Mahtaa teitä parisuhteessa eläviä ottaa pattiin, kun ette voi mennä, tulla ja harrastaa mitä ikinä lystää, eikä siihen perheellisillä ole edes varaa.
Ei ole varaa, kun pitää maksaa koko ikänsä reilusti yli sadan neliön asuntoa ja ostaa kakaroille sen seitsemänlaiset harrastusvälineet ynnä kustantaa kaikki muu, jota nämä vain ikinä kehtaavat pyytää.
Kun tähän vielä lisätään puolison nalkutus ja appitalosta tuleva "kannustus" niin a vot.
Niin että onnea vaan valitsemallenne tielle.
Ei ole varaa, kun pitää maksaa koko ikänsä reilusti yli sadan neliön asuntoa ja ostaa kakaroille sen seitsemänlaiset harrastusvälineet ynnä kustantaa kaikki muu, jota nämä vain ikinä kehtaavat pyytää.
Kun tähän vielä lisätään puolison nalkutus ja appitalosta tuleva "kannustus" niin a vot.
Niin että onnea vaan valitsemallenne tielle.
Vastaukset 32
Vanhimmat
et juuri sinä oot sinkku!
kyllä kuule sinunkin asentees vielä muuttuu kun perustat oman perheen, siitä olen aivan varma. Turha valittaa täällä, ei sua kukaan ymmärrä.
Niin, siis kun joskus perustat perheen, muista, että todella muutat asenteesi, etkä jää tuohon pisteeseen. Moni tollo mies vaihtaa äitinsä vaimoon, ja elää poikamieselämää nuoremman äidin hoivissa kuten ennenkin.
ei minusta ole lainkaan kahlitseva, päin vastoin. Olen mieheni kanssa ollut lähes 30 vuotta naimisissa ja harrastamme ihan omasta halustamme samoja asioita. Itse asiassa en varmaan olisi alkanutkaan monia vuosia sitten pelaamaan tennistä, jos ei mieheni olisi siihen pyydellyt. Olen luonnostani aika laiska liikkumaan. Nyt olen todella tyytyväinen, että aloitin pallottelun. On kiva, kun pelikaveri on omasta perheestä. Kieliharrastuskin meillä alkoi mieheni ehdotuksesta ja nyt siitä on tullut tärkeä osa arkeamme. Olemme hassun rakastuneet toisiimme ja vietämme yhdessä suuren osan töitten jälkeistä iltaa. Tämä on meidän molempien mielestä mukavaa elämää, mutta sinkut voivat toki olla toista mieltä: annetaan kaikkien kukkien kukkia.
Mistä tuollaisia parisuhteita löytyy? Harmi, että sellaisiakin on olemassa.
Aivan miten lystää ei voi mennä kukaan, jolla on minkäänlaisia ihmissuhteita. Mutta omalla kohdallani parisuhde ei rajoita, lähinnä päin vastoin. Mies on ollut hyvin kannustava harrastusteni suhteen, valitettavasti hän on joutunut olemaan sitä myös taloudellisesti. Minä en myöskään kontrolloi hänen menojaan, vaan toimin firman pikkujoulujen päätteeksi juoppokuskina jos sellaista toivotaan.
Nalkutusta meillä ei harrasteta, ja anoppiani näen kerran vuodessa eli jouluna. Omia vanhempiani tavataan useammin, mutta mieheni ei ole pakko, jos hän ei halua... usein hän kuitenkin tulee mukaan, heillä on isäni kanssa aina joku äärettömän mielenkiintoinen sähköjohtoihin, polttoaineisiin tai viihde-elektroniikkaan liittyvä keskustelu.
Se on kyllä totta, että lasten myötä taloudellinen tilanne ja sen painopisteet muuttuu. Siihen ei kuitenkaan koko omaisuuttaan saa tuhlattua, jos ei halua. Henkilökohtaista kokemusta ei ole, mutta tätäkin olen pähkäilly äitini kanssa joskus, sisaruksia kun minulla on kolme kipaletta ja laskettelusukset löytyy kaikille. Ja useimmiten lasten määrään on huomattava kyky vaikuttaa, jos on ollut hereillä kun yläasteella viriteltiin kondomia banaanin päälle.
Mutta toki sinkkuilussa on puolensa, ja jokainen tosiaan valitsee oman tiensä. Kiitoksia onnentoivotuksesta!
Olen ollut parisuhteessa 18 vuotta ja voin mennä ja tulla miten huvittaa ja harrastaa mitä ikinä lystää. Perheeseeni kuuluu mieheni lisäksi yksi pieni lapsi, jolle löytyy aina halukkaita hoitajia eikä lompakon keveys menojani rajoita. Kysymyshän on vain siitä paljonko tienaa. Meillä ei ole ole tapana nalkuttaa toisillemme, mutta neliöitä on kyllä reilusti sata neliötä ja pihalla vielä lisää. Mukava pitää kavereiden kanssa vaikka rapujuhlia, kyllä sinne yksi sinkkimieskin mahtuu kateudesta vihreänä.
*miten lahopää valittaa*.
Voi sinä sinkkuhiiri,sinä et tiedäkään miten ihanaa on olla onnellisessa parisuhteessa MIEHEN kanssa jota rakastaa ja kunnioittaa.
Aamuisin on ihana herätä hänen vierestä,halia ja suudella ja kertoa kuinka toista rakastaa.Päivisin on kivaa kun toinen muistaa ihanilla tekstiviesteillä tai soittaa kertoakseen, että on ikävä ja tahtoo pian kotiin,minun luo.Yhdessä käymme ostoksilla,leffoissa,juhlissa ja vaikka missä,pääasia kuitenkin on,että olemme yhdessä=)
Rahallisesti ei todellakaan ole tiukkaa ja lapsemmekin on jo lentänyt pesästä, joten rääkyviä kakaroita ei ole.
Minä en nalkuta miehelleni eikä mies minulle.Seksielämämme on villiä ja melkein päivittäistä ja et tiedäkään,miten ihanaa on sen oman kullan kanssa keksiä kaikkea kreisiä seksijuttuja=))
Anoppi ja appiukkoni ovat aivan ihania ihmisiä,heitä en vaihtaisi ikinä kehenkään.
Parisuhde on ihaninta mitä tiedän ja kaikki läheiseni,ilman heitä en voisi elää.
Sinä sinkkuihminen olet kateellinen meille onnellisille ja sekö sua vituttaa.
No,elämä opettaa sinuakin ja ehkä sinäkin joku päivä ymmärrät mitä tarkoitan.
...ette voi mennä, tulla ja harrastaa mitä ikinä lystää, eikä siihen perheellisillä ole edes varaa.
Me saamme mennä, tulla ja harrastaa niin kuin ikinä lystäämme, eikä mistään rahanmenosta tarvinnut edes tinkiä.
Ei ole varaa, kun pitää maksaa koko ikänsä reilusti yli sadan neliön asuntoa
Koko ikänsä? Lyhyeksipä sinä loppuikäsi kuvittelet - meillä asuntolaina oli maksettu alle 10 vuodessa tutustumisesta, emmekä sen takia joutuneet luopumaan mistään.
ja ostaa kakaroille sen seitsemänlaiset harrastusvälineet
Voitko kuvitella: Kaikkien lapset eivät halua niitä kalliita harrastusvälineitä. Lue myös seuraava kohta.
ynnä kustantaa kaikki muu, jota nämä vain ikinä kehtaavat pyytää.
Pyytää saa vaikka kuun taivaalta, mutta vanhemmat päättävät, suostuvatko kaikkeen. Ei se ole hullu, joka pyytää, vaan se joka kaikkeen suostuu.
Kun tähän vielä lisätään puolison nalkutus
Meillä ei nalkuta isäntä enkä minä. Se on vain arvostelukyvyn puutetta, jos erehtyy ottamaan nalkuttavan ukon/akan.
ja appitalosta tuleva "kannustus" niin a vot.
Anoppivainaa oli aivan ihana ihminen, ja miehenikään anoppi ei sekaannu asioihimme, päinvastoin: hän sattuu tykkäämään miehestäni.
