Loputon kiusa

Erosin 10 vuotta sitten. Minulla on kihlattu nykyään ja kimpassa ollaan oltu yli 3 vuotta. Exä perusti uuden perheen heti parin vuoden jälkeen erosta. Hän oli aina ollut hallitseva ja halusi päättää kaikesta itse. Myös lapset saivat jo pienestä miltei aikuisen kohtelun. Lapset ovat nyt jo yli murrosiän. Minä lähdin lapsien kanssa, vaikka exä nauroi etten pärjää ilman häntä.
- Exä alkoi moittimaan lapsille minua heidän käydessään, lopulta uusi vaimo yhtyi halvekseuntaan ja tuli herjaviestejä yms. molemmilta. Mies lähetti katkeroituneita nainen mustasukkaisia. En tavannut koskaan tuota naista. Ilmeisesti nainen veti johtopäätöksensä exän puheista. Yritin vastata joskus exälle asiallisesti jotakin, jos oli pakko. Lapset lopettivat käynnin siellä, koska saivat kuulla jatkuvasti pahaa minusta.
Tämä on pahentunut koko ajan. Varsinkin, kun exä satutti onnettomuudessa päänsä ja näinhän on tutkittu että jokainen isku päähän aiheuttaa persoonassa muutoksia.

Exän vimma kostaa jostakin on mennyt älyttömyyksiin. Perusteettomia laskuja satelee. Hän yrittää veloittaa minulta kuluja tai hankintoja pojalle ostamistaan tavaroista tai pakollisista menoista siellä. Tytölle hän ei osta mitään, koska pitää tätä liian läheisenä minulle.

Viimeisin hauskuus on oikeuteen haaste, kun ei hän uskokkaan virallisiin palkka ym. papereihini elatusasioissa ja lopetti elatusmaksut lopuksi. Viranomaiset ovat kyllästyneita tämän jatkuviin haaste ym. papereihin. Ilmeisesti oikeus instanssi ei keksi mitään keinoa tällaisen jäynän lopettamiseksi, koska kaikilla on oikeus haastaa ihmisiä vaikka mistä ja oikeuden on läpikäytävä kaikki viralllisesti. Ja exä nauttii kun saa pompottaa minua tätä kautta. Minulla on asianajaja, josta en tiedä onko se hyvä, koska pyysi vetää lähestymiskiellonkin pois, kun edellisessä oik.istunnossa päästiin ns. sopuun, kunnes tuli uusi haaste exältä tyytymättömyydestä johonkin paperiin. Tuntuu aivan älyttömältä, että joku voi pompottaa koko oikeuslaitosta kostaakseen exälleen erosta. Lapset alkavat myös kohta voida pahoin. Minun parisuhteeni kärsii jatkusvista viesteistä. Nukun huonosti ja terveys menee kohta...
Onko kellään mitään kokemuksia tai keinoa tällaisen paskan lopettamiseksi.
71298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

mies löytää itsensä kaltereiden takaa.

Äänestä

"Lapset lopettivat käynnin siellä, koska saivat kuulla jatkuvasti pahaa minusta."

"Perusteettomia laskuja satelee. Hän yrittää veloittaa minulta kuluja tai hankintoja pojalle ostamistaan tavaroista tai pakollisista menoista siellä."

Mistä pakollisista menoista siellä, lapsethan asuvat kai sinun luonasi eivätkä edes käy isänsä luona? Mitä tavaroita, joita ei ole olemassakaan hän muka ostaa pojalle, joka ei edes käy isäänsä katsomassa?

Se "paska" ei lopu ennenkuin lapset ovat 18-vuotiaita, ellette pysty sopimaan keskenänne tai kyllästy riitelyyn. Valitettavasti veronmaksajat maksavat oikeuskäsittelyt, ellei ns. hävivä osapuoli ole maksukykyinen.

Äänestä
  • yritä järjestää sille miehelle muuta ajateltavaa. Ei tarvitse perustua mihinkään todelliseen, mutta jos saat sen ajatukset muualle niin silloin saat olla rauhassa. Onhan noita keinoja.

    Äänestä

  • Ei todellakaan ole tarvetta vääristellä tätä asiaa. Olen yrittänyt pitää matalaa profiilia ja sovintolinjaa lastenkin takia. Mitä tulee näihin sinun ihmetyksiin kirjoituksestani "Perusteettomat laskut ja pakolliset menot..." niin toki lapset ehtivät 10 vuoden aikana viettää alussa isänsä perheessä aikaa. Siihenhän on isällä oikeus lainkin puolesta. Eivät todellakaan käy enää... eikä ainoastaan isänsä käyttäytymisen takia (isä on aina isä) vaan yksi syy lienee uusi vaimo, joka antoi suoraan ymmärtää että lapset olivat ei -toivottuja siellä. Ei puhunut lapsille mitään, puhumattakaan mistään tarjoilusta tms. Pojan mukaan nainen on myös haukkunut minua (äitiä) tälle ja poikaa haukkuu paskaksi ja läskiksi, joka on pilaamssa heidän elämän. (Poika ei ole muuten lihava ollenkaan !!??, ei edes tukeva)

    Valitettavasti exä ei osannut hoitaa asioita lastenkaan kannalta oikein ja pojalle tuona aikana hankitut harrastuksiin liittyvät tavarahankinnat ja ostot alkoivat ilmeisesti katkeroittaa. Pojan kertoman mukaan uusi puoliso painostaa isäänsä. Kokeilevat ilmeisesti kepillä jäätä. Huomautan vielä, että exällä oli itsellään elatusmaksuja maksamatta yli 3000 euron edestä, jotka lopuksi 3 vuoden odottelun jälkeen menivät ulosottoon.
    - Surullista mihin ihmiset käyttävät sen lyhyen aikansa. Onni ei kukoista siellä perheessä, kun kaikki energia käytetään toisten ihmisten kiusaamiseen. Saas nähdä mitä exä keksii seuraavaksi, että voi haastaa minut jälleen oikeuteen.

    ps. Mainitsemasi oikuskulut eivät mene tässä tapauksessa kenenkään verorahoista. Molemmilla on kyllä pitkään ollut vakuutus, joka korvaa. - Jotkut kylläkin maksattavat oikeuskulunsa verovaroista.

    Äänestä

  • tapsu kirjoitti:

    yritä järjestää sille miehelle muuta ajateltavaa. Ei tarvitse perustua mihinkään todelliseen, mutta jos saat sen ajatukset muualle niin silloin saat olla rauhassa. Onhan noita keinoja.

    keinoja esimerkiksi?
    Hyvät keinot olisivat tarpeen...

    Äänestä

Aikuiset ihmiset on usein sitten surkuhupaisia! Joskus kun oikein pysähtyy ajattelemaan ihmisten käytöstä, niin mikä oikeastaan on muuttunut noista teini-iän angsti-ajoista?

Ja vastaus kysymykseen: "Hyvät lukijat, arvon leidit ja kylänmiehet! EI MIKÄÄN!"

Ihan muutamana esimerkkinä: työpaikkakiusaaminen, pikkujoulukoheltaminen, selän takana paskanpuhuminen, kerrostalokyttääminen ym, ym, ym... -Hyvä me! Kyllä me ollaan sitten hauskaa väkeä.

Ja sitten vielä nämä maanmainiot exät... ja vielä exien uudet puolisotkin! Mikähän ihme joitakuita oikeen vaivaa?

Kuulostaa TOSI katkeralta kaverilta tämä sinun exäsi. Ja hänkö oli sitä mieltä ettet pärjäisi eronne jälkeen??? Taisi olla toisin päin, kun ei millään tahdo päästää irti! Tai voihan se olla - "en tunne miestä, sano ketola jeesusta" - että tämä sinun exäsi tapaus tosiaan johtuu siitä onnettomuudesta. (Se ei tosin perustele lainkaan tätä uuden muijan käytöstä) Olen kuullut, että onnettomuudessa otsalohkonsa pahoin lyöneet ovat joskus muuttuneet etäisiksi ja/tai arvaamattoman väkivaltaisiksi - siis ennen niin rauhalliset ja mukavatkin ihmiset.

Mitä sitten voisit tehdä? Älä ainakaan missään tapauksessa alennu samalle lapselliselle tasolle. Sinuna ainakin vaihtaisin ensi töikseni puhelinnumeron salaiseksi. Säästyt ainakin niiltä harmeilta. Enkä minä kyllä sitä lähestymiskieltoakaan menisi vetämään pois, koska näyttää siltä, että sama pelleily vaan jatkuu "sopuun" pääsystä huolimatta.

Voi jestas...! Kun osaisi auttaa...

Äänestä
  • Puhut asiaa. Näin ilmeisesti on... exän persoonallisuus on onnettomuuden jälkeen muuttunut agressiivisemmaksi ja jotenkin vainoharhaisemmaksi ja kiusanhenkisemmäksi. Miten sitten selittää tuon uuden, minulle tuntemattoman muijan kiihkon. Mustasukkaisuus varmaan.

    Kamalaa, vaikka itse haluat elää omaa elämääsi, niin aina vaan sinut repäistään tällaiseen älyttömään soppaan ihmisten kostonhimon tai kateuden takia.
    Täytyy sanoa, että tämän pitkäaikaisen vainon takia olen jo menettänyt jollain tapaa elämän ilon ja olen saanut myös pahoja rytmihäiriöitä, joihin lääkäri määräsi lääkkeet. Että sillee.

    Sääli vaan että lapset ehtivät jo kärsiä ja kuulla mitä tahansa siellä aikaisemmin käydessään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


eron jälkeen kirjoitti:

Erosin 10 vuotta sitten. Minulla on kihlattu nykyään ja kimpassa ollaan oltu yli 3 vuotta. Exä perusti uuden perheen heti parin vuoden jälkeen erosta. Hän oli aina ollut hallitseva ja halusi päättää kaikesta itse. Myös lapset saivat jo pienestä miltei aikuisen kohtelun. Lapset ovat nyt jo yli murrosiän. Minä lähdin lapsien kanssa, vaikka exä nauroi etten pärjää ilman häntä.
- Exä alkoi moittimaan lapsille minua heidän käydessään, lopulta uusi vaimo yhtyi halvekseuntaan ja tuli herjaviestejä yms. molemmilta. Mies lähetti katkeroituneita nainen mustasukkaisia. En tavannut koskaan tuota naista. Ilmeisesti nainen veti johtopäätöksensä exän puheista. Yritin vastata joskus exälle asiallisesti jotakin, jos oli pakko. Lapset lopettivat käynnin siellä, koska saivat kuulla jatkuvasti pahaa minusta.
Tämä on pahentunut koko ajan. Varsinkin, kun exä satutti onnettomuudessa päänsä ja näinhän on tutkittu että jokainen isku päähän aiheuttaa persoonassa muutoksia.

Exän vimma kostaa jostakin on mennyt älyttömyyksiin. Perusteettomia laskuja satelee. Hän yrittää veloittaa minulta kuluja tai hankintoja pojalle ostamistaan tavaroista tai pakollisista menoista siellä. Tytölle hän ei osta mitään, koska pitää tätä liian läheisenä minulle.

Viimeisin hauskuus on oikeuteen haaste, kun ei hän uskokkaan virallisiin palkka ym. papereihini elatusasioissa ja lopetti elatusmaksut lopuksi. Viranomaiset ovat kyllästyneita tämän jatkuviin haaste ym. papereihin. Ilmeisesti oikeus instanssi ei keksi mitään keinoa tällaisen jäynän lopettamiseksi, koska kaikilla on oikeus haastaa ihmisiä vaikka mistä ja oikeuden on läpikäytävä kaikki viralllisesti. Ja exä nauttii kun saa pompottaa minua tätä kautta. Minulla on asianajaja, josta en tiedä onko se hyvä, koska pyysi vetää lähestymiskiellonkin pois, kun edellisessä oik.istunnossa päästiin ns. sopuun, kunnes tuli uusi haaste exältä tyytymättömyydestä johonkin paperiin. Tuntuu aivan älyttömältä, että joku voi pompottaa koko oikeuslaitosta kostaakseen exälleen erosta. Lapset alkavat myös kohta voida pahoin. Minun parisuhteeni kärsii jatkusvista viesteistä. Nukun huonosti ja terveys menee kohta...
Onko kellään mitään kokemuksia tai keinoa tällaisen paskan lopettamiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu