Päivän miete

Onkohan ulkomaillakin naiset samanlaisia kuin suomessa esim thaimaassa eli thai naiset tosi ilkeitä ja häijyjä omille miehilleen mutta ulkomaalaisille miehille ovat kilttejä ja mukavia palvovat ulkomaalaisia miehiä vai onko tämä vain suominaisten juttu
6260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Bangladeshlainen tyttö, joka ryösti poikuuteni, olisi halunnut tehdä enemmän keittiössä kun laitoimme yhdessä ruokaa seuraavana päivänä. Oli jotenkin erikoinen tilanne, että joutui Suomessa asuvaa naista hätistämään ympäriltä kun keskityin. Eipä ole koskaan ollut vastaavaa "ongelmaa" suomityttöjen kanssa.

Äänestä
  • Hyvä, että tilanteen tullen osasit joustaa omissa periaatteissasi ja kelpuutit käytetyn muslimitytön ekaan kertaasi. Se sun neitsyt-naisen metsästys alkoi olla jo aika epätoivoista touhua varsinkin kun et oo mikään enotyyppi ja Suomessa harva yli 16-vuotias on koskematon.
    Aika kuuma mimmi se oli mitä oot kertonut palstalla ja näin äijien kesken joskus kasvotusten. 👍

    Äänestä

Eksoottisuus viehättää ja silloin kun ollaan himojensa orjia millään muulla ei ole väliä. Ihminen on henkisesti heikko otus. Mietin kuinka paljon himot lopulta määrittävät parisuhteita ja mikä osuus on järjellä?

Äänestä

Kummallisiin naisiin olet törmännyt. Olisikohan kyse pikemmin siitä, että sinä vain olet itse niin ilkeä, ettei kilteinkään nainen jaksa kauaa olla sinulle kiltti.

2Äänestä

Tämä on aivan täysin suomalainen juttu, luultavasti ei edes pohjoismaalainen, vaan pelkästään suomalainen. Joku on tosi pahasti pielessä suomalaisessa perimässä, on sellaisia mielenterveyshäiriöitä mistä ulkomailla ei ole edes kuultukaan.

1Äänestä

Kun nainen on kerran mustattu, yksikään suomalainen mies ei enää tätä halua. Once you go black, we don't want you back.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Onkohan ulkomaillakin naiset samanlaisia kuin suomessa esim thaimaassa eli thai naiset tosi ilkeitä ja häijyjä omille miehilleen mutta ulkomaalaisille miehille ovat kilttejä ja mukavia palvovat ulkomaalaisia miehiä vai onko tämä vain suominaisten juttu

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu