TANGOMARKKINAT

Nyt on valittu finalistit kesän tangomarkkinoille. Eipä ollut hääppöinen tarjonta. Kisaa pilasi ne oudot sovitukset. Sekin vaaleansiniseen pukuun pukeutunut pitkä herra joutui esittämään tangonsa niin hitaaksi sovitettuna kuin olisi virttä vetänyt.
Naiset kaikki huonoja. Suosikkini on se nuorehko herra kenellä oli komea nahkatakki ja repalefarkut, nimiä en painanut mieleeni, mutta vain hän onnistui.

Tuotakin titteliä himoitaan niin, että monesti osallistutaan ja välillä haetaan meriittejä kaikista laulukisoista. Ei haittaa, taito kehittyy vain oppimalla lisää ja useat osallistumiset saatavat karsia kisaa pilaavaa jännitystä.

Tykkään monenlaisesta musiikista ja siksi katon tätäkin kilpailua.
13254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Se tangon laulaminen ei ole se pointti, kisan jälkeen lauletaan ihan jotain muuta. Raskasta oli sovitukset, miksi ihmeessä

Äänestä

Ainut hyvä oli naisista Mäntyniemi ja Miehistä iso mies joka silti saisi laihduttaa ihan oman itsensä takia mutta paras oli

Äänestä

Ilari Hämäläinen ainoa kenet olisin kelpuuttanut finaaliin.

Minua kiusaa aivan suunnattomasti joidenkin julkkisten tapa käyttää hattua sisätiloissa. Marko Maunukselalle sanon: "Kotsa pois päästä". Hyviin herrasmiehen tapoihin kuuluu ottaa hattu pois päästä heti sisätiloihin tullessa, samoin jos ja kun tervehtii toista ihmistä niin hattu hetkeksi pois. Näin kunnioitetaan muita ihmisiä. Noinkin näkyvässä roolissa kuin tuomarina niin hirveä etikettivirhe. Mistä hitosta tuo tapa on tullut? Ja sitten se yksi kilpailija kenellä oli lehmänläjää muistuttava lätsä päässä - hirveää. Moraalin rappio näkyy ihan kaikessa, ei osata edes alkeellisimpia käytöstapoja.

Äänestä
  • Varmaan hattu liimattu päähän kiinni missä käytöstavat olevinaan kuin olisi suurempikin "Tuomari"

    Äänestä

  • Samaa mieltä! Häiritsi kovasti se Markon hattu!! Eikö hänelle ole kukaan opettanut tapoja?!

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Varmaan hattu liimattu päähän kiinni missä käytöstavat olevinaan kuin olisi suurempikin "Tuomari"

    Mutku se peittää tukattomuuden

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Samaa mieltä! Häiritsi kovasti se Markon hattu!! Eikö hänelle ole kukaan opettanut tapoja?!

    Kuka se sanoo Markolle, että hattu pois päästä sisällä. Kehtasi se kotsa päässä mennä kättelemään finalisteja, kun oikea herrasmies ottaa hatun pois aina tervehtiessään ja ketään ei kätellä hattu päässä! Helvata mikä moukka!

    Sitten se semifinalisti kenellä oli lehmänpaska päässä. Voi mitä tapojen turmelusta!

    Äänestä

Tangon esittäminen vaatii heittäytymistä, tulkintaa laulutaidon lisäksi. Tangoa ei lauleta anteeksipyytelevän oloisena.

Äänestä

Kyllä se on niin, ettei Tangomarkkinoilla ole kuultu tangoa sitten kapellimestari Atso Almilan! Hän tajusi kuinka tangoa pitää soittaa ja laulaa!
Järjestäjät ovat nyt olleet vuosia hakoteillä, näillä uudistushöpinöillään!
Tangoa ei tarvitse uudistaa! Sen pitää olla sellaista kuin se on aina ennekin ollut! Eikä pidä varsinkaan tehdä tangosta iskelmää eikä iskelmästä tangoa!

Äänestä

Taso ei häikäise mitenkään.

Äänestä
  • Eikö todellakaan löydy tangokilpailuun oikeasti hyviä laulajia, finaalinlaulajien taso ei kovin häävi ollut, aivan omituisia "kiekaisuja"päästelivät , eivät kuulu osaavien, taitavien laulajien esityksiin.

    Äänestä

Sovitukset ihan sieltä ja syvältä, ei enää mitän tekemistä tangon esittämisen kanssa. Liikaa soittajia ja soittimia ja jokaiselle pitää antaa oma osansa. Laulajista kukaan ei jäänyt eikä tule jäämään mieleen, kertakäyttökuninkaallisia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nyt on valittu finalistit kesän tangomarkkinoille. Eipä ollut hääppöinen tarjonta. Kisaa pilasi ne oudot sovitukset. Sekin vaaleansiniseen pukuun pukeutunut pitkä herra joutui esittämään tangonsa niin hitaaksi sovitettuna kuin olisi virttä vetänyt.
Naiset kaikki huonoja. Suosikkini on se nuorehko herra kenellä oli komea nahkatakki ja repalefarkut, nimiä en painanut mieleeni, mutta vain hän onnistui.

Tuotakin titteliä himoitaan niin, että monesti osallistutaan ja välillä haetaan meriittejä kaikista laulukisoista. Ei haittaa, taito kehittyy vain oppimalla lisää ja useat osallistumiset saatavat karsia kisaa pilaavaa jännitystä.

Tykkään monenlaisesta musiikista ja siksi katon tätäkin kilpailua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu