Vankiloista.
Kaikkein vaarallisimmat
vangit eivät tiedä koko Jumala käsitettä. Eli he ovat kuten.
Ateistit väittävät syntymä ateisteja.
Ei mitään toimivaa omaatuntoa.
Onko oikein, ettei he elävät vankina.
Koko elämänsä. Ennakkotapauksia
vapauteen päästetyistä on hurjasti
milloin seuraa heti hengen lähtö.
Eli. Onko tässä pahan hengen työ
aktiivinen ihmisen sielussa. Vaikka
olisi jo ikääntynyt. Uskotko saatanaan? Vai onko mielisairautta.?
Saako kaikkia vapauttaa
9
88
Vastaukset
- Anonyymi00001UUSI
Yhdysvalloissa on yksinään arviolta noin 40 % koko maailman elinkautisvankien määrästä, vaikka Usan väestö on vain noin 4 % maailman väestöstä.
56000 ihmistä ja koko elämä menee
lukitussa tilassa. Ei armoa.
No Mercy.
200.000 ihmistä suorittaa jonkinlaista elinkautista tai käytännössä elinkautista tuomiota.
Kun ollaan uskonnollisessa maassa,
niin jopa tuomari voi puhua
henkien vaikutuksesta. Yleistä .
Tuomarit puhuvat puhekieltä ja
vertaavat tuomioissa itse kokemaansa tunteeseen. Live.- Anonyymi00007UUSI
Tämän takia aloitus onkin äärimmäisen väärin.
USA on sen verran raskaasti kristinuskoinen maa, että varmasti joka ikinen tuntee sitä.
Aloittaja myös mutuilee kuinka ne eivät olisi lähtökohtaisesti kristinuskoisia.
Tämä taitaa olla hänen oman piirinsä juttuja, jota hän oksentaa tänne. Sitä siis ei ole tarkoitettu ulkopuolelle, vaan oman kultti piirin sisäiseen selkääntaputtamiseen kuinka he ovat ainioita oikeita ja kaikki muut ovat pahoja ateisteja.
- Anonyymi00002UUSI
Ei voi kaikkia vapauttaa.
On täysin psykopaatteja. Eikä toivoa.
Mutta elinkautis vangeissa on
silti niitäkin jotka ovat parantuneet .
Kaikkeen ihminen tottuu. Jos on
ottanut useamman hengen. Ei pitäisi
harkita vapauttamista lainkaan. - Anonyymi00003UUSI
Aloittaja on (taas) ymmärtänyt väärin.
Ateismi ei koske pelkästään Jumalaa joka erisnimenä kirjoitettuna viittaa kristinuskon jumalaan.
Ateismi koskee kaikkia jumalia joista Jumala on vain yksi lukuisista joukosta. "Kaikkein vaarallisimmat vangit eivät tiedä koko Jumala käsitettä."
Höpsistä, Jumalan armo saa vaarallisimmat rikolliset tekemään yhä pahempia rikoksia. Usein rikolliset pyytävät Jeesukselta jo etukäteen anteeksi ennen väkivaltaista keikkaa, jotta he pääsevät taivaaseen, jos sattuvat kuolemaan keikalla. Tässä tieteelliset todisteet väitteelleni:
With God on my side: The paradoxical relationship between religious belief and criminality among hardcore street offenders
Despite the deterrent effects of religion that have been highlighted in prior research, our results indicate that religion may have a counterintuitive criminogenic effect in certain contexts. Through purposeful distortion or genuine ignorance, the hardcore offenders we interviewed are able to exploit the absolvitory tenets of religious doctrine, neutralizing their fear of death to not only allow but encourage offending.
https://www.researchgate.net/publication/258192100_With_God_on_my_side_The_paradoxical_relationship_between_religious_belief_and_criminality_among_hardcore_street_offenders- Anonyymi00005UUSI
psykologit erottavat kaksi asiaa:
Mielenterveyden häiriö (esim psykoosi), todellisuudentaju on vakavasti häiriintynyt.
Radikalisoituminen tai ideologinen ajattelu, Henkilö voi olla täysin järjissään mutta omaksua uskomuksia, jotka oikeuttavat väkivaltaan.
Jälkimmäistä pidetään yleisempänä selityksenä kuin varsinaista mielisairautta.
Tavallisen ihmisen näkökulmasta
"Jumala haluaa minun vahingoittavan muita" tuntuu vieraalta jopa järjenvastaiselta.
Monet kokevat intuitiivisesti, että kyseessä täytyy olla mielenterveysongelma. Tutkimusnäyttö ei kuitenkaan tue sitä, että uskonnon nimissä tehty väkivalta olisi yleensä seurausta vakavasta mielisairaudesta. Useammin kyse on ideologisesta tai uskonnollisesta ajattelusta, joka on saanut äärimmäisen muodon. - Anonyymi00006UUSI
Anonyymi00005 kirjoitti:
psykologit erottavat kaksi asiaa:
Mielenterveyden häiriö (esim psykoosi), todellisuudentaju on vakavasti häiriintynyt.
Radikalisoituminen tai ideologinen ajattelu, Henkilö voi olla täysin järjissään mutta omaksua uskomuksia, jotka oikeuttavat väkivaltaan.
Jälkimmäistä pidetään yleisempänä selityksenä kuin varsinaista mielisairautta.
Tavallisen ihmisen näkökulmasta
"Jumala haluaa minun vahingoittavan muita" tuntuu vieraalta jopa järjenvastaiselta.
Monet kokevat intuitiivisesti, että kyseessä täytyy olla mielenterveysongelma. Tutkimusnäyttö ei kuitenkaan tue sitä, että uskonnon nimissä tehty väkivalta olisi yleensä seurausta vakavasta mielisairaudesta. Useammin kyse on ideologisesta tai uskonnollisesta ajattelusta, joka on saanut äärimmäisen muodon.Islamin ääri radikaalit ainekset
pyhittävät väkivallan. Harvinaista
“Allahu akbar” “Jumala on suurin”.
Ei se ole itsessään väkivallan ilmaus, vaan normaali uskonnollinen lause, jota valtaosa muslimeista käyttää arjessa.
- Anonyymi00004UUSI
Tampereen kokoinen kaupunki
täynnä vain elinkautisvankeja.
He ovat siis ateisteja kaikki.
Osa vangeista tulee itsestään
Uskoon lukemalla Raamattua.
Moni kertoo elämän laadun
parantuneen. Aloittaja sai kipinän
nuoren pienikokoisen vanginvartijan mietteistä. Hän palasi ammattiinsa
tehtyään välillä muuta työtä. - Anonyymi00008UUSI
Kirjoittaako kukaan heistä omia elämäkerrallisia lauluja tai runoja
Kesät ovat varmasti pahinta aikaa
Miten pää kestää jos on luonto ...
ollut tärkeässä osassa. Nyt ei kokko
pala. Ei näe ihmisiä, eläimiä,
Ei rakkautta. Vain kolisevat ovet.
Nauttikaa kesästä. Kun se on lyhyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k673745On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole382381Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi712338Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä602228Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.301667Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma711574- 761477
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?571047Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?681002Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi40909