehotus poistumaan. Paikalla oli ainakin yksi toinen järjestysmies ja muutamia ruskettuneen näköisiä ihmisiä.
Mikä tuosta nuoren naisen huudosta tuli mieleen, niin se, että olisiko kyse taktisesta syytösestä? Siis vaikkei järjestysmies olisi solvannut tai huoritellut, tuollainen vastasyytös voisi tuottaa huutajalle hänen toivomansa tuloksen.
Kävelin ohi tapahtumapaikan metroon, enkä ollut kuulemassa tai näkemässä, miten tilanne oli kehittynyt. Siis on toki mahdollista, että olisi huoriteltu, mutta järjestysmiehen maltillinen puhetyyli herätti yllänäkyvän ajatuksen.
Yleisemmällä tasolla voinee keskutella myös siitä, voisiko väittmällä saaneensa rasistista kohtelua saavuttaa jotain etua.
Sitten toinen keskustelun aihen olisi se, ettei rasismi voisi kohdistua enemmistöön. Eikös tämä sopisi myös Etelä-Afrikkaan?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.