Jyrähdys perussuomalaisista
Ilmiö on puhuttanut myös poliitikkojen keskuudessa, etenkin perussuomalaisissa. Puolueen toinen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Joakim Vigelius teki asiasta kirjallisen kysymyksen eduskunnassa. Hän kysyy puolustusministeriltä muun muassa ilmiön seurannasta ja vaikutuksista sekä ilmiöön puuttumisesta.
”Jos osa välttelee palvelusta, se vaikuttaa kaikkien palveluksensa suorittavien asevelvollisten motivaatioon. Asevelvollisuuden tosiasiallinen eriytyminen ulkomaalaistaustaisten ja muiden suomalaisten välillä sisältää aidon riskin sekä maanpuolustuksen että maanpuolustustahdon rapautumiselle. Tästä on esimerkkejä muun muassa Iso-Britanniasta, jossa maanpuolustustahto on kyselyjen mukaan laskenut rajusti”, Vigelius toteaa kysymyksessään.
Vigelius kertoo lähettäneensä jo maaliskuussa tietopyynnön siitä, miten moni maahanmuuttajataustainen suorittaa varusmiespalveluksen ja paljonko heitä on reservissä. Pääesikunta vastasi hänelle huhtikuussa, ettei Puolustusvoimat tilastoi asevelvollisia kansalaisuustaustojen perusteella, ’’koska Puolustusvoimille ei tällä tiedolla ole merkitystä’’.
”Se oli hämmentävä vastaus. Jos tietyissä väestöryhmissä jopa puolet miehistä välttelee asevelvollisuuttaan tai poikkeavan monet vapautetaan palveluksesta, sillä on merkitystä maanpuolustuksen kannalta. Vapaamatkustaminen ei ole oikeudenmukaista velvollisuutensa suorittaneitakaan kohtaan. Tiukan paikan tullen he hengellään puolustavat tätä maata”, Vigelius toteaa tiedotteessa.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän ensimmäinen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Jenna Simula ehdottaa viestipalvelu X:ssä radikaalia ratkaisua.
”Ellei maahanmuuttajalle armeija tai edes siviilipalvelus maistu, voisi heille järjestää omat kotimaan kutsunnat, missä otettaisiin Suomen kansalaisuus pois ja tarjottaisiin paluulippu lähtömaahan. Tällainen asevelvollisuuden välttely ei vetele. Kun suomalaiset huolehtivat maamme puolustuskyvystä ja riittävästä pelotteesta, samaan aikaan vapaamatkustajat olla öllöttävät. Maanpuolustusvelvollisuus kuuluu kaikille. Eikä ainakaan vähiten heille, jotka ovat itse hakeneet ja saaneet Suomesta turvaa”, Simula kirjoittaa X:ssä.
ARMEIJAA VÄLTTELEVÄT PALAUTETTAVA KOTMAAHANSA . PS.
12
115
Vastaukset
- Anonyymi00001
NÄITÄ VIHERVASEM MISTOLAISTEN KULLAN NUPPUKA PARTA LAPSIA , EI ARMEIJA KIINNOSTA EIKÄ EDES SIVIILI PALVELU KUN ON MUKAVA KÖLLÖTELLÄ KELAN LASKUU SDP..JA VASEMMISTOLIITTO LAISIA ÄÄNESTÄJIÄ NE ON ..
- Anonyymi00011UUSI
Suuri osa somaleista ja lähi-idästä saapuneista nuorista miehistä saa c-paperit, eli noin 70% tästä porukasta vapautetaan varusmiespalveluksesta rauhan aikana.
Varusmiespalvelukseen ei oteta ”normaaleita” somaleita tai lähi-idän moniosaajia, koska näiden älykkyysosamäärä on tunnetusti alle 70, eli porukka on lievästi vammaisia. Tällaisen porukan käsiin ei voi antaa mitään välinettä, missä on liikkuvia osia. Nykyaikainen aseistus on liian monimutkaista, versus nuija tai keihäs.
Suomessa on myös oma kansallispukuryhmä, jonka vapautukset ovat somaleiden luokkaa. Johtuneeko vuosisatojen eristäytyminen kantaväestöstä geneettiseen rappeutumiseen, mikä näkyy kykenemättömyydessä varusmiespalvelun suorittamisessa? - Anonyymi00013UUSI
Kyllä ne maksut on ihan kokoomuslaista ja kokoomusken tuomia Suomeen ostamaan kansan kela rahalla jotta kauppiaat saa kansan verorahat ja rikastuu sinä et itse hyödy veroistasi mitään vaan eikaatmkauppiaa
💩💩💩💩💩
Mihin urpo laittoi varastamansa kansan eläke rahat työeläke kassasta oliko kansan lupa
Äänestä👺👺👺👺
Moni ihmettelee miksi hallitus ja urpo ei tee mitään huonon suomen kansan tilanteen eteen
Suomessa kansalla kaikki huonosti miksi urpo ei tee mitään siksi kun hallituksen Urpon mukaan Suomessa kansalla kaikki on hyvin eit tarvii tehdä mitään
Kansa tosin eri mieltä💩💩💩💩💩
Mihin urpo laittoi varastamansa kansan eläke rahat työeläke kassasta oliko kansan lupa
Äänestä
- Anonyymi00002
”Emme halua kulkea Ruotsin tietä” – Kela saa uuden keinon tukihuijareita vastaan
Ruotsin poliisi ratsasi osoitteita ja paljasti lukuisia väestörekisterin virheitä.
Kelan logo Kampin toimipisteessä Helsingissä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Kelan logo Kampin toimipisteessä Helsingissä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Kaisa Paastela
| Julkaistu 20.5.2026
11:26
| Päivitetty 20.5.2026
11:26
Kansanedustaja Mia Laiho (kok.) ottaa kantaa Iltalehden uutiseen sosiaaliturvan väärinkäytöksistä. IL on etsinyt esimerkkitapauksia, joissa väärinkäyttö on edennyt oikeuteen asti.
Mies ja nainen tuomittiin petoksista, sillä mies oli ollut töissä samaan aikaan kun nainen nosti perusteetta asumistukia lähes 12000 euroa. Mies itse nosti toimeentulotukea sekä peruspäivärahaa, jonka osalta syyteoikeus ehti vanhentua. Nainen selitti oikeudessa, ettei ymmärtänyt allekirjoittamiensa suomenkielisten lomakkeiden sisältöä.
Oikeus katsoi, että naisen olisi kuitenkin tullut neljän vuotta kestäneenä rikoksen tekoaikana perehtyä asiakirjoihin. Syy petosten onnistumiselle oli se, että Kelalla ei ollut tietoa pankkitilistä, jolle miehen palkkatulot taksin ajamisesta menivät.
Ruotsissa järjestäytynyt rikollisuus huijaa laajamittaisesti sosiaalitukia ja ilmiö on rantautunut myös Suomeen. Esimakua saatiin, kun Keskusrikospoliisi paljasti huumausainerikosvyyhdin vuonna 2023. Tutkinnassa ilmeni, että Kelalta asumistukea saaneet henkilöt olivat edelleen vuokranneet asuntojaan rikollisille, jotka käyttivät asuntoja huumeiden myyntiin ja varastointiin. Asuntoja oli ainakin 25 ja rikosvahingoksi arvioitiin noin 100000 euroa. Juttukokonaisuuden syytteet ovat vasta etenemässä Itä-Uudenmaan käräjäoikeuteen.
Learn more
– Sosiaaliturva on tarkoitettu sitä oikeasti ja perustein tarvitseville, ei väärinkäyttäjille tai rikollisille. Hyvä, että ministeri Sanni Grahn-Laasonen on tähän tarttunut ja saimme tätä suitsivan lain käsittelyyn eduskuntaan. Emme halua kulkea Ruotsin tietä, Mia Laiho toteaa.
Poimintoja videosisällöistämme
Hallitus on antamassa Kelalle laajemman tiedonsaantioikeuden esimerkiksi tuensaajien pankkitileihin. Kela myöntää, että tileistä on tällä hetkellä vaikeaa saada tietoa, eikä asiakirjaväärennöksiä havaita helposti.
Ruotsi paransi viranomaisten tiedonvaihtoa
Ruotsin poliisi kertoo paljastaneensa kymmeniä virheitä väestörekisterissä. Etelä-Ruotsissa toukokuun alussa tehdyssä operaatiossa poliisi tarkasti yhteensä 225 osoitetta, kirjasi 86 epäiltyä väestörekisteririkosta ja välitti 159 vihjettä muille viranomaisille, useimmiten kuntiin.
– Tämä oli ensimmäinen kerta, kun toteutimme vastaavan operaation tässä mittakaavassa ja tällä perusteella. Olemme tyytyväisiä lopputulokseen. Virheelliset väestörekisteritiedot toimivat pohjana etuusrikoksille, jotka maksavat yhteiskunnalle miljardeja [kruunuja] joka vuosi, sanoo Etelä-Ruotsin poliisialueen alueellisen operatiivisen keskuksen rikostalousasioiden operatiivinen koordinaattori Peter Tobisson tiedotteessa.
Ruotsissa tuli joulukuussa voimaan lakimuutos, joka antaa viranomaisille aiempaa paremmat mahdollisuudet jakaa tietoja keskenään muun muassa rikosten havaitsemiseksi ja virheellisten sosiaaliavustusmaksujen estämiseksi.
Osoitteilla kikkailu on tavanomainen huijausten tapa myös Suomessa. Helsingin poliisista kerrotaan IL:lle että yksi tyypillinen väärinkäytöksen muoto on se, että henkilö oleskelee ulkomailla, mutta nostaa silti työttömyysetuuksia Suomessa.
LUE MYÖS:
Saksa kiristää sosiaaliturvaa – etuuden voi menettää kokonaan
Sosiaaliturva on tarkoitettu sitä oikeasti ja perustein tarvitseville,ei väärinkäyttäjille tai rikollisille.Hyvä, että ministeri @sannigrahn on tähän tarttunut ja saimme tätä suitsivan lain käsittelyyn eduskuntaan.Emme halua kulkea Ruotsin tietä.@KelaFpa https://t.co/unvfpo1BZ8
— Mia Laiho (@MiaLaiho) May 20, 2026 - Anonyymi00003
Asia on noussut keskusteluun, kun kutsuntojen parissa työskennellyt upseeri Lauri J. Mattila kertoi Kuuntelija-podcastin haastattelussa, että vuonna 1992 syntyneiden ikäluokassa Uudellamaalla lähes joka toinen vieraskielinen sai vapautuksen varusmiespalveluksesta terveydellisistä syistä ja vain 7,3 prosenttia näistä päätöksistä oli tehty kutsunnoissa. Somalian- ja arabiankielisistä vastaava luku oli peräti 70 prosenttia, Mattila kertoi. Hänen mukaansa kyse ei ole vertaisarvioiduista tilastoista ja luvuissa voi olla kauneusvirheitä, mutta mittakaava on kiistaton.
Puolustusvoimat ei ole vahvistanut tai kiistänyt lukuja.
Mattila on yrittänyt herättää keskustelua vieraskielisten aliedustuksesta jo aiemmin. - Anonyymi00005UUSI
dsad
- Anonyymi00006UUSI
Asevelvollisuuslain koskee vain Suomen kansalaisia. Eli mihin heitä muka voitaisiin kartoittaa, jos kieltäytyvät aseista?
Mitäs pitäisi tehdä kantasuomalaisille, jotka kieltäytyvät asevelvollisuudesta omantunnon tms syistä. Ja Jehovan todistajathan saavat vapautuksen aina uskonnollisista syistä. Mitäs näille ryhmille pitäisi tehdä? Onhan se ihan vastaava ongelma.- Anonyymi00007UUSI
Asustan ns. mamuttomassa maalaispitäjässä. Täällä käydään armeija aivan niin kuin 80- ja 90- luvuilla eli käytännössä kaikki nuoret miehet suorittavat armeijan ja jopa ilman keskeytystä.
- Anonyymi00008UUSI
Anonyymi00007 kirjoitti:
Asustan ns. mamuttomassa maalaispitäjässä. Täällä käydään armeija aivan niin kuin 80- ja 90- luvuilla eli käytännössä kaikki nuoret miehet suorittavat armeijan ja jopa ilman keskeytystä.
Kaikki käyvät myös rippikoulun.
- Anonyymi00009UUSI
GFG
- Anonyymi00010UUSI
Ei nämä kahdet venäläiset voi täällä olla elätettävänä koko ikäänsä.
- Anonyymi00012UUSI
Niin kuin myös aloittaja
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1313099EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje402951- 1051331
Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi1351057Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621047Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661037- 60977
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373949- 41777
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22753