Moskovan väitetään valmistelevan liikekannallepanoa

Viranomaiset valmistelevat reserviläisiä aiempaa järjestelmällisemmin, ja painostavat allekirjoittamaan sopimuksia puolustusministeriön kanssa.

Venäjällä kansalaisille on alettu jakaa yhä useammin liikekannallepanokäskyjä, kun he käyvät värväys- ja kutsuntatoimistoissa tietojen päivittämisen varjolla, kertoo United24 Media viitaten The Moscow Timesiin.

Ilmiö viittaa siihen, että Venäjän viranomaiset valmistelevat reserviläisiä aiempaa järjestelmällisemmin mahdollista yleistä liikekannallepanoa varten. Samalla kutsuntatoimistot painostavat miehiä allekirjoittamaan sopimuksia puolustusministeriön kanssa tai liittymään aktiivireserviin.

Hakutermeihin kuuluivat esimerkiksi kyselyt siitä, mitä tehdä, jos sotilaspassiin on liimattu liikekannallepanokäsky, kuinka kauan käsky on voimassa ja mitä tarkoittaa niin sanottu punainen liikekannallepanokäsky.

Venäläisen Yandexin Wordstat -palvelun tiedot kertovat samansuuntaisesta kehityksestä. The Moscow Timesin mukaan aiheeseen liittyviä hakuja tehtiin tammikuussa alle 10 000, mutta huhtikuussa jo noin 40 000.

Liikekannallepanokäsky on kunnan kutsuntakomission antama virallinen toimintaohje. Se liimataan tai lisätään yleensä kansalaisen sotilaspassiin. Asiakirjassa kerrotaan, missä ja milloin henkilön on ilmoittauduttava, jos yleinen liikekannallepano julistetaan. Siinä voidaan myös määrätä, mitä varusteita on otettava mukaan.

Toivottavasti Ukrainan lyhyen-, keskipitkän- ja pitkän kantaman aseiden tuotanto omassa maassaan ja kumppanimaissa on riittävissä mitoissa että ryzäpöksyjen joukkojen ja panssarikaluston suurhyökkäykset torjutaan.
157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jopa jotkut venäläiset propagandistit myöntävät että liikekannallepano vain lisäisi kuolleiden määrää, eikä auttaisi saavuttamaan Venäjän (Putinin) tavoitteita.
Ukraina kasvattaa väitetysti droonien tuotantoa viime vuoden 3,5 miljoonasta tänä vuonna 7 miljoonaan. Pitkän kantaman aseiden määrä noussut 100 000:sta 200 000:een ja päälle hyvää vauhtia kasvava keskipitkän kantaman 20-200 km räjähdelennokkien massatuotanto.
Liikekannallepano huomattavasti aikasemmin olisi varmaan tuonut merkittävämpää menestystä, mutta eipä Putin uskaltanut ja se aikaikkuna nyt on mennyt jokseenki nkiinni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Viranomaiset valmistelevat reserviläisiä aiempaa järjestelmällisemmin, ja painostavat allekirjoittamaan sopimuksia puolustusministeriön kanssa.

Venäjällä kansalaisille on alettu jakaa yhä useammin liikekannallepanokäskyjä, kun he käyvät värväys- ja kutsuntatoimistoissa tietojen päivittämisen varjolla, kertoo United24 Media viitaten The Moscow Timesiin.

Ilmiö viittaa siihen, että Venäjän viranomaiset valmistelevat reserviläisiä aiempaa järjestelmällisemmin mahdollista yleistä liikekannallepanoa varten. Samalla kutsuntatoimistot painostavat miehiä allekirjoittamaan sopimuksia puolustusministeriön kanssa tai liittymään aktiivireserviin.

Hakutermeihin kuuluivat esimerkiksi kyselyt siitä, mitä tehdä, jos sotilaspassiin on liimattu liikekannallepanokäsky, kuinka kauan käsky on voimassa ja mitä tarkoittaa niin sanottu punainen liikekannallepanokäsky.

Venäläisen Yandexin Wordstat -palvelun tiedot kertovat samansuuntaisesta kehityksestä. The Moscow Timesin mukaan aiheeseen liittyviä hakuja tehtiin tammikuussa alle 10 000, mutta huhtikuussa jo noin 40 000.

Liikekannallepanokäsky on kunnan kutsuntakomission antama virallinen toimintaohje. Se liimataan tai lisätään yleensä kansalaisen sotilaspassiin. Asiakirjassa kerrotaan, missä ja milloin henkilön on ilmoittauduttava, jos yleinen liikekannallepano julistetaan. Siinä voidaan myös määrätä, mitä varusteita on otettava mukaan.

Toivottavasti Ukrainan lyhyen-, keskipitkän- ja pitkän kantaman aseiden tuotanto omassa maassaan ja kumppanimaissa on riittävissä mitoissa että ryzäpöksyjen joukkojen ja panssarikaluston suurhyökkäykset torjutaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu