Antti Lindtman Ylellä: SDP peruisi ensimmäisenä

SDP:n puheenjohtaja mainitsi yritystukien leikkaukset ja Kela-korvaukset sopeutustoimiksi.

SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman peruisi ensimmäisenä hallituksen päätöksen alentaa yhteisöveroa, hän totesi lauantaina Ylen Ykkösaamun haastattelussa, jossa Lindtmanilta kysyttiin SDP:n sopeutustoimista.

Hallitus esittää yhteisöveron alentamista kahdella prosenttiyksiköllä 18 prosenttiin ensi vuoden alussa. Esityksen staattiseksi verotuottomenetykseksi on arvioitu 832 miljoonaa euroa vuodessa. Hallituksen esitysluonnoksessa arvioidaan, että yhteisöveron alennuksen pitkän aikavälin itserahoitusaste olisi noin 34–46 prosenttia.

Lindtmanin mukaan ennen uusia sopeutuspäätöksiä olisi käytävä läpi nykyisen hallituksen ratkaisut, jotka hänen mukaansa heikentävät julkista taloutta.

Lindtmanin mukaan Suomen talouden tasapainottaminen vaatii sekä menojen tarkastelua, lisätuloja että rakenteellisia uudistuksia. Hänen mukaansa painopisteen pitäisi olla ennen kaikkea kasvussa ja työllisyydessä.

Hän toisti jo aiemmin esittämänsä avauksen, että menopuolella pitäisi karsia yritystuista. Lindtmanin mukaan Suomessa maksetaan tänäkin vuonna lähes 100 miljoonaa euroa tukia tiloille, jotka eivät ole tuottaneet mitään viiteen vuoteen.

Lindtman kävisi läpi myös yksityisen terveydenhuollon Kela-korvaukset sekä veropohjan aukot, joita hänen mukaansa vain osa pystyy hyödyntämään. Hän korosti, että tavallisten palkansaajien tai pienyrittäjien kukkaroihin ei pitäisi puuttua.

Orpolla taas ei ollut A-studiossa tai IS:n jutussa antaa mitään sopeutustoimia, vain pysyviä lisämenoja mm. yhteisöveroalen 1 000 miljoonan euron menolisän ja perintöveron poiston toisen rahareiän.
24279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Yhteisöveroa pitää lisätä ja poistaa YLE vero, sitten vaikka vapaaehtoinen, poistaa kirkon jäsenmaksut Verojen kauttta. Nämä kaksi täysin asiattomia vääristäviä juttuja verotuksessa henkilölle.

Yle toimintaa voi supistaa varmaan erittäin paljon, tv-1 kanava riittää ja pois kirkon menot sieltä.

Äänestä
  • Ylevero pois ja Ylen kulut budjettirahoitukseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ylevero pois ja Ylen kulut budjettirahoitukseen.

    Juu, silloin suurituloiset maksavat Ylen menoista enemmän kuin matala- ja keskituloiset 👍

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ylevero pois ja Ylen kulut budjettirahoitukseen.

    ?
    ?
    - - SDP:n " isoPoika " antti - Ei Peru Mitään - istuvan Hallituksen päätöksiä - !

    - - SDP:n " isoPoika " antti - On Pelkkä - - - K A N S A N - K U S E T T A J A - !

    - - SDP:n " isoPoika " antti - SYÖTTÄÄ -vain- SDP:n - SONTAA - Kansan Silmille -!

    ÖÖÖöööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööÖÖÖ

    Äänestä

  • Yle Yle, oleko myös hakenut mamu mamu.

    Ensin poistetaan yritystuet, verotuksessa olevat porsaanreijät joista vain varakkaat hyötyvät.

    Sen jälkeen voidaan alkaa miettimään, rahako päättää mitä meillekerrotaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ylevero pois ja Ylen kulut budjettirahoitukseen.

    Hyvin tuot puoluekantasi esille. Saman puoleen äänestäjät yrittävät selittää, annetaan työnantajille oikeudet päättää duunarin kohtalosta.

    Nyt tosiaan, koittavat saada tiedoituspuolen ainoastaan markkinoiden armoille.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Yle Yle, oleko myös hakenut mamu mamu.

    Ensin poistetaan yritystuet, verotuksessa olevat porsaanreijät joista vain varakkaat hyötyvät.

    Sen jälkeen voidaan alkaa miettimään, rahako päättää mitä meillekerrotaan.

    Nimenomaan näin 👍

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Hyvin tuot puoluekantasi esille. Saman puoleen äänestäjät yrittävät selittää, annetaan työnantajille oikeudet päättää duunarin kohtalosta.

    Nyt tosiaan, koittavat saada tiedoituspuolen ainoastaan markkinoiden armoille.

    Mitä, en mä oikeistoa kannata. Yle budjettirahoitukseen että sen menot muiden menojen tapaan maksetaan verotuloista eli verinmaksun mukaan, ei kuten nyt, kun kohtuu matalilla tuloilla maksetaan Yleveroa yhtä paljon kuin miljoonatuloilla. Poliitikot joka tapauksessa häärivät Ylen taustalla, joten sekään ei muutu. Tehdään vaikka rajat, jonka puitteissa Ylen budjettirahoitus toimii.

    Äänestä


Onhan Petterillä myös Turun ratikat ja tunninjunat rahareikinä.

Äänestä

Yhteisövero pitää poistaa kokonaan, jotta saadaan yritykset investoimaan Suomeen.

Äänestä
  • Norjan, Tanskan ja Viron 22%:n yritysten yhteisöverokantaan ja talous ylös. Kaiken lisäksi 2%:n yhteisöveroalen sijaan 2%:n yhteisöveron nosto tuottaa yhteiskunnalle verotuloja lisää 2 mrd euroa vuosittain eli 8 mrd euroa hallituskaudessa ja vastaavasti vähemmän velanottoa. Suomi nousuun!

    Äänestä

Vuosi aikaa vaaleihin ja kannatus tilanne voi muuttua hyvin voimakkaasti.

Äänestäjät seuraavat tilannetta ja huomavat ettei SDP ole mitään todellista linjaa leikata Suomen valtion menoja!

SDP on helppo Oppositiosta huudella esityksiä, kun ei itse tarvitse kantaa vastuuta tehdyistä päätöksistä!

Äänestä

Linttimannin yrityksiin kohdistuvat veronkorotukset ja muut tuo vain hetkeksi lisätuloja. Mutta varmasti paljon yrityksiä menee konkkaan tai lopettaa muuten kuten monet ovat sanoneetkin. Lisää työttömyyttä paljon ja siihen menee ne linttimannin lisä rahat työttömyys korvauksiin.

Äänestä

Vassarit ovatkin riittävän tyhmiä etteivät tajua, mikä merkitys yritystuilla on. Poisto merkitsee työpaikkojen vähenemistä ja uusia jää syntymättä mutta eihän se kai haittaa.

Miksei kukaan vaadi tyhmien viherhankkeiden valtionavustusten poistoa, Kruunusillat, ratikkahankkeet jne. Valtio on myöntänyt suuryritysten, kuten datakeskusten ja akkuteollisuuden rakennus- ja investointihankkeisiin, yhteensä noin 2,3 miljardin euron edestä yhteisöveron investointihyvityksiä, kun hanke on saatettu tuotantoon.

Äänestä

Kaikki puolueet lupaavat populistisesti aina ennen vaaleja leikata yritystuista. Antti ei ole poikkeus.

"Viime vuonna eniten yritystukea sai Viking Line eli reilut 20 miljoonaa euroa."

Orpokin lopetti heti vaalien jälkeen kun Viking Line uhkasi mennä Ruotsiin.

Äänestä

Orpon ja Purran oikeistoveropopulismin näytöt on annettu - ei jatkoon !

Äänestä

Tässä näkyy syy siihen miksi Suomessa ei talous kasva !?

Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
Esimerkkejä !

Suomi 57-58% (maailman korkein luku) ?
Ranska 57%
Itävalta 55%
Ruotsi 50%
Saksa 49%
Norja 49%
Tanska 47%
Islanti 46%
Espanja 45%
Israel 45%
UK 44%
USA 33%
Sveitsi 32%

Äänestä
  • Suomen työeläkkeet lasketaan mukaan julkisen talouden menoihin, vaikka ne ovat suomalaisten varallisuutta. Niitä ei kuitenkaan huomioida suomalaisten varallisuudeksi, jonka takia Suomi saa paljon todellista huonommat sijoitukset sekä julkisen talouden menotilastoissa että varallisuustilastoissa. Kokoomus, elinkeinoelämä ja suurpääomako nämä laskelmat on säveltänyt?

    Äänestä

Hienoa!

Äänestä

antin peli menetettiin marin hallituksen AIKANA!

LISÄTÄÄN VIELÄ KUNNALLISVAALIT LÄHES JOKA KUNNASSA KUKKII SDP!

Äänestä

Antti laittaa Suomen kuntoon.

Äänestä

Riikka ja Petteri ottaneet Suomen historian eniten velkaa, ja mitä tällä ennätysvelalla saatu; EU:n ja OECD:n korkein työttömyys, yli tuplat EU/OECD-tasoon (5%) nähden, jättileikkaukset, ankeutusta, köyhyyttä, yli miljardiin euroon kokonneet toimeentulotukimenot, kaksi luottoluokituksen laskua, kahdelle EU:n tarkkailuluokalle joutuminen jne. jne.

Purra myönsi: Orpon hallitus ottaa enemmän velkaa kuin Rinteen ja Marinin hallitukset
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/4214333e-eb34-4895-afc0-9f660ef5f9f2

Äänestä

antti aikoo nostaa kelakorvaukset niistä muodostuu kansalipalkka.

mutta mitä se tulisi maksamaan antti tytti ei osaa laskea.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

SDP:n puheenjohtaja mainitsi yritystukien leikkaukset ja Kela-korvaukset sopeutustoimiksi.

SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman peruisi ensimmäisenä hallituksen päätöksen alentaa yhteisöveroa, hän totesi lauantaina Ylen Ykkösaamun haastattelussa, jossa Lindtmanilta kysyttiin SDP:n sopeutustoimista.

Hallitus esittää yhteisöveron alentamista kahdella prosenttiyksiköllä 18 prosenttiin ensi vuoden alussa. Esityksen staattiseksi verotuottomenetykseksi on arvioitu 832 miljoonaa euroa vuodessa. Hallituksen esitysluonnoksessa arvioidaan, että yhteisöveron alennuksen pitkän aikavälin itserahoitusaste olisi noin 34–46 prosenttia.

Lindtmanin mukaan ennen uusia sopeutuspäätöksiä olisi käytävä läpi nykyisen hallituksen ratkaisut, jotka hänen mukaansa heikentävät julkista taloutta.

Lindtmanin mukaan Suomen talouden tasapainottaminen vaatii sekä menojen tarkastelua, lisätuloja että rakenteellisia uudistuksia. Hänen mukaansa painopisteen pitäisi olla ennen kaikkea kasvussa ja työllisyydessä.

Hän toisti jo aiemmin esittämänsä avauksen, että menopuolella pitäisi karsia yritystuista. Lindtmanin mukaan Suomessa maksetaan tänäkin vuonna lähes 100 miljoonaa euroa tukia tiloille, jotka eivät ole tuottaneet mitään viiteen vuoteen.

Lindtman kävisi läpi myös yksityisen terveydenhuollon Kela-korvaukset sekä veropohjan aukot, joita hänen mukaansa vain osa pystyy hyödyntämään. Hän korosti, että tavallisten palkansaajien tai pienyrittäjien kukkaroihin ei pitäisi puuttua.

Orpolla taas ei ollut A-studiossa tai IS:n jutussa antaa mitään sopeutustoimia, vain pysyviä lisämenoja mm. yhteisöveroalen 1 000 miljoonan euron menolisän ja perintöveron poiston toisen rahareiän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu