Listatkaa tähän ne positiiviset asiat

jotka miehet ovat saaneet aikaiseksi tämän päivän aikana Maailmassa.
Rohkeasti vaan.
36214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Miehet ovat öyhöttäneet taas huolella ja osa on mättänyt toisia turpaan, sen lisäksi miehet ovat istuneet taas vankiloissa enemmän kuin naiset ja tehneet enemmän itsemurhia.

Äänestä
  • Mikko Paasi kertoo Laosin pelastusoperaatiosta: ”Kilpailemme aikaa vastaan”
    Pelastusolosuhteet ovat Paasin mukaan äärimmäisen vaikeat.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Mikko Paasi kertoo Laosin pelastusoperaatiosta: ”Kilpailemme aikaa vastaan”
    Pelastusolosuhteet ovat Paasin mukaan äärimmäisen vaikeat.

    Mitä positiivista siinä on että narsumiehet tunkee itsensä vaarallisiin paikkoihin "kaivamaan kultaa" tai vaan päästäkseen kuuluksaksi. Veronmaksajat kustantaa sitten kalliit pelastusoperaatiot ja sairaalakulut.

    Äänestä

  • Suomi on hyvä maa meille suomalaisille sanoi jalkaväen kenraali.''

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Suomi on hyvä maa meille suomalaisille sanoi jalkaväen kenraali.''

    Oli, on uusi sanonta

    Äänestä

Rohkeasti vain avaa silmät ja katsoo ympärilleen.
Lähes kaikki mitä näkyy on miesten kehittämää ja rakentamaa, kuitenkin lisäyksellä ettei ilman naisten olemassaoloa mitään olisi rakennettu miestenkään toimesta yksin.

Äänestä
  • Kysymys kuului:

    Listatkaa tähän ne positiiviset
    jotka miehet ovat saaneet aikaiseksi TÄMÄN PÄIVÄN aikana maailmassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kysymys kuului:

    Listatkaa tähän ne positiiviset
    jotka miehet ovat saaneet aikaiseksi TÄMÄN PÄIVÄN aikana maailmassa.

    Palstahullulle aika monen tehtävä, tuskin onnistuu. Nagatiiviset pummit palstalla

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kysymys kuului:

    Listatkaa tähän ne positiiviset
    jotka miehet ovat saaneet aikaiseksi TÄMÄN PÄIVÄN aikana maailmassa.

    Oletan että tänäänkin ainakin muutama mies yrittää tappaa muutaman muun miehen.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kysymys kuului:

    Listatkaa tähän ne positiiviset
    jotka miehet ovat saaneet aikaiseksi TÄMÄN PÄIVÄN aikana maailmassa.

    Mistäpä sen vielä tietää kun pävä ei ole vielä loppuun kulunut, vasta aamulla uutisissa.

    Äänestä

Naiset.

Naiset ovat miesten siittämiiä, ilman miehiä ei olisi naisia.

Äänestä
  • Mistä ne miehet sitten tulevat ? Heitäkään ei olisi ilman naisia.
    Kyllä nykypäivänä, nykyaikana olisi tasa-arvo jo suotavaa. Ei kukaan ole ylempänä muita, eikä alempana. Omituista vouhotusta, ollaan kaikki kuitenkin ihmisiä. Kohdelkaamme toisiamme ihmisinä.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Mistä ne miehet sitten tulevat ? Heitäkään ei olisi ilman naisia.
    Kyllä nykypäivänä, nykyaikana olisi tasa-arvo jo suotavaa. Ei kukaan ole ylempänä muita, eikä alempana. Omituista vouhotusta, ollaan kaikki kuitenkin ihmisiä. Kohdelkaamme toisiamme ihmisinä.

    "Kohdelkaamme toisiamme ihmisinä."

    Kirkon saarnastuolista kuulee tuollaisia satuja. Miehet aiheuttavat kaiken pahan tässä maailmassa. Siis jotkin miehet.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    "Kohdelkaamme toisiamme ihmisinä."

    Kirkon saarnastuolista kuulee tuollaisia satuja. Miehet aiheuttavat kaiken pahan tässä maailmassa. Siis jotkin miehet.

    Ei jotkut vaan hyvin suuri osa miehistä. On kuonaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Ei jotkut vaan hyvin suuri osa miehistä. On kuonaa.

    Entäpä nämä suuret, elämää helpottavat keksinnöt, moniko nainen on niitä ollut tekemässä.

    Äänestä

Molempia sukupuolia tarvitaan,siitä lähdemme.Miehet ovat vaan enemmän sotaa ja väkivaltaa ihannoivia kuin naiset,se on kylmä fakta.Miehillä on enemmän tekniikka osaamista jostain syystä jo geeneissä mutta naisilla on taas tunneälyä ja hoivaviettiä enemmän.Koulussa voi oppia tekniikkaa ja hoivaamista,mutta tunneälyä joko on tai ei ole.

Äänestä

Kato ympärillesi ja näet töissään olevia miehiä. Postin kotiin kuljetus on useimmiten mies. Kerran oli joku kuriiri paketin tuoja yllätyksenä punapää nainen nuorehko.

Äänestä

Miehen takana on aina nainen, eli kaikki on oikeasti naisten syytä.

Äänestä

Ei ole mitään hyvää sanottavaa yhdestäkään miehestä!

Äänestä

Kuka teidän jätteetkin veisi jos ei miehiä olis niitä roska-autoin noutamassa. Päivänsä alkaa heräämisellä aamuyöllä klo 3.

Äänestä
  • Tekevät usein jotain 10—12 h päivää.

    Äänestä

  • Laittaisimme ne kompostiin

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Laittaisimme ne kompostiin

    Tarkastajat nyt voikin

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Laittaisimme ne kompostiin

    😂😂😂

    Äänestä

Kuka sinutkin siittänyt?

Äänestä

Kuka antoi äänioikeuden ja mahdollisuuden edustajaksi kansalle ja kuntalaisille.

Se oli mies/miehet.

Niih.

Äänestä
  • Kumpi olikaan ensin kana vai muna?.....

    Äänestä

Puolustivat maata säilyttäen tämän pohjoisen kansan itsenäisyyden ja vapauden. Ei päässy ryssä raiskailemaan ja rellestämään tänne niin kuin kävi Berliinissä, Budapestissä ja Prahassa, ym. Itä-Euroopassa. Jäivät 45 vuodeksi kiusatuiksi vankeuteen ja sosialismin kurjuuteen.

Äänestä
  • Sotivat itsensä aiheuttamassa sodassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Sotivat itsensä aiheuttamassa sodassa.

    Ei sitä sotaa suomalaiset korpisoturit aiheuttaneet vaan Stalin ja Hitler yhdessä jakaessaan kahdestaan Euroopan omiin etupiireihinsä molotov-ribbentrob-sopimuksen lisäpöytäkirjalla elokuussa 1939.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Ei sitä sotaa suomalaiset korpisoturit aiheuttaneet vaan Stalin ja Hitler yhdessä jakaessaan kahdestaan Euroopan omiin etupiireihinsä molotov-ribbentrob-sopimuksen lisäpöytäkirjalla elokuussa 1939.

    Armeijoiden ja poliitikoiden aiheuttamia sotia.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Ei sitä sotaa suomalaiset korpisoturit aiheuttaneet vaan Stalin ja Hitler yhdessä jakaessaan kahdestaan Euroopan omiin etupiireihinsä molotov-ribbentrob-sopimuksen lisäpöytäkirjalla elokuussa 1939.

    Mutta miehet sen aiheutti.

    Äänestä

Mitä naiset ovat saaneet aikaiseksi TÄNÄÄN?

Äänestä
  • On tehty raskas duunipäivä hoitoalalla,ja lakisääteinen KAHVITAUKO jäi pitämättä,siitähän jaksetaan aina muistuttaa " kuinka ne istuu vain kahvilla"😡ei ollu aikaa niinkuin Nesteellä venyä stadin univormussa tuntia

    Äänestä

Vain miehiä koskeva pakollinen varushekilöpalvelus (naisille vapaaethoista).

Äänestä

Muutin happea hiilidioksidiksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

jotka miehet ovat saaneet aikaiseksi tämän päivän aikana Maailmassa.
Rohkeasti vaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu