olisi

Voinko vaatia ex-miestäni tekemään pienimmän lapsemme tapaamisista vuorolistan. Tällöin säästyisin lapseni kysymyksistä, milloin hän voi tavata isäänsä. Itse en viitsisi soitella ja kysellä tapaamisista. Monesti on lapsellemme antanut kieltävän vastauksen, kun hän on pyytänyt isältään päästä tapaamaan häntä. Hän vetoaa kiireisiin yms. Itse haluaisin välillä huokaisutauon lapsemme hoidosta. Olenko liian itsekäs, kun vaadin exääkin ottamaan vastuuta lapsemme hoidosta ja onhan ensisijaisesti lapsella oikeus tavat isäänsä, josta hän kovasti tykkää. Meillä on yhteishuoltajuus, mutta sehän ei exää velvoita tapaamaan lastaan. Onkohan tällainen yleistäkin, että tulee riitaa lasten tapaamisista. Minun mielestä selkeä vuorolista kahden viikon välein olisi hyvä, koska silloin ei tarvitsisi arpoa ja kerjätä tapaamisia, eikä myöskään olla turhaan yhteydessä exään, mikä lisää riitaa, katkeruutta ja kateutta.
5545
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ja hyvä olisi otta lastenvalvojaan yhteytttä tässä asiassa.

Äänestä

Toivon todella että ottaisit reilusti lapsenvahdin kuin tuuppaisit lasta isälle, joka kertomasi perusteella vaikuttaa vastentahtoiselta.
Kerron lyhyesti sisareni tarinan:

Mies petti häntä jo raskausaikana. Sisar luovutti ja jäi yh-äidiksi suosiolla.
Tottahan toki hänkin tarvitsi vapaa-aikaa. Ja ajatteli pojan tarvitsevan isää ja halusi olla yh-äiti joka pikemminkin rakentaa isän ja pojan suhdetta kestävälle pohjalle kuin erottaisi heitä. Siltikin, että isälle ilmaantui myös alkoholin kanssa ongelmia.

Poika alkoi viihtyä isän luona joka viikonloppu koska siellä sai hillua vapaasti. Isä uusine vaimokkeineen käytti aikansa ryyppäämiseen, vaimokkeen omat lapset ja siskonpoika saivat tehdä mitä mielivät, kaikki alle 12v.
Lapsille tuli kuvioihin tupakanpoltto, kouluongelmat ja jonkinverran nuo ottivat myös alkoholijuomia.
Sisko ei tiennyt mitään. Poika oli visusti hiljaa koska vapaus tehdä viikonloppuisin mitä huvittaa olisi loppunut kuin seinään. Lisäksi pojalle ilmaantui läheisriippuvuutta kun hän oli mielestään ollut tärkeä huolehtija isälleen jota paha vaimoke välillä veteli turpiin oikein kunnolla. Tätä vain ei tiedetty silloin.
Ja kun sisko alkoi huomata että kaikki ei ole kunnossa, ei tapaamisia enää saanutkaan estettyä koska lastenvalvoja piti poikaa riittävän vanhana päättämään tapaamishalustaan itse!

Koulustahan se vyyhden purku sitten lähti: koulukotiin vaan jatkuvien lintsauksien takia, psykiatrian keskusteluihin läheisriippuvuuden takia, vuorokausirytmin korjaaminen (vei muutaman kuukauden, muuten, sekin) ym. ym.

Nyt ovat sitten tarkkailun alla, sekä äiti että poika. Siskoa pidetään välinpitämättömänä ja itsekkäänä kun halusi aikoinaan pitää vapaapäiviä ja tukea isä/poika suhdetta. Viranomaisten silmissä ei mitään tukea olisi tarvinnut järjestää. On mahdollista yhä vielä, että viranomaiset vie pojan jonnekin monen sadan kilometrin päähän sijaiskotiin rauhoittumaan. Isä vaikuttaa yhä taustalla ja hakee tukea oman surkeuteensa alle 12v pojaltaan!

Ota, hyvä ihminen, mieluummin ulkopuolinen hoitaja viikonloppuihin. Vaikka MLL:sta.
Onko paikkakunnallasi mahdollista tutustua muihin pienten lasten vanhempiin ja alkaa vastavuoroisuusperiaatteella toistenne lapsien hoitajiksi?
Myöhemmin kun lapsi käy koulua, voit järjestää hänet kesäleireille.
Mutta varo ihan oikeasti vastentahtoista isää! Sattuuhan se nyt lastakin joka kyllä vaistoaa olevansa ei toivottu :(

Äänestä
  • Enpäs ollutkaan asiaa tuolta kantilta ajatellut. Tietenkin isän vastahakoisuus on minua vaivannut, mutta kun aikaisemmin hoiteli lasta niin innokkaasti, kun olimme aviossa, luulen että mitään kovin pahoja ongelmia ei tulisi näistä tapaamisista. Mene ja tiedä.

    Äänestä

Toi virhe juttu on opettavainen, muttei aina pidä kutinsa toisin varoittaa.
itse olin vastahakoinen aikanaan sen takia että minulla oli liian pieni kämppä ja olin varaton sekä piti päästä kuitenkin meneen etsiin uus elämä.
Löysin uuden elämän ja sain asiat järjestykseen lapset tykkäsi käydä meillä vaikkakin pidin jopa liiankin tiukkaa kuria.
En käyttänyt alkoholia lasten nähden.
Mutta sitten ex tuli mustasukkaiseksi ja muuti toiselle paikkakunnalle ja rupes vaikeuttaan lasten tapaamisia kunnes lopulta en ole nähnyt niitä 4v enkä enään ole viitsinyt satuttaa poikia yrittämällä.
Ootan että ne tulee tarpeeksi vanhoiksi että voin taas tutustua heihin.

Joten neuvoni on ennemmin lastenvalvojan kanssa keskustelua isän kanssa ja katsoa mikä on paras ratkaisu.
ja jos isä on vastahakoinen niin on niitä hyviä hoitaja tyttöjäkin olemassa.

Äänestä
  • Isän kanssa keskustelu ei onnistu, minuutissa täys riita päällä. Ymmärrän isän itsekkyyden, koska hänen täytyy hoidella uutta suhdetta ja siihen ei pieniä lapsia voi ottaa riesaksi. Miten siitä ravintolaan yms. lähtee viihdyskelemään, kun on takiainen jalassa. Silti tuntuu, että tarvitsee itsekin välillä lepotauon ja taidankin turvautua ulkopuolisiin hoitajiin, kun alkaa tuntua rasittavalta. Välillä pitää päästä yksin vaikka rantakivelle istumaan, jotta voi kelata asioita. Ei se sen kummempaa viihdettä tarvitse olla. Aika aikaa kutakin. Tapella ei jaksaisi yhtään enää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kysyttävää kirjoitti:

Voinko vaatia ex-miestäni tekemään pienimmän lapsemme tapaamisista vuorolistan. Tällöin säästyisin lapseni kysymyksistä, milloin hän voi tavata isäänsä. Itse en viitsisi soitella ja kysellä tapaamisista. Monesti on lapsellemme antanut kieltävän vastauksen, kun hän on pyytänyt isältään päästä tapaamaan häntä. Hän vetoaa kiireisiin yms. Itse haluaisin välillä huokaisutauon lapsemme hoidosta. Olenko liian itsekäs, kun vaadin exääkin ottamaan vastuuta lapsemme hoidosta ja onhan ensisijaisesti lapsella oikeus tavat isäänsä, josta hän kovasti tykkää. Meillä on yhteishuoltajuus, mutta sehän ei exää velvoita tapaamaan lastaan. Onkohan tällainen yleistäkin, että tulee riitaa lasten tapaamisista. Minun mielestä selkeä vuorolista kahden viikon välein olisi hyvä, koska silloin ei tarvitsisi arpoa ja kerjätä tapaamisia, eikä myöskään olla turhaan yhteydessä exään, mikä lisää riitaa, katkeruutta ja kateutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu