Miten on?
Oletko viimeaikoina tullut synnintuntoon evlut kirkon messuissa?
160
586
Vastaukset
- Anonyymi00001
Ei ole evlut kirkon tarkotus näytää ihmisille heidän syntejään vaan painaa ne villaisella.
Mutta mihin evlut kirkko sitten tarvitsee Jeesusta?- Anonyymi00002
Ei mihinkään koska ei ole syntiäkään.
- Anonyymi00003
Anonyymi00002 kirjoitti:
Ei mihinkään koska ei ole syntiäkään.
Tähän on tosiaan tultu.
- Anonyymi00125
Jeesus on ihan turha heebo.
Oman aikansa pölynimurikauppias. - Anonyymi00126
Kirkon mukaan Jeesus olisi bilettänyt ja rietastellut mukana.
- Anonyymi00004
Kysyä ihan pitää, milloin olet viimeksi ollut evlut. kirkon jumalanpalveluksessa?
Tapani mukaan tänäänkin kävin kirkossa jumalanpalveluksessa. Kirkkoherramme piti niin hyvän saarnan, että monet kirkossa olivat herkällä mielellä, tippa silmässä. Hetken kyllä jouduin nieleksimään minäkin, koska minuunkin se saarna vaikutti syvästi. Oli niin ihmisläheinen, raamatullinen ja sanoma oikein selkeästi selitettykin, että en ole pitkään aikaan noin selkeää saarnaa kuunnellutkaan. Ja minullakin on sentään kirkollinen koulutus ja pitkä työsarka, lähes 50 v. takana. On jotenkin tragikoomista lueskella palstan trollijuttuja, kun aidot tosiasiat ovat niin tähtitieteellisen kaukana näiden trollien herjausjutuista. Evlut evlut kirkonkin tehtävä on näyttää ihmisille heidän syntejään ja selittää ja opettaa heille parannuksen tie eikä antaa painaa niitä välinpitämöttämänä villaisella.
Missähän sfäärissä ne trollit oikein elävät!???- Anonyymi00005
” Evlut evlut kirkonkin tehtävä on näyttää ihmisille heidän syntejään ja selittää ja opettaa heille parannuksen tie”
Miten tämä tapahtui tänään konkreettisesti? - Anonyymi00006
Anonyymi00005 kirjoitti:
” Evlut evlut kirkonkin tehtävä on näyttää ihmisille heidän syntejään ja selittää ja opettaa heille parannuksen tie”
Miten tämä tapahtui tänään konkreettisesti?Luettu katkismuksesta kymmenen käskyä joiden Lutherkin sanoi olevan siellä voimassa ja ymmärretty ettei saa tappaa siten kuten Israel tekee vauvasta vaariin.
Kauhea synnintunto tullut. - Anonyymi00008
Miten opetetaan parannuksen tie viattoman kuoliaaksi kiduttamisella?
- Anonyymi00009
Anonyymi00006 kirjoitti:
Luettu katkismuksesta kymmenen käskyä joiden Lutherkin sanoi olevan siellä voimassa ja ymmärretty ettei saa tappaa siten kuten Israel tekee vauvasta vaariin.
Kauhea synnintunto tullut.Ei todellakaan evlut kirkossa enää lueta katekismusta! Ei kuulu liberalisoituneeseen homokirkkoon.
- Anonyymi00011
Anonyymi00008 kirjoitti:
Miten opetetaan parannuksen tie viattoman kuoliaaksi kiduttamisella?
Miten Jeesuksen äärimmäisen julma kidutuskuolema kirkon symbolina - viattomana, pääsiäisen teurastettuna uhrilampaana -
edustaa parannuksen tekemistä?
VASTAA!! - Anonyymi00012
50 vuotta kirkollista työsarkaa takana, joten vastauksen pitäisi tulla kuin pyssyn suusta!
- Anonyymi00013
Anonyymi00011 kirjoitti:
Miten Jeesuksen äärimmäisen julma kidutuskuolema kirkon symbolina - viattomana, pääsiäisen teurastettuna uhrilampaana -
edustaa parannuksen tekemistä?
VASTAA!!Siten, että arvostaa Jeesuksen uhria ja kunnioittaa sitä elämällä Hänen tahtonsa mukaan.
- Anonyymi00016
Anonyymi00013 kirjoitti:
Siten, että arvostaa Jeesuksen uhria ja kunnioittaa sitä elämällä Hänen tahtonsa mukaan.
Kysyin henkilöltä, joka toiminut kirkollisessa työssä koulutettuna 50 vuotta, en sinulta aito_lainen.
- Anonyymi00017
Anonyymi00013 kirjoitti:
Siten, että arvostaa Jeesuksen uhria ja kunnioittaa sitä elämällä Hänen tahtonsa mukaan.
Kirkon syntioppi ei perustu Jeesuksen tahtoon, jos perustuisi, hän ei olisi Paavalin luomassa kristinuskossa tosi Jumalana, opettamanaan taivasten valtakunnan isä Jumalana, kuoliaaksi kidutettu ja kiroukseksi kirottu uhri. Tämän kyllä tietää 50 vuotta kirkollisessa työssä oleva, koulutettu henkilö.
- Anonyymi00019
Anonyymi00017 kirjoitti:

Eikö ole valtava uhri, että Jeesus kärsi ja kuoli eikä Häneen uskovien tarvitse sitä tehdä?
- Anonyymi00020
Anonyymi00016 kirjoitti:
Kysyin henkilöltä, joka toiminut kirkollisessa työssä koulutettuna 50 vuotta, en sinulta aito_lainen.
Muista lääkkeesi, Repe 😹🦆
- Anonyymi00023
Anonyymi00005 kirjoitti:
” Evlut evlut kirkonkin tehtävä on näyttää ihmisille heidän syntejään ja selittää ja opettaa heille parannuksen tie”
Miten tämä tapahtui tänään konkreettisesti?Kirkon opetus, toiminta ja erityisesti jumalanpalvelukset sekä kirkolliset toimitukset ja yleensäkin kaikki ihmisten kohtaamiset ovat se "väylä", jolla ihmiset oppivat kristityn tietä toimimalla yhdessä sekä oppivat miettimään omia heikkoja ja vahvoja kohtia ja tekemisiä. Eli toisin sanoen kirkollinen työ, kahdenkeskinen keskustelu ja sielunhoito ovat luonnollisesti se tapa, jolla rohkaistaan ihmisiä tuntemaan itsensä ja kristinuskon hienoja asioita ja toteutetaan niitä käytännössä kirkollisten toimitusten välityksellä ja päivittäisessä kohtaamisessa ja keskusteluissa ihmisten kanssa. Ja kyllä, kirkon pitää osata viestiä ihmisille, mitä synti on ihmiselämässä ja opettaa, miten parannusta saa tehdä joka päivä.
Mitä tänään tapahtui konkreettisesti, kysyit. Tänään olin hienossa messussa, jossa saarnasi kirkkoherramme, hengellisestikin hyvin viisas mies. Siellä kohtasin monta tuttua seurakuntalaista eli tapahtui kristittyjen jumalanpalvelus- ja ehtoollisyhteys eli toinen toistamme vahvistaminen. Olen eläkkeellä olleva kirkon palvelija, mutta ei minusta ole seurakunnan palvelijuus mihinkään hävinnyt ja saan siitä itsellekin aina voimaa uuteen päivään. Kirkon penkissä istui vieressäni eläkkeellä oleva kanttori. Ihmisten kohtaaminen on hieno tapa eläkkeelläkin ollessa. Saan vahvistusta ja voimaa kristittyjen yhteydessä toinen toistamme tukien.
k_v - Anonyymi00024
Anonyymi00017 kirjoitti:
Kirkon syntioppi ei perustu Jeesuksen tahtoon, jos perustuisi, hän ei olisi Paavalin luomassa kristinuskossa tosi Jumalana, opettamanaan taivasten valtakunnan isä Jumalana, kuoliaaksi kidutettu ja kiroukseksi kirottu uhri. Tämän kyllä tietää 50 vuotta kirkollisessa työssä oleva, koulutettu henkilö.
Sinun teologiasi, käsityksesi uskostamme ja uskonnostamme on minule kovin vieras, joten en osaa vastata. Olen kyllä seurannut kirjoitteluasi jonkin aikaa, mutta en osaa yhdistää mihinkään. Valitan.
- Anonyymi00026
Anonyymi00024 kirjoitti:
Sinun teologiasi, käsityksesi uskostamme ja uskonnostamme on minule kovin vieras, joten en osaa vastata. Olen kyllä seurannut kirjoitteluasi jonkin aikaa, mutta en osaa yhdistää mihinkään. Valitan.
Eiköhän se ymmärrys ole älystä kiinni, jos Paavali tappoi Jeesuksen jumalanpilkkasyytteellä syntiopin vastustamisesta, ja Jresus Raamatussa sanoo sen opin jumaluutta Saatanaksi.
- Anonyymi00027
Anonyymi00026 kirjoitti:
Eiköhän se ymmärrys ole älystä kiinni, jos Paavali tappoi Jeesuksen jumalanpilkkasyytteellä syntiopin vastustamisesta, ja Jresus Raamatussa sanoo sen opin jumaluutta Saatanaksi.
Ja totta kai on kristinuskon teologialle vieras Paavalin opilla, mutta kyse olikin siitä, että kyse ei ole Jeesuksen julistamaksi käskemästä evankeliumista, jossa meidän todellisuus on se taivasten valtakunta, missä ei ole syntiä, ja vastaavasti syntiopin teologiassa ei ole ollenkaan mitään taivasten valtakuntaa.
- Anonyymi00029
Anonyymi00024 kirjoitti:
Sinun teologiasi, käsityksesi uskostamme ja uskonnostamme on minule kovin vieras, joten en osaa vastata. Olen kyllä seurannut kirjoitteluasi jonkin aikaa, mutta en osaa yhdistää mihinkään. Valitan.
Et ole osannut lukea Jeesuksen sanoja, kun tämä sanoo juutalaisten vainoavan häntä, että pääsevät tappamaan hänet, ja Jeesuksen sanoja, että juutalaisuuden jumaluus on Saatana ja valheen isä, niinkö? Tämä on myös arkeologisesti todistettu totuus. Jahve on muinainen tulivuori 3.500 vuoden takaa, joka ainoastaan liittyy syntikäsitteellä kiristämiseen ja helvetillään pelottelee. Ei Jumala omista helvettiä, vaan Saatana.
- Anonyymi00030
Anonyymi00019 kirjoitti:
Eikö ole valtava uhri, että Jeesus kärsi ja kuoli eikä Häneen uskovien tarvitse sitä tehdä?
Onpa todella hienoa. Ja oikein Luojajumalana ja vielä kirottuna kiroukseksi.
- Anonyymi00034
Anonyymi00023 kirjoitti:
Kirkon opetus, toiminta ja erityisesti jumalanpalvelukset sekä kirkolliset toimitukset ja yleensäkin kaikki ihmisten kohtaamiset ovat se "väylä", jolla ihmiset oppivat kristityn tietä toimimalla yhdessä sekä oppivat miettimään omia heikkoja ja vahvoja kohtia ja tekemisiä. Eli toisin sanoen kirkollinen työ, kahdenkeskinen keskustelu ja sielunhoito ovat luonnollisesti se tapa, jolla rohkaistaan ihmisiä tuntemaan itsensä ja kristinuskon hienoja asioita ja toteutetaan niitä käytännössä kirkollisten toimitusten välityksellä ja päivittäisessä kohtaamisessa ja keskusteluissa ihmisten kanssa. Ja kyllä, kirkon pitää osata viestiä ihmisille, mitä synti on ihmiselämässä ja opettaa, miten parannusta saa tehdä joka päivä.
Mitä tänään tapahtui konkreettisesti, kysyit. Tänään olin hienossa messussa, jossa saarnasi kirkkoherramme, hengellisestikin hyvin viisas mies. Siellä kohtasin monta tuttua seurakuntalaista eli tapahtui kristittyjen jumalanpalvelus- ja ehtoollisyhteys eli toinen toistamme vahvistaminen. Olen eläkkeellä olleva kirkon palvelija, mutta ei minusta ole seurakunnan palvelijuus mihinkään hävinnyt ja saan siitä itsellekin aina voimaa uuteen päivään. Kirkon penkissä istui vieressäni eläkkeellä oleva kanttori. Ihmisten kohtaaminen on hieno tapa eläkkeelläkin ollessa. Saan vahvistusta ja voimaa kristittyjen yhteydessä toinen toistamme tukien.
k_vJa hyvin sivuutettu se Jeesuksuksen kuoliaaksi kiduttaminen tosi Jumalana ja uhrina Augsburgin tunnustuksen mukaan, tärkein luterilaisuuden tunnustus, joka uhri syödään ehtoollisella tunnustuksen mukaan kuvitellen ruumiin ja veren olevan todellisesti läsnä, jonka ehtoollisriitin Raamatussa on antanut Paavali Herran kuoleman julistamiseksi.
- Anonyymi00035
Anonyymi00034 kirjoitti:
Ja hyvin sivuutettu se Jeesuksuksen kuoliaaksi kiduttaminen tosi Jumalana ja uhrina Augsburgin tunnustuksen mukaan, tärkein luterilaisuuden tunnustus, joka uhri syödään ehtoollisella tunnustuksen mukaan kuvitellen ruumiin ja veren olevan todellisesti läsnä, jonka ehtoollisriitin Raamatussa on antanut Paavali Herran kuoleman julistamiseksi.
Läsnä on happamaton leipä, ettei uhrin juotava veri juoksetu - riitti mukailee esikoispoikien uhrisyömistä, joista ei oltu papeille maksettu hengen säästämisestä lunastusmaksua. Ja kype happamattoman leivän päivä tässä uhrauksessa, siis pääsiäinen, kun Jeesus riehui temppelissä - lasten ystävä, todennäköisedti yrittäen pelastaa heitä tai jopa omaa lastaan, koska on Paavalin kirje, missä hän mainitsee Jeesuksen esikoisen.
- Anonyymi00036
Anonyymi00035 kirjoitti:

Koittakaapa arvata, että miksi Jeesus sanoo heitä, Paavalia uskovia, kyykäärmeen sikiöiksi?!
- Anonyymi00037
Anonyymi00020 kirjoitti:
Muista lääkkeesi, Repe 😹🦆
En ole mikään Repe, vaan se. JOKA POLKEE SEN KÄÄRMEEN PÄÄN RIKKI!!!
- Anonyymi00043
Anonyymi00005 kirjoitti:
” Evlut evlut kirkonkin tehtävä on näyttää ihmisille heidän syntejään ja selittää ja opettaa heille parannuksen tie”
Miten tämä tapahtui tänään konkreettisesti?"Evlut evlut kirkonkin tehtävä on näyttää ihmisille heidän syntejään ja selittää ja opettaa heille parannuksen tie." 00005 sen selkeästi tuossa lauseessa sanoi jo.
Etkö osaa lukea selkeää kirjoitettua tekstiä vai onko sinulla vaikeuksia lukea sitä? Eli näyttää synti, selittää ja opettaa parannuksen tie.
k_v - Anonyymi00076
Anonyymi00024 kirjoitti:
Sinun teologiasi, käsityksesi uskostamme ja uskonnostamme on minule kovin vieras, joten en osaa vastata. Olen kyllä seurannut kirjoitteluasi jonkin aikaa, mutta en osaa yhdistää mihinkään. Valitan.
Perustele!
- Anonyymi00077
Anonyymi00036 kirjoitti:
Koittakaapa arvata, että miksi Jeesus sanoo heitä, Paavalia uskovia, kyykäärmeen sikiöiksi?!
Höpöhöpö! Fariseuksia sanoi!
- Anonyymi00101
Anonyymi00011 kirjoitti:
Miten Jeesuksen äärimmäisen julma kidutuskuolema kirkon symbolina - viattomana, pääsiäisen teurastettuna uhrilampaana -
edustaa parannuksen tekemistä?
VASTAA!!Jeesus itse Jumalana päätti kuitenkin toimia uhrilampaana, vaikka Hän olisi voinut astua alas ristiltä ja ilmoittaa, että kaikki ihmiset maapallolla kuolevat sillä samalla siunaamalla sekunnilla tai tulevina vuosituhansina syntyvät ja Häneen uskomattomat Suomi24:n trollit kuolevat jokaikinen haimasyöpiin.
- Anonyymi00007
Ei tarvita Jeesusta, kun ei ole syntiäkään - todetaan edellä - hienosti kuvattu Jeesuksen arvo ja merkitys uskovaisille - tuo hänen nimensä hyväksikäyttö.
- Anonyymi00010
Mitä jos tutustuisit kristinuskon alkeisiin, ennen kuin huutelet täällä?
- Anonyymi00014
Anonyymi00010 kirjoitti:
Mitä jos tutustuisit kristinuskon alkeisiin, ennen kuin huutelet täällä?
Eikö edellä huuteleva tiennyt sitä?
- Anonyymi00015
Anonyymi00010 kirjoitti:
Mitä jos tutustuisit kristinuskon alkeisiin, ennen kuin huutelet täällä?
Sinähän voitkin nyt kerto hänelle ne alkeet tässä.
- Anonyymi00018
Anonyymi00015 kirjoitti:
Sinähän voitkin nyt kerto hänelle ne alkeet tässä.
En postaa koko ketjua täyteen asialla jonka voi itsekin lukea netistä.
- Anonyymi00025
Anonyymi00018 kirjoitti:
En postaa koko ketjua täyteen asialla jonka voi itsekin lukea netistä.
Tiedän, että et aito_lainen osaa lukea.
- Anonyymi00078
Anonyymi00025 kirjoitti:
Tiedän, että et aito_lainen osaa lukea.
Sinä ilmeisesti et osaa. 🤣
Kokoajan.🥺
- Anonyymi00021
Kerro lisää konkretiaa.
- Anonyymi00022
Demokrates kirjoitti:
Kokoaja vitu syntine olo.🥺
Etkö osaa keskustella? Oletko cepari?
- Anonyymi00031
Anonyymi00022 kirjoitti:
Etkö osaa keskustella? Oletko cepari?
Kyllä hän keskusteli, uskovaisethan ovat koko ajan syntisiä, ja samaan aikaan hokevat, että Jeesus sovitti ristinkuolemalla heidän syntinsä - tässä on pieni ristiriita. Kertokaapa uskovaiset, että miten tässä näin kävi?
- Anonyymi00039
Anonyymi00031 kirjoitti:

Löytyykö vastausta 50 vuotta kirkollisessa työssä olleelta henkilöltä?
- Anonyymi00044
Anonyymi00039 kirjoitti:
Löytyykö vastausta 50 vuotta kirkollisessa työssä olleelta henkilöltä?
Vastasin jo ylempänä kysymykseesi.
k_v - Anonyymi00047
Anonyymi00031 kirjoitti:
Kyllä hän keskusteli, uskovaisethan ovat koko ajan syntisiä, ja samaan aikaan hokevat, että Jeesus sovitti ristinkuolemalla heidän syntinsä - tässä on pieni ristiriita. Kertokaapa uskovaiset, että miten tässä näin kävi?
Ei ole mitään ristiriitaa, perisynti vaivaa ihmistä hautaan asti!
- Anonyymi00079
Anonyymi00031 kirjoitti:
Kyllä hän keskusteli, uskovaisethan ovat koko ajan syntisiä, ja samaan aikaan hokevat, että Jeesus sovitti ristinkuolemalla heidän syntinsä - tässä on pieni ristiriita. Kertokaapa uskovaiset, että miten tässä näin kävi?
Eihän ihminen tässä ajassa synittömäksi muutu muutta hän saa syntinsä anteeksi, ymmärrätkö?
- Anonyymi00028
Uskohan ei todistettu perustu järkeen.
- Anonyymi00032
No ei, pitäisi perustua edes Raamatun tarinaan, mutta kun ei edes siihen.
- Anonyymi00033
Anonyymi00032 kirjoitti:
No ei, pitäisi perustua edes Raamatun tarinaan, mutta kun ei edes siihen.
Raamatun tarinassa on selkeä juoni, mihin vastaavasti perustuvat yksi yhteen uskon tunnustukset, ja jos koko ajan vedetään vai kaneja hatusta, ei mikään ole balanssissa.
- Anonyymi00038
Raamattu on kokoelma mielikuvitustarinoita, eikä sellaista kuin "synnintuntoa" tarvita lainkaan, ei ainakaan kukaan tervejärkinen.
- Anonyymi00040
Älä puhu pötyä - koko sinun aivotoimintasi ja meidän maailman todellisuus geenejä myöten on sen opin tulosta - halusit tai et.
- Anonyymi00041
Anonyymi00040 kirjoitti:
Älä puhu pötyä - koko sinun aivotoimintasi ja meidän maailman todellisuus geenejä myöten on sen opin tulosta - halusit tai et.
2000 vuoden maailman kehityksenä juutalaisuudella, tosin he pitivät yksinoikeuden älylle, kun tyhmistivät muut.
- Anonyymi00045
Tarkoitus kirkossa ei ole tulla synnintuntoon vaan vapautua siitä.
Luterilainen kristitty Jumalan armosta- Anonyymi00046
Miten semmoisesta joku tuntisi tarvetta vapautua, mitä ei edes ole tullut tuntemaan? 😂 Sen takia kirkossakin tönöttää monta itsetyytyväistä pelastumatonta, joille on opetettu kaikenlaista mukavaa, joka tuo ehkä sinne kirkonpenkiin kuulolle, mutta ei vie taivaaseen asti.
Koska ensin pitää tulla tuntemaan oma syntisyytensä Jumalan edessä, että tulee myös tarve armolle. Raamatun mukaan laki tuomitsee, saa ihmisen kokemaan itsensä syntiseksi, mikä sitten ajaa Kristuksen luokse armoa hakemaan. - Anonyymi00052
Vapautuminen 'synnin tunnosta' tarkoittaa puhdasta omaatuntoa teoista huolimatta.
Ja Paavalin Roomalaiskirjeen 7. luvun mukaa tämä juuri on se PELASTUS, että pelastuu tekemään vaikka sitä pahaa mitä vihaa puhtaalla omallatunnolla, kun on vapautuu 'synnin tunnosta'.
Kristinuskon perusasia - ei tarvitse kuin palvoa Jeesusta Kristuksena kuoliaaksi kidutettuna ja kirouksi kirottuna uhrina itsen puolesta.
Oppi ei siis nimenomaan sisällä mitään parannuksen tekoa - se on jopa ilmaisen armon halveksimista. - Anonyymi00053
Anonyymi00046 kirjoitti:
Miten semmoisesta joku tuntisi tarvetta vapautua, mitä ei edes ole tullut tuntemaan? 😂 Sen takia kirkossakin tönöttää monta itsetyytyväistä pelastumatonta, joille on opetettu kaikenlaista mukavaa, joka tuo ehkä sinne kirkonpenkiin kuulolle, mutta ei vie taivaaseen asti.
Koska ensin pitää tulla tuntemaan oma syntisyytensä Jumalan edessä, että tulee myös tarve armolle. Raamatun mukaan laki tuomitsee, saa ihmisen kokemaan itsensä syntiseksi, mikä sitten ajaa Kristuksen luokse armoa hakemaan.Täytyy tehdä pahas ensin, että kokee syyllisyyttä, jotta voi sitten tulla uskoon ja vapautua siitä syyllisyydestä - kuten murhamiehet vankilassa. Juurihan uskovainen sanoi, että pitää tulla tuntemaan synti.
- Anonyymi00054
Anonyymi00046 kirjoitti:
Miten semmoisesta joku tuntisi tarvetta vapautua, mitä ei edes ole tullut tuntemaan? 😂 Sen takia kirkossakin tönöttää monta itsetyytyväistä pelastumatonta, joille on opetettu kaikenlaista mukavaa, joka tuo ehkä sinne kirkonpenkiin kuulolle, mutta ei vie taivaaseen asti.
Koska ensin pitää tulla tuntemaan oma syntisyytensä Jumalan edessä, että tulee myös tarve armolle. Raamatun mukaan laki tuomitsee, saa ihmisen kokemaan itsensä syntiseksi, mikä sitten ajaa Kristuksen luokse armoa hakemaan.Kristinuskoon ei kulu mitään tietä taivaaseen, koittakaa nyt oppia edes tämä kohta. Siinähän odotetaan fyysistä ylösnousemusta.
- Anonyymi00055
Anonyymi00046 kirjoitti:
Miten semmoisesta joku tuntisi tarvetta vapautua, mitä ei edes ole tullut tuntemaan? 😂 Sen takia kirkossakin tönöttää monta itsetyytyväistä pelastumatonta, joille on opetettu kaikenlaista mukavaa, joka tuo ehkä sinne kirkonpenkiin kuulolle, mutta ei vie taivaaseen asti.
Koska ensin pitää tulla tuntemaan oma syntisyytensä Jumalan edessä, että tulee myös tarve armolle. Raamatun mukaan laki tuomitsee, saa ihmisen kokemaan itsensä syntiseksi, mikä sitten ajaa Kristuksen luokse armoa hakemaan.KÄYTÄ LAINAUSMERKKEJÄ KOPIOIMASI TEKSTIN YMPÄRILLÄ!
- Anonyymi00048
Eihän muusta tulisi olla kirkossa huolissaan kuin siitä miten ihmiset eivät enää luota kasteen armoon, vaan eroavat joukolla kirkosta ja jättävät lastensa kastamatta. Ei siinä tilantessa voi pönöttää omassa armossaan kirkossa tyytyväisenä kun ihmiset ovat hyljänneet sen kasteen armon missä pönöttää kun muut ovat menossa helvettiin.
Pitäisi olla todella huolissaan.- Anonyymi00049
Niinpä, on kuin - Lutherin sanoin - yksikään luonnostaan vihattava ei enää haluaisikaan Pedon merkkiä otsaansa, kyllä kirkolla menee huonosti, ja mitä tekevätkään juutalaiset jos uhrilampaat loppuvat heidän Jumalalleen?! Joutuvat itse aloittamaan uhrauksen uudelleen.
- Anonyymi00050
Anonyymi00049 kirjoitti:
Niinpä, on kuin - Lutherin sanoin - yksikään luonnostaan vihattava ei enää haluaisikaan Pedon merkkiä otsaansa, kyllä kirkolla menee huonosti, ja mitä tekevätkään juutalaiset jos uhrilampaat loppuvat heidän Jumalalleen?! Joutuvat itse aloittamaan uhrauksen uudelleen.
En tiedä sitten, että minkä verra islamistit uhraavat eläimiä, mutta eihän Jahvelle pelkät eläimet riitä
Oli se niin toista, kun Kristus tuli kiroukseksi heidän edestään, ja pelasti juutalaiset lain kirouksesta.
- Anonyymi00051
Synnintunto tulisi tulla kadotukseen joutuvista lapsista joille ei voi enää edes laulaa suvivirttä.
Ei oikein voi siinä tilaneessa pönöttää vain tyytyväisenä kirkossa että ompa mulla sentään armo, vaikka Suomen kanssa menossa kohden helvettiä. Ei sellainen pönötys oikein hyvältä näytä.- Anonyymi00060
Se helvetti luotiin kristinuskolla ja sinun kaltaisilla ihmisillä.
- Anonyymi00061
Anonyymi00060 kirjoitti:
Se helvetti luotiin kristinuskolla ja sinun kaltaisilla ihmisillä.
Ja te syntisyyllistäjät olette itse perkeleestä - onhan se Jeesuksen sanoin teidän isänne.
- Anonyymi00056
Aito_lainen kirjoittaa edellä:
"Ei ole mitään ristiriitaa, perisynti vaivaa ihmistä hautaan asti!"
Tästä tunnistaa ne Lutherin sanomat jo luonnostaan vihattavat, jotka uskovat Luojajumalan pettäneen ihmisen, vehkeilleen Saatanan kanssa, istuttamalla puun viattoman ihmisen kiusaksi, mihin ei saanut koskea, vain saadakseen pahuuden syntymään maailmaan, ja joutui oman mokansa korjaamiseksi sitten syntymään kaikkivoipaisena Jumalana jopa ihmiseksi.
Se totuus tarinasta:
<<<Käsitettä syntiinlankeemus ei esiinny Vanhassa testamentissa. Perisyntioppi pohjautuukin etenkin Paavalin kirjeeseen roomalaisille.[3] Tärkeimpänä raamatullisena lähtökohtana perisyntiopille pidetään Roomalaiskirjeen 5. luvun jaetta 12:[4]<<<
Lähde wikipedia, Perisynti
Raamatun luomiskertomuksessa ei ole mitään petollista Luojajumalaa, kaikki perustuu vain Paavalin yhden kirjeen yhteen jakeeseen, ja se riitti synnyttämään näille uskon, että ihan Jeesuksen nimeen on palvottava itse Luojajumalan kuoliaaksi kiduttamista ja kiroamista kiroukseksi.- Anonyymi00057
Näin pienestä oli kiinni koko maailman ja ihmisten aivotoiminnan tuhoaminen. Kyllä juutalaiset osaa.
- Anonyymi00058
Anonyymi00057 kirjoitti:
Näin pienestä oli kiinni koko maailman ja ihmisten aivotoiminnan tuhoaminen. Kyllä juutalaiset osaa.
Ja näin syntyi maailmaan uskontokäsite jättimäisenä ihmisoikeusrikoksena kristinuskolla juutalaisten luomana, että joka ainoa ihminen on jo syntyessään paha ja pahan vallassa.
Siitä onkin ollut erittäin hyvä aloittaa maailman markkinatorin ja rahasammon pyörittäminen. - Anonyymi00059
Anonyymi00058 kirjoitti:
Ja näin syntyi maailmaan uskontokäsite jättimäisenä ihmisoikeusrikoksena kristinuskolla juutalaisten luomana, että joka ainoa ihminen on jo syntyessään paha ja pahan vallassa.
Siitä onkin ollut erittäin hyvä aloittaa maailman markkinatorin ja rahasammon pyörittäminen.Mitä ei ole ainoastaan ryyditetty pelkällä kaupallisuudella, vaan myös kutsumalla jopa väkivaltaa viihteeksi, mikä empatiakyvyn kuolettamisen on aloitettu jo vaippaiässä lastenohjelmilla, kun vauvat oppivat nauramaan, kun nalle saa pupujussilta turpaan.
- Anonyymi00062
Anonyymi00059 kirjoitti:
Mitä ei ole ainoastaan ryyditetty pelkällä kaupallisuudella, vaan myös kutsumalla jopa väkivaltaa viihteeksi, mikä empatiakyvyn kuolettamisen on aloitettu jo vaippaiässä lastenohjelmilla, kun vauvat oppivat nauramaan, kun nalle saa pupujussilta turpaan.
Ja tämän viihteeen kautta aikojen on tuottanut meille Walt Disney - Jeffrey Epsteinin isoisä.
- Anonyymi00063
Ei siinä tosiaan voi tyyttyväisenä pönöttää kirkon penkissä että ompa mulla hyvä armo samaan aikaan kun kansa eroaa kirkosta ja etääntyy uskosta niin että suvivirsi on jo kauhitus. Pian saa aivan yksin pönöttää tyytyväisenä kirkossa eikä ole ketään kenen kanssa jakaa se pönötys jos meno jatkuu samanlaisena.
- Anonyymi00064
Ei kirkossa kuulu mitään pönötyksiä jakaa.
- Anonyymi00065
Anonyymi00064 kirjoitti:
Ei kirkossa kuulu mitään pönötyksiä jakaa.
Ei, mutta synnin tuntoa kyllä, mihin pitää tutustua, jos ei tunne sitä.
- Anonyymi00066
Anonyymi00065 kirjoitti:
Ei, mutta synnin tuntoa kyllä, mihin pitää tutustua, jos ei tunne sitä.
Tosin se edellyttää kyllä Jeesuksen opettaman taivasten valtakunnan pois perkaamisen (Löytyy Matt.13:33 ja 1.Kor.5:7).
- Anonyymi00067
Kun väki ei välitä enää kasteen armosta eikä suvivirrestä, niin pitää tuntea sitä synnintuntoa niin, että kieriskelee tuhkassa ja suree pelastumattomien sielujen vuoksi eikä ainakaan herjaa ketään, ei tuomitse ketään eikä ole kellekään pahamielinen että Jumala vielä katsoisi kansan puoleen ja se palaisi kirkon tykö, jonka se on hyljännyt.
Ollaan vakavan äärellä, ei voi tuhlata aikaa herjaamiseen ja turhan vatvomiseen, vaan täytyy tosiaan olla synnintunnolla miten näin pääsi käymään. - Anonyymi00068
En nyt enkä koskaan.
- Anonyymi00069
Ei siellä synnistä saarnata, tulee paha mieli.
- Anonyymi00070
Joo mutta kyllä papit yrittävät tehdä meistä syyllisisä luonnon saastumiseen ja turkisten käyttämiseen. Sehän on maailman suurin synti.
- Anonyymi00081
Anonyymi00070 kirjoitti:
Joo mutta kyllä papit yrittävät tehdä meistä syyllisisä luonnon saastumiseen ja turkisten käyttämiseen. Sehän on maailman suurin synti.
Syyllisyyden kokemus on kaikista oleellisin kristinuskon perustaan, että ryhtyy palvomaan Jeesusta uhrina itsensä puolesta.
- Anonyymi00082
Anonyymi00081 kirjoitti:
Syyllisyyden kokemus on kaikista oleellisin kristinuskon perustaan, että ryhtyy palvomaan Jeesusta uhrina itsensä puolesta.
Huolettaa, kun tuo kokemus voi perusteetomasti tulla vaikka masennuksen sivutuotteena, ja kristinusko psykologisesti ajatellen on kaikkea muuta kuin hyvä hoitomuoto.
- Anonyymi00071
Ei kuulu evlut nykykirkkoon.
- Anonyymi00072
Mitä se hyödyttää synnistä saarnata ja sillä mässäillä.
Ei sodat lopu vaikka niitä kauhistelee, eikä homotus, vaikka miten hekumoi amerikan homoista.- Anonyymi00074
Sinä se jaksat hekumoida tuolla homoudella.
Mitä se hyödyttää? - Anonyymi00075
Anonyymi00074 kirjoitti:
Sinä se jaksat hekumoida tuolla homoudella.
Mitä se hyödyttää?Evlut kirkon piispat ja papit sillä hekumoi.
- Anonyymi00080
En ole koskaan kuullut
- Anonyymi00083
Suomen luterilainen ei tiedä miksi hän maksaa kirkolle pakkoveroa eikä tiedä miksi koko kirkko on olemassa!
Luterilainen pakana ei tiedä mitään raamatun asioista eikä sillä ole mitään merkitystä mihinkään elämässään.- Anonyymi00084
Useimmat wi välitä siitäkään mitään, maksaa veronsa ja se on siinä, aivakuin isänsäkin.
Osa ajattelee jotain ja eroaa pois koko systeemistä , eli noin 50000 maksajaa vuosittain nostaa kytkintä ja sanoo heipat puuäijälle.
Tätä on suomi tänäänkin. - Anonyymi00085
Anonyymi00084 kirjoitti:
Useimmat wi välitä siitäkään mitään, maksaa veronsa ja se on siinä, aivakuin isänsäkin.
Osa ajattelee jotain ja eroaa pois koko systeemistä , eli noin 50000 maksajaa vuosittain nostaa kytkintä ja sanoo heipat puuäijälle.
Tätä on suomi tänäänkin.Mitä kerrottavaa uudestisyntymättömällä puoliateistipapilla on yhtä pimeälle jäsenelle!?
Kuka tietää? - Anonyymi00086
Anonyymi00085 kirjoitti:
Mitä kerrottavaa uudestisyntymättömällä puoliateistipapilla on yhtä pimeälle jäsenelle!?
Kuka tietää?Voihan hän kertoa tasa-arvosta ja seksuaalivähemmistön oikeuksista. Niin ja kertoa Hamasin urheasta taistelusta.
- Anonyymi00087
Ei ole ollut sellaisia saarnoja.
- Anonyymi00088
Pitääkö olla ylpeä (pride) synneistään?
”Anonyymi00004” 2026-06-07 13:11:17 kirjoitti;
”On jotenkin tragikoomista lueskella palstan trollijuttuja, kun aidot tosiasiat ovat niin tähtitieteellisen kaukana näiden trollien herjausjutuista. Evlut evlut kirkonkin tehtävä on näyttää ihmisille heidän syntejään ja selittää ja opettaa heille parannuksen tie eikä antaa painaa niitä välinpitämöttämänä villaisella.”
Ilmeisesti noita hölmöyksiä kirjoittelevat ne, jotka eivät ole koskaan edes olleet kirkon jäseniä.
Jokainen herkällä mielellä oleva kyllä ymmärtää, kun synneistä puhutaan vaikkei niitä huudeta tai painosteta, joka laittaa ihmisen tutkimaan niitä omia syntejään.
”Anonyymi00023 2026-06-07 15:41:30 kirjoitti;
”…kahdenkeskinen keskustelu ja sielunhoito ovat luonnollisesti se tapa, jolla rohkaistaan ihmisiä tuntemaan itsensä ja kristinuskon hienoja asioita ja toteutetaan niitä käytännössä kirkollisten toimitusten välityksellä ja päivittäisessä kohtaamisessa ja keskusteluissa ihmisten kanssa. Ja kyllä, kirkon pitää osata viestiä ihmisille, mitä synti on ihmiselämässä ja opettaa, miten parannusta saa tehdä joka päivä.”
Ihmiset on päivittäin tutkailta sitä, mihin syntiin ehkä on langennut. Sitten tosiaan jumalanpalveluksen aikana kuunnella ja miettiä niitä sekä pyytää anteeksi Jumalalta.
Ihmettelen sitä, miksi ei täällä jotkut tunnu lainkaan ymmärtävän tätä.aito_Iainen kirjoitti:
Mitä se syntien tutkailu auttaa jos ei ole aikomustakaan tehdä niistä parannusta?
Totta kai aina pitää pyrkiä kohti sitä, että parantaa tapansa.
Mummomuori2 kirjoitti:
Totta kai aina pitää pyrkiä kohti sitä, että parantaa tapansa.
Jos synti on tullut jo tavaksi, tilanteesi on todella vakava.
- Anonyymi00091
aito_Iainen kirjoitti:
Jos synti on tullut jo tavaksi, tilanteesi on todella vakava.
No, mutta juuri tästä syystähän Jeesus on kidutettu kuoliaaksi, että Paavalin sanoin pelastuu palvelemaan lihalla synnin lakia!
- Anonyymi00092
aito_Iainen kirjoitti:
Mitä se syntien tutkailu auttaa jos ei ole aikomustakaan tehdä niistä parannusta?
Ei kuulu tehdä parannusta (termi on väärä käännös Jeesuksen opetuksesta), kun pelastutaan juuri tekemään pahaa.
Parannus Jeesuksen puheessa oikein käännettynä , tarkoittaa kääntymistä pous koko juutalaisen syntiopin tieltä, jonka vastustamisesta hänet surmattiin. aito_Iainen kirjoitti:
Jos synti on tullut jo tavaksi, tilanteesi on todella vakava.
"Jos synti on tullut jo tavaksi, tilanteesi on todella vakava."
Kyllä sinäkin tunnut tekevän syntiä jatkuvasti. Näinhän se meidän ihmisten kohtalo on, että sitä sortuu pienempiin synteihin aina silloin tällöin.Mummomuori2 kirjoitti:
"Jos synti on tullut jo tavaksi, tilanteesi on todella vakava."
Kyllä sinäkin tunnut tekevän syntiä jatkuvasti. Näinhän se meidän ihmisten kohtalo on, että sitä sortuu pienempiin synteihin aina silloin tällöin.Vai tunnun? Kerrotko tarkemmin miten sinä muka minun tekemiseni tunnet?
aito_Iainen kirjoitti:
Vai tunnun? Kerrotko tarkemmin miten sinä muka minun tekemiseni tunnet?
Siis parempi ilmaisu, että näytät tekevän syntiä.
- Anonyymi00093
torre3 kirjoitti:
Siis parempi ilmaisu, että näytät tekevän syntiä.
