Suru ja pelko

Anonyymi-ap

Suruntuskan lisäksi tunnen pelkoa ja turvattomuutta, koska minulla ei ole
enää ketään. Mikä siihen voisi auttaa ? Suru tuntuu pelon kaltaiselta.
Kun vahvin siteeni ihmiskuntaan on poissa, tunnen pelkoa ja tunnen itseni
eristyneeksi, jota olenkin, koska minulla ei ole ketään läheistä enää.
Iäkkäänä minusta ei ole menemään mihinkään "kerhoihin" tapaamaan
ihmisiä eikä tapaamispaikkoja oikeastaan olekaan ikääntyneille muita
kuin seurakunnassa enkä koe sitäkään omakseni, koska olen pakana.
Minkälaisia tuntemuksia teillä muilla iäkkäillä yksinjääneillä on ja miten olette
selvinneet vai oletteko ?
Myös nuoremmat voivat jäädä liian yksin. Miten te olette selviytyneet ?

26

269

    Vastaukset 26

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Kun minä puolison kuoltua jäin yksin, hankin kissan. Kissan kanssa en koskaan ole yksin. Kissa on tuonut elämääni myös ihmisystäviä.

      Lisäksi tapaan ihmisiä ja juttelen ihmisten kanssa erilaisissa harrastuksissa ja ihan vaikka kotitaloni pihalla. Järjestöjä ja yhdistyksiä on joka lähtöön, sen kun vaan valitset.

      Jos liikkumiskyky on tallella, yksinäisyys on oma valinta.

      • Anonyymi00004

        Olen eläkkeellä ja lievästi liikuntarajoitteinen muine oireineni ja vaivoineni,
        jotka estävät sosiaalisen elämän. Kissaakaan en voi enää ottaa.


    • Anonyymi00002

      Joskus yksin on parempi kuin kaksin tai joukossa.

      Yksin on ainakin vapaa tekemään, mitä haluaa. Minä nautin tästä vapaudesta!

      • Anonyymi00011

        Mitä vanha ja liikuntarajoitteinen "on vapaa tekemään" ?


    • Anonyymi00003

      Kyllä senioreille on tapaamispaikkoja ja toimintaa muuallakin kuin seurakunnissa.

    • Hei,

      Tärkeä keskustelunaihe ja saitkin jo hyviä vinkkejä!

      Kotoakin käsin voi olla tekemisissä ihmisten kanssa näin virtuaalisesti. Voi osallistua esimerkiksi reaaliaikaisiin ryhmächatteihin, joita netistä löytyy. Laitan vinkiksi tähän Tukinetin ryhmächatit, joita on joka arkipäivä.

      Kaikki Tukinetin ryhmächatit ovat ohjattuja ja keskustelut niissä käydään anonyymisti nimimerkeillä. Käynnissä olevat ja seuraavaksi tulevat ryhmächatit näkyvät Tukinetin etusivulta. https://tukinet.fi/

      Tukinetissä on myös useita keskusteluryhmiä, joissa voi keskustella muiden kanssa. Esim. Aikuisen elämää on yksi sellainen. https://tukinet.fi/fi/palvelut/aikuisen-elamaa

      Tukinetistä löytyy myös monenlaisia henkilökohtaisen tuen palveluita, jos sellainen tuntuu tarpeelliselta.

      Tukinetin kaikki palvelut saa käyttöönsä rekisteröitymällä palveluun anonyymisti. Osaa palveluista voi käyttää ilmankin rekisteröitymistä.

      Ystävällisin terveisin
      MIELI Kriisikeskus Helsinki/Kata

      • Anonyymi00005

        Nämä virtuaaliryhmät on kyllä vihonviimeinen petos, kun kaivataan toista ihmistä ihan oikeasti.


      • Anonyymi00007
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Nämä virtuaaliryhmät on kyllä vihonviimeinen petos, kun kaivataan toista ihmistä ihan oikeasti.

        En edes osaa mitä tsattia.


    • Anonyymi00006

      Kun ollaan parisuhteessa, ei saisi koskaan päästää tilannetta sellaiseksi, että puoliso on ainoa ihmissuhde.
      Tiedän varmasti, että osa ihmisistä hyväksyy sen, että puoliso rajoittaa toisen elämää ja kieltää kaikki muut ihmiskontaktit. Kuoleman kohdatessa olet sitten aivan yksin, kun kuollut puoliso oli ainoa ihmissuhde ja hoiti kaikki asiat kodin ulkopuolelle ja kotonakin. Yksin, ilman puolisoa et kotoa lähtenyt mihinkään. Näitä on. Joku luulee tätä rakkaudeksi ja syväksi ihmissuhteeksi, mutta kyseessä on alistaminen.

      Tätä on tietysti nyt liian myöhäistä sanoa, kun elämäsi ainoa ihminen on poissa. Mutta ehkä tätä lukee joku sellainenkin, jonka ainoa ihminen vielä elää. Muutakin elämää on oltava, sillä alistajasi jättää sinut ellet itse jätä häntä. Tämä on varmaa.

      • Anonyymi00008

        Voi olla muitakin ihmissuhteita, mutta kun läheisin lähtee tuntee itsensä
        lohduttoman yksinäiseksi, ei häntä kukaan korvaa.


      • Anonyymi00009

        Iäkkäällä voi olla ystävätkin kuolleet.


      • Anonyymi00010

        Johan on taas ykssilmäinen johtopäätös !


      • Anonyymi00013
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Iäkkäällä voi olla ystävätkin kuolleet.

        Niinpä, minun ystävänikin ovat taivaassa. Minä olen yksin täällä maanpäällä
        turhan panttina. Missään ei ole enää mieltä.


      • Anonyymi00014

        "alistajasi jättää sinut ellet itse jätä häntä. Tämä on varmaa"

        Hyvänen aika mitä tekstiä ! Vai alistaja !!! Mistään sellaisesta ei ollut kysymys.
        Maailman hyväsydämisin ihminen menehtyi.


      • Anonyymi00015
        Anonyymi00014 kirjoitti:

        "alistajasi jättää sinut ellet itse jätä häntä. Tämä on varmaa"

        Hyvänen aika mitä tekstiä ! Vai alistaja !!! Mistään sellaisesta ei ollut kysymys.
        Maailman hyväsydämisin ihminen menehtyi.

        Aika usein mustasukkaisuuttakin luullaan rakkaudeksi.

        Jos edesmennyt puoliso oli ainoa ihmissuhde, niin mistä voi olla kyse?


      • Anonyymi00017
        Anonyymi00015 kirjoitti:

        Aika usein mustasukkaisuuttakin luullaan rakkaudeksi.

        Jos edesmennyt puoliso oli ainoa ihmissuhde, niin mistä voi olla kyse?

        Voi ola myös myös omaishoitajuudesta, jopa kahden ihmisen omaishoitajuudesta,
        ettei ole aikaa eikä halua eikä tarvetta tuhlata aikaansa muihin.
        Se on tuhlaamista silloin, kun rakkaasi tarvitsevat sinua.


      • Anonyymi00018
        Anonyymi00015 kirjoitti:

        Aika usein mustasukkaisuuttakin luullaan rakkaudeksi.

        Jos edesmennyt puoliso oli ainoa ihmissuhde, niin mistä voi olla kyse?

        Sinun ei kannata sitä miettiä, oletko jotenkin skitso ?


      • Anonyymi00019
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        Johan on taas ykssilmäinen johtopäätös !

        Yksisilmäisin taidat olla sinä itse!


    • Anonyymi00016

      Voi olla kyse syvästä rakkaudesta ja kiintymyksestä.

      • Anonyymi00020

        Pelko kuuluu suruun . Se on luonnollista, vaikka se vaikeuttaa mielentiloja
        entisestään.


      • Anonyymi00021
        Anonyymi00020 kirjoitti:

        Pelko kuuluu suruun . Se on luonnollista, vaikka se vaikeuttaa mielentiloja
        entisestään.

        Miten kaiken voi saada hallintaan edes vähän ?


      • Anonyymi00022

        Syvään rakkauteen ja kiintymykseen ei kuulu sellainen, että ihmisellä on vain tämä yksi ainoa ihmissuhde.

        Poisnukkunutta rakkainta ei tietenkään korvaa mikään, mutta onhan elämässä muutakin. Poisnukkunutta et saa takaisin vaikka kuinka surisit, itkisit ja potkisit, joten olisiko viisasta vähitellen suunnata katse siihen, mitä vielä on.


      • Anonyymi00024
        Anonyymi00022 kirjoitti:

        Syvään rakkauteen ja kiintymykseen ei kuulu sellainen, että ihmisellä on vain tämä yksi ainoa ihmissuhde.

        Poisnukkunutta rakkainta ei tietenkään korvaa mikään, mutta onhan elämässä muutakin. Poisnukkunutta et saa takaisin vaikka kuinka surisit, itkisit ja potkisit, joten olisiko viisasta vähitellen suunnata katse siihen, mitä vielä on.

        Älä viisastele, kun et tiedä ihmisten elämäntilanteista mitään.


      • Anonyymi00025
        Anonyymi00022 kirjoitti:

        Syvään rakkauteen ja kiintymykseen ei kuulu sellainen, että ihmisellä on vain tämä yksi ainoa ihmissuhde.

        Poisnukkunutta rakkainta ei tietenkään korvaa mikään, mutta onhan elämässä muutakin. Poisnukkunutta et saa takaisin vaikka kuinka surisit, itkisit ja potkisit, joten olisiko viisasta vähitellen suunnata katse siihen, mitä vielä on.

        Mitä muuta on 80 vuotiaalla liikuntarajoitteisella ?


    • Anonyymi00023

      Seuraava vaihe on hauta.

    • Anonyymi00026

      Pelko ja turvattomuus on minunkin seuralaiseni surun lisäksi.
      Olen yrittänyt keksiä jotain asumismuotoa,
      ettei tarvitsisi olla yksin, mutten löydä sopivaa.
      Jos yksikin vanha ystäväni olisi elossa
      ja yksin ehkä voisimme jakaa asunnon.
      Se tuntuisi parhaalta ratkaisulta, mutta kun ei ole ketään.
      En halua enkä pääsisikään vielä mihinkään palvelutaloon.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      14
      2754
    2. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      276
      1206
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1138
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      84
      970
    5. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      87
      853
    6. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      828
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      24
      765
    8. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      72
      765
    9. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      731
    10. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      139
      714
    11. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      142
      691
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      47
      670
    13. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      57
      656
    14. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      634
    15. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      633
    16. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      624
    17. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      618
    18. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      23
      572
    19. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      40
      564
    20. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      558
    Aihe