Vantaa järjestää kesän aikana ikäihmisille ja lapsille ruokaa puistoissa
Mielenkiintoista että ruuassa ei käytetä sianlihaa
Se olisi halvinta ja mureinta lihaa
Mistähän johtuu
Mielenkiintoista että ruuassa ei käytetä sianlihaa
Se olisi halvinta ja mureinta lihaa
Mistähän johtuu
Vastaukset 17
Vanhimmat
Taikauskosta tietenkin. tuota taikauskoa voi käyttää suomalaisten kyykyttämiseen.
"Mistähän johtuu"
Olisikohan terveysvalistus viimeinkin mennyt perille?
Kovat rasvat kun edistivät myös sairastuvuutta sydän- ja verisuonitauteihin. Parempi syödä kasvirasvoja, kalaa ja myös hieman siipikarjan lihaa.
Itse suosin kalaa, riistaa, lammasta ja poroa. Niistä saa rutkasti makua pienemmälläkin määrällä. Lampaasta voi liiallisen rasvan myös leikata pois ruuanvalmistusvaiheessa. Riistassa tai porossa harvoin on ylimääräistä rasvaa isoa määriä. Se rasva kun on kasvatetun eläimen ominaisuus.
Ystävällisin terveisin, Moktar. ;)
Onkohan pelko että suututetan muslimit
sika kuuluu grilliin eli pitäs olla
puistoruokailu puistokemistien makuun 🤣🤣🤣
puistoruokailuun kuuluu makkara , perunasalaatti , jotain salaatteja
Epäilen, että Merttaliitolla on uudet suositukset?
Imaamimoktar se syö kissanruokaa ja maksalaatikkoa. Ei ole sitä kissaakaan.
Satusetänä pyrkii aina kertomaan haavekuvistaan mutta ei onnistu vakuuttamaan.
Missä kiitospäivän kalkkuna ja peuranpaisti?
Höpöhöpöä.
Kohta lääkitys ja nukkumaan, karvahattu sängyn alle tohvelien viereen.
Voi, taas buddhalaisia sorsitaan. Tiesittekö että vain harva buddhalaisuskovainen syö naudanlihaa. Yleensä syödään sikaa ja kanaa sekä paljon merenelävää. Hei eivät vaan pidä meteliä asiasta niin kuin eräs toinen uskonto.
"...harva buddhalaisuskovainen syö naudanlihaa..."
Hei, hoi ja haloo taas... takasin sinne elämäntaidon tunnille!
Buddhalaisuuteen kylläkin kuuluu tappamisen välttämäinen ja siten buddhalaisuus suosii kasvispohjaista ruokavaliota. Liharuokaan ja erityisesti naudanlihaan ei kuitenkaan liity mitään tabuja. Buddhalaismunkki syö naudanlihakeittoa, jos sellaista lahjoitetaan hänelle. Eihän sitä nautaa ole teurastettu hänen vuoksensa, joten se ei myöskään ole hänen syynsä.
Hindulaisuuteen liittyy se, että lehmä on pyhä eläin ja naudanlihaa ei käytetä ruuaksi.
Ystävällisin terveisin, Moktar. ;)
Mehän menemme vaikka solmuun jos se muita miellyttää, tuhatvuotinen naapureiden alamaisena olo on opettanut meistä alamaisia.
Kas opettajan rooli ei lähde moktarista.
Taitaa olla pois virastaan potkaistu kyhnääjä.
buddhalaisuus ja naudanlihan syönti +11 Buddhalaisuudessa ei ole yhtä ainoaa ehdotonta kieltoa naudanlihan tai muun lihan syömiselle. Suhtautuminen lihansyöntiin ja naudanlihaan vaihtelee buddhalaisen suuntauksen, alueellisten perinteiden ja yksilön omien eettisten valintojen mukaan.Periaatteet ja suuntaukset:Theravada-buddhalaisuus (Kaakkois-Aasia): Munkit saavat perinteisesti kerjätessään ja almuja vastaanottaessaan syödä sitä ruokaa, mitä heille tarjotaan. Lihansyönti on sallittua, jos liha täyttää "kolmen puhtaan lihan" kriteerin: syöjä ei ole nähnyt, kuullut tai epäile eläimen teurastamista itseään varten. Myös maallikot saavat syödä naudanlihaa, elleivät he itse osallistu eläimen tappamiseen (ensimmäinen elämän kunnioittamisen periaate).Mahayana-buddhalaisuus (Itä-Aasia): Monet Mahayana-koulukunnat painottavat vahvasti myötätuntoa ja bodhisattva-ihannetta, minkä vuoksi kasvissyönti ja vegaanisuus ovat hyvin yleisiä. Erityisesti Kiinassa, Taiwanissa ja Vietnamissa luostareissa noudatetaan tiukkaa kasvisruokavaliota, joka kieltää kaiken lihan.Tiibetin buddhalaisuus (Vajrayana): Karujen luonnonolojen vuoksi vihanneksia on ollut historiassa niukasti, joten lihansyönti (mukaan lukien jakki ja nauta) on ollut tarpeellista ja hyväksyttyä. Monet nykyiset henkiset johtajat, kuten Dalai-lama, ovat kuitenkin suosittaneet ja edistäneet kasvisruokavaliota aina tilaisuuden tullen.Erityisasema naudanlihalle:Vaikka Buddha ei alun perin kieltänyt mitään tiettyä lihaa, naudanlihan syömiseen liittyy monissa Aasian maissa kulttuurisia tabuja:Hindulaisuuden vaikutus: Alueilla, joissa buddhalaisuus on sekoittunut hindulaisuuteen (kuten Intiassa ja Nepalissa), lehmää pidetään pyhänä eläimenä. Lehmän lihasta kieltäytyminen on tällöin luonteva kunnioituksen osoitus.Kwan Yin -perinne: Monet kiinalaistaustaiset buddhalaiset, jotka palvovat armollisuuden bodhisattvaa (Kwan Yin), välttävät naudanlihaa. Legendojen mukaan bodhisattvan isä tai läheinen hahmo joutui jossain tarinoissa jälleensyntymään lehmäksi.Voit lukea aiheesta lisää syventävistä buddhalaisista kirjoituksista ja opinkappaleista, joita on koottuna esimerkiksi Buddhanet -sivustolle tai Buddhalainen kasvissyönti -wikipediasta.
Gupta se vaan ei kiinnostu kuin toivomastaan islamisaatiosta.
debiilidemarien tapahtumissa on aina jotain kummaa
Nöyrempää kansaa saa hakea, ei välttämättä löydä.
kohta muslimit määrää kaiken suomessa
Johtuu siitä että puistoruokailun on vallanut raivoisa fanaatikkojen joukko joka uskontonsa mukaan pukee muitten uskontojen edustajat oransseihin haalareihin ja polttaa heidät häkissä. Tälle joukolle ei possu (tai sivistys) maistu. Toivottavasti keittäjä kaataa keittoon desin aamuvirtsaa mausteeksi.