Eletty yli varojen.
Käsittääkö kuntalaiset miksi tässä ollaan?
Anonyymi-ap
20590
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Ei kai kuntalaiset ole eläneet yli varojen, vaan päättäjät ovat tuhlanneet veroeurot kannattamattomaan liiketoimintaan.
Kuntalaisten pitäisi käsittää juuri se, että päättäjät ovat aiheuttaneet tämän tilanteen Ähtärille ja sen kuntalaisille. Kuntalaisten syyksi voidaan korkeintaan lukea se, että ovat uskoneet päättäjiksi haluavien vaalilupauksiin ja äänestäneet heitä. Olen säilyttänyt paljon vuoden 2017 ja 2018 lehtiä, joissa on kerrottu Ähtärin loistavasta tulevaisuudesta pandojen vuokrauksen myötä. Näin jälkeenpäin ajatellen tuntuu käsittämättömältä, että pelkkä pandojen vuokra Kiinaan on ollut noin 900 000 (yhdeksänsataa tuhatta) euroa vuodessa. Aluksi summaa ei kerrottu, mutta selvisi, että muut pandoja vuokranneet maat maksavat saman vuositasolla. Lisäksi pandatalo maksoi 8,2 miljoonaa, tietenkin muut pandojen hoito- ja ylläpitokulut päälle.
Mutta pandala oli maailman paras. Muusta viis.
Huhujen mukaan myös Kautokurun rooli hankkeen romahduksen aikaansaamisessa oli huomattava…
Sen sijaan kovaa faktaa on, että Savolan Mikko polleana paineli Kiinaan kalliita pandoja noutamaan. Kävi kovin kalliiksi Mikon reissu.
Kiinassa on hyvää puikkoruokaa ja pääsee katsomaan lasten kuviotanssiesityksiä. Mutta mitä ruokaa Xi:lle tarjottiin kun kävi Helsingissä?
Sabolan eduskuntavaali kampanja
Pitää muistaa että ei ole Ähtärin syy yksinään tämän hetken tilanne
Kerro ihmeessä kenen muun syy ? Ähtäri ei ole tehnyt mitään väärin vaan sitä johtaneet.
Ja kyllä muuten on! Vittu mitä vastuunpakoilua vuodesta toiseen.
Syy on kepussa ja sosialisteissa, jotka ovat kaiken tämän mahdollistaneet yhdessä virkamiesjohdon kanssa. Piste.
Eräs hullu johtaa vähän suurempaa paikkakuntaa tuolla rapakon takana ja kuka maksaa hänen mokansa. Kansa naks
Taitaa olla jokin klobaali ongelma, aikansa kutakin
Kansa maksaa, koska kansa maksaa aina. Ähtärin mokat maksaa Ähtärin kansa eli kuntalaiset. Ei ole muuta maksajaa, vaikka kuinka käydään käräjiä.
Juu, jonnekin pitäisi osoittaa tosiaan lasku tästä nykytilanteesta, paikkakunnan ajautumisesta
elinolojen heikkenemisen tielle, palvelujen etääntymisestä, sekä elinkustannusten noususta sekä asuinpaikan muuttumisesta epäsuotuisaksi.
Muuttoliikkeestä sekä muistakin seurauksista joita tulevaisuus tuo näkyviin.
Paikallinen kunnallishallinto ei ole toteuttanut kuntalaisten etuja joka ulkoisista vaikutteista huolimatta edistää paikkakunnan aitoa edistystä.
Miten liitos Alavuteen parantaisi palvelujen etääntymistä? Aivan.
Mitä palveluja? Ainakin menot.oienenvät kun alueella ei tarvita esim. Kunnan rakennusvalvontaa, kaksin kappalein. Ähtärissä irtisanottavat kunnan viranhaltijat voivat mennä töihin matkailubisneksiin.
Ei ole haaskattu mitään, verotulot vain ovat liian pienet. Syy on kuntalaisten huonot palkat ja persut eivät ole töissä ollenkaan.
Aika mauton.
Juu tuohan on normaali kepulainen talousoppi,keksitään menoja miettimättä tuloja.