Puolustusmenoista 75 senttiä eurosta katoaa ulkomaille

Teollisuusliiton tekemän selvityksen mukaan rahat eivät jää vahvistamaan Suomen teollista perustaa eivätkä synnytä niitä työpaikkoja, joita on luvattu.
Samaan aikaan suomalaiset puolustusalan yritykset tehdessään kauppaa siirtävät ja rakentavat teollisen yhteistyön nimissä tuotantoa ja teknologista osaamista ulkomaille.
Jos tätä suuntaa ei muuteta, emme vahvista suomalaista teollisuutta emmekä rakenna uusia työpaikkoja. Me rahoitamme muiden maiden kasvua samalla, kun oma teollinen pohjamme ja huoltovarmuutemme rapautuu.


https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kolkko-arvio-puolustusmenoista-eurosta-jopa-75-senttia-valuu-ulkomaille/9344660
571
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Suomalaiset tyhmiä. Aina rahat viedään.

1Äänestä

Tulee kalliiksi suomalaisille ryssäviha.

1Äänestä

"Samaan aikaan suomalaiset puolustusalan yritykset tehdessään kauppaa siirtävät ja rakentavat teollisen yhteistyön nimissä tuotantoa ja teknologista osaamista ulkomaille.
Jos tätä suuntaa ei muuteta, emme vahvista suomalaista teollisuutta emmekä rakenna uusia työpaikkoja. Me rahoitamme muiden maiden kasvua samalla, kun oma teollinen pohjamme ja huoltovarmuutemme rapautuu."

Kuka idiootti valtionhallinnossa näitä hyväksyy millä tahansa ehdoin?

Sama kuin kaivosten valtaus/malmienkaivuuluovutusten osalta.

Ihan yhtä päättömien kanojen touhua ja siivetöntä lentoa ennen pitkää kohti varmaa surman suuta.

Äänestä
  • Suomella on maailmanluokassaan ylivoimaisesti paras ja taitavimmin innovoiduin miehistönkuljetusajoneuvokokonaisuus, joka olisi todella typerää antaa noin vain kaikkien käyttöön puoli-ilmaiseksi!

    Siitä pitää saada edes valtiolle tuloja. Siinä on kiinni 80-luvun alkupuolelta saakka jatkunut kehitystyö!

    Katsokaa youtubesta viimeksi eilen siitä ilmestynyt ulkomainen videokooste (jossa käsitellään kymmentä Suomen "superasetta") miksi se "PASI" on niin ylivoimaisesti paljon parempi kilpailijoitaan niin ymmärrätte!

    Kyse on puolustusalalla yhdestä suomalaisesta taidonnäytteestä parhaimmillaan, jossa edes huomattavasti rahaa puolustukseensa satsaavat Saksa, Yhdysvallat tai venäjä eivät ole vielä onnistuneet!

    Pysytään siis edellä eikä anneta mitään ilman eikä tietotaitoa tuosta noin vain muualle, ilman kunnollista vastiketta rahana/vastaavana eikä ilman patenttisuojia!

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Suomella on maailmanluokassaan ylivoimaisesti paras ja taitavimmin innovoiduin miehistönkuljetusajoneuvokokonaisuus, joka olisi todella typerää antaa noin vain kaikkien käyttöön puoli-ilmaiseksi!

    Siitä pitää saada edes valtiolle tuloja. Siinä on kiinni 80-luvun alkupuolelta saakka jatkunut kehitystyö!

    Katsokaa youtubesta viimeksi eilen siitä ilmestynyt ulkomainen videokooste (jossa käsitellään kymmentä Suomen "superasetta") miksi se "PASI" on niin ylivoimaisesti paljon parempi kilpailijoitaan niin ymmärrätte!

    Kyse on puolustusalalla yhdestä suomalaisesta taidonnäytteestä parhaimmillaan, jossa edes huomattavasti rahaa puolustukseensa satsaavat Saksa, Yhdysvallat tai venäjä eivät ole vielä onnistuneet!

    Pysytään siis edellä eikä anneta mitään ilman eikä tietotaitoa tuosta noin vain muualle, ilman kunnollista vastiketta rahana/vastaavana eikä ilman patenttisuojia!

    Lukuisat eri maat ympäri maailmaa yrittävät nyt kuumeisesti KOPIOIDA NIMENOMAAN JUURI SUOMEN PANSSAROIDUN PYÖRÄLLISEN MIEHITYSKULJETUSVAUNUN, eli "nyky-PASIN".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Teollisuusliiton tekemän selvityksen mukaan rahat eivät jää vahvistamaan Suomen teollista perustaa eivätkä synnytä niitä työpaikkoja, joita on luvattu.
Samaan aikaan suomalaiset puolustusalan yritykset tehdessään kauppaa siirtävät ja rakentavat teollisen yhteistyön nimissä tuotantoa ja teknologista osaamista ulkomaille.
Jos tätä suuntaa ei muuteta, emme vahvista suomalaista teollisuutta emmekä rakenna uusia työpaikkoja. Me rahoitamme muiden maiden kasvua samalla, kun oma teollinen pohjamme ja huoltovarmuutemme rapautuu.


https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kolkko-arvio-puolustusmenoista-eurosta-jopa-75-senttia-valuu-ulkomaille/9344660

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu