Ovat molemmat rikkaruohoja. Toki myös peruus liittää nämä usein toisiinsa.
Ja tuon rikkaruohovertausen teki toiseen eräs J. Vartiainen. Mutta kumpaan, sen jätän lukijan itsensä päätettäväksi.
Ja tuon rikkaruohovertausen teki toiseen eräs J. Vartiainen. Mutta kumpaan, sen jätän lukijan itsensä päätettäväksi.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jokaisessa työpaikassa on noin 20 prosenttia "turhaa porukkaa" Meidän työpaikkalla käytiin toimet yt-neuvotteluissa "täikammalla" läpi ja huomattiin että 12:lle voi antaa potkut. Porukkaa lähti vähän tuotannosta, hallinnosta, taloushallinnosta ja huomattiin että henkilöstöpäällikön toimikin on aivan turha, joten siitäkin luovuttiin.
Meiltä poistettiin turha työnjohtokin lähes kokonaan. Jokainen hoitaa oman vaiheensa työprosessista ja raportoi ja kuittaa oman osuutensa tuotannono(toiminnan)ohjausjärjestelmään. Ei siinä työnjohtoa mihinkään enää tarvita.
Valtionhallinnossa julkisella, kunnat ja kaupungit, maakuntahallinnot ja valtio vähennystarvetta on.
Virkoja reilut 600 000+120 000—150 000 on aiemmin jo muutettu toimiksi mutta palkka tulee edelleen valtiolta eli n. 750 000.
Firmoista kun puhuit niin valtionyhtiöissä on myös löysää paljon ja ylisuuret palkat sielläkin johdolla varsinkaan kun vastuutahan heillä ei näytä olevan.
Työttömät on sekatyömiehiä.
Höpö höpö ,palaa maanpinnalle.
https://yle.fi/a/74-20191571
Voikukka on monipuolinen.Kaikki osat syötäviä.
Vartiainen pn täysi idiootti. mitä hyödyllistä on tehnyt koskaan vaikka on isia palkkaa saanut. Töysin turha loiseläjä.