Niin että onnea vaan valitsemallenne tielle.
Onnea onkin riittänyt. Syynä voi olla se, että lyöttäydyimme yhteen vanhoilla päivillämme (kun tapasimme, isäntä oli 40 ja minä 32 - eikä kumpikaan ollut eronnut eikä karannut), joten olimme jo saaneet sitä ennenkin tulla ja mennä. Ei avioliitto eikä perhe ole meitä mitenkään rajoittanut. Osasin muuten jo vapaana ollessani esim lähteä kapakasta kotiin tunnin, pari siellä istuttuani. Ei vain kiinnostanut olla siellä kauempaa, oli seuraa tai ei. :)
Itse olen ollut naimisissa viitisen vuotta, asuntolainaa on yms. mutta eipä tuo estä minua tai miestäni tekemästä itsellemme mieleisiä asioita. Nautin omista harrastuksistani, eipä ole valittamista elämääni. Mielummin olen hyvässä suhteessa kuin epätoivoinen sinkku jossain kapakassa...
Oikeastaan ei minua tympäise yhtään, mutta tympiikö sinua sinkkumies?!
...tympii. Tällä hetkellä tympii kipeä alaselkä.
EN TIEDÄ YHTÄKÄÄN MIESTÄ JOKA OLIS ERONNUT PUOLISOSTAAN JA MUUTTANUT YHTEISESTÄ KODISTAAN YKSIÖÖN SIKSI ETTÄ SINKKUNA OLIS MUKA KIVEMPAA!!!PASKA PUHETTA!KUKAAN EI HALUA OLLA YKSIN!SE ON FAKTA.EHKÄ SILLOIN ON HELPOMPI KÄYDÄ BAAREISSA PARILLA TUOPILLA TAI MUITA SINKKUJEN HARRASTUKSIA..HARRASTELLA.KYLLÄ MIES ON LUOTU LOPPUJEN LOPUKSI PARI SUHTEESEEN JA SIIHEN KU NE TOTTUU EI NE HALUA SINKKUILLA ENÄÄN SEN JÄLKEEN.VAIKKA EI SE PARISUHDE JA YHTEISELO MITÄÄN HELPPOA OLE AINA VÄLILLÄ.SEKSIÄ SAA AINAEIKÄ TARVI NÄHDÄ PALJO VAIVAA BAAREISSA KÄNNISIÄ SINKKU NAISIA VIKITELLÄ.PUHUA JA TARJOILLA KALLIITA PAUKKUJA..JA SEURAAVANA PÄIVÄNÄ EI MUISTA KUNNOLLA EDES SAANEENSA MITÄÄN.. PAITSI VOI LÖYTÄÄ KÄYTETYN KORTSUN HUONEEN LATTIALTA JA NAINEN ON JO HÄIPPÄSSY HIMAAN,KATUMAAN
Naimisissa ollessa voi käydä vieraissa. Vaikka maksullisissa. Ei rajoita minua avioliitto. Terveisin pettävä aviomies.
Juuri eronneena koen vapauden tulleen. Kyllä oli kuin vankilaa avioliitto. Nyt saan mennä tulla tehdä. Ai että. Ihanaa!!!!
"Naimisissa ollessa voi käydä vieraissa. Vaikka maksullisissa. Ei rajoita minua avioliitto. Terveisin pettävä aviomies."
Ihan uteliaisuuttani kysyn: miksi olet avioliitossa kun sinulla kuitenkin on tarve käydä vieraissa, jopa maksullisissa?
Pelkäätkö yksin jäämistä ja siksi roikut epätyydyttävässä liitossa? Se on kyllä tyypillistä miehille, joko on oltava uusi tilalle heti, tai erota ei uskalleta.
Olen itse eronnut nainen, ja erosin koska voin todella pahoin avioliitossani.Meillä ei ollut alkoholiongelmaa, ei pettämistä eikä väkivaltaa, mutta ei ollut rakkauttakaan. Ahdistuin siinä niin että pelkäsin jo kotiin menoa töistä kun tiesin että "se" on siellä.
Otin siis eron, ja elän yksin ja vapaana ja onnellisena!
Ei ollut tarvetta jäädä roikkumaan huonoon liittoon koska olen sen verran vahva ja itsenäinen että tiedän tasan tarkkaan pärjääväni omillani. Miehet ovat tässä asiassa heikkoja, yksinolo on kuolemaa pahempi vaihtoehto.
Kaikki tekosyyt jäädä epätyydyttävään liittoonon juuri tekosyitä. Pelko se on joka siihen sitoo.
Et voisi täydellisemmin mennä metsään meidän kohdallamme.
Liittomme pari ensimmäistä vuotta oli pintaliitos.
Sitten alkoi perheen lisäys joka tietenkin asetti omat, ennakkoon tiedetyt reunaehdot.
Muutama vuosi kiertolaisen elämää perheen kanssa ja sitten 163m2:n rinnetalon hankinta ja muutama TODELLINEN puutteen vuosi.
Tenavamme oppivat vauvasta alkaen, ettei kaikkea haluttavaa voi, eikä ole järkevää saada.
Samoin sen, ettei meille kuulu tippaakaan mitä naapurin Tommilla on ja sama juttu toisin päin. Ei mitään vaikeuksia!
Harrastukset? Kotiäitinä ollessa vaimolla oli omat sosiaaliset kuvionsa ja mentyään töihin astui kuvaan ammattyhdistystoiminta ja paikallispolitiikka.
Jo tenavien tankeroiästä alkaen teimme vuosittain automatkoja Eurooppaan.
Myöhemmin vaimon kanssa kahdestaan omatoimimatkoja ja myöhemmin nekin lennä-vuokraa auto menetelmällä.
Lisäksi vaimoni teki vuosittain muutaman päivän > 3:n viikon matkoja naisystävänsä kanssa. Jatkuu vieläkin mutta harvemmalla tahdilla.
Nykyisinkin vaimollani on viikoittain 3 omaa harrastuspäivää ja lisänä kotimaan kulttuurimatkat.
Minä en viitsi lähteä omin nokin mihinkään vaan hoidan kuntoani agressiisisesti. Kun vaimo on poissa niin hauraan vanhuksen ei tarvitse säästellä voimiaan.
Hankimme Espanjan asuntomme 1986 ja luumuilemme siellä keväät ja syksyt.
Juuri se on tukikohtana vaimon 3:n viikon ystävämatkoilla.
Mikään ei oole missään vaiheessa ottanut pattiin. Kumpikin on touhunnut mitä on halunnut mutta on itsestään selvää, että parisuhteessa otetaan huomioon kumppanin mielipteet ja intressit!
Hirveä sepustus. Kukaan ei viitsisi tuollaista satua väkertää, ellei olisi pahoja ongelmia. Intressit ja agressiivinen kuntohoito..Hirveä valehteleva paskiainen ja teeskentelijä.
Viimeinen virkkeenikö herättää epäluulosi? Vai onko kertomassani joku muu asia joka on mielestäsi poikkeavan epäilyttävä?
Vaikka sinua hiertäisikin pahasti niin kuvauksessani ei ole tippaakaan liioittelua eikä siitä puutu mitään oleellista.
Haha. Tuossa edellisessä kirjoituksessa ei ollut mitään satua (oli kaiketi täällä kauan kirjoittaneelta ns. vanhan kansan mieheltä).
Sinun lyhyessä sepustuksessa oli paljon vihamielisyyttä . Miten saitkin siihen niin paljon mahtumaan? Tietynlaista onnistumista sekin...
Tilannepäivitys. Vaimoni lähtee pitkän viikonlopun viettoon pk-seudulle yöpyen naisystävänsä luona.
Vaimoni kotoiseen viikko-ohjelmaan sopivat keskiviikko ja lauantai "seurustelupäiviksi" joten keskiviikon kuntoilen kevyen aerobisen treenin merkeissä ja lauantait olen pitänyt vapaana.
Agresiivinen "kuntohoito" tarkoittaa nyt sitä, että tämän viikon lauantaina runttaan punttia voimieni takaa koska tarmoa ei muuhun tarvitakaan.
Sunnuntai on normaali maastaveto- tai kyykkypäivä. Haen vaimoni sunnuntaina myöhään illalla liikenneasemalta.
Tämä nyt on sellainen spontaani, lyhyt irtiotto.
Aloittaja ei tiedä mistä puhuu, minä olen perheellinen eikä ole puoliso mun menojani rajoittanut enkä minä puolison menoja. Harrastaa saa vapaasti kunhan on rahaa ja sitä on aina ollut. Ystävienkin kanssa on tekemisissä, en ole mitään katunut enkä kadukkaan. Mitä parisuhde ja perhe mulle antaa, voimaa jatkaa eteenpäin.
Vituttaa sitä tosissaan. Eikä ole edes minun vika. Laitoin lopettamaan ja valitsemaan. Jatkoi salaisemmin. Leikkii edelleen typerän kanssa joka ei mulle vastaa. Nyt jutut muuttui kuinka sairas se onkin ja "kiristää. Suojelee minua sairaalta joka tietää olemassa oloni. Eli vituttaa sitä kun joutuu nyt kahdelle valehtelemaan. Toki sanoin kun kiinni jäi mitä seuraa. Eikä tuo toinen leikkijä ole ymmärtävinään.
Pitää osata nauttia muuallakin kuin kotona. En salaa olevani varattu mitenkään. Pitää muistaa kuka tietoisesti leikkiin ryhtyy on se kestettävä mitä siitä seuraa.
No,mä suren sitä, että tommoseen ei oo välttis enää mahdollisuutta, kun en nykysessä liitossa pysty enää jatkaan. Mä en ihannoi kauheeta häsläämistä ja menemistä, ja yksin olemista voi olla suhteenkin aikana. Jossain baarissa tai yökerhossakin on väliin kiva käydä pitämässä hauskaa, mutta että siellä pitäis useemmin käydäniin ahdistava ajatus. Harrastaminen ok, mutta ei sitäkään määräänsä enempää jaksa tehdä. Ei noi jutut mun mielestä korvaa ihmistä, jonka kanssa jakais elämäänsä, jonka lähellä olla.
Olen ollut avoliitossa vajaa 30 vuotta, koskaan ei ole estetty kummikaan puolin illan viettoja tai muitakaan keverijuttuja ja samat harrastukset on kuin ennen kumppanin tapaamistakin. Jos joku haluaa "kynnynmatoksi" senkin voi toinen käyttää hyväksi mutta pitää kuitenkin pitää itse lankat käsissä.
most sorry kun poksautan kuplasi. EI tymmi lainkaan!
En vaihtaisi omaa rakasta , älykästä, uteliasta, ahkeraa, rehellistä, luotettavaa, rakastavaa, matkusteluhaluista, kulttuuri- ja taideintoista, huomioivaa omaa jätti-ihanaa elämankumppaniani mihinkään maailmassa.
En räkäläiltoihin, en yhden yön huoriin, en yksin tekemisiin , en mihinkään!,!!!!
Tympii . Kaikkea hyvää sinulle.
Höpö höpö. Yksi lapsi, maailmalla jo. Vuokra-asunto ja vapaus muuttaa minne vaan. Hyväpalkkaiset työt kummallakin ja etätyömahdollisuus.
Vuokra on vain puolet vuokrasta, samoin vakuutukset ja sähkölaskut.
Jää kaksi kertaa enemmän rahaa niihin etelänmatkoihin :D
"Mahtaa teitä parisuhteessa eläviä ottaa pattiin, kun ette voi mennä, tulla ja harrastaa mitä ikinä lystää, eikä siihen perheellisillä ole edes varaa."
Ihan pari sanaa... eli olen ollut parisuhteessa lähes koko ikäni. 30v kimpassa exän kanssa. Neljä aikuista lasta. Nuorena alle 18v olin sinkku ja 6 kk eron jälkeen... En ole koskaan haaveillut kahlehtivasta parisuhteesta, en myöskään halua kahlita. Olen vähän boheemi luonne. Järjestelmällinen mutta boheemi. Jos miestä ei huvita olla suhteessa luonnostaan nätisti niin mikään pakko suhdetta ei ole jatkaa. Parisuhteen pitää perustua molempien omaan vapaaseen tahtoon. Sanomattakin on selvää, että molempien pitää huomioida toisensa ja kokonaisuus. Lasten kanssa ei ole aikaa tehdä kaikkea mitä haluaisi, mutta ei tarvitse ollakaan. Heidän kanssaan vietin paljon ihanaa aikaa kotona. Nautin siitä, ja niin nauttivat lapsetkin. Ihan pienen budjetin harrastusvälineillä mentiin. Autoakaan ei ollut, junalla ja bussilla mentiin. Niinikään appivanhemmat ja exän suku olivat mukavia. Pidetään vieläkin yhteyksiä, vaikka ollaan exän kanssa erottu.
Mutta se mitä oikeastaan lähdin kommentoimaan... oli ettei sinkkukaan voi tehdä mitä ikinä lystää. Aina täytyy karsia ja valita. Kaikkeen ei ole varaa.
Itse päätin jossain vaiheessa, kun lapset olivat hieman vanhempia alkaa harrastuksena "keräämään ihmisiä" ja olen onnistunut siinä paremmin kuin ikinä osasin unelmoida. Ystävä- ja tuttavapiirissäni on todella mielenkiintoisia yksilöitä. Vetää vertoja moninkertaisesti heidän elämänsä tv draama- ja jännistyssarjoihin.
Onko aloituksen tarkoitus saada aikaa jokin rektio, mulla on samat harrastukset kuin ennen parisuhdetta ja omat rahat nyt kuten ennenkin, ei puoliso mun rahan kulutusta määrää, käytän rahojani miten parhaaksi nään ja koen. Kaverit ovat pysyneet joskin nähdään hiukan harvemmin kuin sinkkuna. Kahvittelua, illan istujaista ja risteilyilläkin tullut käyttyä eikä ole mistään kotona napinaa tullut Ei pidä asettua kyykytettäväksi tai kynnysmatoksi kun pariutuu toisen kanssa.
Empä koe tehneeni vapaana juuri sen erikoisempia juttuja kuin parisuhteenkaan aikana. Lapsen syntymä rauhotti elämää joksikin aikaa mutta kaikki jatkui kuten ennen kun saatiin rytmit kohdileen. Vaimolla oli omat harastukset ja muutama yhteinenkin oli, kavereita nähtiin aika lailla säänöllisesti, en koe jääneeni mistään paitsi. Olin ihan tyytyväinenkin kun tapasin naisen joka kanssa halusin elää, jäi ne toilailut sinkkuna väliin ja kännäilyt.
En oo kyllä luopunut mistään sen kummmasta muuttaessani naisen kanssa yhteen, nainen tiesi pelin hengen, mulla on kaveripiiriä joita nään ja käyn harastuksissa.
Kohdallani aivan sama juttu jo muinaisuudessa. Emme sopineet mitään erikseen koska tilanne oli ilmeisen selvä.
Jatkoin harrastustani jossa meni viikoittain kolme iltaa.
Harrastukseen liittyviä jaoston ja "jaoston" kokouksia oli vaihtelevin välein ja "kokuksista" palasin vaihtelevassa kunnossa.
Se ero yksin elömiseen oli, että ankeina aamuina kumppanini oli huolissaan kunnostani kysellen mikä minulle maistuisi.
Kerran viikossa oli työkavereiden kesken kortti- / kotiviini-ilta.
Parissa vuodessa alkoi kiinnostus tuohon elämään hiipumaan ja aloin enemmän viihtymään elämäni sulostuttajan kanssa. Olimme toiki matkustelleet kahdestaan ja viettäneetvilkasta sosiaalista elämää yhteisten tuttaviemme kanssa.
Hankimme ensimmäisen lapsemme tilanteessa jossa katsoimme olevamme kypsiä vanhemmiksi.
Näin kymmenien vuosien jälkeen takastellen katsomme tehneemme oikeat ratkaisut.