Kyttää sinä vain sieltä ikkunastasi. 😆
- Anonyymi00089
Muista tuntea itsesi pahaksi, mitä hunommaksi ja pahemmaksi, sitä parempi, sekä ehdottoman kyvyttömäksi tekemään mitään hyvää, ylipäätään uskovaisena et pysty edes hallitsemaan tekojasi ollenkaan Paavalin sanoin, kun teet jopa sitä pahaa mitä vihaat!
Löytyy Roomalaiskirje, luku 7- Anonyymi00090
Muuten halveksit Jeesuksen kidutetun veren armoa.
- Anonyymi00094
Anonyymi00090 kirjoitti:
Muuten halveksit Jeesuksen kidutetun veren armoa.
Ei perinteiseen luterilaisuuteen kuulu synnintunto, paitsi silloin, kun lausutaan kuorossa synnnintunnustus. Kollektiivinen synti on helpompi myöntää.
Ja kun ei ole synnintuntoa ei tarvitse tehdä parannustakaan. Pyrkii vain parempaan. - Anonyymi00095
Anonyymi00094 kirjoitti:
Ei perinteiseen luterilaisuuteen kuulu synnintunto, paitsi silloin, kun lausutaan kuorossa synnnintunnustus. Kollektiivinen synti on helpompi myöntää.
Ja kun ei ole synnintuntoa ei tarvitse tehdä parannustakaan. Pyrkii vain parempaan.Ja 'tehdä parannus' on edelleenkin Jeesuksen opetuksen puolelta, ja oikea käännös olisi kääntyä pois koko juutalaisen syntiopin tieltä.
Jeesuksen opetukseen ei liity mitään käsitettä 'synti', eli välttää jotakin, vaan toteuttaa jotakin eli taivaan isä Jumalan tahtoa.
Ja siitä saadaankin aikaiseksi sekopäinen uskova, joka yrittää samaan aikaan ratsastaa kahdella hevosella - välttää ja toteuttaa.
Syntyy motivaatioristiriita, se mitä pyrkii välttämään, ryhtyykin vetämään puolensa himoyllykkein - ne demonit.
- Anonyymi00096
Outo kysymys. Ensinnäkään luterilaisessa kirkossa ei ole lupa puhua synnistä, koska sehän saattaa loukata jotakuta. Toisekseen saarnat ovat mieltä hiveleviä, suvaitsevia, itsensä korottamiseen kehottavia, itsensä toteuttamiseen houkuttavia. rauhoittavia. on pidetty huoli, ettei synti tule mieleenkään. Kolmanneksi vakuutetaan, että kaikki mahdollinen on joka tapauksessa saatu anteeksi, jos sellaista sattuisi epäilemään. Ja varmemmaksi vakuudeksi on kristillistä joogaa, karaokea ynnä muuta maallista. Kirkosta voisi muistuttaa vain risti, joskin sekin lienee loukkaavana jo usein poistettu.
- Anonyymi00098
Ongelma synnistä puhumisessa on se, että synti ei enää ole sellainen sana, jolle tavalliselle kielenkäyttäjälle on selvä merkitys.
Synti? - Anonyymi00099
Anonyymi00098 kirjoitti:
Ongelma synnistä puhumisessa on se, että synti ei enää ole sellainen sana, jolle tavalliselle kielenkäyttäjälle on selvä merkitys.
Synti?Onko tanssiminen syntiä? Entä keskioluen juominen? Tatuointi?
- Anonyymi00100
Anonyymi00098 kirjoitti:
Ongelma synnistä puhumisessa on se, että synti ei enää ole sellainen sana, jolle tavalliselle kielenkäyttäjälle on selvä merkitys.
Synti?Ei lut kirkossa enää puhuta synnistä. Kaikki on sallittua kunhan vain pysyy kasteen armossa.
- Anonyymi00097
Minä olen tullut armon tuntoon. Armosta olemme pelastetut emme synnistä.
- Anonyymi00102
Mistä koet armoa?
- Anonyymi00103
Anonyymi00102 kirjoitti:
Mistä koet armoa?
Armoa voi tuntea saavansa osakseen ihan vain siksi, että saa olla olemassa. Se toinen vaihtoehto on ihmisellä niin kovin lähellä aivan joka hetki, vaikka sitä ei ajattelisi tai ymmärtäisi.
”Anonyymi00098” 2026-06-14 17:27:13 kirjoitti;
”Ongelma synnistä puhumisessa on se, että synti ei enää ole sellainen sana, jolle tavalliselle kielenkäyttäjälle on selvä merkitys.”
Tuo on varmasti totta. Raamatussakin sille on monta merkitystä. Ne voisi tiivistää, että kaikki mikä on Jumalaa vastaan, on syntiä. Sitten on erikseen se, miten kukin tulkitsee tuon.
On sanottu että tekosynti on yksittäinen paha teko, ja yksittäiset pahat teot nousevat taas perisynnistä, joka tarkoittaa ihmiskunnan syntiinlankeemusta. Tai että synti on valta, joka orjuuttaa ihmistä ja saa hänet kiertymään itsensä ympärille, tavoittelemaan vain omaa etuaan ja käyttämään lähimmäisiä omien pyrkimystensä välineinä.
”Anonyymi00094” 2026-06-14 15:23:26 :”Ei perinteiseen luterilaisuuteen kuulu synnintunto, paitsi silloin, kun lausutaan kuorossa synnnintunnustus.”
”Ja kun ei ole synnintuntoa ei tarvitse tehdä parannustakaan. Pyrkii vain parempaan.”
Hän ei näemmä ymmärrä koko asiaa. Ensin pitää oppia tuntemaan ja tietämään synti, mihin on sortunut. Tunnustamaan se, ja sitten tulee katumisen vuoro. Siitä luovutaan, usein se on pitkä polku. Puhutaankin kilvoittelusta.
Kilvoittelu on sitä, että pyritään joka päivä toteuttamaan kristillisyyttä sekä Jeesuksen opetuksia. Eikä se ole mitään puurtamista vaan koko ajan on Jumalan armo läsnä.
Koska ihminen on vain ihminen, niin jokainen tekee joskus väärin.- Anonyymi00104
Synnissä eläminen on eri asia kuin tehdä joskus väärin.
Anonyymi00104 kirjoitti:
Synnissä eläminen on eri asia kuin tehdä joskus väärin.
Mielestäni se on vähän sama juttu. Jokainen tekee joskus syntiä.
- Anonyymi00106
Mummomuori2 kirjoitti:
Mielestäni se on vähän sama juttu. Jokainen tekee joskus syntiä.
Ei ole sama asia.
Daavidkin lankesi syntiin, mutta nöyrtyi ja teki parannuksen.
Ihmiset puolustavat syntistä elämäntapaansa juuri tuolla, että "me kaikki olemme syntisiä," eivätkä yritäkkään luopua siitä.
Raamatun selvä linja: "Joka syntinsä tunnustaa ja HYLKÄÄ, saa armon." - Anonyymi00107
Anonyymi00106 kirjoitti:
Ei ole sama asia.
Daavidkin lankesi syntiin, mutta nöyrtyi ja teki parannuksen.
Ihmiset puolustavat syntistä elämäntapaansa juuri tuolla, että "me kaikki olemme syntisiä," eivätkä yritäkkään luopua siitä.
Raamatun selvä linja: "Joka syntinsä tunnustaa ja HYLKÄÄ, saa armon."Mutta kaikki ovat syntisiä.
Synnit pitää tunnusta ja hylätä - Anonyymi00109
Anonyymi00106 kirjoitti:
Ei ole sama asia.
Daavidkin lankesi syntiin, mutta nöyrtyi ja teki parannuksen.
Ihmiset puolustavat syntistä elämäntapaansa juuri tuolla, että "me kaikki olemme syntisiä," eivätkä yritäkkään luopua siitä.
Raamatun selvä linja: "Joka syntinsä tunnustaa ja HYLKÄÄ, saa armon."EI OLE MITÄÄN ARMOA.
- Anonyymi00105
En mutta nukahtanut olen pari kertaa.
- Anonyymi00108
Synti on kiristystermi 3500 vuotta vanhalla tulivuorijumalan pelottelulla, kun papeille piti maksaa, että nämä lepyttelevät jumalan syntivihan, mikä ilmeni ärjymisenä ja tulikiven viskomisena ympäriinsä.
Tätä vihaista jumalaa lepytellään kristinuskolla juutalaisen Paavalin opilla uhraamalla sille 2000 vuotta vanhalla kristinuskolla Jeesus teurastettuna pääsiäisen uhrilampaana opettamanaan hyvänä taivasten valtakunnan isä Jumalana, joka Israelin Jumala oli juutalaisten Baal-jumalan vihamies.
Baal-jumala, juutalaisten Jeesuksen Saatanaksi sanoma jumaluus, määrää ihmeidentekijän surmaamisen 5.Moos. 13 luku, koska tämä houkuttelee toisen Jumalan luo, ja koston käden nostamisen seuraajien ylle.
Tämän Paavali toteutti kristinuskolla, kertoen Raamatussa palvelleensa näin isiensä Jumalaa.- Anonyymi00110
Teillä, Paavalia uskoneilla, ei todellakaan ole mitään armoa.
- Anonyymi00111
Ei kukaan ole tullut.
- Anonyymi00112
Tuskin kukaan on. Saarnat ovat pelkää lässytystä.
”Anonyymi00106” 2026-06-17 11:27:44 kirjoitti:
”Ihmiset puolustavat syntistä elämäntapaansa juuri tuolla, että "me kaikki olemme syntisiä," eivätkä yritäkkään luopua siitä.”
Riippuu kai siitä, mitä kukin pitää ”synnillisenä” elämäntapana. Toinen asia taas on, että jokainen – uskovatkin – sortuvat välillä johonkin syntiin.
Ajatellaan vaikka ahneutta. Sitä kuvataan ”sydämen tilaksi” kun ihminen hamuaa enemmän kuin tarvitsee tai ansaitsee. Oli se sitten rahaa, omaisuutta tai valtaa.
Jeesus varoittaa useaan kertaan, ettemme se saisi kiintyä maalliseen hyvää liika, koska sitten ei enää merkitse mitään henkiset tai hengelliset arvot. Samoin varotellaan siitä, miten ahneuden sokaisee ja tuottaa paljon pahaa lähimmäisille, joita voidaan jopa hyväksikäyttää.- Anonyymi00113
Miksi sitten olet kiintynyt maalliseen?
- Anonyymi00115
Mummomuori2 kirjoitti:
Missä niin olen sanonut?
Koko ajan puhut siitä?
Ethän sinä muiden kiinymisiä tiedä kuin omasi. Anonyymi00115 kirjoitti:
Koko ajan puhut siitä?
Ethän sinä muiden kiinymisiä tiedä kuin omasi.:D Miten sinä oikeastaan ymmärrät nuo Jeesuksen opetukset siitä, mitä on maalliseen mammonaan kiintyminen?
- Anonyymi00120
Mummomuori2 kirjoitti:
:D Miten sinä oikeastaan ymmärrät nuo Jeesuksen opetukset siitä, mitä on maalliseen mammonaan kiintyminen?
Tampereen seurakunta on ainakin tajunnut sen ja osallistuu rahoittamiseen;
"Rsyke ry x Manse Pride 2026: Sukupuolivähemmistöjen kinkypositiivinen saunailta:
”BDSM-yhteydessä blood play tarkoittaa seksuaalista/kinkyä toimintaa, jossa veri, veren näkeminen, koskettaminen tai ihon rikkominen on osa tilannetta. Lähteissä sitä kuvataan usein riskialttiiksi edge play -kategoriaksi infektioriskien ja ihon rikkomisen vuoksi.
Sessiointi tapahtuu omalla vastuulla ja oman taitotason mukaan. Jos leikeistä voi tulla sotkua, varaa mukaan patjansuojukset tai tarvikkeet leikkialueen suojaukseen. Siivoa jälkesi leikkien jälkeen. Verileikit ovat sallittuja vain yhdessä huoneessa, joka kerrotaan alkupiirissä.
Tilassa on useita teemallisia huoneita sessiointiin. Monessa huoneessa on sänkyjä. Alakerrassa on riiputuspiste (bambu) ja yläkerrassa puolapuut, joihin voi sitoa.
Tämäkin rahoitetaan veronmaksajien rahoilla, sillä Manse Pridelle menee STEA-rahoitusta 30 000 € Pride-kumppanuussopimuksella sekä 22 000 € sponsorituloja. - Anonyymi00121
Anonyymi00120 kirjoitti:
Tampereen seurakunta on ainakin tajunnut sen ja osallistuu rahoittamiseen;
"Rsyke ry x Manse Pride 2026: Sukupuolivähemmistöjen kinkypositiivinen saunailta:
”BDSM-yhteydessä blood play tarkoittaa seksuaalista/kinkyä toimintaa, jossa veri, veren näkeminen, koskettaminen tai ihon rikkominen on osa tilannetta. Lähteissä sitä kuvataan usein riskialttiiksi edge play -kategoriaksi infektioriskien ja ihon rikkomisen vuoksi.
Sessiointi tapahtuu omalla vastuulla ja oman taitotason mukaan. Jos leikeistä voi tulla sotkua, varaa mukaan patjansuojukset tai tarvikkeet leikkialueen suojaukseen. Siivoa jälkesi leikkien jälkeen. Verileikit ovat sallittuja vain yhdessä huoneessa, joka kerrotaan alkupiirissä.
Tilassa on useita teemallisia huoneita sessiointiin. Monessa huoneessa on sänkyjä. Alakerrassa on riiputuspiste (bambu) ja yläkerrassa puolapuut, joihin voi sitoa.
Tämäkin rahoitetaan veronmaksajien rahoilla, sillä Manse Pridelle menee STEA-rahoitusta 30 000 € Pride-kumppanuussopimuksella sekä 22 000 € sponsorituloja.Siinä maallista mammonaa käytetään synnin edistämiseen!
- Anonyymi00114
Koettakaa pikkuhiljaa käsittää että ev lut on vokevasemmksto saat.. kirkko älkääkä jauhako sontaa. Sama sakki eli 8o pros. suomalaisista ei käsitä että kok kesk sdp vihvas rkp ek aja suomen ja suomalaisten etua vaan oman etupiirinsä ja maahamn ja ulkomaisten yritysten etua.
- Anonyymi00116
Kirkkoväki on ulkoistanut synnintunnustukselle papille joka suoltaa sen ulkomuistista kenenkään tarkoitamatta yhtään mitään sillä seuraava viikko menee taas saatanallisessa synneissä piehtaroinneissa.
- Anonyymi00118
Ei siellä tunneta syntiä
- Anonyymi00122
Näin on mutta siellä TEHDÄÄN syntiä.
- Anonyymi00123
Ei kai evlutissa mitään parannuksia tarvi tehdä, porskuttaa vaan eteenpäin ja jättää raunioituneet ihmissuhteet taakseen.
Kysyin tuolla edellä: ”Miten sinä oikeastaan ymmärrät nuo Jeesuksen opetukset siitä, mitä on maalliseen mammonaan kiintyminen?” johon ”Anonyymi00120” 2026-06-22 11:54:12 vastasi: ”Tampereen seurakunta on ainakin tajunnut sen ja osallistuu rahoittamiseen…”
Eli hän ei näemmä ymmärrä lainkaan sitä, mitä Jeesus opetti.
Matt. 6:19 Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle, missä koi ja ruoste raiskaa ja missä varkaat murtautuvat sisään ja varastavat.
Matt. 18:22 Kun Jeesus sen kuuli, sanoi hän hänelle: "Yksi sinulta vielä puuttuu: myy kaikki, mitä sinulla on, ja jakele köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaissa; ja tule ja seuraa minua".
18:23 Mutta tämän kuullessaan hän tuli kovin murheelliseksi, sillä hän oli sangen rikas.
18:24 Kun Jeesus näki hänen olevan murheissaan, sanoi hän: "Kuinka vaikea onkaan niiden, joilla on tavaraa, päästä Jumalan valtakuntaan!
18:25 Helpompi on kamelin käydä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan."
Matt. 6:24 Ei kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa.
Ei rahan antaminen ole mitään mammonaan kiintymistä:
”Anonyymi00123” 2026-06-22 18:43:35 kirjoitti; ”Ei kai evlutissa mitään parannuksia tarvi tehdä…”
Täällä kovasti mollataan kristittyjä. Niin, parannusta tehdään koko ajan.- Anonyymi00128
Tuo pitää paikkansa mummonmuoriin, joka puolustaa Tampereen homomarssia.
"Eli hän ei näemmä ymmärrä lainkaan sitä, mitä Jeesus opetti."
Kyllä Jeesuksen opetuksiin kuuluu myös se, että synnillistä touhua ei saa rahoittaa.
Mummonmuorihan heittäytyi vitsikkääksi:
"Täällä kovasti mollataan kristittyjä. Niin, parannusta tehdään koko ajan."
Vai onko tuossa painovirhe? Tarkoittaakohan hän " "pahennusta tehdään koko ajan"?
- Anonyymi00124
En. Ihan olen terveenä pysynyt.
- Anonyymi00130
Et ole edes terveenä syntynyt.
- Anonyymi00127
Parannusta kovin tapahtunut, tykitys paljon vähentynyt.
- Anonyymi00129
Onko kirkon messuissa koskaan tullut ketään uskoon? Eihän kirkko ole edes kiinnostunut uskoontulemisesta. Kirkolle riittää, että ihmiset pysyvät sen jäseninä kuolemaan asti. Mitä sen jälkeen tapahtuu, se ei kiinnosta kirkkoa.
- Anonyymi00131
Täällä yksi joka löysi Jeesuksen messun kautta
- Anonyymi00132
Anonyymi00131 kirjoitti:
Täällä yksi joka löysi Jeesuksen messun kautta
Jos tulee lahkolaiseksi, alkaa armoton herjaamimen.
Ei muut kuin lahkolaiset herjaa. - Anonyymi00133
Anonyymi00132 kirjoitti:
Jos tulee lahkolaiseksi, alkaa armoton herjaamimen.
Ei muut kuin lahkolaiset herjaa.Ai sinä oletkin lahkolainen kun noin herjaat!
- Anonyymi00134
Anonyymi00131 kirjoitti:
Täällä yksi joka löysi Jeesuksen messun kautta
Tarvittaisiin jotain todisteita. Kuka tahansa voi valehdella tulleensa uskoon. Täällä valehdellaan aika paljon.
- Anonyymi00135
Anonyymi00132 kirjoitti:
Jos tulee lahkolaiseksi, alkaa armoton herjaamimen.
Ei muut kuin lahkolaiset herjaa.Luterilaiset väittävät, että kaikki kirkon harhaoppien paljastaminen on herjaamista, jota se ei ole.
- Anonyymi00136
Anonyymi00135 kirjoitti:
Luterilaiset väittävät, että kaikki kirkon harhaoppien paljastaminen on herjaamista, jota se ei ole.
Ei tosiasiat ole herjaamista.
Ei se että Israel tappaa talossa ja puutarhassa.
Mutta on sanoa heitä kyykäärmeen sikiöiksi.
Vaikkakin Jeesus oli sitä mieltä. - Anonyymi00138
Anonyymi00131 kirjoitti:
Täällä yksi joka löysi Jeesuksen messun kautta
Muuan löysi väliaikaisen vaimon. Kovaan ajoon.
- Anonyymi00140
Anonyymi00135 kirjoitti:
Luterilaiset väittävät, että kaikki kirkon harhaoppien paljastaminen on herjaamista, jota se ei ole.
Sinä herjaat luterilaisia, olet se hellari
- Anonyymi00137
Ilman Jumalaa kukaan ei voi tulla uskoon.
- Anonyymi00139
Eli kukaan ei oikeasti tule uskoon,
kun ei siitä jumalasta ole pienintäkän havaintoa muutoin kuin psyykkisenä oireiluna. - Anonyymi00141
Anonyymi00139 kirjoitti:
Eli kukaan ei oikeasti tule uskoon,
kun ei siitä jumalasta ole pienintäkän havaintoa muutoin kuin psyykkisenä oireiluna.Minulla on montakin havaintoa Jumalasta. Minä olen tullut uskoon mutta en messussa. Kaikki mitä on olemassa Todistaa Jumalasta. Ihmeellisesti Jumala on kaiken luonut.
- Anonyymi00142
Anonyymi00141 kirjoitti:
Minulla on montakin havaintoa Jumalasta. Minä olen tullut uskoon mutta en messussa. Kaikki mitä on olemassa Todistaa Jumalasta. Ihmeellisesti Jumala on kaiken luonut.
Amen.
- Anonyymi00143
Ei ole tarpeeksi pyhä paikka että tulisi synnintuntoa siellä.
- Anonyymi00144
Tuskin kukaan on.
- Anonyymi00145
Kyllä minä ainakin tunnen suurta myötähäpeää lut kirkon toiminnasta nykyisin, ja tuo raamatunkohta tulee ajankohtaseksi:
Ilm 18
""Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi" - Anonyymi00146
Anonyymi00145 kirjoitti:
Kyllä minä ainakin tunnen suurta myötähäpeää lut kirkon toiminnasta nykyisin, ja tuo raamatunkohta tulee ajankohtaseksi:
Ilm 18
""Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi"Minä taas tunnen häpeää sinua kohtaan
”Anonyymi00129” 2026-06-24 09:59:26 kirjoitti: ”Onko kirkon messuissa koskaan tullut ketään uskoon? Eihän kirkko ole edes kiinnostunut uskoontulemisesta.”
:D Yhtä vähän kuin kielillä ei aletaan huutelemaan. Ei jumalanpalvelukset ole sitä varten.
Usko saadaan ja siihen kasvetaan, kukin tavallaan.
Luterilaiset eivät ole kalvinisteja.- Anonyymi00148
Mitä vastaat aloituksen kysymykseen ?
Anonyymi00148 kirjoitti:
Mitä vastaat aloituksen kysymykseen ?
Olen jo tuolla vastannutkin ”Mummomuori2” 2026-06-15 08:58:35
”Ensin pitää oppia tuntemaan ja tietämään synti, mihin on sortunut. Tunnustamaan se, ja sitten tulee katumisen vuoro. Siitä luovutaan, usein se on pitkä polku. Puhutaankin kilvoittelusta.”
”Kilvoittelu on sitä, että pyritään joka päivä toteuttamaan kristillisyyttä sekä Jeesuksen opetuksia. Eikä se ole mitään puurtamista vaan koko ajan on Jumalan armo läsnä.2
”
Koska ihminen on vain ihminen, niin jokainen tekee joskus väärin.”
Aloitetaan vaikka tästä:
”Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.”
Ei saisi levittää perättömiä huhuja tai juoruja.
Ei auttaa väärintekijää todistamalla vilpillisesti hänen hyväkseen.
Ei eksyä joukon mukana tekemään pahaa. Riita-asiassa ei tule vääristää totuutta enemmistön mielen mukaisesti.
Ei valehdella muille ihmisille.
Toisen luottamusta ei saa pettää. Eikä panetella tai tahrata juoruilla toisen mainetta.
Ihminen voi tehdä joskus vahingossa pahaa, eli syntiä.
Syntiä on aktiivinen toiminta Jumalaa vastaan.
Syntiä on sekin, kun tarkoitetaan tehdä hyvää, mutta epäonnistutaan ja saadaankin aikaan pahaa.
Syntiä voi olla, kun rikkoo jotain sopimuksia, ei maksa velkojaan sovitusta tai on muuten väärämielinen
Yrittää rikkoa lakia jotenkin kiertämällä se, tai olla tottelematon.
Todella pahaa on tuhoava viha. Kun suuttumus johtaa katkeruuteen, vihanpitoon tai kostonhaluun (joskus jopa toisen vahingoittamiseen) se muuttuu synniksi.
Jokaisen uskovan pitäisi tunnistaa mm. nämä. Aina kun huomaa tai kokee, että on tehnyt jotain Jumalaa vastaan, on pysähtymisen paikka. Oli sitten jumalanpalveluksessa tai ihan siellä kotona.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad841349- 51968
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että369798- 142759
- 55699
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän123692- 51648
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38625- 76612
- 56594