Maksoi 9 miljoonaa euroa. Nyt se puretaan ja tilalle rakennetaan uusi. Kehitys kehittyy.
Allas Sea Pool kauppatorin nurkilla valmistui 2017
Anonyymi-ap
768
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Rahaa on!
Luin tuon lehtiartikkelin.
Paljon kävijöitä, mutta miksi pitää purkaa?
Laituri rakennelmiin tulee tulvaesteitä ja tuo on tiellä. Kas kun ei tajuttu 2016 kun alettiin rakentaa. Ei varmaan tartte kun muiden rahoilla rällätään.
Sama rahan yltäkylläisyys näkyy kaikkialla. Tvssä rikas kerää historiallisia luxusautoja kartanoonsa kun ei ole mitään muuta "tärkeämpää" mihin äärettömät rahavirrat laittaisi. Ei näy yhtään lähimmäistä jonka kärsimystä voisi rahakasoillaan helpottaa.
Väittävät, että vuosittain ollut 800 000 kävijää, siis joka päivä 2200 kävijää. Uskallan epäillä.
Voi olla, että koko 9 vuoden aikana ollut tuon verran kävijöitä, se tekisi 250 kävijää päivässä.
Koronavuodet välissä.
Jos mä voitan ison potin eurolotossa, ostan uudehkon kämpän westendistä hyvältä paikalta, puran sen ja rakennutan tilalle ihan uuden kämpän ettei tarvi toisten vanhoissa nurkissa asustella.