Espoon koulujen väkivaltaluvut räjähtäneet

Espoon koulujen väkivalta- tai uhkatilanneilmoitukset ovat lisääntyneet lähes 70% viidessä vuodessa. Ilmiön taustalla on kehityskulku, jota pääkaupunkiseudun perheet ovat jo vuosia ratkoneet muuttamalla pois maahanmuuttajavaltaisilta alueilta.

Jopa Yle kirjoitti jo vuonna 2009, että suomalaisperheet alkavat välttää maahanmuuttajavaltaisia kouluja. Tuolloin yksi rehtori kertoi, että alle 30 prosentin osuudella ilmiötä ei vielä ollut, mutta kun lähestyttiin 40 prosenttia, kantasuomalaisten poismuutto alkoi.

SDP:n valtuutettu Helena Tiitinen esitti aluevaltuustossa, että lukuvuonna 2025–2026 Espoon suomenkielisessä opetuksessa tehtiin 2 555 väkivalta- ja uhkatilanneilmoitusta. Lukua ei ole toistaiseksi julkaistu kaupungin avoimissa tilastoissa.

Maahanmuuttoa ei haluta mainita, mutta Espoossa on kahdeksan suomenkielistä peruskoulua, joissa enemmistö oppilaista puhuu äidinkielenään muuta kieltä kuin suomea tai ruotsia.

Kirstin koulussa Suvelassa vieraskielisiä on peräti 92 prosenttia oppilaista.

Kehitysmaataustaiset se ongelma on, ihan kuten Ruotsissa.
51443
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

Tullaan 10-vuotta Ruotsin perässä.

Äänestä
  • Kuka näitä äänestää, vihervassuja siis?

    Äänestä

  • Anonyymi00027

    Anonyymi00016 kirjoitti:

    Kuka näitä äänestää, vihervassuja siis?

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Kuka näitä äänestää, vihervassuja siis?

    Ilkeät ihmiset, jotka haluaa tuhota Suomen.

    Äänestä

  • NO KONTROL JA KUKAAN EI VOI MITÄÄN VÄKIVALTAPENNUILLE, PÄÄNSILITYKSIÄ VAAN NIILLE ANNETAAN.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Kuka näitä äänestää, vihervassuja siis?

    Muiden verovaroista palkkansa saavat julkisen sektorin viroissa olevat naiset äänestävät vihervassuja, äänestävät siis omaa tuhoaan, mutta eivät ymmärrä sitä.

    Äänestä

Espoon ja Kauniaisten opettajien ammattiyhdistys keräsi huhtikuussa 2026 jäseniltään kokemuksia – vastauksia tuli pitkälti yli sata. Opettajat kuvailivat lyömistä, potkimista, kuristamista, saksilla heittämistä ja vakavia tappouhkauksia. Kyse ei ole yksittäisistä tapauksista.

Äänestä
  • Silti opettajat äänestää matuttaja puolueita 99%:sti. He siis haluavat lyömisen ja potkimisen kohteeksi.

    1Äänestä

  • Kuten jo tuli aloituksessakin, näitä kutsutaan "ilmiöiksi ".
    Se että opettajiin kohdistetaan väkivaltaa ja uhkauksia on vain "ilmiö" , ongelma ei tietenkään ole millään yhdistettävissä mihinkään mitä on yhteiskunnassa muuttunut parin vuodokymmenen aikana.

    Äänestä

Espoon 70 suomenkielisestä peruskoulusta väkivalta ja sen uhka on arvioitu suureksi tai sietämättömäksi riskiksi peräti 19 koulussa. Luku tarkoittaa, että joka neljännessä espoolaisessa suomenkielisessä peruskoulussa väkivaltariskin katsotaan olevan merkittävällä tasolla.

Äänestä
  • Sehän on hyvä. Suomalaiset ovat yksiselitteisesti äänestäneet tämän puolesta ja nyt demokratia toteutuu. Suomalaiset saa mitä haluavat.

    Äänestä

Opetusministeri Anders Adlercreutz puolestaan lupasi, että tasa-arvoraha nousee ensi vuoden alusta 75 miljoonaan euroon. RKP ajaa lisää rahaa kouluille, joissa on paljon vieraskielisiä oppilaita.

Nämä toimet eivät ratkaise ongelmaa. Ne siirtävät sen laajemmalle alueelle.

Äänestä
  • Mitä syystä punikit ei osallistu keskusteluun?.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Mitä syystä punikit ei osallistu keskusteluun?.

    Koska Suomessa ei ole punikkeja törppöpersu.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Koska Suomessa ei ole punikkeja törppöpersu.

    Olethan sinäkin. Sitä paitsi kaikki oikeistolaiset ei ole persuja.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Olethan sinäkin. Sitä paitsi kaikki oikeistolaiset ei ole persuja.

    Ei olekaan, mutta kyllä persun erottaa muista oikeistolaisista. Teidän tapanne syyllistää muut punikeiksi, vihervassareiksi, kommunisteiksi on idiotismia. Oletko varma, ettei suvussasi ollut punikkeja, demareita...

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Koska Suomessa ei ole punikkeja törppöpersu.

    Rufus Rattus demareista osallistui keskusteluun näemmä.
    Tosin kovin vaatimattomalla panoksella.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ei olekaan, mutta kyllä persun erottaa muista oikeistolaisista. Teidän tapanne syyllistää muut punikeiksi, vihervassareiksi, kommunisteiksi on idiotismia. Oletko varma, ettei suvussasi ollut punikkeja, demareita...

    Persu puhuu asioista niiden oikeilla nimillä.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ei olekaan, mutta kyllä persun erottaa muista oikeistolaisista. Teidän tapanne syyllistää muut punikeiksi, vihervassareiksi, kommunisteiksi on idiotismia. Oletko varma, ettei suvussasi ollut punikkeja, demareita...

    Valtamedia käyttää myös ilmaisua - vihervasemmisto

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Valtamedia käyttää myös ilmaisua - vihervasemmisto

    Se ei ole mikään haukkumasana. Se on yhdistelmä vihreistä demareista sekä vasemmistoliiitosta.

    Persuja oikeasti haukutaan natseiksi vaikka eivät ole sinnepäinkään. Persut siunaa juutalaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Se ei ole mikään haukkumasana. Se on yhdistelmä vihreistä demareista sekä vasemmistoliiitosta.

    Persuja oikeasti haukutaan natseiksi vaikka eivät ole sinnepäinkään. Persut siunaa juutalaisia.

    Ei Persut ole myöskään rasisteja. Oman kansan puolien pitäminen ei ole mitään rasismia.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Ei Persut ole myöskään rasisteja. Oman kansan puolien pitäminen ei ole mitään rasismia.

    Jokainen maa puolustaa omaansa eikä se ole mitään rasismia. Miksi Suomi ei saisi puolustaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Se ei ole mikään haukkumasana. Se on yhdistelmä vihreistä demareista sekä vasemmistoliiitosta.

    Persuja oikeasti haukutaan natseiksi vaikka eivät ole sinnepäinkään. Persut siunaa juutalaisia.

    Natsit ei koskaan siunaa juutalaisia

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Natsit ei koskaan siunaa juutalaisia

    Entä vasemmistoaatteen ihmiset, siunaako he juutalaisia?

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Natsit ei koskaan siunaa juutalaisia

    Jep, en ole pahemmin kuullut Antin juutalaisia kehuvan.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Se ei ole mikään haukkumasana. Se on yhdistelmä vihreistä demareista sekä vasemmistoliiitosta.

    Persuja oikeasti haukutaan natseiksi vaikka eivät ole sinnepäinkään. Persut siunaa juutalaisia.

    Juuri näin, vihervassut kannattavat juutalaisten vihaajia, oikeita terroristeja, hamasia ja hizbollahia, jotka ovat perussäännöissään määritelleet terrorismin juutalaisia ja Israelia kohtaan hyväksyttäväksi.

    Äänestä

Ei olisi tarvinnut olla näin, muut vanhat itäblokin maat ei ota pakolaisia ja kansainväliset sopimukset ei näköjään olekaan niin tärkeitä, muuta kuin suomalaisille selkärangattomille poliitikoille.

Äänestä

White flight toimii todistetusti myös Suomessa.

Äänestä

Suvakit yhä ahtaammalla.

Äänestä

Suvakit suvaitsee väkivallan mutta ei suvivirttä.

1Äänestä

Kierre on selvä ja se tulee jatkumaan aivan samaa tahtia kuin köyhyyden ja syrjäytyneisyyden lisääminen yhteiskunnassa. Se näkyy aina rikollisuuden kasvuna.

Oikestohallitus faneineen ei tietenkään voi muuta kuin ulkoistaa ongelman maahanmuuttoon, koska muutoin olisi pakko myöntää oman politiikan vaikuttaneen tässäkin asiassa juuri siten kuin tiedossa oli.

Muistakaaa huutaa maahanmuuttoa, jotta kukaan ei vahingossakaan korjaisi maassamme olevia ongelmia ja jotta jatkossakin lapset ja nuoret jätettäisiin heitteille, lisättäisiin köyhyyttä, ja jouduttaisiin varautumaan yhä kasvavaan väkivaltaan ja varkauksiin.

Äänestä
  • Vasemmisto ulkoistaa väkivallan syyt köyhyyteen vaikka Suomessa on köyhyyttä ollut aina. Maahanmuuttoa vasta noin 30 vuotta. Miksi tämä on ongelma lähinnä Espoon maahanmuuttajakouluissa, eikä koko maassa? Oikeistohallitus kuitenkin hoitaa koko maan asioita.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Vasemmisto ulkoistaa väkivallan syyt köyhyyteen vaikka Suomessa on köyhyyttä ollut aina. Maahanmuuttoa vasta noin 30 vuotta. Miksi tämä on ongelma lähinnä Espoon maahanmuuttajakouluissa, eikä koko maassa? Oikeistohallitus kuitenkin hoitaa koko maan asioita.

    Koska sinä luit nyt lehdestä Espooon kouluista ja luulet, että se antaa sinulle kokonaiskuvan.

    Äänestä

Siinähän mussuttavat. Ainut mikä tuon väkivallan lopettaa on vielläkin kovempi väkivalta. Kouluihin vaan vartijat ja niille lupa voimankäyttöön alaikäisiäkin kohtaan.

Oppilailta kun huonon käytöksen seurauksena rupeaa luita katkeamaan ja hampaita lyödään kurkkuun niin taatusti kouluympäristö rauhoittuu.

Alaikäistä ei ehkä voida rikoslain mukaan tuomita mutta se voidaan HAKATA.

Äänestä

Jenkeissä on harjoiteltu jo 300-vuotta kansojen sulatusuunina olemista ja poikkeuksia lukuun ottamatta tietyt ihmisrodut on köyhiä ja rikollisia, tätä ikiaikaista totuutta ei mitkään kotouttamiset kumoa. Suomi on hyvä maa Suomalaisille sanoi jo Kenraali Ehrnrooth.

1Äänestä

Ketäs opettajat äänestävät? Vihreitä! Miten menee niinkuin omasta mielestä?

1Äänestä

Kyllä me suomalaiset olemme niin huonoja, joten kulttuuri on tuhottava ja uusi tuotava tilalle.

Äänestä

Opettajat äänestävät niitä puolueita jotka kannattavat mamutusta eli itse tilattu ongelma.

2Äänestä
  • Anonyymi00038

    Äänestä

Sitä saa mitä tilaa.

Äänestä
  • Anonyymi00040

    Äänestä

Suvakit eivät voi enää sulkea silmiään.

Äänestä

Ja suvakit nimenomaan välttää mamualueita.

Äänestä
  • Suvakit muuttavat matulähiöistä pois, persut eivät siellä ole koskaan asuneet.

    Äänestä

Opettajat ja oppilaat kärsii mamuista.

Äänestä
  • Ei ole koulut vaan pikkuspermiksiä varten.

    Äänestä

Kuka on valtaapitävät Vantaalla Espoossa NO SDP!

olkaa nyt onnellisia onnellisessa maassa.

Äänestä

Ghettoja syntyy pk-seudulle.

Äänestä

Musset asialla.

Äänestä

Ei vain Espoossa vaan koko maan ongelma. Espoo päätyi uutisiin "mediaseksikkäänä" tapauksena. Tuo klikkauksia ja lööpit lisäävät myyntiä.

Suomen laki on tietoisesti rakennettu mahdollistamaan alaikäisten laajamittainen anarkia. Aikuisväestö vastaavasti on peloteltu lakiseuraamuksin toimintakyvyttömiksi.

Aionoa keino aikuisväestön puuttua ongelmaan on yhteisöllinen toiminta.

Kun koko kaupunki käy kiinni ongelmajengiin, on järjestelmällä ongelma, jota se ei voi ohittaa ilman lakiin vietyjä korjaustoimia.

Äänestä

Pitäs irtisanoa kykenemättömät opettajat jos ne ei edes "pienten" lasten kanssa tule toimeen lyhyttä koulupäivää,
Mitähän paskaa ja kykenemätöntä ihmissaastaa opettajiksi palkataan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Espoon koulujen väkivalta- tai uhkatilanneilmoitukset ovat lisääntyneet lähes 70% viidessä vuodessa. Ilmiön taustalla on kehityskulku, jota pääkaupunkiseudun perheet ovat jo vuosia ratkoneet muuttamalla pois maahanmuuttajavaltaisilta alueilta.

Jopa Yle kirjoitti jo vuonna 2009, että suomalaisperheet alkavat välttää maahanmuuttajavaltaisia kouluja. Tuolloin yksi rehtori kertoi, että alle 30 prosentin osuudella ilmiötä ei vielä ollut, mutta kun lähestyttiin 40 prosenttia, kantasuomalaisten poismuutto alkoi.

SDP:n valtuutettu Helena Tiitinen esitti aluevaltuustossa, että lukuvuonna 2025–2026 Espoon suomenkielisessä opetuksessa tehtiin 2 555 väkivalta- ja uhkatilanneilmoitusta. Lukua ei ole toistaiseksi julkaistu kaupungin avoimissa tilastoissa.

Maahanmuuttoa ei haluta mainita, mutta Espoossa on kahdeksan suomenkielistä peruskoulua, joissa enemmistö oppilaista puhuu äidinkielenään muuta kieltä kuin suomea tai ruotsia.

Kirstin koulussa Suvelassa vieraskielisiä on peräti 92 prosenttia oppilaista.

Kehitysmaataustaiset se ongelma on, ihan kuten Ruotsissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu