Noudatathan kesäreissuilla hyviä tapoja sekä jokaisenoikeuksia
Kesäreissuilla tulee aina välillä yövyttyä vapaaparkeissa tai "puskaparkeissa" eli leirintäalueiden ja matkaparkkien ulkopuolisessa paikassa, jossa pysäköinti on normaalisti sallittua, eikä toiminnasta aiheudu häiriötä tai haittaa muille. Noudatathan silloin hyviä tapoja sekä jokaisenoikeuksia. Metsähallituksen mukaan jokaisenoikeuksien nojalla on sallittua:
Matkailuvaunussa ja ajoneuvossa yöpyminen paikoissa, joissa niiden pysäköiminen kyseisenä aikana on sallittua.
Maastossa pysäköiminen ja yöpyminen tien välittömässä läheisyydessä esimerkiksi levikkeellä tai liittymässä niin, ettei estä muiden ajoneuvojen tai kulkijoiden ajoa.
Seuraavat asiat ovat kuitenkin kiellettyjä:
Maastossa moottorikäyttöisellä ajoneuvolla ajaminen ilman maanomistajan lupaa tai haltijan lupaa.
Maastoon moottorikäyttöisen ajoneuvon pysäyttäminen tai pysäköinti ilman maan omistajan tai haltijan lupaa.
Toisen hallinnassa olevan maan kaivaminen tai puiden kaataminen leiriytymisen vaatimiin rakenteisiin.
Tulen teko ilman maanomistajan lupaa (metsästyslupiin kuuluu maapuista ja risuista lupa nuotion tekoon).
Pysäköintialueen käyttö ei kuulu jokaisenoikeuksiin: käyttäjän tulee aina tarkastaa pysäköintialueen pitäjän ilmoittamat rajoitukset käytölle.
Kansallispuistot ja luonnonsuojelualueet:
Lisäksi on tärkeä huomioida, että kansallispuistoilla ja luonnonsuojelualueilla on omia järjestyssääntöjä, jotka määrittävät leiriytymistä tarkemmin. Leiriytyminen on esimerkiksi sallittu ainoastaan siihen osoitetuilla paikoilla. Yleisesti voi kuitenkin sanoa, että kansallispuiston parkkipaikalla yöpyminen on sallittua. Pysäköintialueen pitäjän ilmoittamat rajoitukset tulee kuitenkin huomioida.
Hyvää juhannusta!
13
93
Vastaukset 13
- Anonyymi00001
Myöskään tuttujen ja sukulaisten koti- ja mökkipihat eivät ole mitään leiriytymisalueita silloin jos vieraita ei ole sinne kutsuttu.
- Anonyymi00002
Juhannuksena moni ottaa raamatullisen upotuskasteen.
- Anonyymi00003
Se aloitetaan sepalus auki veneen partaalta.
- Anonyymi00004
Minä vietän juhannuksen kuivalla maalla Urontien levähdysalueella Voortissani. Iloluukku käy kuin saluunan ovet.
- Anonyymi00006
Minä jaan persettänä aattona ilmaiseksi siitä luukusta.
Palstavahti Kuopiosta - Anonyymi00007
Anonyymi00006 kirjoitti:
Minä jaan persettänä aattona ilmaiseksi siitä luukusta.
Palstavahti KuopiostaOnko Palstavahti laajentanut reviiriään Kuopion Petosen parkkipaikalta sinne Urontien levähdyspaikalle??
Jos sieltä sit saisi oudompaa??
- Anonyymi00005
Eiköhän tule taas lokkeja mökille kylään ilmoittamatta ja eivät tuo mitään ruokia tai juomia mukanaan ja elävät kuin omistaisivat paikat 😔
- Anonyymi00008
Hmm... Meidän mökille ei ikinä ole tullut kutsumattomia vieraita, kokemusta tosin vasta 50 v ajalta. Peiliin katsomista?
- Anonyymi00009
Me eletään kuin siat pellossa.
- Anonyymi00010
Aloittaja luulee olevansa joku neuvoa antava taho... opettelis itse tapoja eikä yritä neuvoa muita.
- Anonyymi00012
Ei kuvittele. Teksti on kopsattu SFC:n sivuilta.
- Anonyymi00011
Onko Savolaisilla yhtä aikaa juhannus, kuin oikeilla ihmisillä??
- Anonyymi00013
Ei se noin mene. Savolaiset kun juhlii juhannusta niin muut saa juhlia samaan aikaan tai olla juhlimatta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1102331Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???271085- 71932
- 105930
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha597887- 48855
- 85770
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76680- 69664
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31656