Kirkolla on valtion ohella ainoana verotus oikeus sekä mittavat omaisuudet. Valtion verotusta voisi keventää.
Kirkko voisi alkaa huolehtia köyhistä.
Anonyymi-ap
11126
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ei kirkolla ole mitään "verotusoikeutta". Se on ihan oma päätöksesi, kuulutko kirkkoon vai et.
Ihan samalla tavalla, kuin esimerkiksi ammattiyhdistysten kohdalla. Ei heilläkään ole mitään "verotusoikeutta". Kirkollisvero on käytännössä jäsenmaksu
Valtion verotusta on kevennetty jo liki 30 vuotta. Tässä on nyt lopputulos.
No niin on, edelleen yksi tiukimmista verottajista mitä löytyy. Otteet puutuu tyystin.
Suomessa riistetään yrittäjää verottamalla
SUOMEN VALTIONKIRKKO on jo nyt kehitysmaamuslimeiden edunvalvoja, joka pitää huolen ettäislamisaatio saa edetä ilman äärioikeistolaisten fasistinatsirasistien ja islamofoobikoiden häiriötä!
Jokainen PIISPA käy vuorotellen puolustamassa ja tukemassa islamisaatiota,
Joten kyllä SUOMEN VALTIONKIRKON kaikki resurssit islamisaation tukemiseen on jo käytössä, kuten YLE:n ja Hamasin Sanomien vankkumaton tuki kehitysmaamuslimeiden edesottamuksille ja islamisaatiolle!
Viimeisimpänä terroristihautomoiden koraanikoulujen ongelmallisuuden peittely…
Mutta kyllä tästä hyvä tulee, kuten RUOTSISSAKIN, kun samalla tiellä ollaan…
Seurakunta teki eräässä kylässä avauksen tähän suuntaan.
Joku niistä kävi ostamassa ( omalla pakulla?) pitkin
eurooppaa jauhopusseja ja
sitten seurakunta jakoi niitä outoja pusseja
suomalaisille ”köyhille”.
Kukaan ei suostunut käyttämään niitä.
Ev.lut seurakunta ei ole köyhä, mutta
sen sisällä muhii paikoin … rikkaus.
Hei köyhät kantakaa vastuu itsestänne älkääkä loisiko valtion sylissä.
Juu näin. Lopettakaa Kela-rottailu
Just näin. Köyhät kääntykää uskoon ja menkää loisimaan kirkon syliin.
Kirkolla on se hautautoimi. Ja sinne kuulema voi muuttaa.