Suomen talous on nyt hurjassa iskussa!

Vienti, teollisuus, bkt, palkat, pörssi... kaikki vaan nousee ja nousee.
Myös aiempia kasvulukuja on jouduttu reivaamaan ylöspäin. Olisko demarivirkamiehet sitten vääristelleet aiempia lukuja alas?
45109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Mutta myös työttömyys nousee ja konkurssit lisääntyy. Miten selität tämän talouspersu?

Äänestä
  • Konkurssit on hyvä asia ja setä selittää miksi. Sannan aikana jaettiin kaikkien aikojen ennätyksellisimmät yritystuet ja tällä tavoin pidettiin väkisin pystyssä kaikki huonotkin yritykset, joiden tuleekin markkinataloudessa kaatua. Porvarihallitus lopetti tämän pelin ja nyt kaatuu vielä häntiä Sannan valtiontuilla väkisin ylläpitämistä yritysmuumioista. Eli ole vain iloinen konkursseista, niiden kautta se talous tervehtyy.

    Äänestä

  • Ei se niin päin mene, että ensin nousisi työllisyys ja sitten vasta talous.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Konkurssit on hyvä asia ja setä selittää miksi. Sannan aikana jaettiin kaikkien aikojen ennätyksellisimmät yritystuet ja tällä tavoin pidettiin väkisin pystyssä kaikki huonotkin yritykset, joiden tuleekin markkinataloudessa kaatua. Porvarihallitus lopetti tämän pelin ja nyt kaatuu vielä häntiä Sannan valtiontuilla väkisin ylläpitämistä yritysmuumioista. Eli ole vain iloinen konkursseista, niiden kautta se talous tervehtyy.

    Eli setä siis toisin sanoen tiedostaa, että hallinto silloin toimi, kuten sen tulee, ja piti taloutta pystyssä huonona aikana.

    Nyt, kun toimitaan toisin, yrityksiä sitten kaatuu ja työttömyyslukemat ovat pilvissä, koska hallitus vain antaa näin käydä.

    Samalla talouskasvua tehdään julkisista menoista, sillä kas ihmettä, sehän näkyy siellä puolella miinuksena. Mutta tämä varmaan on sitä parempaa ja oikeampaa kasvua, eikö vain? Setä tietää kyllä.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Konkurssit on hyvä asia ja setä selittää miksi. Sannan aikana jaettiin kaikkien aikojen ennätyksellisimmät yritystuet ja tällä tavoin pidettiin väkisin pystyssä kaikki huonotkin yritykset, joiden tuleekin markkinataloudessa kaatua. Porvarihallitus lopetti tämän pelin ja nyt kaatuu vielä häntiä Sannan valtiontuilla väkisin ylläpitämistä yritysmuumioista. Eli ole vain iloinen konkursseista, niiden kautta se talous tervehtyy.

    Noin tapahtui myös esim. Britanniassa 80-uvun alussa, kun Thatcherin hallitus modernisoi jälkeenjäänyttä taloutta. Työttömiä rajusti lisää ensin.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Eli setä siis toisin sanoen tiedostaa, että hallinto silloin toimi, kuten sen tulee, ja piti taloutta pystyssä huonona aikana.

    Nyt, kun toimitaan toisin, yrityksiä sitten kaatuu ja työttömyyslukemat ovat pilvissä, koska hallitus vain antaa näin käydä.

    Samalla talouskasvua tehdään julkisista menoista, sillä kas ihmettä, sehän näkyy siellä puolella miinuksena. Mutta tämä varmaan on sitä parempaa ja oikeampaa kasvua, eikö vain? Setä tietää kyllä.

    Neuvostoliitossa tosiaan yrityksiä ei kaatunut, mutta varsinaisesta menestystarinasta ei ole kyse. Epäilemättä Sanna tavoitteli saman kaltaista tilaa.
    Dynaamisessa taloudessa yrityksiä kaatuu jatkuvasti ja tilalle entistä ehompia, kuten Suomessa nyt.

    Äänestä

  • Konkurssit johtuvat täysin siitä, että yritysten kassavirta ei riitä kattamaan menoja. Ja suurin osa yritysten menoista johtuu palkkakustannuksista, eli ne ovat liian suuret yrityksen liikevaihtoon suhteutettuna.

    Äänestä

  • USU-gallup, 71% katsoo Orpon hallituksen toimineen huonosti tai erittäin huonosti.

    Äänestä

  • "Talous"persun puppugeneraattorin suodatin päästää lävitse vain persua disinformaatiota.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Konkurssit johtuvat täysin siitä, että yritysten kassavirta ei riitä kattamaan menoja. Ja suurin osa yritysten menoista johtuu palkkakustannuksista, eli ne ovat liian suuret yrityksen liikevaihtoon suhteutettuna.

    Älä onko noin? Taidat olla talousnero.

    Äänestä

Suomi on nyt maailman kärkimaita mitä talouteen tulee.

Äänestä
  • No hyvä homma. Mutta miksei näy mitään nousua missään?

    1Äänestä

  • Mutta älä hätäile, Antti lanseeraa Espanjan korruptio- ja väärinkäytöstalouden Suomeen. Tuotahan Antti kävi Espanjassa fanittamassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    No hyvä homma. Mutta miksei näy mitään nousua missään?

    Paitsi kaikessa, kuten aloituksessakin listattu.

    Äänestä

  • Eipä olekaan.

    Väite on tahallinen tai vilpitön väärinkäsitys, joka perustuu uutisankkaan, jossa väitettiin Suomen talouskasvun olevan Euroopan nopeinta tämän vuoden ensimmäisellä kvartaalilla.

    Ei se ollut, vaan lukemat olivat keskeneräisiä.

    Ja vaikka se olisi ollut, sillä ei ollut mitään tekemistä taloudesta kärkimaana, vain kasvusta yhdellä kvartaalilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Mutta älä hätäile, Antti lanseeraa Espanjan korruptio- ja väärinkäytöstalouden Suomeen. Tuotahan Antti kävi Espanjassa fanittamassa.

    Niin sinusta työttömyyttä ei kannata saada vähennettyä eikä tavallisen ihmisen ostovoimaa nostettua? Näitä asioita se Lindtman sieltä Espanjan talouspolitiikasta kehui. Kyllä minusta niihin kannattaisi satsata.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Eipä olekaan.

    Väite on tahallinen tai vilpitön väärinkäsitys, joka perustuu uutisankkaan, jossa väitettiin Suomen talouskasvun olevan Euroopan nopeinta tämän vuoden ensimmäisellä kvartaalilla.

    Ei se ollut, vaan lukemat olivat keskeneräisiä.

    Ja vaikka se olisi ollut, sillä ei ollut mitään tekemistä taloudesta kärkimaana, vain kasvusta yhdellä kvartaalilla.

    Joo, eihän Suomessa ollut kuin 800% kovempi kasvu kuin Euroopassa keskimäärin, heikostihan se meni. Ilmankos demarit tekikin välikysymyksen.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    No hyvä homma. Mutta miksei näy mitään nousua missään?

    Minun varallisuus nousee kokoajan.
    Terv sijoittajaPersu

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    No hyvä homma. Mutta miksei näy mitään nousua missään?

    Juurihan polttoaineet nousi valtionvelan ja työttömyyden ohessa. Joten nousua pukkaa😂😂😂

    Äänestä

Nousu voi olla jonkinlainen prosenteissa, mutta konkreettisena lukina ei ole häviä, Pohjalta noustessa prosentit voivat näyttää suurilta.

Äänestä
  • Aiempiakin kasvulukuja on juuri reivattu ylöspäin...

    Äänestä

Kovin on luvut vielä matalia ja työttömyys sen kun kasvaa kokoajan.
Tämän vuoden kasvu tulee jäämään reilusti alle 1 % ja ensi vuodesta ei kannata vielä edes puhua kun maailmalla on se verran hulluja johtajia hämmnetämässä.

Äänestä
  • Suomen kasvu 0,9% ensimmäisellä kvartaalilla, vuositasolla 3,6% tai jos korkoa korolle efekti huomioidaan, niin vähän enemmänkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Suomen kasvu 0,9% ensimmäisellä kvartaalilla, vuositasolla 3,6% tai jos korkoa korolle efekti huomioidaan, niin vähän enemmänkin.

    Älä nyt noin laske. Jäikö peruskoulu kesken?

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Älä nyt noin laske. Jäikö peruskoulu kesken?

    Jos talous kasvaa joka neljännesvuosi 0,9 %, koko vuoden kasvu on hieman yli 3,6 %.Tämä johtuu siitä, että talouskasvua mitataan kuin korkoa korolle:Ensimmäisen kolmen kuukauden aikana talous saa pienen sysäyksen.Seuraavien kuukausien kasvu lasketaan tämän uuden, jo kasvaneen tason päälle.Ilmiö toistuu vuoden aikana neljä kertaa.Jos kasvu laskettaisiin vain suoraan yhteen (\(0,9 + 0,9 + 0,9 + 0,9\)), tulos olisi tasan 3,6 %. Koska uusi kasvu rakentuu aina vanhan päälle, lopullinen vuosikasvu on hieman suurempi eli 3,65 %.
    Ok.

    Äänestä

Ja kaikki Riikan ansiosta.

Äänestä
  • Se on selvä.

    Äänestä

Kuulkaa vassut. Jos tuhoatte seuraavassa hallituksessa tämän erittäin hyvän kasvun taloudessa, te tulette nimenne kuulemaan. Olette ikuisesti tuomittu oppositioon.

Teillä on valtava taipumus tuhota talous.

Äänestä
  • Teidän hallitus joka oli, ei saanut mitään kasvua aikaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Teidän hallitus joka oli, ei saanut mitään kasvua aikaan.

    Korkeintaan rikollisuuden kasvun

    Äänestä

  • Tämä on nimittäin äärimmäisen harvinaista herkkua että talous kasvaa. Edellinen kasvu ulottuu johonkin 80 luvulle.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Tämä on nimittäin äärimmäisen harvinaista herkkua että talous kasvaa. Edellinen kasvu ulottuu johonkin 80 luvulle.

    20 vuoteen ei ollut kasvua, sitten tuli Riikka.

    Äänestä

Riikka nosti meidät huippukuntoon.

Äänestä
  • Suomi ei ole huippukunnossa. Suomi on rapakunnossa.

    Äänestä

  • Hyvä Riikka. Punikit kauhuissaan talouden noususta

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Hyvä Riikka. Punikit kauhuissaan talouden noususta

    On punikeille polttoainetta että taloudella menisi mahdollisimman huonosti. Silloin heidän kannatus olisi korkea ja päinvastoin.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Suomi ei ole huippukunnossa. Suomi on rapakunnossa.

    Sinulla ei rapamaha ole huippukunnossa, Suomen talous on.

    Äänestä

– Lupauksemme suomalaisille on: työtä ja toimeentuloa, turvallisuutta ja tulevaisuudenuskoa. Kokoomus lupaa, että tulevalla vaalikaudella suomalaisiin yrityksiin syntyy 100 000 uutta työpaikkaa, Orpo sanoi puheessaan.

1Äänestä
  • Kokoomuksen alisuoriutuja on kova lupailemaan.

    Äänestä

Kuulostaako tuo persujen hehkutus vähän yhtä epätoivoiselta kuin putleristien kuvitelmat Venäjän ylivoimaisuudesta?😂

Äänestä
  • No eipä oikein, kun kaikki talousindikaattorit takoo uusia ennätyksiä.

    Äänestä

Persut jytkyttää Suomen taloutta ylös!

Äänestä

Niin on hurjassa iskussa, että heti vaalien jälkeen rahaton valtionkassan pohja taas näkyy.

Äänestä

Kaikki nousee ja ainakin hinnat, mutta eläkkeet ei nouse, eikä paljon pienet palkatkaan.

Äänestä

Ja nousee varsinkin konkurssien ja työttömien ja työttömyyskorvauksien saajien määrät. Myös itsemurhat (ajautui tuntemattomasta syystä vastaantulevien kaistalle) näyttää nousevan mukavasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vienti, teollisuus, bkt, palkat, pörssi... kaikki vaan nousee ja nousee.
Myös aiempia kasvulukuja on jouduttu reivaamaan ylöspäin. Olisko demarivirkamiehet sitten vääristelleet aiempia lukuja alas?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu