Ei tällä viestillä ole sen isompaa tarkoitusta. Haluan kai vain jakaa fiilikseni. Ehkä joku tuntee tällä hetkellä samoin ja haluaa myös jakaa ajatuksensa. Mä seurustelen miehen kanssa, josta välitän, rakastankin. Meillä on hyviä hetkiä, naurua, hellyyttä, suuria yhteisiä suunnitelmia. Mutta meillä on myös itkua, riitoja, mökötystä. Aivan liikaa näitä. Mä en jaksa enää itkeä joka päivä, eikä mieskään sitä kestä. Mutta miten mä pystyn luopua kaikesta siitä hyvästä, kaikista niistä haaveista joita meillä on...En mä kestä. Mulle tulee niin ikävä pelkästä ajatuksesta. Mutta kun mä en jaksa olla aina surullinen ja masentunut riitojen takia. Riitojen, jotka oikeasti ovat ihan järjettömiä. Jostain niitä aina vain tulee. Mä pelkään, ettei me voida koskaan olla täysin onnellisia yhdessä. Näinkö tääkin juttu kaatuu mahdottomuuteensa? *huokaus* Onko jollain samanlaista tilannetta? Tai onko joku päätynyt näin eroon?
ahdistuksen
purkamista vain
5945
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itselläni on joskus ollut aika sama tilanne. Riitoja tuntui tulevan ja ne aiheet mitä typerämpiä. Sitten kerran pysähdyin miettimään mitä järkeä siinä on.. Miksi pitää aina kärpäsestä tehdä härkänen. Jos toista rakastaa niin voi pakottaa itsensä nielemään sen riidan alun. Voi miten hyvä mieli on sitten jälkeenpäin. En tiedä onko tästä mitään apua mutta itselläni tämä ainakin auttoi. En halunnut tuhota muuten hyvää suhdetta jatkuvaan kinasteluun.
Tiedän tuon ..huaah..kumpa se olisikin helppoa. Mutta kiva kuulla, että joku on onnistunut nousemaan tällaisesta suosta. Se antoi toivoa että ehkä mekin vielä.. Mä aion yrittää ainakin:)
Toisen pitää osata antaa periksi. Olimme liian jääräpäisiä, ja kuitenkin rakastimme. Oli siinäkin tapa osoittaa sitä. Rauhallinen, turvallinen ja rakastava koti on paikka, jonne on hyvä tulla. Olisi pitänyt tajuta asioita. Sinulla on vielä mahdollisuus, käytä se!Yritä itse muuttaa toimintatapaa, niin silloin toisenkin pitää muuttaa "askeleita"-Ja ajattele positiivisesti!
Mulla ja mun exällä oli aivan sama tilanne..siis exällä eli arvaatkin varmaan että me ei siitä selvitty..Molemmat oli kans yhtä itsepäisiä ja muuta.. Meillä oli kans niin paljon hyvää ja paljon yhteistä. Kyllästyin kuitenkin siihen loputtomaan itkemiseen ja laitoin suhteen tauolle..Tauon jälkeen koitettiin viel olla yhes ja kaikki meni vähän aikaa hyvin kunnes poika päätti lopettaa koko jutun. Näin jälkeenpäin on harmittanut tosi paljon etten tehnyt sille jutulle mitään! miksen ollut kiltti sille ja olisin luopunut siitä mahdottomasta ylpeydestä joskus..Mutta toisaalta en tiedä olisko meijän suhde enää missään tapauksessa toiminut. En tiiä vieläkään mikä meille tuli enkä tiedä mistä sellanen riitelyjen sarja alkoi..Yritettiin siis aika pitkäänkin kestää sitä riitelyä mutta sitten siihen vaan kypsy. Annan sulle sen neuvon että koita joustaa enemmän, uskon et asiat selvii ja se toinenkin huomattuuaan et sä yrität kaikkes yrittää myös..ONNEE!! Tee siis se mitä mä en tehny..
Mulla ja mun exällä oli jatkuvasti riitoja. Siitä huolimatta me rakastettiin ja rakastetaan edelleen toisiamme. Ollaan yhä monen vuoden päästäkin vähintään kerran viikossa yhteyksissä, ja nähdään usein. Silti takaisin ei kai kumpikaan halua palata, en mä ainakaan. Jotkut ihmiset rakkaudesta huolimatta ei vaan pysty elämään yhdessä. Mä toivon, että voin vielä ite löytää sellasen ihmisen, jota rakastan vähintään yhtä paljon, mutta kenen kanssa arki ei oo yhtä riitaa.