"OECD:n tilastoissa Suomi on työttömyyden kärkimaa työttömyysprosentin ollessa maaliskuussa 10,5. Työttömyyden osalta OECD-maiden keskiarvo oli viisi prosenttia."
Riikka runnoo: Suomessa OECD:n surkein työttömyysaste
Anonyymi-ap
17156
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Mutta miksi Riikka vihaa suomen työväenluokkaa?
Persut vihaavat suomalaisia työläisiä vaikka nousivat näiden äänillä hallitukseen.
Taisi olla sellainen persujuksaus.
Osa hyödyllisistä idiooteista sanoo edelleen äänestävänsä etujensa saksijaa, koska maahanmuutto..
Kyllä se siitä putoaa, kun saadaan ne 100 tuhatta uutta pysyvää työpaikkaa, jotka on erinomaiseen hallitusohjelmaan kirjattu.
"Hyvinvointi syntyy työstä. Työllisyys syntyy kannattavan yritystoiminnan kautta. Työllisyys- ja kasvutoimilla tavoitellaan 100 000 uutta työllistä. Työllisyyspäätöksillä tavoitellaan myös julkisen talouden vahvistumista noin kahdella miljardilla eurolla. Pidemmällä aikavälillä hallituksen tavoitteena on nostaa työllisyysaste 80 prosenttiin."
No onneksi Orpo ja Purra ovat sentään tuottaneet 170 000 mamua Suomeen kolmen vuoden aikana, mikä työttömyysluku olisikaan ilman sitä.
Vuodessa samanlaisella maahantuotolla hallituksen saldo koko kaudellaan on 230 000 maahanmuuttajaa, joka on hallituskausikohtainen SE. Humanitaarinen maahanmuutto tai 4-5 euron tuntipalkan kolmansien maiden vinkuaasian halpatyömaahanmuutto, yhtä haitallista kun alipalkkauksen jatkeena ja alustatalousyritysten "palkkatukena" toimii suomalainen sosiaaliturva.
Luku nollautuu, kun lakkauetaan työttömyystuet.
Juu, sen jälkeen työttömät menevät töihin.
Niitä on liian vähän.
Kokopaskahallitus on tuhohallitus
Työttömien suuri määrä kertoo kansakunnan onnellisuudesta. Pärjätään ilman raatamistakin.
Sdp kö tekis ongelmalle jotsin muuta,kuin syytäisi rahaa?
Rahan syytäminen ei ole Toiminut Ruotsissakaan!!!!
Sisäisestä turvallisuudesta esiin nousee Ruotsin jengiväkivalta.
- Tyttäreni asuinalueella oli räjähdys. Tätä näkyy kaikkialla. Jengin jäseniksi värvätään koulujen pihoilla ja sosiaalisessa mediassa. Lapset murhaavat lapsia, Andersson luettelee.
Siksi sosialidemokraattien on otettava uhka vakavasti, jotta oikeistopuolueet eivät voi väittää sdp:n olevan pehmeä tässä kysymyksessä.
- Me voimme ottaa rikollisuuden vakavasti ja sen syyt vakavasti.
Vaikka mamuja tulee ennätyksellisesti?
Hyvin sä Riikka vedät 🤣
Sannan aikaan oltiin paremmalla tasolla.
Pitäisikö hallituksen siis tukea enemmän yrityksiä, kun eivät muuten voi palkata enemmän väkeä? Kyllä vassarit on sekopäistä porukkaa, velkaakin pitäisi ottaa vähemmän ja lisätä samaan aikaan sosiaaliturvamenoja. Mistä rahat?
Ei Suomessa tarvita yhden ainoaa yritystä. Yhteiskunta voi järjestää kaikki tarvitavat palvelut ilman ahneita välistävetäjiä.
Mutta miksi Riikka Purra järjesti Suomeen ennätystyöttömyyden? Miksi muualla maailmassa ihmisillä on töitä?