Voiko valtio olla itsenäinen Ilman valtion rajoja?

Israelin valtion rajat ovat yksi maailman monimutkaisimmista ja kiistanalaisimmista geopoliittisista kysymyksistä. Israelilla ei ole yhtä yhtenäistä, kaikkien osapuolten ja kansainvälisen yhteisön täysin tunnustamaa rajaviivaa.

Mitä israeliöaiset puolustavat, jos heillä ei ole olemassa rajoja - rajatonta valtiota.
18115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Luvatussa maassa kaikki on mahdollista. Kukaan ei vaan tiedä mitä on luvattu ja Raamatussa on kovin vähän karttoja.

Joku voisi ihan yhtä hyvin nimetä Raamatun paikat Siperiaan ja kertoa että nyt on löytynyt luvattu maa Epygtin vierestä, ja onnea matkaan.

Äänestä
  • Raamatusta löytyy tieto, että Israelin alueeseen kuuluisi alue Eufratilta Niilille, eli nykyistä huomattavasti suurempi maa. Kun Jeesus palaa maan päälle ja lopettaa ahdistuksen ajan, hän hallitsee Jerusalemissa tuhat vuotta. Silloin varmaan Israel saa ne oikeat rajansa. Muhamettilaisia valtioita ei silloin enää ole. Kaikki tunnustavat Jeesuksen Herraksi, myös kaikki israelilaiset.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Raamatusta löytyy tieto, että Israelin alueeseen kuuluisi alue Eufratilta Niilille, eli nykyistä huomattavasti suurempi maa. Kun Jeesus palaa maan päälle ja lopettaa ahdistuksen ajan, hän hallitsee Jerusalemissa tuhat vuotta. Silloin varmaan Israel saa ne oikeat rajansa. Muhamettilaisia valtioita ei silloin enää ole. Kaikki tunnustavat Jeesuksen Herraksi, myös kaikki israelilaiset.

    Totta Mooses, Mutta nämäkin rajat ovat veteen piirrettyjä viivoja ja missä maarajat kulkevat.

    Pitäisikö Koraanissa ilmoitetut maat myös tunnustaa ilman rajoja? Tai muissa uskonnollisissa teksteissä.

    Tai olisiko jo aika kirjoittaa 3. Testamentti Raamattuun - miksi siellä on Vanha ja Uusi testamentti - eikö ykwinTestamentti olisi riittänyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Raamattuun on olemassa montakin Kolmansia testamentteja. Nyt vain riippuu siitä mitä kukakin haluaa uskoa. Tässä muutama näin aluksi.

    ​1Martinus Thomsenin Kolmas testamentti (Tanska, 1900-luku)
    ​Ehkä tunnetuin ja suorin yritys tällä nimellä on tanskalaisen mystikon Martinus Thomsenin (1890–1981) elämäntyö.
    ​Mistä on kyse: Martinus kirjoitti laajan kirjasarjan (Kansanmassa eli Livets Bog), jonka hän nimesi myöhemmin virallisesti Kolmanneksi testamentiksi (Det Tredje Testamente).
    ​Sanoma: Teos pyrkii selittämään maailmankaikkeutta ja kristinuskon ydintä tieteellisen loogisesti ja henkisesti. Martinuksen mukaan Vanha testamentti edusti "isän uskontoa" (laki ja oikeus) ja Uusi testamentti "pojan uskontoa" (rakkaus ja tunne). Kolmas testamentti puolestaan edustaa "Pyhän Hengen uskontoa", jossa usko korvautuu tiedolla ja älyllä.

    Mormonin kirja (USA, 1830)
    ​Vaikka sitä ei virallisesti kutsuta testamentiksi vaan "toiseksi todistukseksi Jeesuksesta Kristuksesta", käytännön tasolla se toimii Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkossa (mormonit) ikään kuin Raamatun jatko-osana.
    ​Mistä on kyse: Joseph Smith ilmoitti kääntäneensä kultalevyistä tekstin, joka kertoo Jeesuksen vierailusta Amerikan mantereella ylösnousemuksensa jälkeen.
    ​Asema: Se täydentää heidän uskonnossaan Vanhaa ja Uutta testamenttia ja toimii käytännössä "kolmantena osana" pyhien kirjoitusten kokonaisuutta.
    ​

    Joachim Firolainen ja Pyhän Hengen aikakausi (Keskiaika)
    ​Jo 1100-luvulla italialainen teologi ja munkki Joachim Firolainen loi teologisen historianfilosofian, joka jakoi maailmanhistorian kolmeen osaan:
    ​Isän aikakausi (Vanha testamentti)
    ​Pojan aikakausi (Uusi testamentti)
    ​Pyhän Hengen aikakausi (Joka alkaisi pian)
    ​Seuraukset: Joachimin seuraajat (joasimiitit) alkoivat myöhemmin opettaa, että Joachimin omat kirjoitukset muodostivat "Iankaikkisen evankeliumin" tai eräänlaisen kolmannen testamentin, joka korvaisi vanhat kirkon rakenteet. Katolinen kirkko tuomitsi nämä näkemykset harhaoppisina.
    ​

    Emanuel Swedenborg (Ruotsi, 1700-luku)
    ​Ruotsalainen tiedemies ja mystikko Emanuel Swedenborg väitti saaneensa suoria ilmestyksiä Jeesukselta ja vierailleensa taivaassa ja helvetissä.
    ​Mistä on kyse: Hänen laajat kirjoituksensa selittävät Raamatun tekstien "salattua, henkistä merkitystä". Hänen perustamansa Uusi Kirkko (swedenborgilaisuus) pitää näitä kirjoituksia jumalallisena ilmoituksena, joka täydentää ja avaa Raamatun kahta testamenttia.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ameriikka on mormoonien "luvattumaa"

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Totta Mooses, Mutta nämäkin rajat ovat veteen piirrettyjä viivoja ja missä maarajat kulkevat.

    Pitäisikö Koraanissa ilmoitetut maat myös tunnustaa ilman rajoja? Tai muissa uskonnollisissa teksteissä.

    Tai olisiko jo aika kirjoittaa 3. Testamentti Raamattuun - miksi siellä on Vanha ja Uusi testamentti - eikö ykwinTestamentti olisi riittänyt.

    Josain välissä Rooma hajosi kahtia ja uskonto myös. Kristinusko öähti kulkemaan kahta eri kehityspolkua erilaisineen Raamatun käännöksineen.

    Ortodoksit

    Vanha testamentti perustuu kreikankieliseen Septuaginta-käännökseen (kirjoitettu ennen Kristuksen syntymää). Ortodoksiseen Raamattuun kuuluu eniten kirjoja (laajin kaanon), mukaan lukien sellaisia teoksia kuin Makkabealaiskirjat, Viisauden kirja ja Manassen rukous.

    Katoliset
    Vanha testamentti perustuu perinteisesti Vul gataan (latinankielinen käännös). Katolisessa Raamatussa on enemmän kirjoja kuin protestanttisessa (luterialaisessa), mutta hieman vähemmän kuin ortodoksisessa.

    Vertailun vuoksi luterilaisessa Raamatussa näitä kirjoja ei yleensä ole mukana lainkaan, tai ne on erotettu omaksi liitteekseen.

    Äänestä

Ei ole Suomellakaan.

EU otti oikeuden hallita ja poistaa Suomen valtion rajat.
Suomi ei hallinnoi omia entisiä valtion rajoja.

Äänestä
  • Eli sotilasvalat ovat mitätöityneet?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Eli sotilasvalat ovat mitätöityneet?

    Niin, mietin samaa.

    Ketä tai suomen muodollinen pressa tai puolustus kuvittelee
    johtavansa?

    Stubbi ja katainen häpesivät suomen rauhaa ja vaurautta.
    Nyt ei tarvii enää hävetä. Ei ole Suomes, ei rauhaa ei vaurautta.

    Miksi ja kenelle maksan edes veroja?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Niin, mietin samaa.

    Ketä tai suomen muodollinen pressa tai puolustus kuvittelee
    johtavansa?

    Stubbi ja katainen häpesivät suomen rauhaa ja vaurautta.
    Nyt ei tarvii enää hävetä. Ei ole Suomes, ei rauhaa ei vaurautta.

    Miksi ja kenelle maksan edes veroja?

    Persut ia Kansallinen Kokoomus ovat tappaneet kulttuurinkin ja näin meillä ei ole enää mitään mitä puolustaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Persut ia Kansallinen Kokoomus ovat tappaneet kulttuurinkin ja näin meillä ei ole enää mitään mitä puolustaa.

    Punikit halusi liittovaltion,
    koska …. vissiin pelotti niin kovin.

    Äänestä

Veronmaksu liittovaltio- maakunta Suomelle
tulisi olla vapaaehtoista. Ei lakisääteistä.

Äänestä

Missä kirjoissa muiden valtioiden rajoja on määritelty? Jotkut täyttävät rantoja, jotkut kaivavat kanavia tai kuivattavat jokia eikä niitä varmaan ole missään muinaisissa tarinoissa kartoitettu ja kaavoitettu..Suomikin on ihan fiktiivinen valtio, jonka rajat ovat historian aikana muuttuneet.

Äänestä

Venäjäkään ei siis ole itsenäinen. Putinhan sanoi ettei venäjän rajat pääty minnekään. Voi pientä.

Äänestä

Raamatussa luvataan että valtioiden rajat katoavat. Ilmestyskirjassa ja Paavalin kirjeissä luvataan, että aikojen lopussa maalliset valtiot väistyvät ja Jumala perustaa uuden, iankaikkisen valtakunnan (Uusi Jerusalem). Siellä ei ole enää kärsimystä, sotaa eikä kuolemaa.

Äänestä
  • Ilmestyskirja on Uudessa testamentissä ja juutalaiset lukevat vain Vanhaa testamenttiä.

    Äänestä

  • Eli kaikki maailman uskonnot eläisivät rauhassa. Sellainen satukirja tuo Raamattu.

    Äänestä

Israel ei ole valtio vaan pelkkää harhaista kuvitelmaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Israelin valtion rajat ovat yksi maailman monimutkaisimmista ja kiistanalaisimmista geopoliittisista kysymyksistä. Israelilla ei ole yhtä yhtenäistä, kaikkien osapuolten ja kansainvälisen yhteisön täysin tunnustamaa rajaviivaa.

Mitä israeliöaiset puolustavat, jos heillä ei ole olemassa rajoja - rajatonta valtiota.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu