Ei kansanmurhaa Gazassa!

Anonyymi-ap

”ICC:n pääsyyttäjä (muslimi) : Tällä hetkellä ei todisteita kansanmurhasta Gazassa
Syyttäjä ei näe riittäviä todisteita siitä, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazan alueella.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan ei tällä hetkellä näe riittäviä todisteita siitä, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazan alueella.

Khan toi kantansa ilmi brittiläis-amerikkalaisen toimittajan Mehdi Hasanin haastattelussa. Saksalaismedia Bild uutisoi asiasta perjantaina.

Khan haki vuoden 2024 toukokuussa pidätysmääräystä Israelin pääministerille Benjamin Netanjahulle, Israelin puolustusministeri Yoav Gallantille ja terroristijärjestö Hamasin johtajille.

Syyttäjä perusteli pidätysmääräystä sillä, että Netanjahu, Gallant ja Hamasin johtajat ovat syyllistyneet sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan Gazan sodassa. Kansanmurhaa ei kuitenkaan mainittu.

– Kaikki riippuu todisteista. En aio ryhtyä toimenpiteisiin – olisi holtitonta ja harkitsematonta syyttäjän puolelta ryhtyä toimenpiteisiin pelkästään yleisen elämöinnin vuoksi, Khan toteaa tuoreessa haastattelussa.

Syyttäjän mukaan ICC:llä on kuitenkin käynnissä ”tutkimuksia ja hakemuksia”, joista hän ”ei voi kertoa enempää”.

– Tilanteesta aiheutuva kärsimys on valtavaa. Tutkinta ei ole päättynyt vaan se jatkuu edelleen. Toimiston miehet ja naiset jatkavat työtään, emme anna periksi emmekä anna pelotella itseämme. Mikään rikos ei ole poissuljettu, jos todisteita löytyy.”

Iltalehti


Olisiko punavihteillä aika pyytää anteeksi kiihituksensa Israelia vastaan? Tätähän on toitotettiin ja aivopesty jo vuosia varmana asiana!

20

128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001
      UUSI

      Olisiko a-studion aihe? Keskustelijoina Juusola, Steward?

      • Anonyymi00002
        UUSI

        Ei YLE julkaise tuollaista uutista, missä osoitetaan, että Israel ei ole tehnyt kansanmurhaa.
        Koko YLE uutisointi tähän asti on ollut sitä, että syytetään kansanmurhasta, mutta ei korjata tuota väärää väitettä.
        Stewardkin, entinen aktivisti, hokee sitä jatkuvasti.


    • Anonyymi00003
      UUSI

      Tällä palstallakin jopa trollit vihkiytyneet kansanmurhan hokemiseen.

    • Anonyymi00004
      UUSI

      Sehän suuri ilonaihe kun ei ole tappanut ihmisiä kansanmurhan omaisesti.

      Tai kun sille ei ole todisteita.

      Mitä tappamisen iloa.

      • Anonyymi00006
        UUSI

        Menikö homemasi hukkaan?


    • Anonyymi00005
      UUSI

      Yle vaikenee!

      • Anonyymi00007
        UUSI

        Pitäisikö kertoa, että hyvin tapettu.


      • Anonyymi00008
        UUSI

        juup,
        ja 75 000 arabia on listitty,
        valtaosa naisia, lapsia ja vanhuksia,
        jumala lupas...


      • Anonyymi00009
        UUSI

        Turha on kiitoksia odotella suojattomien ihmisten tappamisesta.


      • Anonyymi00010
        UUSI
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Turha on kiitoksia odotella suojattomien ihmisten tappamisesta.

        Eikö erityismaininta Netanjahulle riitä.


      • Anonyymi00015
        UUSI
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        juup,
        ja 75 000 arabia on listitty,
        valtaosa naisia, lapsia ja vanhuksia,
        jumala lupas...

        Ja höpön höpön noille uhriluvuille. Ne on ihan ihan hatusta nostettuja Hamasin tiedottajien antamia lukuja. Ja jos siellä onkin siviilejä kuollut ne ovat ihan Hamasin ihmiskilpenään pitämiä, joita se ei ole päästänyt pakenemaan, vaikka Israel on käskenyt siviilien poistua aina siltä alueelta mihin se iskee.


    • Anonyymi00011
      UUSI

      Niitä vain kuolee ihmisiä kun terroristeja jahdataan.

      Terroristeille ei käy kuinkaan.

    • Anonyymi00012
      UUSI

      Olisiko julkisella sanalla kulttuuriväellä, vihervasemmistolla ym. jotka ovat jakaneet ilman tarkempaa tutkimusta tätä valheellista tietoa. Nyt olisi suuren anteeksipyynnön paikka.
      https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/5d81110b-8816-4b6a-bc12-0f5553e03d31

    • Anonyymi00013
      UUSI

      Totuus kansanmurhasta. Nyt ICC syyttäjä on tutkimustuloksiin tutustuttuaan siihen tulokseen, ettei mitään kansanmurhaa ole tapahtunut. Innokkaimmat asiasta huutelijat kyllä vieläkin asiaa haluavat pitää tästä narratiivista kiinni. Saahan sitä tutkia, mutta totuus ei pala tulessakaan.
      https://youtu.be/QPFRj6aMs9g?is=BZNMKXxrcWT0ZGwn

    • Anonyymi00014
      UUSI

      Puuttuu vain riittävät todisteet.

      Ei edes sanota etteikö kansanmurhaa olisi tapahtunut, vaan ettei ole vielä riittäviä todisteita.

      • Anonyymi00016
        UUSI

        Niin, ei aina ole riittäviä todisteita lähisuhdeväkivallastakaan. On vain toisen puolen ja median väite. Nämä kansanmurha-, rasismi- ja natsisyytökset ovat nykyisin hyvin kevyellä pohjalla, eivätkä nuoremmat sukupolvet ymmärrä niiden väitteiden vakavuutta. Sama kuin että koulukiusattuja on nykyisin melkein kaksi kolmesta, vaikka kyse on monesti vain asioista eri mieltä olemisesta ja herkkähipiäisyydestä. Ollaan niin dramaattisia. Totta kai on tuomittavasti tapettu ihmisiä, suureksi osaksi Hamasin aiheuttamana
        , mutta että kansanmurha.


      • Anonyymi00018
        UUSI

        Saahan sitä tutkia, mutta kun niitä joukkohautojakaan ei ole löytynyt, ja kun se tapettu kansanosakin on pääosin palannut takaisin.


    • Anonyymi00017
      UUSI

      Kaikki juutalaiset pitäisi loppusijoittaa tuhkakuppiin.

    • UUSI

      ”Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan ei tällä hetkellä näe riittäviä todisteita siitä, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazan alueella.”
      ”Tutkinta ei ole päättynyt vaan se jatkuu edelleen. Toimiston miehet ja naiset jatkavat työtään, emme anna periksi emmekä anna pelotella itseämme. Mikään rikos ei ole poissuljettu, jos todisteita löytyy.”

      Taustalta löytyy mielenkiintoisia asioita.

      Kun Khan ilmoitti marraskuussa 2023, että ICC oli saanut pidätyspyynnön useammalta maalta. Tuolloin Etelä-Afrikan ulkoministeri Pandor kysyi Khanilta, miksi hän pystyi antamaan pidätysmääräyksen Venäjän presidentti Putinille, mutta ei Israelin pääministerille Benjamin Netanjahulle.

      Tästä alkoi massiivinen painostus niin Venäjän kuin Israelin että Yhdysvaltain taholta.

      Israelin hallitus kutsui koolle hätäkokouksia ja sitten päätti ottaa yhteyttä oikeuteen ja "vaikutusvaltaisiin diplomaattisiin henkilöihin" estääkseen pidätysmääräysten antamisen.
      Yhdysvalloista tuli huhtikuussa 2024 12 republikaanisenaattorin allekirjoittama kirje, missä uhattiin henkilökohtaisilla seuraamuksilla.

      Myös Britannian ulkoministeri David Cameron uhkasi Britannian lopettavan Kansainvälisen rikostuomioistuimen rahoituksen ja eroaisi siitä.

      Trump allekirjoitti toimeenpanomääräyksen helmikuussa 2025 ja Yhdysvaltain valtiovarainministeriö laittoi pakotteita Khania vastaan.

      Kaikki Khanin Yhdysvalloissa hallussaan olevat varat on jäädytetty, ei yksikään yhdysvaltalainen yritys saa toimittaa hänelle varoja, tavaroita tai palveluita. Tämä koskee myös Khanin perhettä.

      Toukokuussa 2025 Microsoft esti Karim Khanin pääsyn hänen viralliselle sähköpostitililleen, [
      Marraskuussa 2025 Israel jätti Kansainväliselle rikostuomioistuimelle (ICC) hakemuksen, jossa se pyysi pidätysmääräysten hylkäämistä ja Khanin poistamista Palestiinan-tutkinnasta sekä vaadittiin eroamaan pääsyyttäjän tehtävästään.

      Khania vastaan nostettiin erilaisia syytteitä, mutta mikään niistä ei johtanut mihinkään.

      Ei siis ihme, että Kahn tällaisen painostuksen alla on pakotettu sanomaan jotain tuollaista.

      Oikeasti Israel Yhdysvaltain tuella aikoo estää kaikenlaisen tutkinnan niin sotarikoksista kuin kansamurhasta.

      • Anonyymi00019
        UUSI

        Hellittäisit sinäkin jo. Ei pidä uskoa kaikkea, mitä maailmalla kirjoitellaan. Kyllä paikalliset tietää.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      166
      2120
    2. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      311
      1803
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      93
      1587
    4. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      82
      1258
    5. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1220
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1170
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1091
    8. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      48
      1027
    9. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      986
    10. Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea

      Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei
      Maatila ja metsä
      24
      972
    Aihe