Tämä ilmastosta saarnaaminen, koska menee eräille tunteisiin kuten perinteiset uskonnot.
Jopa verottamaan on alettu sillä verukkeella, eli analogia kirkollisveroonkin löytyy.
Taivaaseen noustessa pitää nykyään puskea ilmaston läpi ja vasta sitten pääsee portille. Aikaisemmin päästiin suoraan.
Taitaa olla nykyajan uskonto
63
648
Vastaukset
- Anonyymi00001
<< Taitaa olla nykyajan uskonto
Tämä ilmastosta saarnaaminen, koska menee eräille tunteisiin kuten perinteiset uskonnot. >>
Menee kyllä tunteisiin, mutta kenelle. Tuossa on denialistin vastaus minun viestiini, jossa totesin, että kirjoitukseni tieteellisen tiedon pohjalta ilmastonmuutoksesta eivät ole typeriä ollenkaan ja että on hienoa, että uskovaiset ärsyyntyvät niistä:
"Totta kai, tapaistesi vihervassu- aivopestyjen pikkutyttöjen itsevarmat idioottiset sekoilut ärsyttävät ketä tahansa."
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19382614/ipcc-romahtaa#comment-142218727
Jep, nuo menee siis denialistin ihon alle. Hän jopa keksii minun henkilöstäni asioita, joita hän ei voi tietää (ja jotka eivät todellakaan pidä paikkaansa). Niin syvälle tunteisiin tieteelliset faktat menevät denialistin herkkääkin herkempään uskovaisen hihhulin hipiään.
Hah hah.
Siis kun tuota logiikkaa seuraa, niin nimenomaan ilmastonmuutoksen kieltäminen on uskonnollista.
Toisaalta, niinhän ne muutkin tieteellisten faktojen kieltämisen helpolla on. Yksi eniten kielletyistä tieteellisistä faktoista on evoluutio, mutta eipä sitäkään kielletä oikeastaan koskaan muusta kuin uskonnollisista syistä. Ne uskomukset istuvat ihmisissä niin syvällä, ettei niitä oikein osata/uskalleta haastaa vaikka tiedeyhteisö ja maailma olisi jo mennyt eteenpäin koko asiasta (ja nämä jälkeen jääneet ovat köhimässä pölyä kun viimeisetkin rattaat ovat jo menneet). Ja onhan se ymmärrettävää: tälläkin palstalla on denialisteja, jotka ovat lukinneet kantansa siihen omaan uskomukseensa (joko "ilmastonmuutosta ei ole" tai "ilmastonmuutos ei ole ihmistoiminnan syy"), niin jos hyväksyy tieteellisen faktan, niin heidän koko maailmankuva romahtaa.
Se vaan, että kun se maailmankuva on selkeän väärä ja uskomuksiin perustuva, niin se olisi syytä romauttaa aiemmin kuin myöhemmin. Mitä pidempään saarnaa tuota denialismiaan, sitä enemmän naurunalaiseksi tuollainen ihminen joutuu.- Anonyymi00002
"kun se maailmankuva on selkeän väärä "
Tuo on kiihkouskovaisen käyttämää kieltä. Kriittisesti ja tieteen näkökulmasta asioihin suhtautuva punnitsee eli pureskelee saamansa informaation ja tekee niiden perusteella tulkintansa ennen nielaisua.
Oikea ja väärä, joku ylijumalako nekin on päättänyt? - Anonyymi00003
Anonyymi00002 kirjoitti:
"kun se maailmankuva on selkeän väärä "
Tuo on kiihkouskovaisen käyttämää kieltä. Kriittisesti ja tieteen näkökulmasta asioihin suhtautuva punnitsee eli pureskelee saamansa informaation ja tekee niiden perusteella tulkintansa ennen nielaisua.
Oikea ja väärä, joku ylijumalako nekin on päättänyt?<< "kun se maailmankuva on selkeän väärä "
Tuo on kiihkouskovaisen käyttämää kieltä. Kriittisesti ja tieteen näkökulmasta asioihin suhtautuva punnitsee eli pureskelee saamansa informaation ja tekee niiden perusteella tulkintansa ennen nielaisua.
Oikea ja väärä, joku ylijumalako nekin on päättänyt? >>
Ei kun siinä on, katsos, se, että tuo on tieteessä todistettu asia. Se on tieteellistä faktaa. Silloin sen on alan lujimmat asiantuntijat todenneet parhaan asiantuntijuuden perusteella oikeaksi. Siinä ei siis kenenkään (ei myöskään sinun) mielipide ylitä tuota tietotaitoa. Sinä et siis punnitse asiantuntevasti mitään asiaa, että onko tieteellinen tieto totta vaan sinä nimenomaan vertaat sitä uskomuksiisi. Jos uskomuksesi eivät kestä tieteellistä tietoa, leimaat tieteellisen tiedon vääräksi - vaikka se on siis luotettavin mahdollinen tieto asiasta (sinulla on kuitenkin epäluotettavampi ja asiaa tuntemattoman ihmisen mielipide tietoa vastaan).
Kyllä se uskomus, että maa on littana, on vaan väärä. Tieteellinen aineisto osoittaa Maan pyöreämuotoiseksi. Sama pätee ilmastonmuutoksen kanssa: se on tieteellinen fakta ja sen ihmissyy on tieteellinen fakta - ihan riippumatta siitä, kuinka paljon se kirvelee uskonnollista maailmankuvaasi ja ihan kuinka paljon tahansa haluaisit nimetä tuon tieteellisen valtavan todistusaineistovuoren valehteluksi jonkin epäasiantuntevan vammailusi vuoksi.
Näin maailma toimii.
Siksi oikeuslaitoskin luottaa aina tieteelliseen tietoon. Se on luotettavin tuntemamme käsitys. Kenenkään henkilön käsitys ei ylitä sitä. Ei edes sinun "pureskelusi". - Anonyymi00004
Anonyymi00003 kirjoitti:
<< "kun se maailmankuva on selkeän väärä "
Tuo on kiihkouskovaisen käyttämää kieltä. Kriittisesti ja tieteen näkökulmasta asioihin suhtautuva punnitsee eli pureskelee saamansa informaation ja tekee niiden perusteella tulkintansa ennen nielaisua.
Oikea ja väärä, joku ylijumalako nekin on päättänyt? >>
Ei kun siinä on, katsos, se, että tuo on tieteessä todistettu asia. Se on tieteellistä faktaa. Silloin sen on alan lujimmat asiantuntijat todenneet parhaan asiantuntijuuden perusteella oikeaksi. Siinä ei siis kenenkään (ei myöskään sinun) mielipide ylitä tuota tietotaitoa. Sinä et siis punnitse asiantuntevasti mitään asiaa, että onko tieteellinen tieto totta vaan sinä nimenomaan vertaat sitä uskomuksiisi. Jos uskomuksesi eivät kestä tieteellistä tietoa, leimaat tieteellisen tiedon vääräksi - vaikka se on siis luotettavin mahdollinen tieto asiasta (sinulla on kuitenkin epäluotettavampi ja asiaa tuntemattoman ihmisen mielipide tietoa vastaan).
Kyllä se uskomus, että maa on littana, on vaan väärä. Tieteellinen aineisto osoittaa Maan pyöreämuotoiseksi. Sama pätee ilmastonmuutoksen kanssa: se on tieteellinen fakta ja sen ihmissyy on tieteellinen fakta - ihan riippumatta siitä, kuinka paljon se kirvelee uskonnollista maailmankuvaasi ja ihan kuinka paljon tahansa haluaisit nimetä tuon tieteellisen valtavan todistusaineistovuoren valehteluksi jonkin epäasiantuntevan vammailusi vuoksi.
Näin maailma toimii.
Siksi oikeuslaitoskin luottaa aina tieteelliseen tietoon. Se on luotettavin tuntemamme käsitys. Kenenkään henkilön käsitys ei ylitä sitä. Ei edes sinun "pureskelusi".Sinä sotket kaksi asiaa joko tietämättäsi tai fanaattisuutesi takia.
Minä rinnastan juuri sen vuoksi ilmastonmuutosuskovaiset perinteisiin uskovaisiin, koska he paasaavat aivan samalla tavalla yhtä ainoaa totuuttaan sylki suustaan roiskuen.
Nykyihminen kyllä ymmärtää mikä on satua ja mikä ei, eikä agressiivinen väkisin tuputtaminen saa muuta aikaan kuin vastustusta, oli aihe mikä tahansa. - Anonyymi00005
Anonyymi00002 kirjoitti:
"kun se maailmankuva on selkeän väärä "
Tuo on kiihkouskovaisen käyttämää kieltä. Kriittisesti ja tieteen näkökulmasta asioihin suhtautuva punnitsee eli pureskelee saamansa informaation ja tekee niiden perusteella tulkintansa ennen nielaisua.
Oikea ja väärä, joku ylijumalako nekin on päättänyt?"Kriittisesti ja tieteen näkökulmasta asioihin suhtautuva punnitsee eli pureskelee saamansa informaation ja tekee niiden perusteella tulkintansa ennen nielaisua."
Pitänet itseäsi kriittisesti ja tieteen näkökulmasta asioihin suhtautuvana punnitsijana.
Tämä olisi hienoa, jos palstan "kriittisesti ja tieteen näkökulmasta asioihin suhtautuvilla" olisi edes alkeelliset tiedot ilmastotutkimuksesta, mistään (yhtään minkään muunkaan alan) koulutuksesta puhumattakaan.
Mutta kun "tiedot" ovat Esson baarin denupöydästä ja salaliittokortti viimeisenä oljenkortena takataskussa, tulos on kaikkien nähtävissä. - Anonyymi00006
Anonyymi00004 kirjoitti:
Sinä sotket kaksi asiaa joko tietämättäsi tai fanaattisuutesi takia.
Minä rinnastan juuri sen vuoksi ilmastonmuutosuskovaiset perinteisiin uskovaisiin, koska he paasaavat aivan samalla tavalla yhtä ainoaa totuuttaan sylki suustaan roiskuen.
Nykyihminen kyllä ymmärtää mikä on satua ja mikä ei, eikä agressiivinen väkisin tuputtaminen saa muuta aikaan kuin vastustusta, oli aihe mikä tahansa."Nykyihminen kyllä ymmärtää mikä on satua ja mikä ei"
Tässä "nykyihmisen" suusta Dunning-Krugeria puhtaimmillaan. Kouluttamattomuus, se, ettei ole elämässään yhteenkään asiaan tutustunut pintaa syvemmälle, paistaa kilometrin päähän. Taustalla ehkä illuusio, että "nykyihminen" voi googlaamalla selvittää kaiken ja sillä siisti. Huvittaa joskus median sivuilla olevat kyselyt jostakin vaikeasta aiheesta ja muutama vaihtoehto täpättävänä. 99% prosenttia vastaajista ei tiedä aiheesta hevonpaskaa, mutta mielipiteensä (jolla ei ole mitään arvoa) esittämisen mahdollisuus saa heidät tuntemaan itsensä "asiantuntijoiksi". - Anonyymi00007
Anonyymi00006 kirjoitti:
"Nykyihminen kyllä ymmärtää mikä on satua ja mikä ei"
Tässä "nykyihmisen" suusta Dunning-Krugeria puhtaimmillaan. Kouluttamattomuus, se, ettei ole elämässään yhteenkään asiaan tutustunut pintaa syvemmälle, paistaa kilometrin päähän. Taustalla ehkä illuusio, että "nykyihminen" voi googlaamalla selvittää kaiken ja sillä siisti. Huvittaa joskus median sivuilla olevat kyselyt jostakin vaikeasta aiheesta ja muutama vaihtoehto täpättävänä. 99% prosenttia vastaajista ei tiedä aiheesta hevonpaskaa, mutta mielipiteensä (jolla ei ole mitään arvoa) esittämisen mahdollisuus saa heidät tuntemaan itsensä "asiantuntijoiksi".Kyllä nykyihminen tietää mikä on satua ja mikä ei. Pois lukien tietysti uskovaiset.
Valtionvelka on myös yksi näistä uudemmista uskonnoista. Voi sitä jeesustelun määrää, mitä enter-näppäimellä luotavan kuplavaluutan ympärillä käydään. - Anonyymi00009
Anonyymi00004 kirjoitti:
Sinä sotket kaksi asiaa joko tietämättäsi tai fanaattisuutesi takia.
Minä rinnastan juuri sen vuoksi ilmastonmuutosuskovaiset perinteisiin uskovaisiin, koska he paasaavat aivan samalla tavalla yhtä ainoaa totuuttaan sylki suustaan roiskuen.
Nykyihminen kyllä ymmärtää mikä on satua ja mikä ei, eikä agressiivinen väkisin tuputtaminen saa muuta aikaan kuin vastustusta, oli aihe mikä tahansa.<< Sinä sotket kaksi asiaa joko tietämättäsi tai fanaattisuutesi takia. >>
Mitkäköhän kaksi asiaa minä olisin sotkenut ?
<< Minä rinnastan juuri sen vuoksi ilmastonmuutosuskovaiset perinteisiin uskovaisiin, koska he paasaavat aivan samalla tavalla yhtä ainoaa totuuttaan sylki suustaan roiskuen. >>
Rinnastatko sitten loogisesti myös pyöreästä Maasta puhuvat perinteisiin uskovaisiin, koska "he paasaavat vain yhtä ainoaa totuutta" Maapallon muodosta ? Vai pettääkö "logiikkasi" siinä ?
<< Nykyihminen kyllä ymmärtää mikä on satua ja mikä ei >>
Mutta kun ei ymmärrä. Jokunen vuosi sitten nykyihmisten se geenialtaan matalampi pääty selitti, että koronarokote tekee magneettiseksi, se tappaa parissa vuodessa jne. Sama jengi sekoilee tuon ilmastonmuutoksen kanssa, evoluutioteorian kanssa ja vaikka alkuräjähdyksen kanssa. Kaikki nuo ovat kuitenkin tieteellisesti todistettuja tieteellisiä faktoja. Ei sellaiset ole satua. Ei vaikka joku kouluttamaton vajakki oikein ponnekkaasti polkisi jalkaa, että "en usko, tiede valehtelee". Ei se valehtele. Vajakin uskomus on vaan väärä. Ja kyllä, näitä on nykyihmisillä ihan samalla tavalla kuin aiemmin. Edelleen meistä ihmisistä, katsos, löytyy tuota vähemmän lahjakasta ymmärtäjää.
Muista, että koskaan historian aikana ei ole paljastunut, että miljoonien julkaisujen tieteellinen fakta olisi ollut kokonaan väärässä - ja että joku amatööri olisi tuon tiennyt (ja sitä julistanut) jo vuosikymmeniä. Aina se on mennyt niin päin, että tieteellisen faktan vääräksi uskova amatööri on ollut väärässä uskomuksineen. Mitä luulet, oletko sittenkään koko maailmanhistorian kyvykkäin amatööri, joka murtaa tuon historiallisen faktan - ja osoittautuisit maailmanhistorian kyvykkäimmäksi ja älykkäimmäksi ihmiseksi, jonka tietotaidon taso ylittää monin verroin koko tiedeyhteisön tietotaidon ? Mahdatkohan sittenkään olla ihan noin ylivertainen ? Vai olisiko sinulla vaan ylivertaisuusvinouma, kuten jokaisella ennen sinua olleella amatöörillä, joka on kuvitellut olevansa tiedeyhteisön tietämyksen yläpuolella ?
Kumpikohan se on ?
<< eikä agressiivinen väkisin tuputtaminen saa muuta aikaan kuin vastustusta >>
Mutta kreationisti kokee, että evoluutioteoriaa tuputetaan aggressiivisesti, koska hän lukee tuota kreationismi-evoluutioteoria-väittelyä. Sinä koet kohtaavasti aggressiivista ilmastonmuutospuhetta, koska luet nimenomaan ilmastonmuutoksesta asioita. Ei siitä mitenkään ihmeen aggressiivisesti puhuta. Se vaan, että olet jo jäänyt jälkeen niin pahasti, että tuolle sekoilullesi vaan naureskellaan enää - siis samoin kuin nuo littanaan maahan uskovat. Ehkä koet, että se oma "littana maasi" lytätään niin yksioikoisesti, että koet sen aggressiiviseksi ? Mutta olisiko se syy vain tuo uskomuksesi jälkeenjääneisyys ? - Anonyymi00010
Anonyymi00009 kirjoitti:
<< Sinä sotket kaksi asiaa joko tietämättäsi tai fanaattisuutesi takia. >>
Mitkäköhän kaksi asiaa minä olisin sotkenut ?
<< Minä rinnastan juuri sen vuoksi ilmastonmuutosuskovaiset perinteisiin uskovaisiin, koska he paasaavat aivan samalla tavalla yhtä ainoaa totuuttaan sylki suustaan roiskuen. >>
Rinnastatko sitten loogisesti myös pyöreästä Maasta puhuvat perinteisiin uskovaisiin, koska "he paasaavat vain yhtä ainoaa totuutta" Maapallon muodosta ? Vai pettääkö "logiikkasi" siinä ?
<< Nykyihminen kyllä ymmärtää mikä on satua ja mikä ei >>
Mutta kun ei ymmärrä. Jokunen vuosi sitten nykyihmisten se geenialtaan matalampi pääty selitti, että koronarokote tekee magneettiseksi, se tappaa parissa vuodessa jne. Sama jengi sekoilee tuon ilmastonmuutoksen kanssa, evoluutioteorian kanssa ja vaikka alkuräjähdyksen kanssa. Kaikki nuo ovat kuitenkin tieteellisesti todistettuja tieteellisiä faktoja. Ei sellaiset ole satua. Ei vaikka joku kouluttamaton vajakki oikein ponnekkaasti polkisi jalkaa, että "en usko, tiede valehtelee". Ei se valehtele. Vajakin uskomus on vaan väärä. Ja kyllä, näitä on nykyihmisillä ihan samalla tavalla kuin aiemmin. Edelleen meistä ihmisistä, katsos, löytyy tuota vähemmän lahjakasta ymmärtäjää.
Muista, että koskaan historian aikana ei ole paljastunut, että miljoonien julkaisujen tieteellinen fakta olisi ollut kokonaan väärässä - ja että joku amatööri olisi tuon tiennyt (ja sitä julistanut) jo vuosikymmeniä. Aina se on mennyt niin päin, että tieteellisen faktan vääräksi uskova amatööri on ollut väärässä uskomuksineen. Mitä luulet, oletko sittenkään koko maailmanhistorian kyvykkäin amatööri, joka murtaa tuon historiallisen faktan - ja osoittautuisit maailmanhistorian kyvykkäimmäksi ja älykkäimmäksi ihmiseksi, jonka tietotaidon taso ylittää monin verroin koko tiedeyhteisön tietotaidon ? Mahdatkohan sittenkään olla ihan noin ylivertainen ? Vai olisiko sinulla vaan ylivertaisuusvinouma, kuten jokaisella ennen sinua olleella amatöörillä, joka on kuvitellut olevansa tiedeyhteisön tietämyksen yläpuolella ?
Kumpikohan se on ?
<< eikä agressiivinen väkisin tuputtaminen saa muuta aikaan kuin vastustusta >>
Mutta kreationisti kokee, että evoluutioteoriaa tuputetaan aggressiivisesti, koska hän lukee tuota kreationismi-evoluutioteoria-väittelyä. Sinä koet kohtaavasti aggressiivista ilmastonmuutospuhetta, koska luet nimenomaan ilmastonmuutoksesta asioita. Ei siitä mitenkään ihmeen aggressiivisesti puhuta. Se vaan, että olet jo jäänyt jälkeen niin pahasti, että tuolle sekoilullesi vaan naureskellaan enää - siis samoin kuin nuo littanaan maahan uskovat. Ehkä koet, että se oma "littana maasi" lytätään niin yksioikoisesti, että koet sen aggressiiviseksi ? Mutta olisiko se syy vain tuo uskomuksesi jälkeenjääneisyys ?Sekoitat nyt taas kaksi asiaa, eli konkreettisen asian (maapallo) ja ilmastonmuutosteorian (hypoteesi).
Ja huomaa tässäkin hyvin, kuinka sinäkin aloit välittömästi paatoksella jauhamaan ilmastonmuutoksesta, kuten uskovaiset omista näkemyksistään.
Siksipä niitä voidaankin verrata toisiinsa. - Anonyymi00012
Anonyymi00002 kirjoitti:
"kun se maailmankuva on selkeän väärä "
Tuo on kiihkouskovaisen käyttämää kieltä. Kriittisesti ja tieteen näkökulmasta asioihin suhtautuva punnitsee eli pureskelee saamansa informaation ja tekee niiden perusteella tulkintansa ennen nielaisua.
Oikea ja väärä, joku ylijumalako nekin on päättänyt?"Tuo on kiihkouskovaisen käyttämää kieltä."
Ei ole. Maailmakuva on sekä psykologiaan että tieteenfilosofiaan kuuluva termi. En ole ikinä nähnyrt kenenkään uskovan kirjoittavan maailmankuvasta.
Maallikolla on hyvin vähän tai ei lainkaan mahdollisuuksia pureskella ja tulkita tiedettä. Kuten Enqvist ja Räsänen yhteisessä kolumnissaan totesivat, maallikoiden ja luonnontieteen välinen keskustelu loppui jo 1800 luvulla. Denialistit uskovat kykenevänsä kyseenalaistamaan tieteellistä tutkimusta ja aina yhtä heikoin tuloksin. - Anonyymi00013
Anonyymi00004 kirjoitti:
Sinä sotket kaksi asiaa joko tietämättäsi tai fanaattisuutesi takia.
Minä rinnastan juuri sen vuoksi ilmastonmuutosuskovaiset perinteisiin uskovaisiin, koska he paasaavat aivan samalla tavalla yhtä ainoaa totuuttaan sylki suustaan roiskuen.
Nykyihminen kyllä ymmärtää mikä on satua ja mikä ei, eikä agressiivinen väkisin tuputtaminen saa muuta aikaan kuin vastustusta, oli aihe mikä tahansa."Nykyihminen kyllä ymmärtää mikä on satua ja mikä ei, eikä agressiivinen väkisin tuputtaminen saa muuta aikaan kuin vastustusta, oli aihe mikä tahansa."
Nykyihmisistä 99 % ei ymmärrä luonnontieteellistä tutkimusta sillä tasolla, että heillä olisi kompetenssia arvioida tieteen tuloksia. Väitteesi on naiivi. - Anonyymi00014
Anonyymi00010 kirjoitti:
Sekoitat nyt taas kaksi asiaa, eli konkreettisen asian (maapallo) ja ilmastonmuutosteorian (hypoteesi).
Ja huomaa tässäkin hyvin, kuinka sinäkin aloit välittömästi paatoksella jauhamaan ilmastonmuutoksesta, kuten uskovaiset omista näkemyksistään.
Siksipä niitä voidaankin verrata toisiinsa."ilmastonmuutosteorian (hypoteesi)."
Kritisoit tiedettä etlä ymmärrä teorian ja hypoteesin eroa. Tiedät näköjään tieteestä saman verran kuin sika talouspolitiikasta. - Anonyymi00018
Anonyymi00010 kirjoitti:
Sekoitat nyt taas kaksi asiaa, eli konkreettisen asian (maapallo) ja ilmastonmuutosteorian (hypoteesi).
Ja huomaa tässäkin hyvin, kuinka sinäkin aloit välittömästi paatoksella jauhamaan ilmastonmuutoksesta, kuten uskovaiset omista näkemyksistään.
Siksipä niitä voidaankin verrata toisiinsa.<< Sekoitat nyt taas kaksi asiaa, eli konkreettisen asian (maapallo) ja ilmastonmuutosteorian (hypoteesi). >>
Heh, toki lämpötilan kasvu on aivan konkreettinen asia sekin.
Mutta mutta, sinäkö se olet, joka määrittelisi, mikä on hypoteesi ja mikä teoria (hassusti käytät noita sanojakin aivan päin vittua: et tiedä tieteestä vaan hevonvittuakaan) ? Aivan, sinulla ei ole tietotaitoa siihen. Sen tekee tieteessä aivan toiset tahot. Ja toden totta: kovimmat tiedelehdet toteavat ilmastonmuutoksen tieteelliseksi faktaksi ja yliopistot toteavat sen tieteelliseksi faktaksi - vai onko sinulla kovastikin esimerkkejä yliopistoista, joissa ei opetettaisi ilmastonmuutosta (tai sanottaisiin, että tämä on hypoteettinen) ?
Niin, nyt vaan valehtelet oman uskomuksesi puolesta.
Kreationismipalstalla on samanlaisia hihhuleita kuin sinä, jotka väittävät, että evoluutioteoria on vain hypoteesi, mutta koska yliopistot opettavat sitä omissa opetusohjelmissaan, niin kyse ei vaan ole mistään hypoteesista. Se on vaan likainen vale.
<< Ja huomaa tässäkin hyvin, kuinka sinäkin aloit välittömästi paatoksella jauhamaan ilmastonmuutoksesta >>
Enhän minä puhunut ilmastonmuutoksesta oikein mitään. Puhuin vaan tieteestä ja tiedettä vastustavien hihhuleiden idiotismista.
Etkö edes tajua lukemaasi ? Luepas uudelleen ja oikein tarkasti, mistä asiasta kirjoitin.
Vastaapas sitten sinulle kirjoitettuun viestiin:
< Minä rinnastan juuri sen vuoksi ilmastonmuutosuskovaiset perinteisiin uskovaisiin, koska he paasaavat aivan samalla tavalla yhtä ainoaa totuuttaan sylki suustaan roiskuen. >>
Rinnastatko sitten loogisesti myös pyöreästä Maasta puhuvat perinteisiin uskovaisiin, koska "he paasaavat vain yhtä ainoaa totuutta" Maapallon muodosta ? Vai pettääkö "logiikkasi" siinä ?
<< Nykyihminen kyllä ymmärtää mikä on satua ja mikä ei >>
Mutta kun ei ymmärrä. Jokunen vuosi sitten nykyihmisten se geenialtaan matalampi pääty selitti, että koronarokote tekee magneettiseksi, se tappaa parissa vuodessa jne. Sama jengi sekoilee tuon ilmastonmuutoksen kanssa, evoluutioteorian kanssa ja vaikka alkuräjähdyksen kanssa. Kaikki nuo ovat kuitenkin tieteellisesti todistettuja tieteellisiä faktoja. Ei sellaiset ole satua. Ei vaikka joku kouluttamaton vajakki oikein ponnekkaasti polkisi jalkaa, että "en usko, tiede valehtelee". Ei se valehtele. Vajakin uskomus on vaan väärä. Ja kyllä, näitä on nykyihmisillä ihan samalla tavalla kuin aiemmin. Edelleen meistä ihmisistä, katsos, löytyy tuota vähemmän lahjakasta ymmärtäjää.
Muista, että koskaan historian aikana ei ole paljastunut, että miljoonien julkaisujen tieteellinen fakta olisi ollut kokonaan väärässä - ja että joku amatööri olisi tuon tiennyt (ja sitä julistanut) jo vuosikymmeniä. Aina se on mennyt niin päin, että tieteellisen faktan vääräksi uskova amatööri on ollut väärässä uskomuksineen. Mitä luulet, oletko sittenkään koko maailmanhistorian kyvykkäin amatööri, joka murtaa tuon historiallisen faktan - ja osoittautuisit maailmanhistorian kyvykkäimmäksi ja älykkäimmäksi ihmiseksi, jonka tietotaidon taso ylittää monin verroin koko tiedeyhteisön tietotaidon ? Mahdatkohan sittenkään olla ihan noin ylivertainen ? Vai olisiko sinulla vaan ylivertaisuusvinouma, kuten jokaisella ennen sinua olleella amatöörillä, joka on kuvitellut olevansa tiedeyhteisön tietämyksen yläpuolella ?
Kumpikohan se on ?
<< eikä agressiivinen väkisin tuputtaminen saa muuta aikaan kuin vastustusta >>
Mutta kreationisti kokee, että evoluutioteoriaa tuputetaan aggressiivisesti, koska hän lukee tuota kreationismi-evoluutioteoria-väittelyä. Sinä koet kohtaavasti aggressiivista ilmastonmuutospuhetta, koska luet nimenomaan ilmastonmuutoksesta asioita. Ei siitä mitenkään ihmeen aggressiivisesti puhuta. Se vaan, että olet jo jäänyt jälkeen niin pahasti, että tuolle sekoilullesi vaan naureskellaan enää - siis samoin kuin nuo littanaan maahan uskovat. Ehkä koet, että se oma "littana maasi" lytätään niin yksioikoisesti, että koet sen aggressiiviseksi ? Mutta olisiko se syy vain tuo uskomuksesi jälkeenjääneisyys ?
Kiemurtelet suorien kysymysten edessä. - Anonyymi00024
Sinun kirjoituksesi nyt vaan ovat pelkkää lapsellista hyväuskoisuutta ja vieläpä hemmetin tyhmiä.
- Anonyymi00038
Anonyymi00003 kirjoitti:
<< "kun se maailmankuva on selkeän väärä "
Tuo on kiihkouskovaisen käyttämää kieltä. Kriittisesti ja tieteen näkökulmasta asioihin suhtautuva punnitsee eli pureskelee saamansa informaation ja tekee niiden perusteella tulkintansa ennen nielaisua.
Oikea ja väärä, joku ylijumalako nekin on päättänyt? >>
Ei kun siinä on, katsos, se, että tuo on tieteessä todistettu asia. Se on tieteellistä faktaa. Silloin sen on alan lujimmat asiantuntijat todenneet parhaan asiantuntijuuden perusteella oikeaksi. Siinä ei siis kenenkään (ei myöskään sinun) mielipide ylitä tuota tietotaitoa. Sinä et siis punnitse asiantuntevasti mitään asiaa, että onko tieteellinen tieto totta vaan sinä nimenomaan vertaat sitä uskomuksiisi. Jos uskomuksesi eivät kestä tieteellistä tietoa, leimaat tieteellisen tiedon vääräksi - vaikka se on siis luotettavin mahdollinen tieto asiasta (sinulla on kuitenkin epäluotettavampi ja asiaa tuntemattoman ihmisen mielipide tietoa vastaan).
Kyllä se uskomus, että maa on littana, on vaan väärä. Tieteellinen aineisto osoittaa Maan pyöreämuotoiseksi. Sama pätee ilmastonmuutoksen kanssa: se on tieteellinen fakta ja sen ihmissyy on tieteellinen fakta - ihan riippumatta siitä, kuinka paljon se kirvelee uskonnollista maailmankuvaasi ja ihan kuinka paljon tahansa haluaisit nimetä tuon tieteellisen valtavan todistusaineistovuoren valehteluksi jonkin epäasiantuntevan vammailusi vuoksi.
Näin maailma toimii.
Siksi oikeuslaitoskin luottaa aina tieteelliseen tietoon. Se on luotettavin tuntemamme käsitys. Kenenkään henkilön käsitys ei ylitä sitä. Ei edes sinun "pureskelusi"."Ei kun siinä on, katsos, se, että tuo on tieteessä todistettu asia. Se on tieteellistä faktaa."
Tiede ei tarjoa totuutta mutta lisää ymmärrystä. Järkevien mielipiteiden muodostamiseen tarvitaan kriittistä ajattelua. Se on yksi tieteen tehtävä, sanoo Jyväskylän yliopiston tieteentekijöiden varapuheenjohtaja Olli-Pekka Moisio.
Nykyaika on pullollaan informaatiota. Tietoa ja erilaisia näkemyksiä on tarjolla ähkyyn asti, mutta lopullista totuutta on vaikeampi jäljittää. Edes tieteellinen tutkimus ei siihen pysty - eikä oikeastaan pyrikään, sanoo Jyväskylän yliopiston tieteentekijöiden varapuheenjohtaja Olli-Pekka Moisio.
Tieteellinen tieto on rajattua, tietyin menetelmin saatua tietoa niistä asioista, joita kulloinkin tutkitaan. Surullista on joskus se, että tieteilijä päätyy ajattelemaan, että tämä rajattu tulos, mikä on tehty tietyin menetelmin, olisi se koko ilmiö, jota ollaan tarkastelemassa, Moisio kertoo.
Tieteellisen tiedon olemukseen kuuluu myös muutos. Senkään vuoksi lopullinen totuus ei ole tieteessä realistinen tavoite.
Tieteenhistoria osoittaa, että tiede edistyy, ja se edistyminen on kriisien kautta tapahtuvaa uudistumista, Moisio muistuttaa.
https://yle.fi/a/3-6544168 - Anonyymi00057
Anonyymi00038 kirjoitti:
"Ei kun siinä on, katsos, se, että tuo on tieteessä todistettu asia. Se on tieteellistä faktaa."
Tiede ei tarjoa totuutta mutta lisää ymmärrystä. Järkevien mielipiteiden muodostamiseen tarvitaan kriittistä ajattelua. Se on yksi tieteen tehtävä, sanoo Jyväskylän yliopiston tieteentekijöiden varapuheenjohtaja Olli-Pekka Moisio.
Nykyaika on pullollaan informaatiota. Tietoa ja erilaisia näkemyksiä on tarjolla ähkyyn asti, mutta lopullista totuutta on vaikeampi jäljittää. Edes tieteellinen tutkimus ei siihen pysty - eikä oikeastaan pyrikään, sanoo Jyväskylän yliopiston tieteentekijöiden varapuheenjohtaja Olli-Pekka Moisio.
Tieteellinen tieto on rajattua, tietyin menetelmin saatua tietoa niistä asioista, joita kulloinkin tutkitaan. Surullista on joskus se, että tieteilijä päätyy ajattelemaan, että tämä rajattu tulos, mikä on tehty tietyin menetelmin, olisi se koko ilmiö, jota ollaan tarkastelemassa, Moisio kertoo.
Tieteellisen tiedon olemukseen kuuluu myös muutos. Senkään vuoksi lopullinen totuus ei ole tieteessä realistinen tavoite.
Tieteenhistoria osoittaa, että tiede edistyy, ja se edistyminen on kriisien kautta tapahtuvaa uudistumista, Moisio muistuttaa.
https://yle.fi/a/3-6544168<< Tiede ei tarjoa totuutta mutta lisää ymmärrystä. Järkevien mielipiteiden muodostamiseen tarvitaan kriittistä ajattelua. >>
Mutta se ei ole mielipidekysymys, lämmittääkö kasvihuonekaasujen lisääntyminen ilmastoa. Se lämmittää. Ei siitä oikein voi mitään mielipidettä muodostaa.
Ethän sinä oikein sitäkään kykene kieltämään, että tupakka on haitallista terveydelle ? Se on selkeästi osoitettu tieteellisesti, niin mikä olisi se sinun kriittinen ajattelu, joka ylittäisi tuon järjen (reasoning), joka tieteessä on asiasta esitetty ?
Aivan, jos kiellät oman ajattelusi pohjalta tieteelliset tulokset, olet esittänyt vaan heikon ajattelun tuloksen. Se tieteellinen tieto nojaa nimenomaan järkeen ja kritiikkiin. Siihenhän tiede perustuu. Tiedettä toki kehitetään esittämällä kritiikkiä ja rationaalisia ajatuksia, mutta niin kauan kun ajattelet, että tupakka on haitallista tieteen mukaan, niin sama pätee kasvihuonekaasuihinkin.
Ei niistä kummastakaan oikein uutta rationaalista kritiikkiä irtoa, vai mitä ?
Niin, meidän on pakko tyytyä siihen järkevimpään ja todistetuimpaan tietoon. Kaikki muu on omaa luulottelua, jos on noita vastaan (koska sitä rationaalista kritiikkiä [eli käytännössä tieteellistä paperia] ei ole missään esitetty).
<< "kun se maailmankuva on selkeän väärä "
Tuo on kiihkouskovaisen käyttämää kieltä. Kriittisesti ja tieteen näkökulmasta asioihin suhtautuva punnitsee eli pureskelee saamansa informaation ja tekee niiden perusteella tulkintansa ennen nielaisua.
Oikea ja väärä, joku ylijumalako nekin on päättänyt? >>
Ei kun siinä on, katsos, se, että tuo on tieteessä todistettu asia. Se on tieteellistä faktaa. Silloin sen on alan lujimmat asiantuntijat todenneet parhaan asiantuntijuuden perusteella oikeaksi. Siinä ei siis kenenkään (ei myöskään sinun) mielipide ylitä tuota tietotaitoa. Sinä et siis punnitse asiantuntevasti mitään asiaa, että onko tieteellinen tieto totta vaan sinä nimenomaan vertaat sitä uskomuksiisi. Jos uskomuksesi eivät kestä tieteellistä tietoa, leimaat tieteellisen tiedon vääräksi - vaikka se on siis luotettavin mahdollinen tieto asiasta (sinulla on kuitenkin epäluotettavampi ja asiaa tuntemattoman ihmisen mielipide tietoa vastaan).
Kyllä se uskomus, että maa on littana, on vaan väärä. Tieteellinen aineisto osoittaa Maan pyöreämuotoiseksi. Sama pätee ilmastonmuutoksen kanssa: se on tieteellinen fakta ja sen ihmissyy on tieteellinen fakta - ihan riippumatta siitä, kuinka paljon se kirvelee uskonnollista maailmankuvaasi ja ihan kuinka paljon tahansa haluaisit nimetä tuon tieteellisen valtavan todistusaineistovuoren valehteluksi jonkin epäasiantuntevan vammailusi vuoksi.
Näin maailma toimii.
Siksi oikeuslaitoskin luottaa aina tieteelliseen tietoon. Se on luotettavin tuntemamme käsitys. Kenenkään henkilön käsitys ei ylitä sitä. Ei edes sinun "pureskelusi".
Jep, sinun "pureskelusi" ei ylitä tieteen pureskelua. Sinä olet epäluotettavampi lähde kuin tieteellinen tieto. Tajuatko tämän ? Jos meillä on tieteellinen tieto, sinä olet auttamatta väärässä, jos vaan kiellät tuon tiedon osaamatta perustella asiaa tieteellisesti.
<< Tieteenhistoria osoittaa, että tiede edistyy, ja se edistyminen on kriisien kautta tapahtuvaa uudistumista, >>
Meinaatko nyt, että tupakka osoittautuukin terveelliseksi ?
Jokainen hihhuli kuvittelee, että se hänen vastustamansa tieteellinen fakta tulisi muuttumaan kuin taikaiskusta. Se on kuitenkin vaan haihattelua. Yleensä mikään tuollainen tieteellinen fakta ei ole muuttunut. Vahvistunut vaan. Vai onko sinulla vastaesimerkkiä ? - Anonyymi00058
Anonyymi00024 kirjoitti:
Sinun kirjoituksesi nyt vaan ovat pelkkää lapsellista hyväuskoisuutta ja vieläpä hemmetin tyhmiä.
<<Sinun kirjoituksesi nyt vaan ovat pelkkää lapsellista hyväuskoisuutta ja vieläpä hemmetin tyhmiä. >>
Näköjään riittää ainakin jauhottamaan tuollaisen pellen. On nuo kirjoitukseni siis ainakin kertaluokkaa viisaampia kuin sinun.
<< Nykyihminen kyllä ymmärtää mikä on satua ja mikä ei >>
Mutta kun ei ymmärrä. Jokunen vuosi sitten nykyihmisten se geenialtaan matalampi pääty selitti, että koronarokote tekee magneettiseksi, se tappaa parissa vuodessa jne. Sama jengi sekoilee tuon ilmastonmuutoksen kanssa, evoluutioteorian kanssa ja vaikka alkuräjähdyksen kanssa. Kaikki nuo ovat kuitenkin tieteellisesti todistettuja tieteellisiä faktoja. Ei sellaiset ole satua. Ei vaikka joku kouluttamaton vajakki oikein ponnekkaasti polkisi jalkaa, että "en usko, tiede valehtelee". Ei se valehtele. Vajakin uskomus on vaan väärä. Ja kyllä, näitä on nykyihmisillä ihan samalla tavalla kuin aiemmin. Edelleen meistä ihmisistä, katsos, löytyy tuota vähemmän lahjakasta ymmärtäjää.
Muista, että koskaan historian aikana ei ole paljastunut, että miljoonien julkaisujen tieteellinen fakta olisi ollut kokonaan väärässä - ja että joku amatööri olisi tuon tiennyt (ja sitä julistanut) jo vuosikymmeniä. Aina se on mennyt niin päin, että tieteellisen faktan vääräksi uskova amatööri on ollut väärässä uskomuksineen. Mitä luulet, oletko sittenkään koko maailmanhistorian kyvykkäin amatööri, joka murtaa tuon historiallisen faktan - ja osoittautuisit maailmanhistorian kyvykkäimmäksi ja älykkäimmäksi ihmiseksi, jonka tietotaidon taso ylittää monin verroin koko tiedeyhteisön tietotaidon ? Mahdatkohan sittenkään olla ihan noin ylivertainen ? Vai olisiko sinulla vaan ylivertaisuusvinouma, kuten jokaisella ennen sinua olleella amatöörillä, joka on kuvitellut olevansa tiedeyhteisön tietämyksen yläpuolella ?
Kumpikohan se on ?
Joko olet miettinyt, oletkohan sittenkään maailmanhistorian kyvykkäin ihminen. - Anonyymi00064
Anonyymi00002 kirjoitti:
"kun se maailmankuva on selkeän väärä "
Tuo on kiihkouskovaisen käyttämää kieltä. Kriittisesti ja tieteen näkökulmasta asioihin suhtautuva punnitsee eli pureskelee saamansa informaation ja tekee niiden perusteella tulkintansa ennen nielaisua.
Oikea ja väärä, joku ylijumalako nekin on päättänyt?Aurinkohan se säätää lämpeneekö vai kylmeneekö maapallo. Ei ihminen pysty estämään, että aurinko lopulta sammuu.
Ihmiskunta tuhoutuu kyllä ennen sitä ja aika piankin jos ja kun Venäjä on uhkaillut ydinsodalla ja kun Ukrainaa ei saa lannistettua niin entä jos?
Ilmastohätä on yhtä tyhjän kanssa silloin.
- Anonyymi00008
Kerttu Kotakorpikin sekosi siihen lopulta.
- Anonyymi00011
Olipa harvinaisen idioottimainen aloitus jopa denialistilta.
Ilmastonmuutos on tieteellinen fakta. Sillä ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa.
Mutta kun argumentit loppuvat, lapsellisuudet alkavat.- Anonyymi00015
Aloit haukkumaan heti idiootiksi, aivan kuten uskovaisetkin tekevät, jos joku ei "osta" heidän näkemyksiään pakotettuna.
Eli aloitus osoitti hyvin todeksi sen, että eräillä ilmastonmuutoskiihkoilijoilla on touhu muuttunut uskonnon kaltaiseksi agressiiviseksi ideologiaksi, jossa varsinainen asia jää sivuosaan ja täkeintä on saarnaaminen ja ainoan oikean totuuden julistaminen. - Anonyymi00016
Anonyymi00015 kirjoitti:
Aloit haukkumaan heti idiootiksi, aivan kuten uskovaisetkin tekevät, jos joku ei "osta" heidän näkemyksiään pakotettuna.
Eli aloitus osoitti hyvin todeksi sen, että eräillä ilmastonmuutoskiihkoilijoilla on touhu muuttunut uskonnon kaltaiseksi agressiiviseksi ideologiaksi, jossa varsinainen asia jää sivuosaan ja täkeintä on saarnaaminen ja ainoan oikean totuuden julistaminen.Jos joku täällä kiihkoilee, niin sinä uskontoinesi.
Voithan sinä olla tieteen kanssa eri mieltä. Ei kukaan pakota sinua uskomaan ilmastonmuutokseen tai Maan pyöreyteen. Jos sinulle nauretaan itsepäisyytesi takia, niin kannattaa ehkä katsoa peiliin. Syyllinen ihmisten pilkaan saattaa löytyä sieltä
Suomenkielen taitosikin on vähän heikoilla ainakin luetun ymmärtämisen osalta. Se, että kommenttiasi haukkuu idioottimiaseksi ei ole sama asia, kuin haukkua sinua idiootiksi. Suhteellisen normaalikin ihminen voi propagannan sokaisemana laukoa idioottimaisia kommentteja. Sinun kohdallasi kyseessä lienee kuitenkin pakkomielle, joten juttujasi ei voi pitää normaaleina. Jos tavallinen Taneli kritisoi tieteen tuloksia kerta toisensa jälkeen, on syytä uskoa, ettei hänen kanootissaan kaikilla inkkareilla mela ulotu veteen asti. - Anonyymi00017
Anonyymi00016 kirjoitti:
Jos joku täällä kiihkoilee, niin sinä uskontoinesi.
Voithan sinä olla tieteen kanssa eri mieltä. Ei kukaan pakota sinua uskomaan ilmastonmuutokseen tai Maan pyöreyteen. Jos sinulle nauretaan itsepäisyytesi takia, niin kannattaa ehkä katsoa peiliin. Syyllinen ihmisten pilkaan saattaa löytyä sieltä
Suomenkielen taitosikin on vähän heikoilla ainakin luetun ymmärtämisen osalta. Se, että kommenttiasi haukkuu idioottimiaseksi ei ole sama asia, kuin haukkua sinua idiootiksi. Suhteellisen normaalikin ihminen voi propagannan sokaisemana laukoa idioottimaisia kommentteja. Sinun kohdallasi kyseessä lienee kuitenkin pakkomielle, joten juttujasi ei voi pitää normaaleina. Jos tavallinen Taneli kritisoi tieteen tuloksia kerta toisensa jälkeen, on syytä uskoa, ettei hänen kanootissaan kaikilla inkkareilla mela ulotu veteen asti.Mistä olet saanut sellaisen mielikuvan, että olisin eri mieltä tieteen kanssa? Minä nimenomaan arvostan tieteen tekemistä. Emme kirjoittelisi edes näitä nettikommentteja, jos ei olisi ollut tiedettä. Mutta aina pitää suhtautua kerrottuun "totuuteen" kriittisesti. Näemmekö koskaan esimerkiksi Donut-ihmeakkua jne.
Pointtina oli rinnastaa ilmastonmuutoskiihkoilijat ja uskovaiset, joissa on hyvin paljon samoja piirteitä, kuten tässäkin ketjussa on jo nähty. - Anonyymi00019
Anonyymi00017 kirjoitti:
Mistä olet saanut sellaisen mielikuvan, että olisin eri mieltä tieteen kanssa? Minä nimenomaan arvostan tieteen tekemistä. Emme kirjoittelisi edes näitä nettikommentteja, jos ei olisi ollut tiedettä. Mutta aina pitää suhtautua kerrottuun "totuuteen" kriittisesti. Näemmekö koskaan esimerkiksi Donut-ihmeakkua jne.
Pointtina oli rinnastaa ilmastonmuutoskiihkoilijat ja uskovaiset, joissa on hyvin paljon samoja piirteitä, kuten tässäkin ketjussa on jo nähty.Tarkoitat varmaan denialistit ja uskovaiset? Muuten lauseessasi ei ole paljon järkeä.
- Anonyymi00020
Anonyymi00015 kirjoitti:
Aloit haukkumaan heti idiootiksi, aivan kuten uskovaisetkin tekevät, jos joku ei "osta" heidän näkemyksiään pakotettuna.
Eli aloitus osoitti hyvin todeksi sen, että eräillä ilmastonmuutoskiihkoilijoilla on touhu muuttunut uskonnon kaltaiseksi agressiiviseksi ideologiaksi, jossa varsinainen asia jää sivuosaan ja täkeintä on saarnaaminen ja ainoan oikean totuuden julistaminen.<< Aloit haukkumaan heti idiootiksi, aivan kuten uskovaisetkin tekevät >>
Tekeekö todella ?
Missä näin on tapahtunut ?
<< Eli aloitus osoitti hyvin todeksi sen, että eräillä ilmastonmuutoskiihkoilijoilla on touhu muuttunut uskonnon kaltaiseksi agressiiviseksi ideologiaksi, jossa varsinainen asia jää sivuosaan ja täkeintä on saarnaaminen ja ainoan oikean totuuden julistaminen. >>
Ei, vajakki parka, ei. Kyseessä on se sama tilanne kun Maapallon kanssa: on vaan olemassa se yksi todistettu tieteellinen fakta. Jos väität sen olevan väärässä, sinulla on todellakin hyvin voimallinen todistusvastuu. Pelkkä tieteelliseen faktaan vastaan väittäminen tekee sinusta naurettavan pellen.
Olet samanlainen pelle kuin maata littanaksi väittävät. Pidäthän sinä heitäkin vajaaälyisinä typeryksinä. Mikset siis itse olisi ihan täsmälleen samanlainen ?
Ei kyseessä ole mikään uskonto. Kyse on siitä, että ilmastonmuutos on tieteellinen fakta -se ei oikein voi olla uskonto, jos se on tieteellinen fakta. - Anonyymi00021
Anonyymi00017 kirjoitti:
Mistä olet saanut sellaisen mielikuvan, että olisin eri mieltä tieteen kanssa? Minä nimenomaan arvostan tieteen tekemistä. Emme kirjoittelisi edes näitä nettikommentteja, jos ei olisi ollut tiedettä. Mutta aina pitää suhtautua kerrottuun "totuuteen" kriittisesti. Näemmekö koskaan esimerkiksi Donut-ihmeakkua jne.
Pointtina oli rinnastaa ilmastonmuutoskiihkoilijat ja uskovaiset, joissa on hyvin paljon samoja piirteitä, kuten tässäkin ketjussa on jo nähty."Mutta aina pitää suhtautua kerrottuun "totuuteen" kriittisesti"
Juuri näin. Valitettavasti nämä palstat pursuavat tahvoja, jotka luulevat pystyvänsä ilman alkeellisintakaan alan koulutusta arvioimaan ilmastonmuutostutkimusta kriittisesti. - Anonyymi00022
Anonyymi00017 kirjoitti:
Mistä olet saanut sellaisen mielikuvan, että olisin eri mieltä tieteen kanssa? Minä nimenomaan arvostan tieteen tekemistä. Emme kirjoittelisi edes näitä nettikommentteja, jos ei olisi ollut tiedettä. Mutta aina pitää suhtautua kerrottuun "totuuteen" kriittisesti. Näemmekö koskaan esimerkiksi Donut-ihmeakkua jne.
Pointtina oli rinnastaa ilmastonmuutoskiihkoilijat ja uskovaiset, joissa on hyvin paljon samoja piirteitä, kuten tässäkin ketjussa on jo nähty.<< Mistä olet saanut sellaisen mielikuvan, että olisin eri mieltä tieteen kanssa? >>
Oletko eri mieltä yliopistojen opettamasta ilmastonmuutoksesta ?
Aivan.
Sinä nimenomaan selität, että sinulla olisi muka joku ylivertaisuus niin, että sinä olisit se, joka arvioi, onko tieteellinen fakta ollenkaan tieteellinen fakta vain onko se vaan ihan höpinää. Kyllä sinä siis olet ehdottomasti eri mieltä tieteen kanssa: jos tieteessä on kirjoitettu aivan järkyttävä määrä tutkimuksia ilmastonmuutoksesta, sinä et ole se, joka voisi arvioida nuo virheellisiksi ja vääriksi. Se on jo tieteenvastaisuutta.
Se arviointi on jo tehty. Sen ovat tehneet tieteen alan asiantuntijat. Vastustatko heidän asiantuntemustaan ? Kuvitteletko olevasi korkeampi asiantuntija, jos kerran kuvittelet, että sinä voisit itse päätellä, onko tieteellinen tutkimus oikeassa vai ei ?
Jep, sinä vastustat tiedettä.
<< Minä nimenomaan arvostan tieteen tekemistä. >>
Vitut. Sinä yrität kieltää tieteellisen faktan.
<< Mutta aina pitää suhtautua kerrottuun "totuuteen" kriittisesti. >>
Sitten kun suhtaudut samanlaisella kriittisyydellä Maan muotoon, alkuräjähdykseen, suhteellisuusteoriaan, atomiteoriaan jne. kuin ilmastonmuutokseen, niin sitten olisitkin rationaalinen, mutta nythän yrität vaan selittää, että kaikki muut tieteelliset faktat on ihan oikeassa, mutta tämä yksi onkin kokonaan valehtelua (ja ilman todisteita ja ilman omaa minkäälaista pätevyyttä asiassa totta kai). Yrität kieltää tieteellisen faktan. Se on sinun tarkoituksesi.
<< Pointtina oli rinnastaa ilmastonmuutoskiihkoilijat ja uskovaiset, joissa on hyvin paljon samoja piirteitä, kuten tässäkin ketjussa on jo nähty. >>
Ei kun pointtina on se, että sinä haluaisit oikein kovasti kieltää tieteellisen faktan, mutta kun kyseessä on tieteen kieltämisesi (joka korpeaa jo itseäsi), niin eipä se eroa littanaan maahan uskovien vammailusta mitenkään.
Sinä olet se idiootti, joka yrittää selittää, että tieteellinen fakta olisi muka väärässä.
Ei se ole.
Ja tosiaan, kaltaisiasi denialisteja on miljoonia (ja se tieteellinen fakta on voinut olla evoluutio, alkuräjähdys, rokotteet jne.), mutta kukaan ei koskaan ole ollut oikeassa tuossa uskomuksessaan, että tieteellinen fakta olisi valetta/väärässä. Jokainen on ollut vaan ylivertaisuusvinoutunut vajakki. Jokainen. Miten luulet, että sinä olisit tästä jotenkin eroava ?
Sinulla on vastassasi tieteellinen fakta. Ei siitä pääse läpi vain sekoilemalla, että sinä muka saisit päättää ihan itse, onko se totta vai ei. Sinä olet sen pelin ulkopuolella.
Nyt sinun pitää ensin tunnistaa oma positiosi tässä pelissä. Sitten vasta voit yrittää edes miettiä, mitä muu tekevät. - Anonyymi00023
Anonyymi00021 kirjoitti:
"Mutta aina pitää suhtautua kerrottuun "totuuteen" kriittisesti"
Juuri näin. Valitettavasti nämä palstat pursuavat tahvoja, jotka luulevat pystyvänsä ilman alkeellisintakaan alan koulutusta arvioimaan ilmastonmuutostutkimusta kriittisesti.<< "Mutta aina pitää suhtautua kerrottuun "totuuteen" kriittisesti"
Juuri näin. Valitettavasti nämä palstat pursuavat tahvoja, jotka luulevat pystyvänsä ilman alkeellisintakaan alan koulutusta arvioimaan ilmastonmuutostutkimusta kriittisesti. >>
Jep, noita riittää. Ja tosiaan, ko. jampat on yleensä sellaisia, että eivät ole eläissään lukenut ensimmäistäkään tieteellistä julkaisua. He eivät siis edes tiedä, mihin ilmastonmuutoksen tieteessä vedotaan. Sitten luetaan huuhaablogeja netistä ja seuraavana ollaan varmoja, että tieteessä valehdellaan - ja että kyse olisi vain kriittisestä asenteesta. Ei. Kyse on uskonnollisesta uskomisesta huuhaablogein hörhöilyihin ilman, että yksikään noista hihhuleista osaisi esittää yhtäkään rationaalista kriittistä kommenttia mistään asiasta. Kaikki on vaan uskomusta ilman mitään kompetenssia.
On itse asiassa aivan kummallista (en millään vaan pysty tajuamaan, miten vähän ihmiset ymmärtävät maailmasta), miten joku totaalisen kouluttamaton ihminen kuvittelee osaavansa tiedettä paremmin kuin siihen koulutetut ja sitä työkseen tekevät ihmiset. Että muka joku kaduntallaaja osaisi sanoa, että koko joukko tutkijoita tekee vaan joka päivä väärin omaa työtään - eikä tajuaisi työstään mitään (ja että tämä hihhuli tajuaisi huomattavasti paremmin). Aika harvoin nimittäin vaikka automaalaamon ovelle ilmestyy suti ja tela kädessä olevaa ihmistä selittämään, että "antakaas kun minä näytän, kun te ette osaa mitään" - ja tieteen tapauksessa osaamisen tasoero on vielä useamman kertaluokan suurempi kuin kotisutijan ja automaalarin välillä.
Mikä nämä vajakit saa luulottelemaan itsestään noin megalomaanisia kuvitelmia ? Tuo on aivan posketon kuvitelma, että joku kouluttamaton sekoilija osaisi muka arvioida loogisesti tieteellisiä kirjoituksia vaikkapa nyt Naturea paremmin.
Kuinka saatanan pihalla tuollainen ihminen on. - Anonyymi00025
Anonyymi00023 kirjoitti:
<< "Mutta aina pitää suhtautua kerrottuun "totuuteen" kriittisesti"

Kuinka saatanan pihalla tuollainen ihminen on.Rohkeasti katse peiliin, ja kuvastin kertoo palstan tyhmimmän kommentoijan.
- Anonyymi00027
Anonyymi00025 kirjoitti:
Rohkeasti katse peiliin, ja kuvastin kertoo palstan tyhmimmän kommentoijan.
Argumenttien loppuessa voi aina paeta tutulle hiekkalaatikolle.
- Anonyymi00028
Anonyymi00025 kirjoitti:
Rohkeasti katse peiliin, ja kuvastin kertoo palstan tyhmimmän kommentoijan.
<< Rohkeasti katse peiliin, ja kuvastin kertoo palstan tyhmimmän kommentoijan. >>
Minunko peili ? Ei vaan takuulla ole tyhmin kommentoija siellä. Ei vaan ole.
Ethän edes kykene vastaamaan viesteihini, joten ainakin sinut ne peittoaa kerta toisensa jälkeen.
Osaatko sinä vastata siihen, mitä ihmisen päässä liikkuu, jos hän kuvittelee tuntevansa toisen ihmisen ammatin huomattavasti paremmin kuin tuon ammatin harjoittaja ? Ja vieläpä kaikkein korkeimmin koulutettujen ammatin osalta ? Mikä vitun kuuppajumi saa ihmisen luulottelemaan itselleen, että osaa tieteentekoa paremmin kuin koko tiedeyhteisö yhteensä - ja kokonaan vailla koulutusta asiaan tai edes sitä, että olisi edes lukenut joskus edes yhden tieteellisen julkaisun ? Totaalinen asiantuntemattomuus saa aikaan kuvitelman, että osaisikin asian paremmin kuin muut yhteensä ?
Eikö tuollainen luulottelu ole nyt aivan idioottimaista vammailua ? Kyllä siinä täytyy nähdäkseni olla jonkinlainen vika päässä - vai onko ihmiset oikeasti noin saatanan tyhmiä, että kuvittelevat tietävänsä asioista, joihin heillä ei ole mitään tarttumapintaa/osaamista/koulutusta ? Mitä mieltä olet ? Kai sinä sen verran voit arvioida asiaa. - Anonyymi00029
Anonyymi00028 kirjoitti:
<< Rohkeasti katse peiliin, ja kuvastin kertoo palstan tyhmimmän kommentoijan. >>
Minunko peili ? Ei vaan takuulla ole tyhmin kommentoija siellä. Ei vaan ole.
Ethän edes kykene vastaamaan viesteihini, joten ainakin sinut ne peittoaa kerta toisensa jälkeen.
Osaatko sinä vastata siihen, mitä ihmisen päässä liikkuu, jos hän kuvittelee tuntevansa toisen ihmisen ammatin huomattavasti paremmin kuin tuon ammatin harjoittaja ? Ja vieläpä kaikkein korkeimmin koulutettujen ammatin osalta ? Mikä vitun kuuppajumi saa ihmisen luulottelemaan itselleen, että osaa tieteentekoa paremmin kuin koko tiedeyhteisö yhteensä - ja kokonaan vailla koulutusta asiaan tai edes sitä, että olisi edes lukenut joskus edes yhden tieteellisen julkaisun ? Totaalinen asiantuntemattomuus saa aikaan kuvitelman, että osaisikin asian paremmin kuin muut yhteensä ?
Eikö tuollainen luulottelu ole nyt aivan idioottimaista vammailua ? Kyllä siinä täytyy nähdäkseni olla jonkinlainen vika päässä - vai onko ihmiset oikeasti noin saatanan tyhmiä, että kuvittelevat tietävänsä asioista, joihin heillä ei ole mitään tarttumapintaa/osaamista/koulutusta ? Mitä mieltä olet ? Kai sinä sen verran voit arvioida asiaa.Oletko mahdollisesti jotain sukua APH.lle, kommenttisi ja käsityksesi faktasta ja fysiikasta muistuttavat kummasti toisiaan, jotain geneettistä mahdollisesti ?
Typeriin kysymyksiisi en ole koskaan vastannut, ja näyttää siltä että muutkin ohittavat, sinun ja APH.n pitkät typerät novellit vain kevyesti huumoria hakien.
Kukaan ei viitsi vaivautua vastaamaan kysymyksiin, joiden taso on luokkaa "miksi vesi on märkää ?".
Katsele nyt vaan sitä kuvastinta, ja yritä noin ulkopuolisena arvioida, mitä sieltä näet. - Anonyymi00044
"Ilmastonmuutos on tieteellinen fakta. Sillä ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa."
Juuri näin! Ilmasto on muuttunut ties kuinka monta kertaa maan historiassa, eikä nyt ole poikkeus. - Anonyymi00059
Anonyymi00029 kirjoitti:
Oletko mahdollisesti jotain sukua APH.lle, kommenttisi ja käsityksesi faktasta ja fysiikasta muistuttavat kummasti toisiaan, jotain geneettistä mahdollisesti ?
Typeriin kysymyksiisi en ole koskaan vastannut, ja näyttää siltä että muutkin ohittavat, sinun ja APH.n pitkät typerät novellit vain kevyesti huumoria hakien.
Kukaan ei viitsi vaivautua vastaamaan kysymyksiin, joiden taso on luokkaa "miksi vesi on märkää ?".
Katsele nyt vaan sitä kuvastinta, ja yritä noin ulkopuolisena arvioida, mitä sieltä näet.<< Oletko mahdollisesti jotain sukua APH.lle, kommenttisi ja käsityksesi faktasta ja fysiikasta muistuttavat kummasti toisiaan, jotain geneettistä mahdollisesti ? >>
Heh, muistas nyt, vajakki parka, että sinä esitit, että aurinko muka säteilisi maahan 160-kertaisella teholla kuin maa säteilee takaisin. Ja tällainen säteilyn epätasapaino olisi hassufysiikassasi aivan "loogista".
Jep, se en todellakaan ole minä, jolla faktat ja fysiikat on aivan silkkaa kurapaskasekamelskaa, jossa ei ole päätä eikä häntää. Tuollainen 160-kertainen säteilyteho ilman, että maa kuumenisi päivissä hikitunnelmiin, on ihan samanlainen hassufysiikan idiotismi kuin APH:n kuvitelma, että hän pystyy luomaan usean baarin alipaineen ilmanpaineeseen nähden.
<< Typeriin kysymyksiisi en ole koskaan vastannut >>
Ei ne siis kovin typeriä ole, jos ne kerran laittaa sinulle jauhot suuhun.
<< näyttää siltä että muutkin ohittavat, sinun ja APH.n pitkät typerät novellit vain kevyesti huumoria hakien. >>
Miksi sitten kirjoitit:
"Totta kai, tapaistesi vihervassu- aivopestyjen pikkutyttöjen itsevarmat idioottiset sekoilut ärsyttävät ketä tahansa."
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19382614/ipcc-romahtaa#comment-142218727 ?
Unhoitit valehtelijan ensimmäisen säännön: yritä pysyä koko ajan valheessasi. Jos kirjoitat, että kirjoitukseni ärsyttävät, menevät totaalisen ihon alle, niin sen jälkeen ei oikein enää voi uskoa, että ohittaisit ne huumoria hakien. [Etkä ole huumoria juuri löytänyt. Muista, että minä nauran sinun vammailuillesi mm. 160-kertaisesta auringon säteilystä. Muista, että minä nauran kun sinä joudut sulkemaan suusi argumenttieni edessä.]
<< Kukaan ei viitsi vaivautua vastaamaan kysymyksiin, joiden taso on luokkaa "miksi vesi on märkää ?". >>
Niin tosiaan, tuohan nimenomaan kertoo sen, että sinä(kään) et ole täällä totuuden perässä. Olet vaan saarnaamassa uskontoasi, jos et kestä ihan suoria kysymyksiä esittämistäsi vammailuista. Uskomuksesi ei kestä loogista tarkastelua.
Tosiaan, rakentava keskustelu nimenomaan menisi sillä tavalla, että etsitään asiat, mistä ollaan yhtä mieltä ja sitten edettäisiin logiikkaa eteenpäin, mutta sinä et pysty siihen. Sinä tajuat jo alkutekijöissä, että hassufysiikkasi on väärässä, joten joudut sulkemaan suusi jo hyvin yksinkertaisen kysymyksen edessä, koska tajuat vastuksesi johtavan ristiriitaan hassufysiikkasi kanssa.
Nyt vaan kyse on siitä, että kun tiedät tuon, niin mitä järkeä on jatkaa uskomista tuohon selkeästi väärässä olevaan vammailuusi ? Koska siitä pitäisi luopua ? Vai onko vastaus: "en luovu koskaan" ? Siis, että vaikka faktat sanovat uskomuksesi olevan väärässä, et enää voi luopua uskomuksestasi, koska olet sementoinut maailmankuvasi siihen niin lujasti ? Niinpä. Eikö se silloin ole deluusio.
<< Katsele nyt vaan sitä kuvastinta, ja yritä noin ulkopuolisena arvioida, mitä sieltä näet. >>
Varmaan edelleen vaan sen, joka kyykyttää vajakit, jotka eivät vaan pääse sen uskomuksensa kanssa tieteen muodostamasta betoniseinästä läpi vaikka kuinka yrittäisi vammailla todisteettomilla sekoiluilla.
Minun on helppo olla tässä statuksessani, koska voin ihan koska tahansa etsiä kymmenittäin keskusteluja, joista esim. sinä olet joutunut lähtemään karkuun kun argumenttini ovat murskanneet sinun vammailusi. - Anonyymi00060
Anonyymi00044 kirjoitti:
"Ilmastonmuutos on tieteellinen fakta. Sillä ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa."
Juuri näin! Ilmasto on muuttunut ties kuinka monta kertaa maan historiassa, eikä nyt ole poikkeus.<< "Ilmastonmuutos on tieteellinen fakta. Sillä ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa."
Juuri näin! Ilmasto on muuttunut ties kuinka monta kertaa maan historiassa, eikä nyt ole poikkeus. >>
Ei kun tämä nimenomaan on poikkeus. Tämä on ensimmäinen kerta kuin ihmistoiminta aiheuttaa ilmastonmuutoksen, joka on esim. nopeudeltaan aivan erilainen kuin aiemmat ilmaston muutokset (huomaa myös kirjoitusasu: ilmastonmuutos - siis yhteen kirjoitettuna - tarkoittaa tätä ihmistoiminnan aiheuttamaa muutosta ja ilmaston muutos sitten taas luontaisia muutoksia ilmastossa, joita tosiaan tapahtuu hipi hiljalleen tietysti koko ajan vuosituhansien mittakaavassa).
- Anonyymi00030
Tieteen popularisoijanakin tunnettu hiukkaskosmologian professori Kari Enqvist on todennut, että kadunmiehellä ei ole mitään annettavaa nykypäivän tieteelle. Tästä tuleva voimattomuuden tunne ituttaa kadunmiestä ja aiheuttaa mm. tieteenvastaisuutta.
- Anonyymi00031
Kvanttisähködynamiikan (QED) uranuurtaja ja nobelpalkittu Richard Feynman on todennut, että kvanttimaailman ilmiöitä ei voi arkijärjellä ymmärtää.
- Anonyymi00032
Hiilidioksidin aiheuttama lämpeneminenkin selittyy kvanttifysiikalla. Ei sitä kuitenkaan meidän kaikkien tarvitse ymmärtää. Meille riittää, kun luottaa mittauksiin. Lämpeneminen on edennyt jo niin pitkälle, että sen näkee sokea reettakin.
- Anonyymi00033
Tämä on juuri se ilmastokusetuksen hienous.
Jos ns. kasvihuonekaasujen vaikutus ilmastoon, esitettäisi fysikaalisena tai kemiallisena vaikutuksena, lähes jokainen finninaamainen teekkaripoika potkisi olkinuken naureskellen kumoon, mutta kun ilmoitetaan vaikutteena olevan säteilypakote, edes ammattilaiset eivät voi arvostella, koska kukaan ei tiedä, mikä, tai miten joku pakote vaikuttaa juuri troposfäärin alaosan lämpötilaan ?
Luodaan siis käsite, jota ei voi kumota, samaan tapaan, että jos ette aukottomasti kykene todistamaan, että Jumalaa ei ole olemassa, niin se on kiistämätön todistus Jumalan olemassaololle.
Kenelle kuuluu todistustaakka, tai edes järkevä selitys väitteille. - Anonyymi00034
Anonyymi00033 kirjoitti:
Tämä on juuri se ilmastokusetuksen hienous.
Jos ns. kasvihuonekaasujen vaikutus ilmastoon, esitettäisi fysikaalisena tai kemiallisena vaikutuksena, lähes jokainen finninaamainen teekkaripoika potkisi olkinuken naureskellen kumoon, mutta kun ilmoitetaan vaikutteena olevan säteilypakote, edes ammattilaiset eivät voi arvostella, koska kukaan ei tiedä, mikä, tai miten joku pakote vaikuttaa juuri troposfäärin alaosan lämpötilaan ?
Luodaan siis käsite, jota ei voi kumota, samaan tapaan, että jos ette aukottomasti kykene todistamaan, että Jumalaa ei ole olemassa, niin se on kiistämätön todistus Jumalan olemassaololle.
Kenelle kuuluu todistustaakka, tai edes järkevä selitys väitteille."koska kukaan ei tiedä, mikä, tai miten joku pakote vaikuttaa juuri troposfäärin alaosan lämpötilaan ?"
Se tiedetään hyvin. Jos sinä et tiedä, se on oma ongelmasi. Voit jatkaa huvittavaa itkemistäsi. - Anonyymi00035
Anonyymi00034 kirjoitti:
"koska kukaan ei tiedä, mikä, tai miten joku pakote vaikuttaa juuri troposfäärin alaosan lämpötilaan ?"
Se tiedetään hyvin. Jos sinä et tiedä, se on oma ongelmasi. Voit jatkaa huvittavaa itkemistäsi.Mainiota.
Kun kerrot sen, häpeän ja 'revin ihokkaani'.
Odotan selvitystäsi. - Anonyymi00036
Anonyymi00035 kirjoitti:
Mainiota.
Kun kerrot sen, häpeän ja 'revin ihokkaani'.
Odotan selvitystäsi.Jos et itse osaa ottaa selvää, sekin on sinun ongelmasi. Oletko muuten kokeillut SPR:n ystävätoimintaa - jos sieltä löytyisi sinulle liveseuraa?
- Anonyymi00037
Anonyymi00036 kirjoitti:
Jos et itse osaa ottaa selvää, sekin on sinun ongelmasi. Oletko muuten kokeillut SPR:n ystävätoimintaa - jos sieltä löytyisi sinulle liveseuraa?
No niin.
Vastauksesi oli mitä odotin.
Et siis tiedä mitään, ja luulit oevasi enemmän kuin joku aidan takaa räksyttävä kulkukoira. - Anonyymi00045
Anonyymi00032 kirjoitti:
Hiilidioksidin aiheuttama lämpeneminenkin selittyy kvanttifysiikalla. Ei sitä kuitenkaan meidän kaikkien tarvitse ymmärtää. Meille riittää, kun luottaa mittauksiin. Lämpeneminen on edennyt jo niin pitkälle, että sen näkee sokea reettakin.
"Meille riittää, kun luottaa mittauksiin. Lämpeneminen on edennyt jo niin pitkälle, että sen näkee sokea reettakin."
Todisteet ilmaston lämpenemisestä eivät ole todisteita siitä, että kasvihuonekaasut ovat aiheuttaneet lämpenemisen. - Anonyymi00061
Anonyymi00033 kirjoitti:
Tämä on juuri se ilmastokusetuksen hienous.
Jos ns. kasvihuonekaasujen vaikutus ilmastoon, esitettäisi fysikaalisena tai kemiallisena vaikutuksena, lähes jokainen finninaamainen teekkaripoika potkisi olkinuken naureskellen kumoon, mutta kun ilmoitetaan vaikutteena olevan säteilypakote, edes ammattilaiset eivät voi arvostella, koska kukaan ei tiedä, mikä, tai miten joku pakote vaikuttaa juuri troposfäärin alaosan lämpötilaan ?
Luodaan siis käsite, jota ei voi kumota, samaan tapaan, että jos ette aukottomasti kykene todistamaan, että Jumalaa ei ole olemassa, niin se on kiistämätön todistus Jumalan olemassaololle.
Kenelle kuuluu todistustaakka, tai edes järkevä selitys väitteille.<< Tämä on juuri se ilmastokusetuksen hienous.
Jos ns. kasvihuonekaasujen vaikutus ilmastoon, esitettäisi fysikaalisena tai kemiallisena vaikutuksena, lähes jokainen finninaamainen teekkaripoika potkisi olkinuken naureskellen kumoon, mutta kun ilmoitetaan vaikutteena olevan säteilypakote, edes ammattilaiset eivät voi arvostella, koska kukaan ei tiedä, mikä, tai miten joku pakote vaikuttaa juuri troposfäärin alaosan lämpötilaan ? >>
Ei kun se on juuri tuo spektroskopiaan perustuva lisäabsorptio. Siitä käytetään nimeä säteilypakote.
Ja tosiaan, ammattilaiset nimenomaan sen ovat laskeneet, miten paljon tuo vaikuttaa.
<< Luodaan siis käsite, jota ei voi kumota >>
Miksei voitaisi kumota ?
Se vaan, että on aika vaikea kumota vaikka sitä, että jos kahteen astiaan laitetaan vettä, joista toiseen lisätään vähän mustaa väriainetta, niin kun ne jättää aurinkoon, niin toinen lämpenee enemmän. Jos lisätään kolmas astia, jossa on 50 % enemmän väriainetta kuin kakkosastiassa, niin se lämpenee vielä enemmän. Ei siinä muusta ole kyse. Säteilyabsorptio tapahtuu vaan säteilyalueella, joka ei ole silmin nähtävissä.
<< Kenelle kuuluu todistustaakka, tai edes järkevä selitys väitteille. >>
Väitteen esittäjälle.
Ja tuo säteilypakotehan on tietysti todistettu aivan valtavan hyvin.
Se ei vaan ole vastatodiste, että sinä et ole tutustunut todistusaineistoon. Se on sinunkin saatavillasi. [Ja olet saanut todisteen useita kertoja jo. Kyykistyt tuppisuuksi vaan joka kerta kun se tänne linkataan.] - Anonyymi00062
Anonyymi00035 kirjoitti:
Mainiota.
Kun kerrot sen, häpeän ja 'revin ihokkaani'.
Odotan selvitystäsi.<< Mainiota.
Kun kerrot sen, häpeän ja 'revin ihokkaani'.
Odotan selvitystäsi. >>
Et ole ennenkään siirtynyt ikuiselle häpeälomalle palstalta. Olet vaan kyykistynyt tuppisuuksi todisteiden edessä ja esittänyt uudelleen saman kysymyksen: "onko todisteita" ?
On niitä. Olet ne nähnyt. Olet lähtenyt keskustelusta karkuun kun olet nähnyt ne. Olet siis hävennyt typeryyttäsi ennenkin, mutta mikä kumma siinä on, että tuo sama pitää tehdä tuhat kertaa ? Eikö kerta riittäisi ?
Tuossa aiemmin linkkaamani esimerkit, miten vajakki on pötkinyt käpälämäkeen häpeämään tyhmyyttään pyytämänsä säteilypakotetodisteen saatuaan:
Jes, tuo häpeillen vaikeneminen on tapahtunut tieteellisten todisteiden edessä jo monta kertaa:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19124867/alarmisteille-mietittavaa#comment-138695298
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18737529/lehmat-ei-enaa-royhtaile-!#comment-140798546
Kuinka monta kertaa tämä pitää toistaa ? Ajattelitko, että tuo pakenemisesi muuttuisi joskus tapahtumattomaksi ?
Tuossa on todisteet siitä, että kun saat pyytämäsi todisteet, et pidäkään sanojasi vaan alat toistaa tuota kysymystäsi, johon olet jo saanut monta kertaa sellaisen vastauksen, joka tekee sinusta tuppisuun.
- Anonyymi00039
AI:
Vaikka ilmastonmuutos itsessään on tieteellinen ilmiö, siihen liittyvä huoli ja toiminta voivat saada uskonnollisia piirteitä, kuten syvää moraalista vakaumusta ja tulevaisuuden pelkoa. Kuitenkin, ilmastonmuutoksen tutkimus perustuu tieteeseen, ei uskomuksiin. - Anonyymi00040
AI:
On mahdotonta lisätä CO2-kaasua ilmakehään ilman, että se fysiikan lakien mukaan pidättäisi enemmän lämpöä. Se, kuinka nopeasti ja millä tavalla tämä energia muuttuu mitattavaksi ilman lämpötilan nousuksi, riippuu monimutkaisista planeetan laajuisista mekanismeista, mutta itse lämmitysvaikutusta ei voi kytkeä pois päältä. - Anonyymi00041
AI:
Lämpenemisen pysäyttämiseksi öljyn, kivihiilen ja maakaasun käytön lopettaminen on tärkein toimi. - Anonyymi00042
AI:
IEA:n (Kansainvälinen energiajärjestö) mukaan nettonollapäästöihin pääseminen 2050 mennessä on yhä mahdollista, mutta vaatii välittömiä ja erittäin nopeita toimia.- Anonyymi00043
Nykyinen lämpenemisvauhti on noin 0.02 C per vuosi. Jos lämpeneminen saataisiin loppumaan (lineaarisesti) vuoteen 2100 mennessä, niin nousua olisi tulossa vielä noin 0.8 C verran.
- Anonyymi00046
Anonyymi00043 kirjoitti:
Nykyinen lämpenemisvauhti on noin 0.02 C per vuosi. Jos lämpeneminen saataisiin loppumaan (lineaarisesti) vuoteen 2100 mennessä, niin nousua olisi tulossa vielä noin 0.8 C verran.
"Nykyinen lämpenemisvauhti on noin 0.02 C per vuosi."
2010 - 2020 välillä ilmasto lämpeni NASA:n mittausten mukaan 5 vuoden liukuvalla keskiarvolla jopa 0,4 astetta. Yhtenä selityksenä kiihtymiseen on ilman puhdistuminen rikkiyhdisteistä. Jos nousu jatkuu samanlaisena vielä 2020 - 2030, tarvitaan muitakin sekityksiä. Jokin positiivinen takaisinkytkentä saattaa kiihdyttää lämpenemistä.
Toivottavasti ei, koska silloi voimme olla kusessa. Ei hei, mutta hyvinkin vuoteen 2100 menessä. - Anonyymi00047
Anonyymi00046 kirjoitti:
"Nykyinen lämpenemisvauhti on noin 0.02 C per vuosi."
2010 - 2020 välillä ilmasto lämpeni NASA:n mittausten mukaan 5 vuoden liukuvalla keskiarvolla jopa 0,4 astetta. Yhtenä selityksenä kiihtymiseen on ilman puhdistuminen rikkiyhdisteistä. Jos nousu jatkuu samanlaisena vielä 2020 - 2030, tarvitaan muitakin sekityksiä. Jokin positiivinen takaisinkytkentä saattaa kiihdyttää lämpenemistä.
Toivottavasti ei, koska silloi voimme olla kusessa. Ei hei, mutta hyvinkin vuoteen 2100 menessä.Ei heti,,,,
- Anonyymi00048
Anonyymi00046 kirjoitti:
"Nykyinen lämpenemisvauhti on noin 0.02 C per vuosi."
2010 - 2020 välillä ilmasto lämpeni NASA:n mittausten mukaan 5 vuoden liukuvalla keskiarvolla jopa 0,4 astetta. Yhtenä selityksenä kiihtymiseen on ilman puhdistuminen rikkiyhdisteistä. Jos nousu jatkuu samanlaisena vielä 2020 - 2030, tarvitaan muitakin sekityksiä. Jokin positiivinen takaisinkytkentä saattaa kiihdyttää lämpenemistä.
Toivottavasti ei, koska silloi voimme olla kusessa. Ei hei, mutta hyvinkin vuoteen 2100 menessä."liukuvalla keskiarvolla jopa 0,4 astetta."
Korjaan, 0,3 astetta. Näppihäiriö. Sekin on 50 % nopeampaa kuin vanha ennuste sanoo. Eikä siinä vielä näy viimeinen 2023 el Nino, vaikka 2016 näkyykin. - Anonyymi00050
Anonyymi00048 kirjoitti:
"liukuvalla keskiarvolla jopa 0,4 astetta."
Korjaan, 0,3 astetta. Näppihäiriö. Sekin on 50 % nopeampaa kuin vanha ennuste sanoo. Eikä siinä vielä näy viimeinen 2023 el Nino, vaikka 2016 näkyykin.Niin varmaan, mutta mitä nuo mittaustulokset vaikuttavat veronmaksuvelvoitteisiimme, tai edes mihinkään, mistä ihmisiä voisi syyllistää ?
- Anonyymi00056
Anonyymi00050 kirjoitti:
Niin varmaan, mutta mitä nuo mittaustulokset vaikuttavat veronmaksuvelvoitteisiimme, tai edes mihinkään, mistä ihmisiä voisi syyllistää ?
"mittaustulokset vaikuttavat veronmaksuvelvoitteisiimme"
Tulihan se sieltä. Nyt ollaan denialistin motiivien ytimessä.
- Anonyymi00049
Uskonnosta pääsee eroon eroamalla kirkosta: Ilmastousko on erilainen, sillä sillä mitä uskot ei ole merkitystä - asia tapahtuu joka tapauksessa.
- Anonyymi00051
Jääkiekko on teidän 🐒🐒🐒uskonto.
- Anonyymi00052
Ja autohan käy bensalla eikä mitään i rumpan 🍆🤣
- Anonyymi00053
Drill Baby Drill 🤠🔥🌎
- Anonyymi00054
ONKO TÄLLÄ PALLOLLA LIIKAA IHMISIÄ, KOIRIA JA KISSOJA - VAI EI
"Tutkijoiden mukaan uusi malli viittaa siihen, ettei nykyinen väestökehitys sellaisenaan johda välittömään romahdukseen. Suurimmat riskit liittyvät tilanteeseen, jossa maapallon kantokyky heikkenisi nopeasti esimerkiksi ilmastonmuutoksen, sotien, pandemioiden tai luonnonvarojen ehtymisen seurauksena"
IL - Anonyymi00055
Vihreiden uskonto nähtävästi.
- Anonyymi00063
<< Vihreiden uskonto nähtävästi. >>
Jaa kun se on todistettu tieteessä kiistattomasti ?
Mitähän tekemistä joillain vihreillä siihen olisi ?
Yritäs nyt nyhtää sieltä aivoistasi edes hitunen järkeä noihin vammailuihisi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1741192
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?46631Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55559Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä304558Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t228543- 51529
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45502